Rupesi

tässä mietityttämään, kun näitä ihastusjuttuja lueskelin, että kuinka moni teistä, tänne kirjoittavista, on oikeasti kykenemätön vaikuttamaan siihen kehen ja kulloin ihastuu?
Itse en esimerkiksi ole koskaan ollut ihastunut naispuolisiin heteroystäviini, koska minulle on todella tärkeää saada myös vastarakkautta. Muutenkin tosin ihastun vain joka toinen vuosi. Enkä itseasiassa pidä ihastumisen tunteesta juurikaan -häiritsee liikaa ajatustyötä.
7672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mun mielestä ja mun kohdalla, aika vaikeaa se kuitenkin loppujen lopuksi on valita kehen ihastuu.. siis mahdotonta! Tunteilleen ei vaan voi mitään.. ikävä kyllä.. tai en teistä muista tiedä, mutta mun kohdalla on ainakin niin!

Äänestä

ei ihastumisiin pysty itse vaikuttamaan mitenkään, pöh! siihen vaikuttaa mun kohdalla suurimmaksi osaksi tämä ihastumisen kohde omalla persoonallaan, olemuksellaan ja eleillään. Ihminen yleensä ihastuu semmoseen ihmiseen johon saa kontaktin ja senlaista käyttäytymistä sua kohtaan kuin sinä itse ihastuneena ;) nyt näin keväällä hormonit hyrrää ja mun ympärillä on useampikin mielenkiinnon kohde..joihin pikkiriikkisen olen ihastumaisillaan...nää on semmossii herttasia, hassuja ja sillä jännällä omalla tavallaan "lähellä" minua....minkälaisia bisset on?
avoimia, suvatsevaisia ja sympaattisia :)) mun mielestä.........

Äänestä

kunnon "jalat maassa" -tyyppi. Ei siihen voi vaikuttaa, kehen ihastuu ja milloin. Se vaan tapahtuu. Piste. Itse olen ihastunut naiseen, johon ei ole mahkuja, paska tsägä.

Oot oikeessa siinä, et ihastuminen häiritsee ajatustoimintaa, mutta samalla tunne on mitä ihanin!

Äänestä
  • vai ei. Ellei ota asiasta selvää. Monesti joko ihastuja on varattu, tai sitten ihastuksen kohde. Minkäs teet. Ei kannata heti luovuttaa, vaan selvittää tilanne jos se siihen pisteeseen ajautuu.
    Itse varattu ja ihastunut varattuun.

    Äänestä

  • onko mahkuja kirjoitti:

    vai ei. Ellei ota asiasta selvää. Monesti joko ihastuja on varattu, tai sitten ihastuksen kohde. Minkäs teet. Ei kannata heti luovuttaa, vaan selvittää tilanne jos se siihen pisteeseen ajautuu.
    Itse varattu ja ihastunut varattuun.

    kaikki ovat vieteltävissä. Pitää vain todella varoa, mitä haluaa.

    Äänestä

  • ja_ kirjoitti:

    kaikki ovat vieteltävissä. Pitää vain todella varoa, mitä haluaa.

    Jos jollekkin varatulle kertoo tunteistaan, olisi reilua jos vastapuolikin tunnustaisi, jos niitä tunteita on...

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    Jos jollekkin varatulle kertoo tunteistaan, olisi reilua jos vastapuolikin tunnustaisi, jos niitä tunteita on...

    tunnustamalla tunteensa, tunnustaa vastuunsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erakkoluonne kirjoitti:

tässä mietityttämään, kun näitä ihastusjuttuja lueskelin, että kuinka moni teistä, tänne kirjoittavista, on oikeasti kykenemätön vaikuttamaan siihen kehen ja kulloin ihastuu?
Itse en esimerkiksi ole koskaan ollut ihastunut naispuolisiin heteroystäviini, koska minulle on todella tärkeää saada myös vastarakkautta. Muutenkin tosin ihastun vain joka toinen vuosi. Enkä itseasiassa pidä ihastumisen tunteesta juurikaan -häiritsee liikaa ajatustyötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu