Pentu tuli eilen meille uuteen kotiin ja oli todella pelokas. Söi eilen kuitenkin ihan normaalisti, mutta samana iltana alkoi ripulointi. tänä aamuna söi ja taas ripulia ja lisäkisi oksensi ruokansa. Laitettiin pentu vesikuurille. Mutta nyt sillä on todella heikko olo ja nukkuu vaan. mitä tehdä pelottaa.
Tämä on varmaan eroahdistusta entisestä paikasta, mutta se on niin heikko. Olen noudattanut kasvattajan ruokaohjeita.
Tämä on varmaan eroahdistusta entisestä paikasta, mutta se on niin heikko. Olen noudattanut kasvattajan ruokaohjeita.
Vastaukset 6
Vanhimmat
soita heti kasvattajalle! Paasto on pennulle vaarallista.
autolla ja oliko automatka miten pitkä? Meille kävi nimittäin samalla tavalla ja kasvattaja arveli syyksi automatkaa, silloin tulee ripuli ja oksennus, kun ei ole tottunut.Autoon pitää totuttaa ETUISTUIMELLA ja totuttelu aina ennne ruokailua.Ja alkuun korkeintaan kymmenen tai viisi minuuttia.
tänään erinomaisesti tai aloitti jo yöllä leikkinsä ja on todella terhakas. Aloitettiin eilen illalla ripuli lääkitys joka taitaa auttaa.
yöllä oli tullut vielä ripulia jonka seassa oli jo kiinteää kakkaa. Tänään kokeillaa jotain mannavelliä jos se pysyisi sisällä.
..Ostaa apteekissa myytävää tehobakt-maitohappobakteeria, maksaa muistaakseni alle 10€. Vahvistaa pennun vatsan toimintaa. Meillä ei ainakaan kotiin tullessa ollut mitään ongelmaa, kun aloitimme heti kuurin, vaikka ruoka ei ollutkaan ihan samaa kuin kasvattajalla:)
Kiva kuulla, että penska voi jo paremmin:) Oli munkin koiralla aika pienenä ripuli, kakkas tai okeseni kaikki ulos mitä LUSIKALLA vettä ja lääkettä annettiin, mut aina sitä vähän jää kummiskin mahaan:) Mut ei kivoja jutttuja,,varsinkin jos eka koira perheessä kyseessä, niinku mullakin oli. Hyvät jatkot teille!
kannattaa antaa koiralle jos ilmenee ripulia. se rauhoittaa koiran vatsaa. pelkkä riisi sitten kun alkaa jo ripuli vähenemään. meillä villakoirilla käytetään kun ripulia ilmenee. ja harvoin on ollut:) toivottavasti teilläkin oli vain ohi menevää
. ettei mitään allergiaa ole pennulla..