voiko

päättää, että piirustuksissa oleva leikkipaikka "lakkaa olemasta" eli 70-luv. tehdyssä kahden ison kerrostalon yhtiössä asujakunta on iäkästä ja vain pari lapsi perhettä. Nyt, kun hiekkalaatikon hiekka olisi ollut aika vaihtaa ja keinut uusia ollaan seuraavassa hallituksen kokouksessa päättämässä, että kaikki poistetaan... ennen paikalla oli myös 70-luv. liukumäki ja kiipeilyteline, mutta ne poistettu jo aikaisemmin.
6575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Riippuu, mitä rakennusluvan asemapiirroksessa on speksattu. Jos siinä on keinu ja hiekkalaatikko, niin sitten ne pitää olla. Jos ei ole, niin enpä ole varma, vaatiiko joku säädös sellaisten oloa joka tapauksessa taloyhtiön pihalla.

Äänestä

Meillä lakkautettu 3 hiekkalaatikkoa ja 2 keinua tarpeettomana, eikä kukaan ole valittanut, eikä kukaan voi vaatia niiden olemassaoloa, ellei yhtiökokouksen enemmistö sitä tee.

Äänestä
  • Vaikka yhtiönne on kokouksessaan "lakkauttanut" hiekkalaatikoita ja keinuja, voi kuntanne rakennustoimi peruuttaa päätöksenne, jos ao. välineet ovat aikoinaan myönnetyssä rakennusluvassa, sekä löytyvät ao. lupapiirrustuksista. Joten yksi rakennustarkastaja pystyy kumoamaan yhtiökokouksen päätöksen.

    Äänestä

  • oikaisua; kirjoitti:

    Vaikka yhtiönne on kokouksessaan "lakkauttanut" hiekkalaatikoita ja keinuja, voi kuntanne rakennustoimi peruuttaa päätöksenne, jos ao. välineet ovat aikoinaan myönnetyssä rakennusluvassa, sekä löytyvät ao. lupapiirrustuksista. Joten yksi rakennustarkastaja pystyy kumoamaan yhtiökokouksen päätöksen.

    Mielenkiinnolla odottelen ko. henkilön saapumista paikalle. Tuskin näkyy meikäläisen elinaikana. Tänne ei tule kukaan sanomaan, että hiekkalaatikot takaisin. Paikalla kulkee nykyisin huomattavasti tärkeämpi pelastustie. Että silleen.

    Isoja puitakin olemme kaadelleet taajama-alueella ihan omin luvin, eikä siitäkään voi kukaan huomauttaa, jälkiä ei jätetty.

    Viranomaiset ovat paikallaan, jos osaavat neuvoa, turha byrokratia on perseestä!

    Äänestä

  • oikaisua; kirjoitti:

    Vaikka yhtiönne on kokouksessaan "lakkauttanut" hiekkalaatikoita ja keinuja, voi kuntanne rakennustoimi peruuttaa päätöksenne, jos ao. välineet ovat aikoinaan myönnetyssä rakennusluvassa, sekä löytyvät ao. lupapiirrustuksista. Joten yksi rakennustarkastaja pystyy kumoamaan yhtiökokouksen päätöksen.

    Rakennusluvassa ei koskaan myönnetä lupaa hiekkalaatikoille tai puskille. Ne voivat olla piirretty maisemointipiirustukseen, mutta eivät velvoita mihinkään.
    Näitä maisemointipiirustuksia tehdään omakotitaloissakin ja jos sinne on piirretty lasten leikkipaikka, niin ei todella kukaan rakennustarkastaja tule sinne kävelemään ja sanomaan, että hiekkalaatikko takaisin. Missähän kunnassa Suomessa pitää hakea rakennuslupaa hiekkalaatikolle?
    Asia nyt on kuitenkin niin, että monen taloyhtiön pihalla on direktiivien vastaisia leikkitelineitä. Nykyään niille asetetaan todella suuret turvallisuusvaatimukset ja hinnat on sen mukaisia. Hallituksellakin on valtuudet poistaa vaarallisia vempeleitä, jos sitten halutaan niitä pihalle, niin ehkä yhtiökokous voisi päättää niistä, kysymys on kuitenkin tuhansien eurojen investoinnista ja jos on vain pari käyttävää lasta, niin en katso oikeudenmukaiseksi, että kaikki osallistuvat tähän huviin. Lapset voi viedä kunnan leikkipuistoon, jossa vempaimia riittää eikä vaatia omalle pihalle 20h:n käyttöä varten telineitä.

    Äänestä

Taloyhtiön hallitus on valittu talon asukkaiden toimesta, joten heillä on kyllä jonkinmoinen päätösvalta yhtiön asioita päätettäessä. Eikä leikkipaikka ole luvanvaraista, vaan asukkaiden yhteisellä suostumuksella ne joko rakennetaan tai poistetaan ja pihapiirin suunnitelmissa on joskus se ollut mukana, jos niin on pyydetty piirtämään.

Yleensä parin lapsen takia ei leikkipuistoja kannata ylläpitää, koska niiden ylläpito maksaa ja muistelen vaan entisestä taloyhtiöstämme että lapsiperheet seisoivat tumput suorina narisevien keinujen ääressä vaatien niiden hoitoa taloyhtiön hallituksen jäseniltä, joten ole siinä sitten jonkun raavaan kaksi kertaa minua pitemmän äijän puhuteltavana leikkipihan huonosta hoidosta :O Talossa, jossa kaikki hoidettiin talkoilla????

Jos olisin sinä kaivaisin vanhat kokouskutsut esille ja tarkistaisin löytyykö yhdestäkään kokouskutsusta selvä maininta "päätetään leikkipaikan jatkosta/ylläpidosta" ja jos sitä ei löydy käy juttelemassa pj:n kanssa miten päätös sen hävittämisestä on syntynyt.MInä ainakin vaatisin kaikkien asukkaiden kuuntelemista asiassa (äänestyksen tuloksellehan ei sitten voi mitään, jos se on omaa toivetta vastaan)

Ainahan nyt voi jonkun kiikun jättää ja jos vielä lupaat pitää niistä huolen tuskin kukaan on niiden säilyttämistä vastaankaan. Näissä kannattaa aina osoittaa oma-aloitteisuutta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taloyhtiön hallitus kirjoitti:

päättää, että piirustuksissa oleva leikkipaikka "lakkaa olemasta" eli 70-luv. tehdyssä kahden ison kerrostalon yhtiössä asujakunta on iäkästä ja vain pari lapsi perhettä. Nyt, kun hiekkalaatikon hiekka olisi ollut aika vaihtaa ja keinut uusia ollaan seuraavassa hallituksen kokouksessa päättämässä, että kaikki poistetaan... ennen paikalla oli myös 70-luv. liukumäki ja kiipeilyteline, mutta ne poistettu jo aikaisemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu