Asumisoikeus

Olemme asuneet vuosia avoliitossa. Olen ollut virallisesti kirjoilla miesystäväni talossa. Olisin ostanut siitä puolet, muttei suostu myymään. Nyt kun alkanut tulla riitoja ja väkivaltaisuutta;olen alkanut pohtimaan miten minun tavaroitteni käy ym. Mies on jo muutaman kerran heittänyt minut pihalle, ja olen tietysti pakoon lähtenytkin. Mutta enhän nyt voi niin vain tavaroita mihinkään laittaa! Onko avoliiton perusteella mitään oikeutta esim. säilyttää tavaroita yhteisessä kodissa esim kuukauden ajan.
...kun ei niitä voi hotelliinkaan viedä.
62991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä tällaiset tilanteet on ihan sopimuksen varaisia, mitään lakia ei ole olemassa... Voithan vuokrata vaikka jostain pienen varastokopin ellei kenenkään kaverin luo sinun tavarasi väliaikaisesti mahdu...

Äänestä

Avoliitossa ei ole mitään asumisensuojaa sen paremmin avopuolisolle kuin tämän materiaaliselle omaisuudellekaan. Kannattaa ryhtyä sukkelaan toimeen ennen kuin puoliskosi heittää tavarasikin ulos säiden armoille.

Väliaikaisratkaisuna voi vaikka vuokrata jonkun säilytyskopin, tosin hinnat voi olla sellaisia, ettei ne käy pidempiaikaiseksi ratkaisuksi. Kysy muuttofirmoista apua, heillä varmaan on tietoa, mistä väliaikaista varastotilaa voi vuokrata. Näin ainakin isommissa kaupungeissa.

Äänestä
  • >>Avoliitossa ei ole mitään asumisensuojaa sen paremmin avopuolisolle kuin tämän materiaaliselle omaisuudellekaan.>Kannattaa ryhtyä sukkelaan toimeen ennen kuin puoliskosi heittää tavarasikin ulos säiden armoille.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    >>Avoliitossa ei ole mitään asumisensuojaa sen paremmin avopuolisolle kuin tämän materiaaliselle omaisuudellekaan.>Kannattaa ryhtyä sukkelaan toimeen ennen kuin puoliskosi heittää tavarasikin ulos säiden armoille.

    Meinaatko tosissasi, että jos asunnon omistaja vaihtaa oviin lukot, niin avokin kannattaa ihan oikeuden kautta ruveta peräämään oikeuksiaan rikoslain nimissä? Voi olla, että olet faktojen pohjalta oikeassa, mutta noin reaalielämässä, tulisikohan tuossa avokki hutkineeksi kärpästä härkäsellä, jos oikein oikeuteen lähtisi? Teon mittavuus (lukkojen vaihto) huomioiden, kuinkahan mahtaisi käydä rangaistuksen kanssa - ja kauanko sitä kestäisi odotella?

    Siitä lienemme yhtä mieltä, että avoliitto ei tarjoa avopuolisolle mitään oikeutta toisen omaisuuteen? Olet oikeassa, että lakia on noudatettava, mutta alkuperäisen kirjoittajan avopuoliso (siis se asunnon omistaja) ei tunnu olevan muodollisuuksista välittävää sorttia, kun on avokkinsa jo kiukuspäissään pihalle kämpästä ajanut. Saattaa taas vierähtää toinenkin tovi, kun avokki perää oikeuksiaan oikeuden kautta, ja sillä välin voipi hänen garderobinsa jo lojua pihamaalla, jos puoliso omankädenoikeuteensa turvautuu.

    Joo, periaatteet on ihan ok, mutta tapauskuvauksen perusteella näyttäisi, että avokki todennäköisesti pääsee tilanteesta ehjin nahoin ja omaisuutensa ehjänä säilyttäen, jos jättää asian riitauttamisen toiseen kertaan. Voi hän tietysti ryhtyä asunnon omistajalle lakiakin lukemaan, mutta ajan ja vaivan huomioiden, lienee helpompi päästä sellaisesta hepusta eroon vaikka periaatteellisella puolella vähän jäisikin hampaan koloon.

    Äänestä

  • toimi ripeästi kirjoitti:

    Ei avokin tarvitse itse muuta tehdä kuin rikosilmoitus poliisille. Siitä se juttu etenee käräjille. Siellä tuomitaan, paitsi rangaistus omankädenoikeudesta, myös korvaus aiheutetusta vahingosta.

    Sitä paitsi avokki voi halutessaan pyytää poliisilta virka-apua päästäkseen takaisin asuntoonsa. Se on sitten toinen asia, kuinka järkevää tämä on, jos toinen osapuoli on väkivaltainen.

    Mutta se, että avokilla ei olisi mitään oikeuksia asumisensa suhteen, on todellakin väärä tieto.

    Äänestä

Kuinkahan kauan tuohon häädön toteutukseen voi menä, mikäli ex-puoliso ei vastusta sitä?
Mulla vittumainen tilanne, asumme minun omistamassa talossa maalla ja ero on nyt ainoa vaihtoehto. Koska en täällä uskalla asua eroprosessin aikana olen suunnitellut asiat niin, että vuokraan asunnon kylältä ja muutan sinne ilman ennakkovatoituksia lapseni kanssa. Sen jälkeen aloitan laillisia teitä prosessin mieheni ja hänen hevostensa pois saamiseksi. Vapaaehtoisesti ei todellakaan lähde.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

avoliitossa kirjoitti:

Olemme asuneet vuosia avoliitossa. Olen ollut virallisesti kirjoilla miesystäväni talossa. Olisin ostanut siitä puolet, muttei suostu myymään. Nyt kun alkanut tulla riitoja ja väkivaltaisuutta;olen alkanut pohtimaan miten minun tavaroitteni käy ym. Mies on jo muutaman kerran heittänyt minut pihalle, ja olen tietysti pakoon lähtenytkin. Mutta enhän nyt voi niin vain tavaroita mihinkään laittaa! Onko avoliiton perusteella mitään oikeutta esim. säilyttää tavaroita yhteisessä kodissa esim kuukauden ajan.
...kun ei niitä voi hotelliinkaan viedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu