Naapuriin tuli kissa. Alkuun näytti lupaavalta:sitä ulkoilutettiin valjaissa. Mutta nyt se kirmaa pitkin ja poikin - myös naapureiden pihalla.
Itselläni on ollut kissa, joka opetettin valjaisiin: alussa oli pentukissan valjaat (ei kertaakaan niistä karannut) ja myöhemmin aikuisen valjaat.
Kyllä se kissa tottui niihin: jos niillä kissoilla onkin vaisto linnuista tuolla selkärangasta, kyllä se on niin, että kissakin oppii mitä vaan-vaikka sitten valjaissa kulkemaan.
Taitaa olla enempi omistajien laiskuutta.
Itselläni on ollut kissa, joka opetettin valjaisiin: alussa oli pentukissan valjaat (ei kertaakaan niistä karannut) ja myöhemmin aikuisen valjaat.
Kyllä se kissa tottui niihin: jos niillä kissoilla onkin vaisto linnuista tuolla selkärangasta, kyllä se on niin, että kissakin oppii mitä vaan-vaikka sitten valjaissa kulkemaan.
Taitaa olla enempi omistajien laiskuutta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
päästääkö kissaa vapaaana vai ei myöskin vastuu kuuluu hänelle.Oma kissani pääsee vapaaana ja totta kai tajuan oman vastuuni.Jos kissalle sattuu jotain niin silloin ainoa ketä syytetään olen minä.
Sinua syytetään jos sinut saadaan kiinni siitä että lasket kissasi valvomatta ulos. Lue metsästuslaki ja oman asuinalueesi järjestyslaki.
Mulla on sellanen kissa joka suoranaisesti peruuttamalla ja riisuuntumalla tiukoistakin valjaista lähtee lätkimään! Ei kaikki osaa!!
Kirjoituksestasi saa sen käsitteen,että asia vaivaa sinua!
Ota itsäsi niskasta kiinni ,mene asiasta keskustelemaann asialliseen sävyyn ,naapurille!!
Asiat hoituvat näin uskomattoman hyvin!! Sopuisasti!!Kerro että pidät kissosta ..........
Kyllä meidän Höntti on ainakin vakaasti päättänyt liikkua ihan itsekseen.
Pienenä kun se tuli meille, niin se karkasi valjaista alta aikayksikön. Lieneen syynä se, että sitä oli kotipaikassaan pidetty vapaana, maatiaiskissa kun on.
Kun taas meidän toinen kissa on ollut meillä ihan syntymästä asti, eikä ole vapaana juoksennellut, niin tottui hyvin valjaisiin ja hihnassa olemiseen.
Sitten rakensimme kissatarhan jossa käytimme kananverkkoa, niin se karkasi sieltä molempina öinä. Ekana yönä oli livahtanut jostain raosta, toisena yönä puri reiän siihen verkkoon... Eli sellainen vapaa luonne meidän Höntti..
Meillä on kaksi kissaa. Toinen vielä menee valjaissa, mutta toiselle se ulkoilu on kyllä vaikeaa. On niin omissa oloissaan muutenkin, että aika paljon viettää aika sängyn alla. Ei se ujo ole, mutta viihtyy yksin. Ulkona ei tykkää olla yhtään.
Toinen taas on utelias ja viihtyy välillä pihallakin.
Kyllä se on kissastakin kiinni.
kiinni, mutta paljon on kiinni myös tarhan rakennus taidoista.. ;)
Kissojen pitäminen vapaana ulkona on laitonta!
http://www.incatsuomi.fi/kissojen_vapaa_ulkoilu.asp
TAi ainakin minulla on täysi oikeus poistaa irtokissat pihaltani. Ja täysi oikeus kulkea tontillani pelkäämättä astuvani kissanpas...aan
Tänään juuri vein yhden loukuttamani pikimustan kissan löytöeläintarhaan. Eli jos olet Jyväskylän seudulla 'hukannut' (eli jättänyt heitteille) kissasi, niin paikallisesta löytiksestä voit kisuasi kysellä.
jospa lukisitte mielummin lakia, kuin jotain ihme provosointifoorumia. Mikään laki ei kiellä kissaa kulkemasta vapaana, vaikka kotipihallasi, vaikka taajamassa. Ja sen ulkopuolellakaan et saa tehdä sille mitään muuta kuin toimittaa löytöeläinsuojaan. Tuossa viestissä mainittu incatforum on siitä huvittava paikka, että hehän jakavat tietoa joka ei ole faktaa. Ai että vapaana kulkeva kissa elää 2-4 vuotta :D Naapurin kisu on 17 vuotias ja omani 10v. Hemmetti sentään. Mikä saa ihmiset suojelemaan kissojaan enemmän kuin lapsiaan. Niitäkin jää auton alle koulumatkoilla. Jos voisin, estäisin viittaamisen tuohon sivustoon. Se koettaa leimata ihmisiä ilman syytä. Samoilla perusteilla voisin sanoa, että vain vastuuton maatalon emäntä tai isäntä päästää lapsensa pois kotipihastaan, koska sille voi käydä ihan mitä vain, useimmin jää auton alle. Vastuullinen lapsen omistaja rakentaa kakaralleen häkin, tai muuten on idiootti. Kuulostaako idioottimaiselta? Varmasti. Ja laki on siis eri,kuin tuo kissafoorumi. Zekatkaa Järjestyslaki, metsästyslaki ja eläinsuojelulaki. Pliis
Kieltää kissojen päästämisen luontoon ilman jatkuvaa, huomaa!! jatkuvaa valvontaa. Jos kissasi tappaa rauhoitetun luontokappaleen, niin sinua tulisi siitä lain mukaan syyttää ja saattaa sinut siitä edesvastuuseen.