Tyhmät ihmiset

Olen yrittänyt ajatella, ettei tyhmiä ihmisiä varsinaisesti ole olemassa. Idiotismia olen pyrkinyt selittämään tietämättömyydeksi, kasvatustaustasta ja sosiaalisesta kasvuympäristöstä johtuvaksi psyykkisten taitojen kehittymättömyydeksi. Mutta näitä Suomi24:n keskustelupalstoja lukiessani olen lopultakin kääntänyt kelkkani: Tyhmiä ihmisiä on, vaikka kuinka paljon! Uskaltaisin jopa heittäytyä niin rohkeaksi, että väittäisin suurimman osan ihmisistä - ainakin suomalaisista - olevan ihan HELVETIN tyhmiä. Siis todellisia ääliöyden huipentumia, kunnon kumisaappaita. Monesti tyhmyyden selittää myös ylimielisyydeksi - muita vähättelemällä ja ymmärtämättä voi ajautua ajattelmaan olevansa muita parempi ja älykkäämpi. Se on myös tyhmyyttä. Hetki sitten koin yhden elämäni masentavimmista elämyksistä, kun tajusin, että suurin osa ihmisistä on yksinkertaisesti paljon tyhmempiä kuin minä.

Tyhmät ihmiset: minä en siedä teitä. Te viette yhteiskuntamme perikatoon. Äänestäkää Tony Halmetta, antakaa palaa.

Älykkäät ihmiset: minä rakastan teitä. Te teette tässä typerässä maailmassa näiden typerien ihmisten kanssa elämisestä siedettävää.

Lopuksi typerien ihmisten suosikkiharrastus, gallup: Oletko mielstäsi tyhmä vai älykäs, ja pieni perustelu kiitos?

Hauskaa kevättä muille paitsi tyhmille.
323220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Pistäppä viestisi talteen ja lue se uudestaan noin 10 vuoden päästä niin voit itse tehdä todella hyvän analyysin omasta typeryydestäsi.
Olin minäkin nuori, älykäs ja kaunis mutta enää olen enää kuin ja.
Kyllä Siperia opettaa tykkäämään myös tyhmistä ihmisistä.

Äänestä

myönsit sentään olevasi sinäkin tyhmä...mutta sinun onneksi sinulla on vielä vuosia aikaa viisastua...toivottavasti..sillä niitä sinä tulet tarvitsemaan...kasvaaksesi

Äänestä

Erilaisuus ei ole tyhmyyttä. Olisiko tyhmyyttä, sinun kyvyttömyytesi ymmärtää...ja vaikkapa sivuuttaa;)

(katsoi ikääsi ja totesi, että ajatusmaailmasi tulee muuttumaan hyvin paljon seuraavan 10 vuoden aikana)

Äänestä

*viittaa*

Minä ainakin taidan olla varsinainen toope, kun haaskasin maksullista yhteysaikaani moisen valitusvirren lukemiseen.
Oli vielä mukamas ihan pakko vastatakin, niin tyhmäksi itseni tunnen.

Älykkäät valittaa, meillä idiooteilla onneksi aika kuluu mukavemmissa merkeissä ;)

Mahottoman lepposaa kevättä
T: Hassu toope mieheksi

Äänestä
  • Ihanaa, kun on olemassa huumorintajuisia ihmisiä, jotka eivät ota nokkiinsa "älyköiden" moitteita. Lisää idiootteja chattipalstoille. Älyköt ovat ikäviä, tosikkoja, suvaitsemattomia. Tylsää seuraa.

kumpaa yrität sanoa, oletko tyhmä vai et? Mutta kirjotuksestasihan sen huomaa. "muita vähättelemällä ja ymmärtämättä voi ajautua ajattelemaan olevansa muita parempi ja älykkäämpi. Se on myös tyhmyyttä." Itsehän koko ajan vähättelet ja haukut ja et ymmärrä. Ja tyhmähän noita galluppeja tekee... kuten sinä itsekin. Ja taidat olla sellainen tyhmä pyrkyri, joka haluaa "parempien ihmisten" joukkoon. Ja tyhmäthän ei osaa ajatella muita kuin itseään, kuten varmasti sinäkin. aurinkoista kevättä sinulle tyhmä!!!

Äänestä

Et viestissäsi kertonut, miten tämä mainitsemasi
tyhmyys tuli ilmi sättäillessäsi.
Itse käyn silloin tällöin sättäilemässä, mutta se
ei mielestäni tee minusta tyhmää. (Toinen asia
taas on se, että joskus aamuyön tunteina jutut
ovat väsymyksestä johtuen vähän levottomia)
Tony Halmeen äänestäjistä olen kyllä samaa mieltä

Äänestä
  • Mikä tekee Tony Halmeen äänestäjistä tyhmiä? Perusteltu vastaus kiitos.

    1Äänestä

"Tyhmät ihmiset: minä en siedä teitä. Te viette yhteiskuntamme perikatoon. Äänestäkää Tony Halmetta, antakaa palaa."

Miksi Tony Halmeen äänestäminen tekisi ihmisestä tyhmän, kertoisitko perustellun vastauksen?

Noin fiksuna, kerrotko ketä fiksut äänestää? Noin fiksuna, kerrotko miten yhteiskuntamme ei "valuisi viemäriin"? Kerrotko?

Vastaathan kunnon perusteluilla, sen ei pitäisi tuottaa sinulle vaikeuksia, olethan niinsanottu fiksu.

Tiedätkö mikä tekee minut surulliseksi? Se että sinunkaltaisia "ajatuksen tonavia" liikkuu vapaana tässä maailmassamme.

Tiedätkö mikä tekee minut iloiseksi? Se että tiedän sinunkaltaisia "fiksuja ja filmaattisia" olevan häviävän pieni vähemmistö maailmassamme.

Mutta hei, ei se mitään. Yhdyn muihin kirjoitukseesi vastanneisiin: säilö tekstisi varmaan paikkaan, katsele maailmaa kymmenen vuotta, koita kasvaa sinä aikana. Vilkaise sitten uudestaan tekstiäsi. Jos et vielä silloinkaan näe viestisi naurettavuutta, en voi kuin pahoitella.

Ps. Jos viestisi oli vain trolli, pahoittelen edelleen, melkoisen kehno trolli, vieläpä noinkin fiksulta mieheltä...

Äänestä

Ei se tyttö ollut tämän pallon ainoa.Kyllä äiti ymmärtää,että olet surullinen.Mutta älä enää kirjoita tänne,se kun hermostuttaa vanhempia ihmisiä..kirjoita vaikka tuonne "nuorten sydän surut"-palstalle.

Äänestä

Vastaukseni esittämääsi kysymykseen on, olen ihminen.
Perusteluja ei varmaankaan noin älykäs nuori mies tarvitse.

Äänestä

kirjoittamalla tuon viestisi ilmaisit itse olevasi se kaikkein typerin. M.O.T.

Äänestä

tekee tällaisen provokatiivisen avauksen.

Sinä ylpeä varo ettet kompastu.

Äänestä
  • Samaa mieltä.... Alkuperäisen viestin kirjoittaja ei kuulu varsinaisiin intelligentteihin. >;)

    Äänestä

  • toinen akateeminen kirjoitti:

    Samaa mieltä.... Alkuperäisen viestin kirjoittaja ei kuulu varsinaisiin intelligentteihin. >;)

    Jep.

    Äänestä

Mun mielestä maailma olisi tylsä paikka ilman hölmöilyjä ja tyhmiä juttuja sekä tyhmiä ihmisiä.

Miettikääpä sitä...

Äänestä

Kaipaisin perusteluja sille, miksi julkilausumani asia tekee minusta tyhmän. Vastaajien suvaitsemattomuus sekä saamani vastaukset antavat vain pontta mielikuvalleni.

Ehkäpä kaikkein pahimpia ovat keski-ikäiset, jotka ikäänsä vedoten asettavat itsensä nuorempiensa yläpuolelle. He kun ovat kypsiä ja luulevat (erheellisesti) tietävänsä jotain elämästä, jota muut eivät tiedä. "Kun pääset minun ikään, ymmärrät jo jotain maailmasta" tai käänteisesti "olet tyhmä koska olet nuori" on ylimielisyyttä - tai tyhmyyttä - pahimmillaan. Senkin uhalla että seuraava kommentti kuulostaa pateettiselta ja naiivilta muistutan teitä eräästä tosiseikasta: ihmisen ikä ei ratkaise hänen fiksuuttaan tai tyhmyyttään, vaan hänen elämänkokemuksensa.

Kiitos kun todistitte minun olevan oikeassa.

Äänestä
  • ... tosiaankaan kerro ihmisen älykkyydestä mitään, mutta useimmiten tuo näkökulmaa ja viisautta mukanaan.

    Tunnistan Sinun kirjoituksestasi itseni 20 vuotta sitten enkä enää punastelematta voi sen ajan mielipiteitäni ja kommenttejani muistella. Tai oikeastaan en edes halua muistella niitä.

    Toivon Sinulle hyvää jatkoa elämässäsi! Muista kuitenkin, että elät epätäydellisessä maailmassa.

    Äänestä

  • Mikä tekee Tony Halmetta äänestäneistä tyhmiä? Perusteltu vastaus kiitos.

    1Äänestä

  • omena kirjoitti:

    Mikä tekee Tony Halmetta äänestäneistä tyhmiä? Perusteltu vastaus kiitos.

    Tony Halme ajaa vain ja ainoastaan omaa etuaan. Hänen elämäntehtävänsä on hänen oman elintasonsa & elämänlaatunsa nostaminen. Halme aloitti julkkisuransa " painitähtenä." Tuolloin hän rahasti amerikkalaisella show-painilla, jossa isot miehet pyllähtelevät kehässä ja esittävät yleisölle hurjaa tappelua. Suomessa Halme järjesti vastaavanlaisia tapahtumia. Hänen pyrkimyksensä oli päästä suomalaiseksi kestojulkuksi ja siten rahastamaan kaikilla mahdollisilla asiaan liittyvillä humpuukihommilla. Pyrkyrin pyrkimykset onnistuivat yli odotusten. Muun humpuukin ohessa hän tekaisi jopa humpuukilevyn. Kaiken muun humpuukin kanssa tarpeeksi sählättyään Halme päätti sitten alkaa politikoimaan. No mikäs siinä, eduskuntaan pääsee jos on tarpeeksi tunnettu, ja Halme oli. Kun hän vielä esiintyi suomalaisena perusmiehenä joka ei somaleita ja homoja hyysää, hän sai kaikkien tyytymättömien TYHMIEN ihmisten äänet. Nyt Halme on eduskunnassa, ja mitä sinä Omena luulet hänen siellä tekevän ? Minäpä kerron, mitä hän siellä tekee : samaa kuin aina ennenkin eli HELPPOA RAHAA. Ja mitä seuraavaksi ? Oma tv-ohjelma ? Mikä ettei. Sinä, hyvä " Omena," saat Tony Halmeelta VIIHDETTÄ tylsään arkeesi, et mitään muuta. Tony Halme on humpuukia, ja tyhmät ihmiset ovat langenneet humpuukiin vuodesta 0 lähtien.

    Äänestä

  • Päärynä kirjoitti:

    Paljon tekstiä tuossa oli, mutta eipä juuri kunnon perustelua miksi Tony Halmeen äänestäminen osottaisi ihmisen tyhmyyttä. Niin, armas päärynä, ennenkuin innostut taas liikaa, minä en äänestänyt Halmetta, väärästä vaalipiiristä.

    Minusta on vain mielenkiintoista kuulla jonkinlaisia perusteluja tuon tyhmäksi haukkumisen takaa.

    Mitä tulee vielä Halmeeseen, sinä tunnut tuntevan hänet varsin hyvin, kun tiedät mitä hän edustajakaudellaan tekee. Ties vaikka Tony ryhdistyisi todella ja yllättäisi, jopa sinunkaltaisen fiksun ihmisen.

    Äänestä

Avauksesi osoittaa kypsymättömyyttä sekä typerää elämänasennetta muihin ihmisiin nähden.

Vanha viisaus pätee: Joka itsensä ylentää, se alennetaan.

Vaikea sanoa, missä määrin avausteksti on pelkkää provoa. Siltä se ainakin minusta tuntuu alusta loppuun saakka.
Ei luulisi Suomi-nimisestä maailmankolkasta noin tyhmää tekstiä kirjoittavaa henkilöä löytyvän.

"olevan ihan HELVETIN tyhmiä."

Helvetillä oman typerän kommentin vahvistaminen kertoo pienestä älykkyysosamäärästä.

"Tyhmät ihmiset: minä en siedä teitä. Te viette yhteiskuntamme perikatoon. Äänestäkää Tony Halmetta, antakaa palaa.

Älykkäät ihmiset: minä rakastan teitä. Te teette tässä typerässä maailmassa näiden typerien ihmisten kanssa elämisestä siedettävää."

Tämä tekstiparivaljakko kuvaa kirjoittajan lohdutonta typeryyttä, moukkamaisuutta sekä kykenemättömyyttä ymmärtää, mitä on syytä kirjoitella tällaisille julkisille palstoille.

"Hauskaa kevättä muille paitsi tyhmille."

Päätös noudattaa avauksen yleisasua.

Joku voi olla tyhmä, mutta se ei ole läheskään niin pahaa kuin olla HÖLMÖ.

Arvaa kumpi olet - vaiko molempaa?

Äänestä
  • Tosiasiaksi jää, että chat-ihmiset ovat tyhmiä. Voivatko nämä ihmiset sitten edustaa Suomen kansaa vai ainoastaan pientä erityisryhmää, on toinen asia. En tiedä mikseivät chat-harrastajat olisi kaikin puolin tavallisia suomalaisia ja siten läpileikkaus kansasta, mutta jos niin todella on, se on pelottavaa. Ja miten perustelen käsitykseni : " Chat " on kommunikaatioväline. Se on olemassa siksi, että ihmiset voisivat saada yhteyden toisiinsa. Mutta osaavatko Suomi24´n keskustelijat käyttää tätä välinettä hyväkseen ? Eivät osaa. Kyvyttömyys mielekkääseen kommunikointiin on silmiinpistävää. Mistä tämä johtuu ? Se voi johtua ainoastaan keskustelijoiden tyhmyydestä.

