Taksikokemuksia Riian lentokenttä - Latvija Hotel - lentokenttä

Eka kertaa Riiassa

Tulimme Riian lentokentälle n. 10 aikoihin illalla. Otimme lentoaseman edestä ns. punaisen taksin, ei ollut Renalt vaan Ford. Taksin välitti lentokentän edustalla oleva nainen, joka tilasi taksin radiopuhelimella taksijonosta.

Kyyti oli ok. Kuljettaja laittoi lähtiessä taksimittarin päälle. Aloitusmaksu oli 1,50 Ls ja hotelli Latvijaan saapuessamme mittari näytti muistaakseni 6.80 Ls. Edullista, ajattelimme, koska olimme varautuneet maksamaan 10 Ls. Maksaessamme sanoimme kuljettajalle, että ottakoon 8 Ls, eli tippiä olisi mielestämme ollut ihan kohtuullisesti. Mutta kas kummaa, vaihtorahoja tällä veikolla ei tuntunut "löytyvän" mistään enempää kuin n. 1,50 Ls. Samapa tuo, vaikka olishan setelin voinut käydä rikkomassa hotellissakin. Tyydyimme tähän uuteen hintaan.

Sattumoisin kysyimme hotellin respasta takseista ja saimme tietää taksi-voucherista. Paluumatkaa varten ostimme voucherin 6 Ls:llä. Hotellin edessä on jatkuvasti kaiketikin hotellin sopimustakseja, Renaulteja, monessa niistä näytti olevan hotellin mainos ovessa.

Annoimme voucerin kuljettajalle heti matkan alussa, eikä hän siten laittanut mittaria päälle. Matka kello viiden ruuhkassa sujui hyvin lentokentälle, eikä kuljettaja jäänyt mitään tippejä pyytämään, nosti vain laukut nopeasti autosta ja häipyi saman tein.

En tosin tajunnut kysyä hotellista, olisiko lentokentältä tulonkin voinut tilata hotellista yhtä edullisesti.

4

1120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vinkistä

      Bus No 22 and taxi services to and from the airport provide easy access directly to the centre of Riga.
      Transportation within Riga. Tram, bus and trolleybus lines connect the city center and the University of Latvia with other places in Riga. Most of hotels are located very near to Center site, 5-15 minutes walking distance. Some hotels require taking public transportation for about 5-10 minutes. Tickets cost 0.20-0.25 LVL (0.29 – 0.36 EUR). There are regular schedules from 06:00 to 01:00.

    • taksaillut

      punaiset rellut ovat kuulemma luotettavimpia.
      Itse menin päivällä (la) tuulta pakoon taksiin, valkoinen avensis, matka n.1km hotelliin maksoi 6latia. Hoksasin vasta aulassa että,kele olisi pitänyt kytätä "sitä punaista rellua".

      • täällä

        Se valkoinen avensis yritti ottaa meiltäkin 20 latia lentokentältä keskustaan, loppupeleissä vei sitten 8 latilla..


      • Pöljäkö?
        täällä kirjoitti:

        Se valkoinen avensis yritti ottaa meiltäkin 20 latia lentokentältä keskustaan, loppupeleissä vei sitten 8 latilla..

        Lähdimme Hotel Riga:sta lentokentälle ja oven edessä seisova hotellipoika ohjasi meidät valkoiseeen Avensis-taksiin. Tullessa punaisella Rellu-taksilla kyyti maksoi 7 latia ja tässä Avensiksessa oli kummallinen mittari kun se alkoi yht´äkkiä vilistämään aivan eri tahtiin. Lopputulos 15 latia, väittele siinä sitten kuskin kanssa kun mittari näyttää sitä ja kuitinkin kirjoitti. Siis sopikaa kyydin hinta etukäteen. On se perkele kumma kun takseihin ei voi luottaa kuin Suomessa!!!!!!!!!!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      52
      3335
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      47
      2782
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      146
      2582
    4. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      57
      2291
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      355
      2014
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      151
      1634
    7. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      76
      1485
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1308
    9. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      37
      1271
    10. Miksi mediheli

      Mitä on tapahtunut ku poliiseja ja ambulanssi pyöri aamusta keskustassa
      Kiuruvesi
      24
      1164
    Aihe