Ryhmämatka Ryanair

Meitä on lähdössä 16 ihmistä Lontooseen Ryanairilla. Eikös asia ole niin että esitän Tampereella vain sähköpostilla saamani varausnumeron ja se kattaa kaikki 16 lähtijän nimet. Toki ne ovat varauksessa jonka olen tehnyt ajat sitten. Ilmeisesti me kaikki saamme kuitenkin omat boarding cardit lähtöselvityksessä. Tarviiko minun olla yhteydessä Ryanairiin ennen lentoa jollain tavalla, vai onkohan asia ihan OK ? Lähtö on n. kk:n kuluttua.
3955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen minäkin sillä tavalla matkoja järjestänyt. Eli siis ihan samalla tavalla ostetaan kuin yhdelle tai kahdelle. Vinkki: suurehkon ryhmän kohdalla voi sattua näin, että hintakynnys ylittyy (ja hinnaksi tulee vähän korkeampi hinta per henkilö kuin yhdelle). Kannattaa sitten "simuloida" lipun ostotapahtumaa muutaman kerran, jotta nähdään monelle riittää niitä halvempia lippuja - tällöin keskihinta on parempi.

Äänestä
  • Hei, kiitos vastauksesta. Olen jo varannut matkan helmikuussa (unohdin varmaan sen asian mainita). Tuli vaan mieleen että tarvitseeko minun "printata" niitä varausnumerollisia plareja kaikille lähtijöille tms.
    Olemme sopineet että olemme kentällä n. 3 tuntia ennen kummassakin päässä, varmaan riittänee tuo aika. Jos Lontoossa tuleekin tehtyä ostoksia niin paljon että "täytyy" ostaa isompi matkalaukku jolloin laukku menee ruumaan, niin mihin se summa.. 15 euroa maksetaan ?? KIITOS PALJON

    Äänestä

  • april69 kirjoitti:

    Hei, kiitos vastauksesta. Olen jo varannut matkan helmikuussa (unohdin varmaan sen asian mainita). Tuli vaan mieleen että tarvitseeko minun "printata" niitä varausnumerollisia plareja kaikille lähtijöille tms.
    Olemme sopineet että olemme kentällä n. 3 tuntia ennen kummassakin päässä, varmaan riittänee tuo aika. Jos Lontoossa tuleekin tehtyä ostoksia niin paljon että "täytyy" ostaa isompi matkalaukku jolloin laukku menee ruumaan, niin mihin se summa.. 15 euroa maksetaan ?? KIITOS PALJON

    Jos tiedät jo Tampereella, että sinulla on paluumatkalla ruumaan menevää matkatavaraa, voit maksaa matkatavaramaksun jo Tampereen kentän Ryanairin lipputoimistossa. Muussa tapauksessa maksu suoritetaan Stanstedissa ja sen voi tehdä jo ennen lähtöselvitystä, koska lähtöselvitystiskillä ei oteta rahaa vastaan. Joka tapauksessa joudut käymään maksutiskillä. Huomioi painorajat.

    Kaikkien ryhmänne jäsenten ei tarvitse mennä yhtäaikaa lähtöselvitykseen. Jos ihmiset menevät eri aikooina, on tärkeää, että jokaisella on varausnumero.

    3 tuntia ennen koneen lähtöä on hyvä aika saapua Stanstedin kentälle, mutta Tampereella se on lioittelua. Lähtöselvitys Tampereella aukeaa 2 tuntia ennen lähtöaikaa, Stanstedissa yleensä jo 3 tuntia ennen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


april69 kirjoitti:

Meitä on lähdössä 16 ihmistä Lontooseen Ryanairilla. Eikös asia ole niin että esitän Tampereella vain sähköpostilla saamani varausnumeron ja se kattaa kaikki 16 lähtijän nimet. Toki ne ovat varauksessa jonka olen tehnyt ajat sitten. Ilmeisesti me kaikki saamme kuitenkin omat boarding cardit lähtöselvityksessä. Tarviiko minun olla yhteydessä Ryanairiin ennen lentoa jollain tavalla, vai onkohan asia ihan OK ? Lähtö on n. kk:n kuluttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu