Koetin kysyä tätä jo hieman aiemmin, mutten saanut älykkäitä vastauksia.
Buddhalaisuudessa puhutaan jälleensyntymisestä ja hindulaisuudessa sielunvaelluksesta. Tämä johtuu erimielisyydestä siitä, mikä on se joka syntyy.
Hindulaisuudessa se on atma, ihmisen sisin olemus, joka on yhtä brahmanin kanssa (advaita-vedanta-suuntaus)
Mikä se on Buddhalaisuudessa, koska Buddha kielsi atmanin olemassaolon.
Hänen mielestään ei ollut pysyvää atmaa ja hänellä oli anatman-oppi (anatta).
Mikä ihme se on mikä jälleensyntyy?
Buddhalaisuudessa puhutaan jälleensyntymisestä ja hindulaisuudessa sielunvaelluksesta. Tämä johtuu erimielisyydestä siitä, mikä on se joka syntyy.
Hindulaisuudessa se on atma, ihmisen sisin olemus, joka on yhtä brahmanin kanssa (advaita-vedanta-suuntaus)
Mikä se on Buddhalaisuudessa, koska Buddha kielsi atmanin olemassaolon.
Hänen mielestään ei ollut pysyvää atmaa ja hänellä oli anatman-oppi (anatta).
Mikä ihme se on mikä jälleensyntyy?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Edellisessä viestissäsi, jossa lainasit jonkun toisen esitystä, aika hyvin jo selitettiin asiaa koskevaa keskustelua.
En ole tuon viestin kirjoittajan kanssa kyllä samaa mieltä siitä, että nk. annihilaatiossa välttämättä tuhoutuisi moraalisesti vastuullinen yksilö. Miksei skandhojen kimppu, jota henkilön teot (karma) determinoi, voisi toimia moraalisesti vastuullisena yksilönä, vaikkei kyseessä olisikaan mikään atmanin kaltainen pysyvä entiteetti. Oma vastaukseni on siis karman määräämät skandhat. En muista, tiedä tai osaa antaa lähdettä siitä, mikä buddhalainen suuntaus on saattanut antaa samanlaisen vastauksen. Joka tapauksessa buddhalaisuus ei ole opillisesti mikään kovin yhtenäinen klimppi. Onhan olemassa myös buddhalaisia suuntauksia, jotka eivät kieltäneet atmania.
Mutta kysymys siitä, mikä jälleensyntymisessä on se pysyvä tekijä, tuskin oli historiallisen Buddhan mielestä sellainen asia, jonka miettiminen auttoi nirvanan "saavuttamista".
Opillisesti kysymys on sen sijaan mielenkiintoinen. Ja jos ei olemassa olevat vastaukset tyydytä, voihan niitä keksiä itsekin. Tuskin ne vanhat äijät, jotka näitä asioita menneisyydessä väänsivät, olivat yhtään sen kummempia meihin verrattuna.
> Mikä ihme se on mikä jälleensyntyy?
Ei mikään.
Mutta henkilö kokee jälleensyntyvänsä. Oletetaan, että heräät aamulla. Kuka ihme on se, joka herää? Kuka ajattelet olevasi? Et koe itseäsi naapuriksi, eikä sinulla ole hänen muistojaan. Koet olevasi se sama itse, joka illalla kävi nukkumaan ja sinulla on omat muistikuvasi. Tämä "itse" on kuitenkin vain harhaa, koska sinussa ei ole mitään pysyvää. Niin kauan kuin tuo harha säilyy, tuo "itse" kokee aiempien tekojensa seuraukset. Herätessään "itse" muistaa menneisyytensä, joka vaikuttaa sen nykyiseen kokemukseen. Vastaavasti kuoleman jälkeen menneisyyden kokemukset ja karmiset jäljet synnyttävät uuden kokemusmaailman. On tunne jatkumosta ja sen todellisuudesta, mutta se on vain harhaa. Meillä on vaikeuksia muistaa, mitä tapahtui viime viikolla. Vielä vaikeampaa on muistaa, mitä tapahtui aiemmissa elämissä. Nykyisyys on seurausta omista menneistä teoista; nyt luomme teoillamme oman tulevaisuutemme. On siis järkevää ottaa vastuu omasta elämästä.
Kun vapautuu itseä koskevasta harhasta, vapautuu syy-seuraussuhteen kärsimyksestä, joka sekin on ollut vain harhaa.
Mikään ei todellisuudessa jälleensynny. Kukaan ei aamulla todellisuudessa herää. Onko "itse" siis olemassaolematon? Ei. Koska tällaista olemassaolematonta "itseä" ei voi löytää. Nihilismi on väärä tie, joka johtaa aiempaakin suurempaan kärsimykseen, koska silloin unohtaa syy-seuraussuhteen.
Okei, lähdetään vaikka tästä.
Ei ole siis olemassa minuutta, vaan se on kokemuksien ja muistin luoma harha.
Ei ole olemassa myöskään mitään minää perustavampaa itseyttä.
Mikä on siis aiemman inkarnaation suhde nykyiseen?
Miten "tämä" oli olemassa ennen tätä syntymää?
Miten voin kantaa taipumuksia edellisestä elämässäni mukanani, jos ei ole mitään mikä näitä taipumuksia kantaa mukanaan uuteen ruumiillistumaan.
Sama tekojen kanssa, miten menneen elämäni teot voivat tuottaa karmaa tähän elämään, jos ei ole olemassa mitään, mikä sitoo sen karman tähän inkarnaatioon.
Ongelma on sama kuin edellisessä viestissäni. Kerran se en ole minä, joka on vastuussa minun karmastani seuraavassa elämässä. Ei toisen ihmisen kärsimä huono karma saa ihmistä toimimaan moraalisesti, sillä minähän en itse ole vastuussa teoistani.
Tässä nojasin aiemman alkuperäisen keskustelijan päättelyyn.
Omasta mielestäni vastuu myös toisista ihmisistä ja myötätunto voi saada meidät luomaan hyvää karmaa ja välttämään pahaa karmaa seuraavaan inkarnaatioon, vaikken se olekaan minä, joka sen karman kärsii tai nauttii.
Olen itse erään ystäväni kanssa keskustellut vuosikausia "minuttomuudesta", eli siitä mitä on olla eikukaan. Vaikka yksimielisyyttä ei ole aivan puhtaasti saavutettu, niin olen jollain tavalla ymmärtänyt mistä on kysymys ainakin buddhalaisittain. Ystäväni ei ole varsinaisesti buddhalainen, koska hän ei halua tunnustaa olevansa mitään oppirakennelmaa. Ystäväni ajatukset ovat peräisin Jiddu Krishnamustin kirjoituksista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jiddu_Krishnamurti
>> Ei ole siis olemassa minuutta, vaan se on kokemuksien ja muistin luoma harha.
Ei ole olemassa myöskään mitään minää perustavampaa itseyttä.
on harhaa.
Jälleensyntymä ei viittaa mihinkään olioon, joka välillä kuolisi pois ja syntyisi taas. Ennemminkin se viittaa siihen aluttomaan ja loputtomaan kiertokulkuun, joka samsara on. Jatkumo on, mutta ei minää, joka jatkuisi. Ei siis helmiä nauhassa, vaan jatkuva virta.
Okei, lähdetään vaikka tästä.
Ei ole siis olemassa minuutta, vaan se on kokemuksien ja muistin luoma harha.
Ei ole olemassa myöskään mitään minää perustavampaa itseyttä.
Mikä on siis aiemman inkarnaation suhde nykyiseen?
Miten "tämä" oli olemassa ennen tätä syntymää?
Miten voin kantaa taipumuksia edellisestä elämässäni mukanani, jos ei ole mitään mikä näitä taipumuksia kantaa mukanaan uuteen ruumiillistumaan?
Sama tekojen kanssa, miten menneen elämäni teot voivat tuottaa karmaa tähän elämään, jos ei ole olemassa mitään, mikä sitoo sen karman tähän inkarnaatioon.
Ongelma on sama kuin edellisessä viestissäni. Kerran se en ole minä, joka on vastuussa minun karmastani seuraavassa elämässä. Ei toisen ihmisen kärsimä huono karma saa ihmistä toimimaan moraalisesti, sillä minähän en itse ole vastuussa teoistani.
Tässä nojasin aiemman alkuperäisen keskustelijan päättelyyn.
Omasta mielestäni vastuu myös toisista ihmisistä ja myötätunto voi saada meidät luomaan hyvää karmaa ja välttämään pahaa karmaa seuraavaan inkarnaatioon, vaikken se olekaan minä, joka sen karman kärsii tai nauttii.
Kyhäilinkin kokoon jotain ajatuksiani jo aiempaan kysymykseesi mutta jäi aina kesken, tässä koko köntsä, vaikka uusi kysymyksesi ei ole sanasta samaan varmaan sama:
"Mikä on siis aiemman inkarnaation suhde nykyiseen?"
Ehkä hämäävää on puhua inkarnaatioista tässä tapauksessa, jos se tuo mieleen jonkin pysyvän olion. Mitä tapahtuu on pikemminkin jatkumo. Ei kuin helmet helminauhassa, vaan pikemminkin veden virtausta uomassa. Mielen virta. Mieli ei ole "minä", identiteetti eikä entiteetti, se on enemmänkin olemassa samaan tapaan kuin tila on olemassa. Tilakaan (avaruus) ei ole olio sellaisenaan. Miten yksi tila jatkuu, mikä on aiemman tilan suhde nykyiseen?
"Miten voin kantaa taipumuksia edellisestä elämässäni mukanani, jos ei ole mitään mikä näitä taipumuksia kantaa mukanaan uuteen ruumiillistumaan."
Et "sinä" kannakaan, vaan ne taipumukset jatkavat kehkeytymistään, siemenet kasvamistaan, ilman mitään pysyvää muotoa niitä kantamassa. Nytkin
juuri tapahtuu niin, ei vain kuoleman jälkeen.
Puhutaan myös perustajunnasta, jossa ikään kuin karmasiemenet (totunnaiset tapamme ja taipumuksemme, tekojemme tulevat seuraukset ja hedelmät) ovat varastossa ja kypsymässä lukemattomien olosuhteiden muuttuessa. Se voi olla yksi tapa hahmottaa tätä asiaa.
"Sama tekojen kanssa, miten menneen elämäni teot voivat tuottaa karmaa tähän elämään, jos ei ole olemassa mitään, mikä sitoo sen karman tähän
inkarnaatioon."
Karma juuri on se joka jatkaa eteenpäin. Karma ei ole sidottu "sinuun". Sinä tosin tetyssä mielessä olet se joka sen karman elää aina tässä ja nyt.
"Ongelma on sama kuin edellisessä viestissäni. Kerran se en ole minä, joka on vastuussa minun karmastani seuraavassa elämässä. Ei toisen ihmisen
kärsimä huono karma saa ihmistä toimimaan moraalisesti, sillä minähän en itse ole vastuussa teoistani."
Sitä pysyvää "minäähän" ei ole nyt, ei elämässä eikä kuolemassa. Ehkä tämän pohjalta voisi kuitenkin katsoa niin päin, että aina voisi mennä paremmin ja olla hitusen viisaampi ja onnellisempi. Siihen olisi voinut vaikuttaa tekemällä aiemmin sellaista, josta seuraa hyvää. Ja todennäköisesti on aika paljon hyvää
tehnytkin, jos ei nyt havaitse elävänsä esimerkiksi helvetissä. Tekemällä hyviä asioita nyt luo vastaavasti tulevaa hyvää. Toiveella, että voi tehdä hyvää itselleen ja toisille, tulee ajan mittaan olemaan hyviä seurauksia itselle ja toisille, mutta päämäärä on polku. Raja "itsen" ja "toisten" välillä hälvenee. Loppupistettä ei ole, tavoitteleminen on turhaa, suorittaminen vie harhaan.
"Omasta mielestäni vastuu myös toisista ihmisistä ja myötätunto voi saada meidät luomaan hyvää karmaa ja välttämään pahaa karmaa seuraavaan
inkarnaatioon, vaikken se olekaan minä, joka sen karman kärsii tai nauttii."
Juu, kyllähän näin tapahtuu koko ajan. Etkähän se ole sinä nytkään, luulet ehkä vain.
Pahoittelen puolivillaista vastausta, ei ole aikaa kypsytellä ajatuksia tämän enempää enkä muutenkaan ole näitä asioita oivaltanut. Lue kirjallisuutta, tästä aiheesta löytyy paljon myös netistä. Kysy joltain opettajalta, jos sellaisia on lähettyvilläsi.
Elikkäs, se on "minä", joka jälleensyntyy. Sitten herää tietysti kysymys, että kuka tuo "minä" on. Ja jos/kun synnymme uudestaan niin emmehän me tiedä, että se on "minä" emmekä muista edellisiä elämiämme. Jälleensyntymä on tietoisuuden jatkuvuutta ja jos kysymme, kenelle se kuuluu niin ihmiselle itselleen. Ja eräs kysymys on myöskin se, että löytääkö tämä ihminen sen "minän" vai ei. Tietoisuuden taso on kuoleman hetkellä ja välitilan entisen ja seuraavan elämän välillä todella hieno. Sellaisilla henkilöillä, joilla on kokemusta syvemmän tietoisuuden käyttämisestä, on paremmat mahdollisuudet muistaa selkeämmin entisiä elämiään. Tavalliset ihmiset eivät siihen pysty. Karmaa keräämme jo aikaisemmissa elämissämme, joiden vaikutukset näkyvät tässäkin elämässä, mutta vaikka emme mitään edellisestä elämästämme muistaisikaan niin emme voi sanoa, että "se en ollut minä".