Suomen kivuliain murha

Pekkala

No kevät on koittanut ja moottoripyöräilykausi on alkanut, joten sen kunniaksi kirjoitan seuraavaa:

Ehkä kaikkein kivuliain murha, mitä Suomessa on tehty voisi olla vaikkapa Bandidoksen varapresidentti Jarkko Kokon murha. Jarkko taisteli hengestään yli kaksi viikkoa sairaalan teho-osastolla hirveästi kärsien. Voitteko kuvitella yli kaksi viikkoa pelkkää helvetillistä kipua, oliko se vielä niin, että häneltä jouduttiin amputoimaan raajojakin. Näin hirveästä teosta kilpailevan jengin jäsentä odotti syyte vain taposta. Ajatella kuinka kauhealta Bandidoksista on mahtanut tuntua, he eivät saaneetkaan ensimmäisinä täysjäsenyyttä ja tapa, millä he hävisivät oli sekä kauhea että nöyryyttävä. Miltäköhän Kokon omaisistakin on mahtanut tuntua, varsinkin siinä vaiheessa, kun Jarkon ampunut nuorimies pääsi huippupistein vaikeapääsyiseen oikeustieteelliseen tiedekuntaan? Ajatella heidän poikansa kärsii hirvittävissä tuskissa teho-osastolla yli kaksi viikkoa ja syyllinen saa tuomion vain taposta ja pääsee vielä lukemaan lakia vaikeapääsyiseen oikeustieteelliseen tiedekuntaan: kyllä sen on hirveältä täytynyt tuntua, mitkä kauheat tuskat!!! Kyllä elämä sitten osaa kohdella joitakin kaltoin, ajatella ylivertainen suosikki Suomen Bandidos häviää ja miten nöyryytävällä ja hirvittävällä tavalla.

10

8906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitään kipuja

      Tuskin on kipua kärsinyt, kun sairaalassa pumpataan täyteen morffiinia.

    • Ikävä että kuoli

      Ihminen oli tietysti, vaikka vaarallisen uran valitsi. Miksi kukaan järkevä liittyisi tuollaiseen jengiin?

      Mutta noista kivuista. Tuskin pahin tapaus on, jos on sairaalassa ollut eikä esim. jossakin kidutettavana. Sairaalassahan tuskia lievennetään ja kuten tuossa toinenkin sanoi, vaikka isolla annoksella kipulääkitystä. Toivottavasti ei pahasti kärsinyt...

      Ja tuosta ampujasta, opiskeliko vankilasta käsin? Miten uskaltaa kulkea missään, jos on Bandidoksen ampunut?

      • vankilasta käsin.

        Ja siten uskaltaa kulkea kyllä, koska on Helvetin Enkelit-nimisen järjestön täysjäsen.


      • oikkiksesta valmistunut
        vankilasta käsin. kirjoitti:

        Ja siten uskaltaa kulkea kyllä, koska on Helvetin Enkelit-nimisen järjestön täysjäsen.

        Ei ole opiskellut oikkiksessa, siellä ei voi opiskella vankilasta käsin. Sisään toki on voinut päästä.


      • Eiks Kari Uotikin
        oikkiksesta valmistunut kirjoitti:

        Ei ole opiskellut oikkiksessa, siellä ei voi opiskella vankilasta käsin. Sisään toki on voinut päästä.

        tehnyt oikeustieteellisen alan väitöskirjansa käytännössä kiven sisässä?


      • Pekkala
        vankilasta käsin. kirjoitti:

        Ja siten uskaltaa kulkea kyllä, koska on Helvetin Enkelit-nimisen järjestön täysjäsen.

        Eikös se ole sama jengi, jonka paikallisosasto kokonaisuudessaan tapettiin Kanadassa???

        Eikö kyseinen neropatti olisi paremmassa turvassa, jos hän ei pitäisi ko. jengin liivejä???


      • eri asia
        Eiks Kari Uotikin kirjoitti:

        tehnyt oikeustieteellisen alan väitöskirjansa käytännössä kiven sisässä?

        Joo, Uoti olikin jo valmistunut oikkiksesta.

        Väikkärin voi tehdä missä tahansa, ei siinä tartte yliopistolla notkua.

        Vankilassa ei järjestetä oikkiksen kursseja eikä sieltä myöskään yliopistolle kuskata. Eli ei voi valmistautua juristiksi vankilasta käsin.


    • Awalia

      Sinua tarvitaan myös tuossa uudella foorumilla www.murha.info

      • Pekkala

        Minkälaiset säännöt palstalla on - vapaamielisetkö?


    • Anonyymi

      Kyl Ile valmistui OTM:si ihan linnassa ollessaan. Eikä Omppu mitään sen suurempia kipuja tuntenut sairaalassa. Morfiini oli herkässä.
      Saatoihan toi sillä hetkellä vähän vaikka sattuakin kun osumaa tuli.
      Oi niitä aikoja.
      Murhainfossa on kova vaatimustaso ja olematon moderointi.
      Riittää että omaat riittävän ison foliohatun ja muistat trollata ja paskoa mahdollisemman paljon, niin saat heti täysjäsenyyden ja koskemattomuuden.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1420
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      828
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      46
      612
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      608
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe