Väärä numero???

Tämä lienee väärä osio mutten tiedä muuta parempaa.

Yritin tässä ottaa yhteyttä kaveriin, jota aika harvoin näen. Kuitenkin sain puhelun häneltä parisen viikkoa sitten ja numero josta hän soitti oli tallessa, sama numero josta ennenkin soitellut. Nyt kun laitoin viestiä tuohon numeroon, sieltä vastattiin että taitaa mennä väärään numeroon ne viestit. Kysyin että eikö tämän liittymän omista "hlö se ja se" ja vastaus oli että ei ja että liittymä on ollut tän toisen nimisen ihmisen nimissä jo vuosia. Nimi jonka nimissä liittymä väitettiin olevan olemassa asuu kyllä samassa kaupungissa. Tämä kyseinen numero on numerotiedustelussa salainen.

Mitä hittoa? En oikein uskoisi että kaverini tekisi tuollaista pilaa kun ihan tärkeää asiaa mulla olisi ollut. Voiko viestit jotenkin ohjautua väärään numeroon? Vai mistä tässä on kyse?
1475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Puhelinnumeron "suuntanumero" (eli operaattorin tunnus) on varmaan jossain vaiheessa muuttunut. Oli aikanaan hyvin yleistä, ennen kuin numeron siirto tuli mahdolliseksi.

Meillä on töissä samat numerot 040 ja 050 alkuisena, ja kolmannen osapuolen puhelin "tunnistaa" soittajan aina samaksi, soitti kummasta numerosta vain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelen... kirjoitti:

Tämä lienee väärä osio mutten tiedä muuta parempaa.

Yritin tässä ottaa yhteyttä kaveriin, jota aika harvoin näen. Kuitenkin sain puhelun häneltä parisen viikkoa sitten ja numero josta hän soitti oli tallessa, sama numero josta ennenkin soitellut. Nyt kun laitoin viestiä tuohon numeroon, sieltä vastattiin että taitaa mennä väärään numeroon ne viestit. Kysyin että eikö tämän liittymän omista "hlö se ja se" ja vastaus oli että ei ja että liittymä on ollut tän toisen nimisen ihmisen nimissä jo vuosia. Nimi jonka nimissä liittymä väitettiin olevan olemassa asuu kyllä samassa kaupungissa. Tämä kyseinen numero on numerotiedustelussa salainen.

Mitä hittoa? En oikein uskoisi että kaverini tekisi tuollaista pilaa kun ihan tärkeää asiaa mulla olisi ollut. Voiko viestit jotenkin ohjautua väärään numeroon? Vai mistä tässä on kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu