Luin taas monet otsikot ja aiheet. Samaa soppaa keitetään edelleen. Syytöksiä sieltä ja täältä.
Moni kirjoittaja Dekkarin lisäksi on unohtanut elämisen tärkeyden.
Miksi me tutkimme itseämme???? Omalta kohdaltani voisin sanoa että tutkimusmatkani itseeni on tuonut vapautta arkipäivän elämään.
Kukaan ei ole synnitön elämässään tai elämisissään aikaradalla. Siihen pystymme vaikuttamaan vain tulemalla tietoiseksi omista huonoista tekemisistämme.
Auditointi auttaa ja tiedon hankkiminen ja sen soveltaminen omaan elämään.
Moni kirjoittaja Dekkarin lisäksi on unohtanut elämisen tärkeyden.
Miksi me tutkimme itseämme???? Omalta kohdaltani voisin sanoa että tutkimusmatkani itseeni on tuonut vapautta arkipäivän elämään.
Kukaan ei ole synnitön elämässään tai elämisissään aikaradalla. Siihen pystymme vaikuttamaan vain tulemalla tietoiseksi omista huonoista tekemisistämme.
Auditointi auttaa ja tiedon hankkiminen ja sen soveltaminen omaan elämään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
..on taatusti halvempaa kuin scientologia.
ja se asia on niin yksinkertainen,että se ei ensimmäiseksi tule mieleen.
Eli jalat maassa kulkeminen, eikä pilvilinnojen rakentaminen.
Arvon Tiimari-Thetan, se mitä sinä edustat ei ole vapautta.....
D :)
Etsii vikoja muista ja syyttää ympäristöään on että kukaan ei ole saanut tietää mitä hällä on tunnollaan ja mitä hän salaa!
Hänellä on kauhea pelko jos joku saa tietää ja siksi hän yrittää pienentää taakkaa tunnollaan kritisoimalla ja solvaamalla muita!
Hän ei kuitenkaa vapaudu siten ja tulee kulkemaan elämänsä hyvin vakavana ja huomio kiinni 24 tuntia siinä mitä muut ei voi hänestä tietää!
Scientologiassa se on pikkujuttu korjata mutta
SE VAATII MUNAA!
..scientologi....
Tuo ei ole muuta kuin scientologien oppien mukaista höttöä, jolla yritetään peittää totuutta.
D :)
ei kuitenkaan totta. Koska se ei ole ihan noin, miten voisimme olettaa scientologian toimivan, kun se antaa väärän kuvan syistä?
Se ei muutu todeksi uskomalla, joten heitto siitä, että kyllä se on tosi, ei tee sitä todeksi.
Mitäs mieltä olet itse scientologien törkeyksistä ihmisiä kohtaan? Pitäisikö ne hyväksyä muitta mutkitta ja olla vain hiljaa?
Onko mielestäsi vaarasta varoittaminen, silloin kun se perustuu tosiasioihin, jollain lailla sitä pankkia? Et siis varoita kavereitasi vaarasta kun sellaisen huomaat?
Syytöksistä, jos niitä sellaisina halutaan pitää, suurin osa koskee tekoja, siis sitä mitä scientologit ovat todistettavasti tehneet ja valheita, joita scientologit estoitta levittelevät. Nämä tuskin tarkoittavat sitä, että kirjoittajat olisivat unohtaneet elämän tärkeyden, sen sijaan voisi sanoa, että scientologit ovat unohtaneet rehtiyden tärkeyden ja siinä samalla itsekunnioituksensa. Henkilö, joka hyväksyy sinisilmäisenä hölmönä kaiken mitä oma ryhmä valehtelee, ei kunnioita itseään ja siksipä ei myös muitakaan.
Mitä itsensä tutkimiseen tulee, on scientologia yksi monista välineistä. Itsetutkiskelu ei ole scientologian erityisominaisuus. Jos katsomme tekoja, niin itsetutkiskelussa scientologien kohdalla olisi jopa toivomisen varaa.
Scientologien valheiden esille tuominen scientologiakeskustelussa, on varsin luonnollinen asia ja suorastaan välttämätön asia.
Sano mitä sanot, niin jos jokin auttaa ottamaan vastuuta omista huonoista teoista, tai teoista ylipäätänsä, niin sen tulisi näkyä tuloksissa.
Scientologit eivät toimi sellaisella tavalla, että scientologian tulokset vaikuttaisivat hyviltä. Kun hedelmät eivät ole hyviä, ei kuulosta uskottavalta, kun väitetään puun olevan hyvä.
Sinäkö olet esimerkki muille?
syytösten olevan tosia, koska et muutakaan keksinyt kuin tuollaisen vakiovastauksen, jolla koitetaan saada huomio pois asiasta.