Vikaa taloyhtiön antennissa vai digiboxissani?

ei tietä..?

Ongelmana on se että kun katson digiboxini kautta tv:tä ni useimmiten juuri mainosten kohdalla kuva katoaa ja lähtee liikkumaan ylhäältä alas niin ettei siitä kertakaikkiaan saa mitään selvää. Välillä tekee myös ohjelmien aikana niin. Onko vika boxissani vai taloyhtiön antennissa? Toisessa huoneessa on tv, jossa ei ole digiboxia, mutta mtv3 yms. kanavat näkyvät ilman ongelmia.

1

339

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen miettinyt kanssa tätä asiaa. Minulla on digikortti tietokoneessa, ja välillä tulee satunnaisesti jotain häiriötä talon antennista, mutta toisaalta sitä tuli omalla sisäiselläkin antennilla. Päädyin siihen, että tietokoneessa oleva digikorttini on liian herkkä, signaalintaso pitää olla tietyn verran, eli ei liian suurta vahvistusta, mutta kuitenkin minulla on vahvistin talonantenniverkosta tulevalle signaalille. Analogiset kanavat näkyivät tavallisella televisiolla suhteellisen hyvin. Eli tollainen pätkiminen johtuu useimmiten häiriöstä signaalissa, tai sitten liian suuresta signaalin voimakkuudesta, joka on lienee yleistä taloyhtiöissä (vahvistimen takana antenni).

      Olen siis löytänyt asunnostani antennipistokkeen josta tulee varsin hyvä signaali, jota sitten hieman vahvistan, ja olen saanut kanavat näkymään suhteellisen hyvin. Välillä on pientä ongelmaa. Ylen kanavapaketissa(tai sen taajuusalueella) eniten häiriöitä.

      Onnea kaikille digiboxi maailmaan. *odottaa streamiä netistä* niin ei tarvitse häiriöistä niin välittää*

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      632
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe