avopuolison

meillä on seuraavanlainen tilanne;

avoliitossa, yhteinen lähes maksettu osake (velkaa yht. 20 000 ja rapiat), josta tehty keskinäinen testamentti toisillemme

"kulkuvälineet" miehen omistuksessa

kaikki irtaimisto hankittu yhdessäolon (lähes 10v) aikana, suurin osa tilpehööristä kuitenkin minun (koriste-esineet, taulut, astiat) ja joitain kodinkoneita

miehelläni menneet välit totaalisesti vanhempiinsa

eli hänen kuollessaan (jota ei toivottavasti tapahdu)
-minulle jää asunto
-"kulkuvälineet" menee vanhemmille (olen toivonut että testamenttaisi ne edes sisaruksilleen)

miten on irtaimiston laita? Kuuluuko irtaimisto puoliksi vanhemmille, eli joudunko antamaan sohvista yms. puolet, tai lunastamaan heidät irtaimiston osalta ulos?

Järkevintä olisi kai mennä naimisiin, tai tehdä keskinäinen testamentti koko omaisuuden osalta. En haluaisi nimittäin joutua taistelemaan hänen pirullisten vanhempien kanssa mistään yksin.

(joistakin tämä voi tuntua etukäteis haihattelulta, mutta kait jokainen haluaisi tulevaisuuden, ja kotinsa, turvata. Varsinkin tälläinen ihminen, jolle koti on kaikki kaikessa.)
Help!
5638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Periaatteessa, jos tiukaksi menee, niin ainakin osa irtaimistosta saatettaisiin lukea avopuolisolle ja sitä kautta hänen perillisilleen kuuluvaksi. Ja tunnettuahan on, että jos oikein halutaan olla hankalia, niin korvattomista kahvikupeistakin saadaan riita aikaiseksi.

Saattaisi siis olla, että sellainen irtaimisto-omaisuus, jota et pystyisi kuitein osoittamaan itse hankkimaksesi, olisi ainakin "puoliksi" avopuolisosi. Avioliiton päättyessä toisen kuolemaan leskelle jää oikeus asua yhteisessä kodissa ja pitää irtaimisto hallussaan. Avoliiton tapauksessahan näin ei ole, ja jos avopuolison vanhemmat ovat jo osoittautuneet hankaliksi, niin suosittelisin avioitumista tai "täydellisemmän" keskinäisen testamentin tekemistä, kun asunnon osalta se jo teillä on. Ainakin niin kauan, kuin nykyinen laki on voimassa, avopuoliso maksaa joka tapauksessa perintöverot raskaimman mukaan eikä voi tietää, tuleeko siihen muutosta, vaikka perintöverotukseen muuten ehkä tulisikin.

Äänestä

Menkää naimisiin, menkää naimisiin. Jos rakastatte toisianne, niin varmaan ette halua hankaluuksia toisillenne, jos sattuisi jotain ikävää. Siis menkää naimisiin ja rakastakaa toisianne, jos jompi kumpi kuolee, niin leskelle jää edes jotain. Jos ette mene naimisiin ja toinen sattuisi kuolemaan, niin eloonjääneelle se on todennäköisesti lähtö yhteisestä kodista. Jos ei ole rintaperillisiä=lapsia, niin äiti ja isät perivät.

Miksi ette mene naimisiin, ei se rakkautta tapa, vaikka jotkut sanovat niin. Päinvastoin!!! Minä ainakin halusin turvata miehelleni yhteisen kotimme, kun menimme naimisiin. Muuten minun sukulaiseni olisi tullut puuttumaan asioihin, jos minä olisin kuollut.

Äänestä
  • mut mies ei. Emmie tiijä! Ei vaan halua mennä naimisiin, vaikka olen avioehdonkin suostunut allekirjoittamaan, itselläni kun omaisuus on vain tämä asunto ja ne kupposet.

    Toisaalta luulisi, ja olen sanonutkin, että eikö tuo ole sama vaikka kaikki hänen omaisuus menisi ukkomustalaiselle (en tarkoita pahaa tuolla), ei hän niitä maan povessa enää tarvii. Kunhan ei tarviis appivanhempien kanssa riidellä "omista" tavaroista. Kuitenkin kaikki nämä vuodet olen itse pitänyt kodissa kaiken pystyssä, hänen paiskiessa töitä ja kasvatellessa varallisuutta. Miehen työkin on yhtä tien päällä souvaamista, että ei tiedä milloin joku rattijuoppohullu ajaa päälle =(

    En vain ymmärrä, miksi antaisi kaiken mennä vanhemmilleen, jotka ovat lapseltaan kodin "kieltäneet", eli sinne ei ole enää kellään sisaruksella mitään asiaa... Minun vanhemmista on tullut hänelle omia, kun niitä "omia" ei ole enää. Perintöä sieltä hänen vanhemmilta päin on turha odotella, ja olenkin ihmetellyt, miksi hänkään mitään antaisi, kun mies ei ole velvollinen edes sitä lakiosaa antamaan, toisin kuin vanhempansa.

