väsynyt 12v. äiti

Tahtoo olla niin, että jos ja kun kerran haet apua sossusta, etenkin lastensuojelun kautta, olet aina sossuhenkilöstön silmätikkuna ja suurennuslasilla syynätään kaikki. Sellainenkin, mikä ns. normaaliperheessä menee aivan normaalivariaatioihin kasvu- ja ikä- ja elämäntilanne juttujen alle.
Vaikka tilanne rauhoittuu ja nuori muuttuu, aikuinen muuttuu, niin "kerran rikollinen aina rikollinen" -ajattelu vallitsee sosiaalitoimen viraonmaisten päässä, eli ei uskota siihen hyvän muutokseen vaan ajatellaan että ei se vieläkään osaa, pärjää, kykene, ja toimitaan siltä pohjalta.
Esim. ihan oikea tapaus, kun joskus elämässään haparoiva äiti tarvitsi tai joutui tukitoimiin, niin sitten myöhemmin, kun oli uusi elämä ja uusi lapsi, ei uskottu että selviää, ei annttu edes mahdollisuutta.

Olen ollut oman työni kautta tekemisissä sekä sosiaali- että terveydenhuollo henkilöstön kanssa ja tullut tulokseen, että näille aloille, hoivaamaan, hakeutuvat ihmiset tarvitsevat itse hoivaa. He "hoitavat" itseään "hoitamalla" muita, siinä yksi syys miksi tämä on joskus mielivaltaista ja auktoritääristä, omakohtainen kokemus on liikaa taustalla.
Esim. erityisnuorityöhön hakeutuu paljon sellaisia, joilla on ollut rankka nuoruus ja kipeä äiti-suhde. Tai ovat isänsä hylkäämiä eron kautta.
En tarkoita että kaikki, tai aina, vaan että liian usein.
Nimim. vaihdoin alaa.

mam kirjoitti:

Tahtoo olla niin, että jos ja kun kerran haet apua sossusta, etenkin lastensuojelun kautta, olet aina sossuhenkilöstön silmätikkuna ja suurennuslasilla syynätään kaikki. Sellainenkin, mikä ns. normaaliperheessä menee aivan normaalivariaatioihin kasvu- ja ikä- ja elämäntilanne juttujen alle.
Vaikka tilanne rauhoittuu ja nuori muuttuu, aikuinen muuttuu, niin "kerran rikollinen aina rikollinen" -ajattelu vallitsee sosiaalitoimen viraonmaisten päässä, eli ei uskota siihen hyvän muutokseen vaan ajatellaan että ei se vieläkään osaa, pärjää, kykene, ja toimitaan siltä pohjalta.
Esim. ihan oikea tapaus, kun joskus elämässään haparoiva äiti tarvitsi tai joutui tukitoimiin, niin sitten myöhemmin, kun oli uusi elämä ja uusi lapsi, ei uskottu että selviää, ei annttu edes mahdollisuutta.

Olen ollut oman työni kautta tekemisissä sekä sosiaali- että terveydenhuollo henkilöstön kanssa ja tullut tulokseen, että näille aloille, hoivaamaan, hakeutuvat ihmiset tarvitsevat itse hoivaa. He "hoitavat" itseään "hoitamalla" muita, siinä yksi syys miksi tämä on joskus mielivaltaista ja auktoritääristä, omakohtainen kokemus on liikaa taustalla.
Esim. erityisnuorityöhön hakeutuu paljon sellaisia, joilla on ollut rankka nuoruus ja kipeä äiti-suhde. Tai ovat isänsä hylkäämiä eron kautta.
En tarkoita että kaikki, tai aina, vaan että liian usein.
Nimim. vaihdoin alaa.

Heip! Viestisi oli täyttä asiaa. Sosiaalialan työntekijöinä on henkilöitä, joilla on ollut suuria ongelmia elämässään. Näin sanotaan myös mm. psykologiaa opiskelevista : alalle pyrkivät ne joilla on ollut isoja psykologisia ongelmia!! Oppiessaan ymmärtämään ongelmiaan he hakevat vastauksia, jotka sopivat omien ongelmien käsittelyyn heitä miellyttävällä tavalla. Meillä onkin vain kourallinen kunnollisia psykologeja (ja sossuja) ja suuri osa ns. ongelmapohjaisia, joista ei ole työntekijöiksi. Nämä sitten yrittävät parantaa maailmaa omista onnettomista lähtökohdistaan. Itse olen huomannut, että sossut lähtevät sympatisoimaan nuoria heidän ongelmissaan, kun pitäisi tukea äitiä ja isää sanomalla lapselle, että aikuiset päättävät alaikästen asioista!! Sama on levinnyt terveydenhuollon piiriin: vanhemmille ei kerrota, jos 14 v. on raskaana!! Kenen on kasvatusvastuu??? Näin se viedään vanhemmilta--ei anneta yrittää edes paikata, jos nuori toilailee! Perhekotia suosittelen siksi, että olen ollut 10 vuotta alalla ja nähnyt, että on hienoja perhekoteja, jossa tehdään korjaavaa työtä silloin kun vanhemman voimat ovat syystä tai toisesta loppuneet ja nuori on syöksynyt rikos- ja rötöstelykierteeseen sekä laiminlyönyt oppivelvollisuutensa. Tämän asia voisi jokainen hoitaa itsekin. Sossuja tarvitaan lähinnä maksumieheksi, kun perhekotisijoitus maksaa. Avohuollon tukitoimena huostaanottoa ei tarvita. Sossut puuttuvat aina asiaan, jos koulunkäynti lintsauksesta johtuen takkuilee, lapsi joutuu poliisin kanssa tekemisiin jne. Tämä on hyvä muistaa. Et voi vaikuttaa asioiden kulkuun muutenkuin olemalla yhteistyökykyinen!! Lapsen ongelmat voivat olla sen laatuisia, että kasvatusneuvolaan kannattaisi lähteä pikaisesti. Pakenemalla kierre syvenee, asiat mutkistuu ja lopputulos voi olla itsari tai vankila. Muita mahdollisuuksia voi myös miettiä--saatko tukea muualta, ystäviltä, kummitädiltä, kommuuniasumisesta, naapureilta, omilta vanhemmiltasi? Jos he kaikki ovat alkoholi ym-ongelmaisia, on Sinulla aika lailla kestettävää. Luottamus vieraaseenkin esim. perhekotiin on vaikea saavuttaa, koska oma lapsesi vastustaa asiaa, syyttää hylkäämisestä, satuilee tapahtumista. On olemassa myös perhetukikeskuksia, joihin koko perhe voi muuttaa määräajaksi ja joissa sinua opastetaan toimimaan kasvatuksellisesti oikein. Monet nuoret sossut ovat surkeimpia ongelmaperheiden kasvatteja, jotka lietsovat nuorten kapinaa omia vanhempia vastaan, ymmärtävät nuoria väärällä tavalla, lupaavat omaa asuntoa, tukitoimia, rahaa yms liian nuorille, vetäytyvät lainsäädännön ja kollektiivisten päätösten taakse, urkkivat perheesi intiimejä asioita ja tarvittaessa vielä huolehtivat, että joudut syytteeseen tai lapsesi joutuu pakkohuostaanoton kohteeksi ellet ole yhteistyökykyinen. Joku viisas on sanonut, että jospa vain jaksaisimme olla yhtä johdonumkaisia lastemme kasvattamisessa kuin koiran kasvatuksessa, niin ongelmia ei olisikaan!! Mutta kyllä on vaikeata olla johdonmukainen ja määrätietoinen ja vaativa. Tätä lapsi kuitenkin vaatii ja arvostaa. Liian ankara et voi olla ja iän mukana on tultava myös uutta suhtautumista ja luottoa lasta kohtaan.