  • Vaivoin peruskoulun käynyt kirjoitti:

    Tosiasiaksi jää, että chat-ihmiset ovat tyhmiä. Voivatko nämä ihmiset sitten edustaa Suomen kansaa vai ainoastaan pientä erityisryhmää, on toinen asia. En tiedä mikseivät chat-harrastajat olisi kaikin puolin tavallisia suomalaisia ja siten läpileikkaus kansasta, mutta jos niin todella on, se on pelottavaa. Ja miten perustelen käsitykseni : " Chat " on kommunikaatioväline. Se on olemassa siksi, että ihmiset voisivat saada yhteyden toisiinsa. Mutta osaavatko Suomi24´n keskustelijat käyttää tätä välinettä hyväkseen ? Eivät osaa. Kyvyttömyys mielekkääseen kommunikointiin on silmiinpistävää. Mistä tämä johtuu ? Se voi johtua ainoastaan keskustelijoiden tyhmyydestä.

    Viestisi on niin häkellyttävä etten oikein tiedä mitä siihen vastata, olenhan vain "chat-ihminen", ja siten tyhmä ;) Ilmiselvästi olet tehnyt todella syväluotaavaa ja analyyttistä tutkimusta aiheesta (joo, sanakirjasta katsoin hassuja sanoja, eihän minunkaltainen tyhmä palikka sivistyssanoja muuten osaa).

    Minua on oikeastaan aina hieman kiinnostanut joidenkin ihmisten suorastaan paniikinomainen tarve nostaa itsensä toisten yläpuolelle.

    Kyseisille henkilöille on kauhistus olla samanlainen kuin kaikki muut 6 miljardia ihmistä :)

    "Pitää olla jotenkin erilainen", pitää olla viisaampi, sivistyneempi, rikkaampi, kauniimpi jne.

    Tragediansa itse kullakin. En tiedä mitä kyseisen keskustelun aloittanut hlö oikein luulee saavuttavansa tekstillään. Ellei kyseessä pelkkä provo. Oli miten oli, naurettavaksi vain itsensä tekee :)

    Äänestä

ihmiset ovat tyhmiä!

Äänestä

ihmiset ovat tyhmiä!

Äänestä

Mä niin haluaisin tietää että mitä aloittaja ajattelee tekstistään tätä nykyään...

Äänestä

Älkää nostelko näitä vanhoja. Voi olla noloa aloittajille nämä nostot.

Äänestä

Mitäs jos on nuin nolo alottajakin

Äänestä

Äsh 🚾

Äänestä

Kommentoi aloitusta

23-vuotias mies kirjoitti:

Olen yrittänyt ajatella, ettei tyhmiä ihmisiä varsinaisesti ole olemassa. Idiotismia olen pyrkinyt selittämään tietämättömyydeksi, kasvatustaustasta ja sosiaalisesta kasvuympäristöstä johtuvaksi psyykkisten taitojen kehittymättömyydeksi. Mutta näitä Suomi24:n keskustelupalstoja lukiessani olen lopultakin kääntänyt kelkkani: Tyhmiä ihmisiä on, vaikka kuinka paljon! Uskaltaisin jopa heittäytyä niin rohkeaksi, että väittäisin suurimman osan ihmisistä - ainakin suomalaisista - olevan ihan HELVETIN tyhmiä. Siis todellisia ääliöyden huipentumia, kunnon kumisaappaita. Monesti tyhmyyden selittää myös ylimielisyydeksi - muita vähättelemällä ja ymmärtämättä voi ajautua ajattelmaan olevansa muita parempi ja älykkäämpi. Se on myös tyhmyyttä. Hetki sitten koin yhden elämäni masentavimmista elämyksistä, kun tajusin, että suurin osa ihmisistä on yksinkertaisesti paljon tyhmempiä kuin minä.

Tyhmät ihmiset: minä en siedä teitä. Te viette yhteiskuntamme perikatoon. Äänestäkää Tony Halmetta, antakaa palaa.

Älykkäät ihmiset: minä rakastan teitä. Te teette tässä typerässä maailmassa näiden typerien ihmisten kanssa elämisestä siedettävää.

Lopuksi typerien ihmisten suosikkiharrastus, gallup: Oletko mielstäsi tyhmä vai älykäs, ja pieni perustelu kiitos?

Hauskaa kevättä muille paitsi tyhmille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu