pliis

opiskelusta liiketalouden alalla!! Aloittaisin opintoni ehkä ensi vuonna, millaisia kurssja jne.?
7507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaihdoin itse kauppikseen seuraavan vuonna. Homma oli aika esikoulutyyppistä eikä oikein asiaa opetettu yhtään,tajusin myös ettei tradenomin papereilla tee oikein mitään tänä päivänä. Sanoisinko,turhauttavaa se opiskelu oli jos jollain pitäisi kuvata.

Äänestä
  • esmes tradenomin papereilla saa? Ja voiko liiketaloudellisesta valmistua muuksi kuin tradenomiksi?

    Äänestä

Minä olen ihan tykännyt opiskelustani. Joskin mainitsen heti alkuun, että amk ei ole laiskojen paikka. Siellä on paljon porukkaa, jotka menee kaikesta läpi muiden siivellä, koska amk:ssa harjoitetaan paljon ryhmäopiskelua ja -työskentelyä, ideana valmentaa työelämän tiimityöskentelyyn.

Opetustahan on loppupelissä aika vähän ja asiat opitaan erilaisissa projeteissa ja itse opiskelemalla. Amk:n siis helposti pääsee läpi vaikka ei kirjojen parissa istukaan. Sitä kyllä kannattaa ihan itse harjoittaa ja olla aktiivinen, koska opinnäytetyövaiheessa on todella vaikeaa jos perustiedotkin on vähän niin ja näin. Monet täälläs iis valittaa kun on niin helppo koulu ja ei kunnon opetusta, mutta minusta amk sopiikin ihmisille, jotka haluavat tehdä ja oppia itse. Se on ihan tosi hieno tunne kun oikeesti oivaltaa itse jotain ja alkaa ymmärtää oikeesti niitä asioita.

Jos siis haluaa lukea vain teoriaa ja oppia sitä kautta niin eikun yliopistoon.

Liiketalouden koulutusohjelma valmentaa niin moniin ammatteihin, että vaikea niitä tässä on ruveta mainitsemaan. koulua valitessasi tutustu niihin suuntautumisvaihtoehtoihin. Eli opiskelun 1-2 vuotta on yleisiä liiketalouden opintoja, jonka jälkeen valitaan suuntautumisvaihtoehto. Se voi olla esim: yritysviestintä, markkinoint, kansainvälinen kauppa, logistiikka, taloushallinto, henkilöstöjohtaminen yms. Näihin aloihin saa jo peruskursseilta osviittaa ja yleistä tietoa, jonka perusteella voi valita itseään kiinnostavan alan.

Yleensä sitä työllistyy sitten sille omalle alalleen, mutta kaiken liike-elämän peruskoulutuksena ihan hyvä. Itse opiskelen logistiikkaa ja työskentelen varustamossa ja huolinta-alalla. Siis hyvinkin kansainvälisessä ja mielenkiintoisessa ympäristössä.

Muutoin esimerkiksi taloushallinnonopiskelijoista tulee tilintarkastajia ja kirjanpitäjiä, yritysviestinnän opiskelijat suuntauvat viestinnän ja mainonnan tehtäviin yms...vaihtoehtoja on todella paljon.

Koulutus myös antaa hyvät eväät jos on suunnitellut ryhtyvänsä yksityisyrittäjäksi, koska koultus on hyvin laaja. Siis esimerksi yksi kurssi ainakin meidän oppilaitoksessa valmensi tosella hyvin tähän. Se kesti n. puoli vuotta, siellä luotiin liike-idea ja hoidettiin koko prosessi siihen asti, että käytännössä papereita täyttämällä olisi voinut oman yrityksen laittaa käyntiin. ällaiset kurssit opettavat hyvin laaja-alaisesti, koska niissä on mietittävä kaikki asiat rahoituksesta, toimitiloihin, henkilöstöön, markkinointiin ja toiminnan pyörittäseen asti.

Kurssit ovat hyvin erilaisia. Yleinsä niissä on joku oppimistehtävä ja suht helppo kirjatentti. Oppimistehtävät tehdään ryhmissä ja yleensä kohteena on joku yritys. alkuun saattaa olla hankala löytää sopivia kohdeyrityksiä, jos ei ole valmiita kontateja. siis tyyliin ideaali olisi, että yritys esi tarvitsisi todellisen markkinointitutkimuksen ja te kurssin oppimistehtävänä suoritatte sen.

Ensimmäinen vuosi voi olla vähän puuduttava pakollisine kursseineen, mutta sen jälkeen helpottaa. Ekana vuonna opitaan perusasiat, jonka jälkeen alkaaa kertyä niitä taitoja sen verran, että alkaa jo itsekin ymmärtää ja oivaltaa ja voi toteuttaa erilaisia todellisia projekteja.

Työharjoitteluista on paljon hyötyä jos saa hyvän paikan ja sitä kautta usein jatkoakin työssä. Se tukee opisklua ja toisinpäin.

Suosittelen siis jos on ahkera ja yhtään omia aivoja ja haluaa toteuttaa ja kehittää itse.

En tiedä oliko tässä sepustuksessa mitään järkeä ja vastasiko se kysymyksiisi, mutta nämä nyt oli asioita, jotka irselleni tuli ekana mieleen :)

Stemppiä

Nimim. 3 vuotta takana ja hyvin pyyhkii....

Äänestä
  • ja kuvaavasta vastauksesta :) Sain tosi paljon tietoa. Netistä en löytänyt oikeen kunnollista kuvausta kursseista, mutta eikös yleensä kieliopintoja oo pakollisia joku 3-5 ov? Ruotsi on käsittääkseni pakollista, englanti kai ei, jos haluaa ottaa jonkin muun kielen, vai? Paljonko sulla on ollut / tulee olemaan kieliopintoja? Ja minkälaista kieltä siellä yleisimmiin opiskellaan, kokouskäytänteitä vai mitä? Ja jos sulla on tosi kansainvälinen työympäristö, niin oliko kieliopinnoissa kulttuurintuntemusta myös? Miten paljon kieliä työssäsi tarttet? Suullistako eniten? Ja entä toi kulttuurintuntemuspuoli, onko työssäsi tärkeää? - kiitti vielä näistä -

    Äänestä

  • Sen verran pisti silmään tuo kun mainitsit että taloushallinnon puolen tradenomeista tulee kirjanpitäjiä ja tilintarkastajia, että pitää kyllä täsmentää tätä asiaa.

    Kirjanpitäjäksi pääsee merkonominkin papereilla ja niiden palkat on tosi alhaiset. Työ EI siis vaadi korkeakoulututkintoa.

    Tilintarkastajaksi EI pääse tradenomin papereilla, koska uusi laki tulee voimaan heinäkuussa. Siitä eteenpäin ns. maallikkotarkastajat eivät saa enää olla tilintarkastajina muissa kuin yhdistyksissä. Eli ei siis yrityksissä. Jos tilintarkastajaksi haluaa, niin pitää suorittaa HTM- tai KTM-tutkinto, joista KTM on korkeampi. HTM-tutkinnonkin voi suorittaa vasta muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen, eli pitäisi saada tradenomiksi valmistuttuaan jotain tilintarkastuksen avustavia tehtäviä muutamaksi vuodeksi.

    Veikkaisin, että suurin osa taloushallinnon puolen ihmisistä työskentelee pankeissa tai yrityksissä taloushallinnon osastolla kustannuslaskijoina, tarjouslaskijoina ym. ym.

    En tiedä kiinnostiko asia ketään, mutta tulipahan nyt täsmennettyä... =) Itsellä kaksi vuotta opintoja takana ja taloushallinto suuntautumisena.

    Äänestä

  • kattavasta kirjoitti:

    ja kuvaavasta vastauksesta :) Sain tosi paljon tietoa. Netistä en löytänyt oikeen kunnollista kuvausta kursseista, mutta eikös yleensä kieliopintoja oo pakollisia joku 3-5 ov? Ruotsi on käsittääkseni pakollista, englanti kai ei, jos haluaa ottaa jonkin muun kielen, vai? Paljonko sulla on ollut / tulee olemaan kieliopintoja? Ja minkälaista kieltä siellä yleisimmiin opiskellaan, kokouskäytänteitä vai mitä? Ja jos sulla on tosi kansainvälinen työympäristö, niin oliko kieliopinnoissa kulttuurintuntemusta myös? Miten paljon kieliä työssäsi tarttet? Suullistako eniten? Ja entä toi kulttuurintuntemuspuoli, onko työssäsi tärkeää? - kiitti vielä näistä -

    Eli pakoliisia kieliopintoja on aika paljon. En tiedä onko määrä ihan valtakunnallinen, mutta eiköhän ne eri oppilaitoksissa ainakin sunnilleen toisiaan vastaa.

    Eli ruotsia ja enkkua on kumpaakin 6op pakollista. Eli siis kaksi 3 op kurssia kumpaakin. Lisäksi on valittava 3op valinnaisia kursseja kumpaakin eli 9+9op. Tämän lisäksi valitaan 6op ns. substanssiopintoja, jotka voivat olla mitä tahansa kieltä, mutta vain substanssikursseilla voi suorittaa nuo. Ja kieliä saa opiskella valinnaisina opintoina ihan niin paljon kuin tahtoo.

    Viime vuonna tai sen jälkeen aloittavilla kieliä on vielä enemmän, mutta en muista nyt tarkaa määrää kun se ei koske minua. Mutta siis minulla 9+9+6 ja myöhemmin aloittaneilla vielä enemmän.

    Ei kannata siitä olla huolissaan. Se on vaan hyvä, että sitä kielenopetusta on mahd. paljon, että oppii. Ja tuolla oppii kun siellä on pakko olla esityksissä ja projekteissa mukana. Minäkin olin suht surkee kielissä. kirjoitin ruotsista b:n ja enkusta c:n ja hyvin se nykyään sujuu kun oman alan sanastoa jauhetaan.

    Ja kyllä se kieli muutenkin tulee kursseilla vaikka ei kieliopintoja olisikaan. Paljon jakavat materiaalia englanniksi ja osa kursseista myös englannin kielisiä.

    Kaikki kurssit on sisällöltä erilaisia ja niiden nimet keroo aika paljon. Aika usein on tarjolla samoja kursseja sekä ruotsiksi että enkuksi. Eli tässä esimerkkejä minkänimisiä kursseja itse olen käynyt: Företagskommunikation, Att sälja och förhandla, Aktuellt i ekonomi, International Business English, Career Challenges, Business Contacts, Internal and External Communication, Export Logistics, Global Economy yms yms. Tuo kurssin nimi jo paljastaa minkälaisia asioita siellä opitaan. Eli kielten tunneilla opiskellaan asioita sillä kielellä, ei niinkään enää sitä kieltä vaikka siellä se oman alan sanasto toki tulee tutuksi.

    Minun työstä. Kyllä ne kieliopinnot on toki tukenut työelämässä, mutta ei niinkään sisällöllisesti vaan koko sen kielen hallinnassa. Miten paljon kieliä tarvitsen töissä. Työkavreille puhun pääasiassa suomea. Pari ihmistä ei suomea osaa, että heidän kanssa englantia. Kaikki koulututilanteet on englanniksi ja kaikki jaettava materiaali ja informaatio. 100% kirjallisesta informaatiosta on englanniksi. Kansainvälisessä yrityksessä kenen tahansa on kyettävä ymmärtämään kaikki sähköpostikeskustelut mitä on käyty yms. Suurin osa puheluistakin tulee hoidettua englanniksi, joskin suomalaisten asiakkaiden kanssa yleensä hoituu asiat paremmin suomeksi. Ruotsia ei onneksi tarvitse puhua...huh...

    Työkulttur opitaan työpaikalla. Siihen ei voi mikään koulutus opettaa, koska jokaisella työpaikalla on eri yrityspolitiikka ja toimintatavat. Ei huolta. Siinä menee vuosi uudessa paikassa mukavasti opetellessa.

    Toivottavasti tässä oli taas jotain osvittaa. Ei kannata nuista kieliopinnoista huolehtia. Positiivisella asenteella sekaan vaan ja varmasti saa paljon irti. Ja suosittelen lukemaan kieliä yli sen pakollisen määrän, että sitä joutuu käyttämään ja pysyy taito hallinnassa, koska työelämässä on ihan vissi, että kieliä joutuu käyttämään ja AMK antaa minusta ihan hyvät eväät niiden oppimiseen.

    Tsemppiä sinulle opintoihin :)

    Äänestä

  • Sinulle... kirjoitti:

    kattavista vastauksista! Mielenkiintoiselta kuulostaa eikä ne kielet todellakaan pelota, päinvastoin. Mukavaa opiskella sitä oman ammattialan sanastoa ja työelämän tilanteita kielillä, jos vaan opettajat ovat innostavia eivätkä keskity esim. liialliseen kielioppiin. Onnea ja menestystä teille kaikille kanssa opintoihin ja työelämään :>

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kertokaa kirjoitti:

opiskelusta liiketalouden alalla!! Aloittaisin opintoni ehkä ensi vuonna, millaisia kurssja jne.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu