Olen kuullut ihan vain ohimennen että Imatran kaupunki aikoo nostaa sairaanhoitajien palkkoja, hyvä! Mutta entäs perus- ja lähihoitajat? Kuuluvatko he tähän saman noston piiriin?
Mun mielestä ei siitä ole ollut puhetta missään. Olen itse ph ja Imatran kaupunki palkkasi minut hoitajan nimikkeellä - palkka oli todella pieni työhön nähden, joten sanoin itseni irti ja siirryin naapurikaupungin palvelukseen. Eli viestiä sinne päättäjille, että tarkastakaapa niitä palkkoja KAIKILTA hoitoalan henkilöstöiltä.
Hoitajien palkankorotus
7
1515
Vastaukset
- LPRannasta
Imatralla voitais näissä asioissa ottaa mallia Lappeenrannasta, eikä aiheutettais kränää, kun toisten palkkoja nostetaan ja toisten ei.
Mitä sanoo TEHY?? Eikö sen asia olisi ajaa kaikkien hoitajien asiaa, mutta taitaa olla samoin, kuin OAJ:llä, että heitetään palkoista päättäminen paikallistasolle. Ay toimihenkilöt kyllä pitävät huolen omista palkoistaan ja paikoistaan.- Superit
Hoitajien liitot eivät sano mitään Imatralla. Liiton luottamusmiehet pitävät vain huolta omista ja sukulaistensa palkoista ja muut ovat vain jäsenmaksun maksajia. Ei ole kovin ylentävää, jos ay- luottamushenkilö on päättäjänä kaupungin luottamuselimissä eli istuu kahdella "pallilla".
- sivusta seurannut
Superit kirjoitti:
Hoitajien liitot eivät sano mitään Imatralla. Liiton luottamusmiehet pitävät vain huolta omista ja sukulaistensa palkoista ja muut ovat vain jäsenmaksun maksajia. Ei ole kovin ylentävää, jos ay- luottamushenkilö on päättäjänä kaupungin luottamuselimissä eli istuu kahdella "pallilla".
Eipä taida olla yhtään pääluotsikkaa kaupungin "luottamuselimissä"
- naapuriin
Nyt olisi korkea aika hoitajien nousta kapinaan. Mikäli useampi hoitaja päättää irtisanoutua ja mennä muualle työhön, niin eiköhän työntekijän arvostus ala nousta. Muutenhan Imatralla ei työntekijöitä arvosteta, mutta jos edes maksettaisiin palkkaa! Hoitajilla on ollut jo pitkään hyväntahtoisuutta ja joustoa työvuorojen, vapaapäivien yms. vaihdoissa ja mikäli hoitajat eivät enää näihin suostu, niin jotain työnantajan toimenpiteitä on pakko tehdä ja helpoin niistä olisi maksaa työntekijöille kunnon palkkaa. Moni hoitaja tinkii omasta ja perheensä elämänlaadusta vain työn vuoksi tekemällä ylipitkiä työvuoroja ja vaihtamalla työvuoroja saamatta siitä mitään kunnon korvausta.
- Rapatin ko
akat norsunluutorneissaan vaan istuvat hyvällä palkalla ja levittelevät perseitä,kohta ovat kun hirvillä,oma etu ja "kokoukset"ja lounaat ja hotellielämä,koulutuskänni,siinä etuja joita nauttiessa ei paljon rivimiehen tai naisen huolet tai palkka huoleta.Ei tarvi perseitä pestä,olla eritteiden kanssa,ku omiaan.
- vibi
Rapatin ko kirjoitti:

näinhän se on tosiaan!!! Ja jos jostain uskallat kysyä/sanoa, nii vastaus on" Jos ei miellytä, niin aina voi hakeutua muihin työyksiköihin"....
- HoitsuM75
vibi kirjoitti:
näinhän se on tosiaan!!! Ja jos jostain uskallat kysyä/sanoa, nii vastaus on" Jos ei miellytä, niin aina voi hakeutua muihin työyksiköihin"....
Olen yksityisellä töissä. En imatralla. Toimin mielenterveyspotilaiden kanssa. Ilmeisesti teen hommat sen verran hyvin, että pomo sanoi nostavansa palkkaa 300 eurolla!! EI jaksa odotella mitään lakialoitteita, Eihän mikään laki säädä paljonko sitä palkkaa saa maksaa. Kiitän ja otan vastaan. Eikä ole mikään PIHI POMO!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845327Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423561Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j582932Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin372135Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611906Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861686- 471596
- 941402
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71195