kunhan sanon..

haluan vain sanoa teille äideille, jotka valitatte siitä että mies ei kanna vastuuta, ei halua nähdä lapsia, eikä maksa elatuksia.

miten te itse kohtelette näitä miehiä?

oottako ajatelleet, että jos ette itse tule yhtään vastaan, vaan nalkutatte ja mäkätätte joka asiasta, niin ehkä sitä miestä ei todellakaan kiinnosta!

muistakaa katsoa ensiksi aina peiliin, kenessä syy piilee. eroon tarvitaan aina kaksi!
15978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

eli meillä on tilanne jossa mies ei olenäyttäytynyt pariin vuoteen, eroa ei ole hakenut mutta jos haluaisi senkin saisi vaan ilmoittmalla jamulle tulisi kotiin tieto että olisin eronnut. nykyteilanteessa on ole siis miestäni nähnyt vuosiin mutta emme ole eronneet. mitä sanot?

Äänestä

Meillä ukko yritti samaa, eli ollaan erossa ja sen ei siloin tarvi maksaa mitään. Tosin tieto tuli sitten esille mullekin taaville ja halusian eroa jotta mieskin tajuaa olevansa elatusvelvollinen, vaan eipä ole tähän päivää mennessä oikein tajunnut ja hankalaa on ollut. Niin ja kaikki sai alkunsa exän alkoholin käytöstä, jonka hän itse siteerasi alkuun aineen runsaaksi käytöksi kunnes itsekin totesi, ettei enää pääse eroon siitä. Ja sen tajutessa meni exältä useita vuosia ja sinä aikana lapset kasvoivat pienistä kouluikäisiksi lapsiksi. Niin että miksi isä ei koe olevansa elatusvelvollinen?? ....hyvä kysymys.

Äänestä

saa aina lukea kun äidit valittavat jostakin, että anna olla. Lapsella kuuluu olla isä, olkoot hän millainen vain.
Sama juttu tässä tapauksessa, miksi isän pitäisi välittää siitä millainen äiti hänen lapsellaan on. Miksi isän pitää tehdä lapselle kiusaa olemalla tapailematta, maksamatta elareita, kantamatta vastuuta lapsestaan/lapsistaan siksi kun äiti on ikävä?

Äänestä
  • siinä tapauksessa kun äiti ei anna isän tavata lastaan kun isä seurustelee??

    Äänestä

  • tina kirjoitti:

    siinä tapauksessa kun äiti ei anna isän tavata lastaan kun isä seurustelee??

    haettua oikeudenpäätöstä tapaamisten toteutumiseksi, vaan pistää tyttöystävänsä kitisemän tälle palstalle.

    Äänestä

  • jos ei saa kirjoitti:

    haettua oikeudenpäätöstä tapaamisten toteutumiseksi, vaan pistää tyttöystävänsä kitisemän tälle palstalle.

    jättää lapsensa ja tämän äidin, eikä halua ottaa vastuuta lapsestaan, kuten äiti tekee. vaan juoksee uuteen syliin. ei tollasella äijällä ole mitään tekoa.

    Äänestä

  • mies joka kirjoitti:

    jättää lapsensa ja tämän äidin, eikä halua ottaa vastuuta lapsestaan, kuten äiti tekee. vaan juoksee uuteen syliin. ei tollasella äijällä ole mitään tekoa.

    Miten niin jättää lapsen? Jos jättää naisen, jonka kanssa on lapsion, ei se tarkoita sitä, että jättää lapsen. Äly hoi!

    Äänestä

  • sössön kirjoitti:

    Miten niin jättää lapsen? Jos jättää naisen, jonka kanssa on lapsion, ei se tarkoita sitä, että jättää lapsen. Äly hoi!

    sellasta retoriikkaa! taitaa mennä nobelin älykkyyspalkinto edelliseeen osoitteeseen...

    Äänestä

Kyllä mä tiedän, että se vika on minussa, koska mies ei lasta halunnut ja minun olisi hänen mielestään pitänyt ehdottomasti tehdä abortti. Siinä syy miksi mies ei pidä yhteyttä lapseensa tai maksa hänestä elareita, mutta en minä asiasta pahemmin valita, olen ihan tyytyväinen valintaani.

Äänestä
  • Nykyään on saatavan jo ruokakaupasta kortonkeja, eli jos lasta ei haluta kumipukua vaan käyttämään. Jos nainen haluaa mieheltä vain lapsen, niin silloin ei pidä vaatia mieheltä mitään. Tästä olisi tehtävä mustaa valkoisella eli sopimus.

    Nykyaikana ei auta enää puhua vahingosta, niitä ei tapahdu... ainakaan järkevillä ihmisillä

    Äänestä

Se on totta, että eroon tarvitaan kaksi, ja yleensä se syyllinen löytyy sieltä ulkopuolelta! Kolmas on aina liikaa.

