Mitäköhän tässä tilanteessa voisi tehdä.. Olen 7-vuotiaan pojan yksinhuoltaja, lapsen isä ilmaantui nyt takaisin kuvioihin yhtäkkiä kun erosi vaimostaan. Ja sitten alkoikin poikani kiinnostaa,vaikka meidät tuon toisen takia silloin poikani ollessa vauva jätti. Ei silloin jaksanut huolehtia lapsestaan eikä tavata.
Joka tapauksessa nykyhetkeen, määrättiin valvotut tapaamiset, ainakin nyt aluksi. Näitä valvottuja on ollut nyt neljän kuukauden ajan pari kertaa kuussa. Ongelmana vain on se, etteivät tapaamiset millään suju. Poika on aivan vauhkona kun vain sanonkin, että huomenna sitten tapaamiseen. Ennen lähtöä on aivan hirveää, poika yrittää piiloon ja itkee ja raivoaa. On siis aivan hysteerinen. Tapaamiset eivät onnistu, ja ne joudutaan usein keskeyttämään poikani ikävän ja itkun vuoksi. Tuollainen 2h on todella pitkä aika lapselle. Tämä alkaa jo kohta vaikuttamaan hänen mielenterveyteen. En pysty enää häntä väkisin laittamaan tapaamisiin, hänhän alkaa kohta inhota minua, omaa äitiään, joka pakottaa hänet hänelle vieraan ihmisen luo. Ja kaikenlisäksi entinen mieheni kuvittelee, että saisi puolen vuoden sisään lapsen yökyläänkin jo. Tämä varmaan aiheuttaisi lapselle jo henkisen trauman. Eikö hän millään voi ymmärtää, ettei lapsi noin vaan muodosta suhdetta henkilöön, jota on tavannut vain muutaman kuukauden ajan?? Hän aina puhuu, että on hänen oikeus tavata lastaan, luulin että se on toisinpäin. Olen ajatellut ottaa yhteyttä lastenpsykologiin. Ei voi olla lapseni etu tavata isäänsä, jos poika siitä kärsii. Mitä mieltä te olette, saanko sakkoja tai muita uhkakeinoja, jos en vie lastani enää väkisin tapaamisiin vain onko lapsen kärsiminen riittävä syy, ettei tapaamisia toteuteta. Kunpa lapsen isä olisi myös tätä mieltä, että antaisi lapsen yritää tutustua rauhassa eikä kohta jo yökylään pakottamisen keinoin.
Joka tapauksessa nykyhetkeen, määrättiin valvotut tapaamiset, ainakin nyt aluksi. Näitä valvottuja on ollut nyt neljän kuukauden ajan pari kertaa kuussa. Ongelmana vain on se, etteivät tapaamiset millään suju. Poika on aivan vauhkona kun vain sanonkin, että huomenna sitten tapaamiseen. Ennen lähtöä on aivan hirveää, poika yrittää piiloon ja itkee ja raivoaa. On siis aivan hysteerinen. Tapaamiset eivät onnistu, ja ne joudutaan usein keskeyttämään poikani ikävän ja itkun vuoksi. Tuollainen 2h on todella pitkä aika lapselle. Tämä alkaa jo kohta vaikuttamaan hänen mielenterveyteen. En pysty enää häntä väkisin laittamaan tapaamisiin, hänhän alkaa kohta inhota minua, omaa äitiään, joka pakottaa hänet hänelle vieraan ihmisen luo. Ja kaikenlisäksi entinen mieheni kuvittelee, että saisi puolen vuoden sisään lapsen yökyläänkin jo. Tämä varmaan aiheuttaisi lapselle jo henkisen trauman. Eikö hän millään voi ymmärtää, ettei lapsi noin vaan muodosta suhdetta henkilöön, jota on tavannut vain muutaman kuukauden ajan?? Hän aina puhuu, että on hänen oikeus tavata lastaan, luulin että se on toisinpäin. Olen ajatellut ottaa yhteyttä lastenpsykologiin. Ei voi olla lapseni etu tavata isäänsä, jos poika siitä kärsii. Mitä mieltä te olette, saanko sakkoja tai muita uhkakeinoja, jos en vie lastani enää väkisin tapaamisiin vain onko lapsen kärsiminen riittävä syy, ettei tapaamisia toteuteta. Kunpa lapsen isä olisi myös tätä mieltä, että antaisi lapsen yritää tutustua rauhassa eikä kohta jo yökylään pakottamisen keinoin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ota yhteys kuntasi ksvatus- ja perheneuvolaan ja kerro nykytilanteesta ja siitä, että poikasi kärsii.
Lastensuojeluun ilmoita, että nämä valvotut tapaamiset ei suju ja kerro mitä ongelmia on. Koska ne on valvottuja tapaamisia, niin sulla on silloin ulkopuolisen ihmisen näkemys myös näistä tapaamisista. Ota siis välittömästi yhteys kuntasi lastensuojeluun.