    Ja olen kyllä sanonut, että voi olla hieman hankalaa tulla mitään täältä hakemaan, kun suruissani olen kaiken hävittänyt...avaimet, rekisteriotteet, ehkä koko auton... buah-buah-buaaah!

    Äänestä

  • minä menisin kirjoitti:

    mut mies ei. Emmie tiijä! Ei vaan halua mennä naimisiin, vaikka olen avioehdonkin suostunut allekirjoittamaan, itselläni kun omaisuus on vain tämä asunto ja ne kupposet.

    Toisaalta luulisi, ja olen sanonutkin, että eikö tuo ole sama vaikka kaikki hänen omaisuus menisi ukkomustalaiselle (en tarkoita pahaa tuolla), ei hän niitä maan povessa enää tarvii. Kunhan ei tarviis appivanhempien kanssa riidellä "omista" tavaroista. Kuitenkin kaikki nämä vuodet olen itse pitänyt kodissa kaiken pystyssä, hänen paiskiessa töitä ja kasvatellessa varallisuutta. Miehen työkin on yhtä tien päällä souvaamista, että ei tiedä milloin joku rattijuoppohullu ajaa päälle =(

    En vain ymmärrä, miksi antaisi kaiken mennä vanhemmilleen, jotka ovat lapseltaan kodin "kieltäneet", eli sinne ei ole enää kellään sisaruksella mitään asiaa... Minun vanhemmista on tullut hänelle omia, kun niitä "omia" ei ole enää. Perintöä sieltä hänen vanhemmilta päin on turha odotella, ja olenkin ihmetellyt, miksi hänkään mitään antaisi, kun mies ei ole velvollinen edes sitä lakiosaa antamaan, toisin kuin vanhempansa.

    Ja olen kyllä sanonut, että voi olla hieman hankalaa tulla mitään täältä hakemaan, kun suruissani olen kaiken hävittänyt...avaimet, rekisteriotteet, ehkä koko auton... buah-buah-buaaah!

    Vai olet avioehdonkin suostunut allekirjoittamaan. Heh, heh.
    Eihän avoliitossa olevan avioehdolla ole lainvoimaa. Luulisi, että jo maistraatissa olisivat siitä kertoneet, jos nyt sitä sinne olette tarjonneet.

    Äänestä

  • avioehdon ? kirjoitti:

    Vai olet avioehdonkin suostunut allekirjoittamaan. Heh, heh.
    Eihän avoliitossa olevan avioehdolla ole lainvoimaa. Luulisi, että jo maistraatissa olisivat siitä kertoneet, jos nyt sitä sinne olette tarjonneet.

    kirjoittaa avioehdon, jos mennään naimisiin. Eihän sillä toki avossa ole mitään merkitystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


irtaimisto kirjoitti:

meillä on seuraavanlainen tilanne;

avoliitossa, yhteinen lähes maksettu osake (velkaa yht. 20 000 ja rapiat), josta tehty keskinäinen testamentti toisillemme

"kulkuvälineet" miehen omistuksessa

kaikki irtaimisto hankittu yhdessäolon (lähes 10v) aikana, suurin osa tilpehööristä kuitenkin minun (koriste-esineet, taulut, astiat) ja joitain kodinkoneita

miehelläni menneet välit totaalisesti vanhempiinsa

eli hänen kuollessaan (jota ei toivottavasti tapahdu)
-minulle jää asunto
-"kulkuvälineet" menee vanhemmille (olen toivonut että testamenttaisi ne edes sisaruksilleen)

miten on irtaimiston laita? Kuuluuko irtaimisto puoliksi vanhemmille, eli joudunko antamaan sohvista yms. puolet, tai lunastamaan heidät irtaimiston osalta ulos?

Järkevintä olisi kai mennä naimisiin, tai tehdä keskinäinen testamentti koko omaisuuden osalta. En haluaisi nimittäin joutua taistelemaan hänen pirullisten vanhempien kanssa mistään yksin.

(joistakin tämä voi tuntua etukäteis haihattelulta, mutta kait jokainen haluaisi tulevaisuuden, ja kotinsa, turvata. Varsinkin tälläinen ihminen, jolle koti on kaikki kaikessa.)
Help!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu