Rakkaus sattuu
Istuin bussiauton kyydissä. Kyynel norui poskellani. Mari, ystäväni, pyyhkäisi sen pois kädellään. Hymyilin hieman yrittäen viestittää kaiken olevan hyvin. Mutta Marin myötätuntoinen katse sai minut purskahtamaan itkuun vain uudelleen. " Kyllä se siitä, " Hän sanoi ja silitti hiuksiani. Muut matkustajat tuijottivat suut auki minua. Olin vähällä näyttää keskisormea, mutta suru sain sydämeni tuntemaan suurta kipua.
Suljin silmäni ja näin Matin edessäni. Hän ojensi kätensä minua kohti ja käveli luokseni. Mutta kun kuva kääntyi niin, että minä olin Matissa en nähnytkään itseäni vaan Saijan mustine hiuksineen ja vaatteineen. Mari laski kätensä olkapäälleni avatessani kauhuissani silmäni. Matkasimme Helsingistä Kotkaan. Vietimme Helsingissä viikonlopun Matin ja muiden ystäviemme kanssa. Siellä kaikki kävi julki. Niin nopeasti kului vuosi. Se vuosi jona me rakastimme toisiamme. Mietin kuinka Mattia rakastin ja kadehdin. Minun hän oli. Ei kenenkään muun. Varsinkaan Saijan.
Bussista näkyi jo tuttuja maisemia. Nousin ylös pukemaan takin päälleni. Mari ja muut ihmiset tuijottivat säälivin koiranpennun silmin mustia silmiäni ja turvottuneita kasvojani. Vetistyneet silmät eviät saanet varmaankaan heitä uskomaan, että kaikki oli hyvin, jota hymylläni kerroin.
Bussi pysähtyi linja-auto asemalle. Äiti kaappasi minut syliinsä ja painoi pääni hänen kainaloonsa. Itkin ja kaaduin maahan polvilleni. Kyyneleet kostuttivat kuivaa maata. En tiennyt mitä minun pitäisi tehdä, jotta tuska lähtisi pois. Kiljua en kehdannut ja mitän terävää ei ollut lähettyvillä. Äiti kiitti Maria ja sanoi, että voisimme viedä hänet kotiin. " Ei Mari tulee meille ", sanoin, sillä en halunnut olla yksin ja tiesin Marin ymmärtävän.
( Jos viititte arvostella niin KIITOS.. Voi olla kirjotusvirheitä ja vääriä sanavalintoja mutta jos haittaa ni.. en tiiä.. )

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiva olii...Mutta sehän jatkuu(VAI?) No siinä ei niinku kerrottu mitä oli käynyt jne. aika tylsää luettavaa heti ekaks, mutta kun se toinen tai jopa kolmskin tai jopa NELJSÄKIN tulee niin kyllä mä saan sen selville! Toi eka vaan oli jotenkin...
Joo... mä tiiän... Kiitos.. jatko saapuu tuota pikaa..
Joo. Mä oon se Mariska mutta tää on kivempi nimi! =) Mullakin on oma tarina siinä on jo 2 osaa! =)