Äänestä
  • Suhteeseen tarvitaan kaksi.
    Suhde perustuu vapaaehtoisuuteen.
    Eroon tarvitaan kaksi.Ja eroon RIITTÄÄ kaksi: syyllinen eroon löytyy aina näistä kahdesta - jommasta kummasta mutta useinmiten molemmista. Jos tulee kolmansia ulkopuolisia, se on vain seurausta eikä syytä!!!
    Auttaa hitosti, jos osaa katsoa peiliin ja myöntää tosiasiat: kahden väliin ei kolmas pääse - ellei siinä ole jo väliä!
    On tyhmää tulla narisemaan kolmannen korvapuustista tänne, kun itse omallakin toiminnallaan on ajanut asiat eroon taikka ollut korjaamatta/hakematta apua ajoissa. Ja lapsethan ei ole mikään kiristyskeino yhteiselolle: jos ei pysty omana itsenään puolisoa pitämään, olemaan itse "tarpeeksi hyvä" - niin sitten ei ole toista ansainnutkaan.
    Ja joskus olisi oikein hyvä katsoa omaa elämäntilannetta ulkopuolisen silmin: voi yllättäen paljastua katkera-kapinamieliala, jonka löytää.....

    Äänestä

Eroon todellakin tarvitaan kaksi, mutta kerrohan oi arvon äimistynyt, että miksi nämä isät kostavat lapsilleen exän kanssa riitelyn?

Vastuunkanto on jokaisen vanhemman velvollisuus kuten myös elatusvelvollisuus. Jos riitaa exän kanssa, miksi ei silti halua nähdä lapsiaan, he varmaan syyttömiä!

Peiliin todella kannattaa katsoa ja miettiä kenelle kostaa asiat ja kuka siitä maksaa korkeimman hinnan.

Jokainen tapaus on erilainen, mutta meillä ainakin ollaan yritetty olla oikeudenmukaisia ja joustavia lasten isää kohtaan. Harmi vaan, että isä ei silti osaa puhaltaa ns yhteen hiileen lasten takia. Elarit toistuvasti useita viikkoja rästissä, lupailee lapsille tapaamisia joihin ei ilmaannu eikä edes ilmoita syytä. Eikä isää kiinnosta millään lailla lasten hyvinvointi tai muukaan elämä.

Mutta tällä "kostoretkellä" hän tekee kiusaa vaan lapsilleen ja kaivaa itselleen helvetin suuren kuopan, sillä lapset tulevat kasvamaan siinä uskossa ettei isä välitä (kun ei pidä yhteyttä) ja lapset tulevat tuntemaan vain ja ainoastaan vihaa isäänsä kohtaan. Ja kaiken tämän ex on saanut aikaan aivan itse, sillä itse en ole mitään pahaa heille heidän isästä sanonut.

Elikä mitä opimme tästä: se joka toiselle kuoppaa kaivaa se itse siihen-enemmin tai myöhemmin- lankeaa. Sad but true!

Äänestä

Toisinaan parisuhde ei onnistu ja ei se maailman-
loppu ole.Vain epäonnistunut ihmissuhde.me ero-
simme n 9 v sitten ex vaimon kanssa ystävinä ja
ystäviä olemme edelleen.On tavattoman helppoa sopia lasten hoidosta ja monesta muusta asiasta,kun on
ystävyys,hyvät välit.Katkeruudelle voi aina antaa sijan,mutta onko siinä mieltä? On asioita joille vaan ei etenkään jälkikäteen voi mitään.Turha
siten kantaa kaunaa,katkeruutta sellaisesta.Syylli-
siä tai syyttömiä kun minusta ei ole.On todella
vain kaksi ihmistä,joilla parisuhde ei onnistu-
nut.Minulla varmaan lapsille on ollut iso etu se että vanhemmat erosta huolimatta ovat ystäviä.
Uskon että se on positiivisempi malli kuin
riitely tai katkeruus.

Äänestä

Nimittäin ihan oikeasti on olemassa ihmisiä, joiden kohdalla on aivan sama, mitenkä sitä itse käyttäytyy tai heittää vaikka kärrynpyöriä lopputulokseen päästäkseen, tulos on aivan sama, 0.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äimistynyt kirjoitti:

haluan vain sanoa teille äideille, jotka valitatte siitä että mies ei kanna vastuuta, ei halua nähdä lapsia, eikä maksa elatuksia.

miten te itse kohtelette näitä miehiä?

oottako ajatelleet, että jos ette itse tule yhtään vastaan, vaan nalkutatte ja mäkätätte joka asiasta, niin ehkä sitä miestä ei todellakaan kiinnosta!

muistakaa katsoa ensiksi aina peiliin, kenessä syy piilee. eroon tarvitaan aina kaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu