Ongelma.

Hei!

Tällänen pien juttu vaan että olen seurustellut noin vuoden minua viisi vuotta vanhemman miehen kanssa.

Olen aika kokenut ja pidän seksistä paljon.
Miesystäväni harrasti seksiä ensimmäisen kerran minun kanssa.

Aluksi ei harrastettu seksiä vaikka olisin halunnutkin, enkä ymmärtänyt syytä.

Sittemmin olemme alkaneet pyörähtämään silloin tällöin vällyjenkin välissä.

Joskus joka toinen päivä ja välillä vain kerran viikossa.

Ongelma on se, että jos yrittää vähnkin pitempää kuin pikapanoa tai niin että miesystäväni tekee jotakin, niin hanellä lerpsahtaa heti ja on hankala jatkaa.

Hän sai joitakin viagran tapaisia lääkäriltä mutta ne käyvät vähän kalliiksi.

Hän haluaa aika harvoin ja sitä tässä ihmettelinkin ettei kai mikään viagra siihen haluamiseen auta?

Olemme puhuneet asiasta jonkin verran mutta ei se nyt vain tunnu selvenevän.
61293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Hän haluaa aika harvoin ja sitä tässä ihmettelinkin ettei kai mikään viagra siihen haluamiseen auta?"
Näin juuri on, ei Viagra lisää haluja. Ja jos ei ole haluja, ei Viagra vaikuta. MUTTA, jos miehelläsi on haluja, potenssilääke auttaa siihen, että lerpsahdusta ei niin herkästi tapahdu.
Itse olen havainnut, että luontaistuoteliikkeistä ostamillani seksuaalista aktiviteettia lisäävillä tuotteilla on ollut sellainen vaikutus, että halut pikkuhiljaa lisääntyvät, ja on koko ajan sellainen hyvä seksuaalinen vire päällä. Kaikki eivät tähän usko, ja yksilöllistähän se varmasti onkin. Moni äijä luulee, että kun ottaa ekan luontaistuotenapin, niin sillä pitäisi olla sama vaikutus kuin potenssilääkkeillä. Eihän se niin mene. Näitä luontaistuotteita joutuu syömään ehkä kuukausien ajan, ennenkuin saavuttaa hyvän vireen.
Se, että miehesi haluaa harvemmin kuin sinä, saattaa johtua siitäkin, että ihmiset ovat niin erilaisia, kuka on aktiivinen missäkin asiassa. Kaikkia ei seksi niin kovasti kiinnosta.

Äänestä

nopeesti saa homman hoitaa jos sen meinaa loppuun asti saada.
ja sen ongelman takia hän ei ole aikaisemmin seksiä harrastanutkaan muiden kuin itsensä kanssa.

Äänestä
  • olet syönyt kerro ihmeesä

    Äänestä

  • luontaituotetta kirjoitti:

    olet syönyt kerro ihmeesä

    Kp 2000 Total -tabletteja 2 kpl/vrk. Meniköhän nyt mainostuksen puolelle?

    Äänestä

Kantsii testata.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen20v kirjoitti:

Hei!

Tällänen pien juttu vaan että olen seurustellut noin vuoden minua viisi vuotta vanhemman miehen kanssa.

Olen aika kokenut ja pidän seksistä paljon.
Miesystäväni harrasti seksiä ensimmäisen kerran minun kanssa.

Aluksi ei harrastettu seksiä vaikka olisin halunnutkin, enkä ymmärtänyt syytä.

Sittemmin olemme alkaneet pyörähtämään silloin tällöin vällyjenkin välissä.

Joskus joka toinen päivä ja välillä vain kerran viikossa.

Ongelma on se, että jos yrittää vähnkin pitempää kuin pikapanoa tai niin että miesystäväni tekee jotakin, niin hanellä lerpsahtaa heti ja on hankala jatkaa.

Hän sai joitakin viagran tapaisia lääkäriltä mutta ne käyvät vähän kalliiksi.

Hän haluaa aika harvoin ja sitä tässä ihmettelinkin ettei kai mikään viagra siihen haluamiseen auta?

Olemme puhuneet asiasta jonkin verran mutta ei se nyt vain tunnu selvenevän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu