Niin sitten käväsin kunkku kisoissa.
Olihan säpinää ja ylläreitä täynnä oleva kisa.
Tuomari työstä näkyy jopa valtaisat mielipide erot tai sitten tuomarilla vain ei ole ollut minkään laista hajuakaan tuomaroitavan lajin oikeasta askeltamisesta.
Mietin hetken jopa sitä että todistinko todella jive kisoja koska paljon oli pareja liikenteessä joilla oli jalan huono suoristaminen ja käännösten terävyys tipotiessään. Olisin ymmärtänyt paremmuus järjestyksen jivessä mikäli kyseessä olisi ollut swing tanssi kisa eikä jive tanssi kisa. Mutta kyseessähän oliki erittäi mielenkiintoinen tuomari joukkio. Jokainen ainakin oman lajinsa parhaimpia tuntijoita.
Kisoihin olin katselijana yleisestiottaen tyytyväinen järjestelyjen osalta. Tulokkaissa taisi paikkakuntalaiset jyrätä ja niinhän se taisi olla että etelän hedelmät loistivat poissa oloaan, kunnes joku ystävällinen kertoi, että muualla on sittenkin ne oikeat swing tanssikisat samaan aikaa.
Nyt katsastamaan minne kisaan suuntaisi seuraavaksi? Osaavatko tanssia jiveä jivenä? Tarkkailen sitä seuraavaksi.
Olihan säpinää ja ylläreitä täynnä oleva kisa.
Tuomari työstä näkyy jopa valtaisat mielipide erot tai sitten tuomarilla vain ei ole ollut minkään laista hajuakaan tuomaroitavan lajin oikeasta askeltamisesta.
Mietin hetken jopa sitä että todistinko todella jive kisoja koska paljon oli pareja liikenteessä joilla oli jalan huono suoristaminen ja käännösten terävyys tipotiessään. Olisin ymmärtänyt paremmuus järjestyksen jivessä mikäli kyseessä olisi ollut swing tanssi kisa eikä jive tanssi kisa. Mutta kyseessähän oliki erittäi mielenkiintoinen tuomari joukkio. Jokainen ainakin oman lajinsa parhaimpia tuntijoita.
Kisoihin olin katselijana yleisestiottaen tyytyväinen järjestelyjen osalta. Tulokkaissa taisi paikkakuntalaiset jyrätä ja niinhän se taisi olla että etelän hedelmät loistivat poissa oloaan, kunnes joku ystävällinen kertoi, että muualla on sittenkin ne oikeat swing tanssikisat samaan aikaa.
Nyt katsastamaan minne kisaan suuntaisi seuraavaksi? Osaavatko tanssia jiveä jivenä? Tarkkailen sitä seuraavaksi.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Totta puhut! Varsinkin swingtanssien osalta tuomariston työskentelyä pitää ihmetellä koska lavatanssituomarit eivät pidä missään arvossa kunkin lajin lajityypillisiä piirteitä. Jivessa esim. juuri nuo terävät käännökset (nelosella) ym. vastaavat asiat ovat aika olennaisia joka saa jiven näyttämään jivelta! Lavatanssikilpailuissa pärjää sellaiset parit jotka on luonnostaan pellejä eli "hauskan" näköisyys ratkaisee, lajitekniikalla ei ole paljonkaan väliä kun kaikenlainen pelleily ja soheltaminen on tuomareiden mieleen. Usein parit jotka osaavat todella TANSSIA ko. lajia, jäävät näiden show-tanssijoiden varjoon ja saavat huonommat sijoitukset.
Jos lavatanssikisat järjestettäisiin ilman musiikkia, ei näistä huipulle useimmiten sijoittuvista pareista (monestakaan) pystyisi sanomaan mitä tanssia he tanssivat, -ei ainakaan swing-tanssien kohdalla. Siinä ratkaisee muut seikat kuin osaaminen!
Alkää sotkeko kunkkukisoja swingtanssiin. Ei kaipaamaanne nykyjive latinosääntöineen ole mitään swingiä.
Lavakisoissa tanssittava swingi on Lava-jiveä, lava-Jiveä, Lavajiveä, lava-jiveä tai lavajiveä - riippuu soitettavasta musiikista. Tärkeää ei ole sitä mitä tanssitaan vaan musiikintulkinta ja se että tanssitaan soitettavaan musikkiin.
Fusku kyllä kuuluu noihin swingtansseihin
tangossa. Noissa lavakisoissa oli ainakin muutama vuos sitten tyylejä joilla pärjättiin ihan hyvin mutta joilla ei kyllä ollu mitään tekemistä tangon kanssa.
Joku tanssikoulu keksii jotain uusia juttuja ja tyylejä ja samat opettajat on sitten tuomaroimassa kisoja. Omille kavereille annetaan pisteitä kun ne tanssii just tällä tyylillä (tollai mäkin tulkitsisin ton jutun) ja sitten ne muut wannabeluuserit kopioi ne samat jutut ja metsään menee että kolisee. Ja aikaa myöten näistä "gurujen" opeista tulee totuuksia joita ei saa kiistää tai leimautuu vääräoppiseksi.
Bisnestä neitoseni, bisnestä. Jotkut tekee rahaa tällä jutulla. Selittää osaltaan myös pisteiden hajontaa noissa kisoissa.
Luulisi että edes kisoissa olisi jotkut yhteiset kriteerit joiden mukaan tuomaroidaan, mutta kun ei! Bisnes ratkaisee tässäkin! Tuomarit suosivat tyylejä joita itse opettavat ja sehän tietää omaan tanssikouluun lisää oppilaita, näinhän se juttu etenee...
Jos kisat ei olisi tuollaisia pellekisoja niin ensiksi pitäisi vaatia kuhunkin tanssiin lajityypilliset piirteet jotka pitää näkyä KUNNOLLA! Toiseksi näiden puitteissa ei saisi suosia mitään tiettyä tyyliä vaan pitäisi olla tasapuolinen eri tyylien suhteen. Kolmanneksi pärstäkerroin ei saisi vaikuttaa niin paljon että ns. "pelleparit" menestyy aina huolimatta räikeistä puutteista perustekniikassa!
Mutta mooses is mooses ja pisnes is pisnes! lavatanssikisat on täyttä pelletouhua pelletuomarointeineen! Mitä järkeä on edes ilmoittaa kisalajiksi nimeltä joku tanssi, kun käytännössä sitä ei edes tanssita saati edellytetä? Tuomaripöydän takana istuu samoja naamoja jotka pitävät tansikouluja ja antavat järjestään oman tanssikoulun tyylille pisteitä enemmän, eli suomeksi vetävät kotiinpäin! Tulevathan ne sitten sinne oppia saamaan ja maksamaan kurssimaksuja...
Eikö tosiaa, tosiaan ole teillä lavakisoissa määritelty lajityypillesiä piirteitä selviksi?
Sitten kyllä alan ymmärtää tuomareiden pistehajonnat. Kun ei heille ole annettu/tehty toiminta ohjeistusta tuomaroitavasta lajista ja sen perusaskelluksesta niin kyllähä sillä saadan pakka ja perusaskeleet sekaisin ja vaikka luumukiisseliksi.
Miten teillä Ruotsissa Humppa on määritelty tanssittavaksi?
Jaa tämä pitää ruveta sitten kyllä oikein selvittelemään. Mieleeni tuli heti muutama suomalaisen tanssin opettajaa tukholman liepeiltä. He pitävät muistaaksini ruotsi-suomi seuran yhteistyössä myös lavatanssi kisoja jossa todella tansitaan suomalaisia lajeja. Tangosta muista ainakin joskus nähneeni että se oli erittäin perustangoa. Ja niin tanssivat myös korjasivat palkinnot. Osallistujat ja kisaajat tämän tyylisissä kisoissa ovat kyllä aikalailla jo eläke iässä joten uskoisin, että humppakin on sitä tavallista ojan yli hypäntää ;)
En puhunut mistää Ruotsinsuomalaisista, vaan miten Ruotsissa on Humppa käsketty tanssia kilpailussa?
Ja mitä tulee Tukholman kisoihin siellä tanssitaann tätä ohi ohi tanssia kuten Kunkkujen voittajakin tanssi joka ei ole tangoa vaan jotain aivan muuta.
muuten vasta just äsken, että täällä Suomi24:ssa oli jo aiemmin käyty keskustelua tästä tangojutusta.
Tarkennan vielä, ettei kirjoitukseni ole tarkoitettu Kunkkukisoja tai mitään yksittäistä tanssinopettajaa/tanssikoulua vastaan. Ja saman sepustuksen voisi myös kirjoittaa noista rock'n'swing jutuista :-)
Huimalla kahden kisan katsomiskokemuksella kommentoin tätä(kin) aihetta.
Edellisenä vuotena tuomariston tehtävä oli siinä mielessä helpompi, että huiput erottuivat selvästi muista. Nyt taso oli huomattavasti tasaisempi, mutta toisaalta erilaisia tyylejä oli enemmän, mm. tuota showta ja pelleilyä. Tässä joudutaan samalla lavatanssin tai pikemminkin lavatanssikisojen perusongelman eteen; lavoilla em. pelleily on "hyvää tanssia", mutta miten arvottaa se kisoissa? Ainoaa oikeaa lavatanssitekniikkaa ja -tyyliä kun ei ole olemassa, eikä toivottavasti tulekaan.
Aivan totta lienee se, ettei esim. jivessä moneltakaan parilta nähty "puhdasta" jivetekniikkaa. Muutaman tuomarin kanssa keskusteltuani selvisi myös se, että ainakin osa heistä todellakin sitä kaipasi. Muissa tansseissa ei IMHO tuo ongelma ollut yhtä suuri.
Osa täällä on jo laittanut tuomaroinnin perusteiksi bisneksen tekemisen. Olisikohan heidän syytä miettiä asiaa vähän tarkemmin? Se on toki aika selvää, että jokainen opettaja pitää opettamaansa tanssityyliä sinä parhaana ja oikeana. Jos hän tuomaroi kisoissa niin todennäköisesti ko. tyyliä hyvin tanssiva saa häneltä hyvät pisteet. Tuomaristo oli kuitenkin koottu aika sekalaisesta seurakunnasta (monessakin mielessä :-) ), eikä tietyllä tanssikoulutyylillä ollut mitään selvää valta-asemaa. Kunkuissa myös ymmärtääkseni tuomaristo vaihtui aina eri finaalivaiheissa, eli finaalitasolle päässeille oli pisteitä antanut kolme tuomaristoa (21 tuomaria). Muissa kisoissa tuomaristoja on yleensä vain yksi, joten siinä mielessä kunkuissa oltiin jopa normaalia oikeudenmukaisempia.
Tietyn tanssikoulun/alueen painotus oli suurempi kisailijoissa kuin tuomareissa. Pikaisesti vilkaistuna esim. avoimeen osallistujista noin puolet on saman alueen tai koulun kilpailijoita. Katsastin huvikseni myös aiempien kisojen tuloksia (Jive SM) - täällä arvostelleiden olisi ollut syytä vilkaista myös niitä. Aika lailla samat nimet ovat pärjänneet myös muualla järjestetyissä kisoissa. Sääli tosin, etteivät fuskun sm:n kaksi parasta paria olleet kunkuissa mukana.
"Aivan totta lienee se, ettei esim. jivessä moneltakaan parilta nähty "puhdasta" jivetekniikkaa. Muutaman tuomarin kanssa keskusteltuani selvisi myös se, että ainakin osa heistä todellakin sitä kaipasi."
Mutta jos pidetään jive-kilpailu eli ilmoitetaan julkisesti tanssikilpailu jossa lajina jive, niin eikö se ole vähän kummallista jos vain osa tuomareista "oli kaivannut jivetekniikkaa"?
Minkä helvetin takia sitten johdetaan osallistujia ja katsojia harhaan iomoittelemalla jive-kisasta tai jostain muusta tanssilajista nimeltä mainiten kun kerran edes tuomarit eivät Tiedä/ole yhtä mieltä siitä pitääkö kisaa arvostella siten että vaaditaan jivetekniikkaa tai jotain mitätahansa sohellusta show-meiningillä? Lisäksi lavatanssikisoissa aika usein on tuomareina todellisia tumpeloita joilla ei ole mitään kunnollista tietämystä eikä kokemusta ko. tanssilajista. Ei siihen vielä riitä että on kulkenut lavoilla tansseissa 10 vuotta! Eikä mikään tanssinharrastaja nyt ainakaan kelpaa tuomariksi, vaan pitää olla oikea tanssinopettaja, mieluiten ammattilainen, kisataustaa ja monipuolista tanssintuntemusta vuosikymmenien ajalta!
Pisteiden suuri hajonta kertoo vain siitä että tuomarit ovat ammattitaidottomia minun mielestäni!
Ensiksi: älä kiroile - se on rumaa. Äitis antaa tukkapöllyä.
Mahdollisesti kaikki tuomarit, joiden kanssa keskustelin, kaipasivat kunnollisempaa jiveaskellusta. Tätä en voi kuitenkaan tietää, koska en kaikkien keskustelemieni tuomareiden kanssa puhunut jivestä mitään. Ne, joiden kanssa keskustelin jivestä, esittivät tämän kainon toiveen, mutta muiden mielipidettä en tiedä. Eli ällös nyt syytä tuomareita väärin perustein.
Esittämäsi tuomarien substraalivaatimus on sinänsä aivan perusteltu, mutta mistä ihmeestä niitä oikein löytäisi? Tai ainakaan löytäisi riittävää määrää tiettynä ajankohtana siedettävin taloudellisin kustannuksin? En tunne kaikkien kunkkutuomareiden taustoja, mutta onkohan sieltä yhtä tai kahta enempää nuo kriteerit täyttävää tuomaria, jos sitäkään (ainakin jos kriteerejä tarkennetaan niin, että sitä kisakokemusta pitäisi olla myös lavapuolelta).
Sinänsä tämä tuomarointikeskustelu on IMHO vähän merkityksetöntä lavakisojen kannalta. Mitä vakavammaksi kisat ja kisaajat tulevat ja mitä tiukemmin mukaan mennään voitto mielessä (vs. hauskanpito), sitä enemmän kisoista vähenee hauskuus. Minusta olisi aivan ok, jos lavakisoissa olisi vähän sama idea kuin sählyssä aikanaan: mailat olivat niin lerppuja, että pallon hallinta oli kiinni yhtä lailla säkästä kuin taidosta. Kaikilla oli hauskaa, paitsi kaikkein voitontahtoisimmilla tyypeillä. Sittemmin sekin laji pilattiin :-(
Samaa minäkin olen ihmetellyt. Minulla on jopa video, jossa tyylipuhtaalla boogie-woogiella pääsee finaaliin jive-kilpailussa. On tämä kumma kun toista lajia tanssimalla pärjää.
Lisäksi kilpailun säännöt täytyisi olla sellaiset että muuta lajia harjoitelleet eivät pärjää elleivät ole myös treenanneet paljon kilpailtavaa lajia.
Tanssilla pitäisi olla sellainen ominaispiirre että että se tunnistetaan siitä. Sitä on harjoiteltava eikä muuta lajia harrastamalla voi siihen tätä ominaispiirrettä tanssija saavuttaa. Täytyy nimenomaan keskittyä kyseiseen lajiin.
Mistäs tulokset löytyvät??
http://www.suomenlavatanssicup.com/tulospalvelu/
ja siellä yläosan linkkipalkista
Siiskö puhdasta BW:tä olikin siis tarjolla? Minäkin kyllä edeleen ihmettelen mikäli lavakisoissa ilmoitetaan kisa lajiksi jive ja sitten sen perus askeleena onkin BW. Siis oli se sitten kuinka LAVA-jiveä niin sellaisen kurssin kun kävin niin kyllä siellä opeteltiin jiven perus askellus eikä BW askelusta.
Kun en omista videokameraa niin paniko kukaan markille A avoin ryhmästä kuka sitten osui lähimmäksi jiven oikeaa askellusta. Minusta tuntui että A 80 jiveläisillä askellus oli paremmin hallussa kuin avoimilla.
Tähän olisi hauska saada katsojien näkemystä varsinkin jos pystytte nauhoilta tarkastamaan.
Kiitos
Muuten noin sini vihrein silmin katsottuna teidän Bugg on hiukan "MARSSIVAA", muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. 80 voittaja pari oli piristävä poikkeus. Ovatko he opettajia? Opettavatko he jossakin?
Mielestäni Kunkkukisan A-finaalissa ei varmasti ollut yhtään puhdasta BW:n askellusta - vaikutteita kylläkin ko. tanssista nähtiin. Mutta eihän vaikutteiden käyttäminen ole missään tapauksessa kiellettyä?? Tosin kolikon kääntöpuoli on se, että ns. puhdasta Jivetystä ei ollut kuin osalla pareista.
Hankalaksi tuomaroinnin tekee Kunkkukisan säännöt - niitä nimittäin ei ole olemassakaan. Missään ei kerrota, miten tuomarin täytyy arvostella paria tanssilattialla. Toki itseään kunnioittava tuomari vaatii parilta vähintäänkin perusaskeleen osaamista.
Tuomarin tehtävä ei todellakaan ole helppo. Lähes jokaisessa erässä saattoi olla useita tasavahvoja pareja - laita ne nyt sitten järjestykseen. Tässä kohtaa astuu kuvaan kaikki pienetkin seikat, jotka eivät välttämättä liity yhtään mitenkään tanssitaitoon.
Kunkkukisa on kuitenkin paritanssikisa, jossa tärkein asia on tanssia toiselle - eikä mikään voisiko sanoa, tekninen tanssikilpailu... Perustekniikka on vain osa kokonaisuutta, jolla voitetaan erät tai koko kisa.
Itselläni on kokemusta Kunkkukisoista kilpailijana sekä tuomarina, joten koetin olla henkilökohtaisesti suvereeni ja objektiivinen kaikkia kilpailijoita kohtaan.
Mutta makuasioistahan ei voi kuin kiistellä =D
Piti sitten tuijottaa yleisen jive läpi Ruotsineidon pyynnöstä. Mielelläni sanoisin kuka siellä puhtainta jiveä tanssi, mutta kun en tässä(kään) kohtaa ole asiantuntija. Omaan silmään puhtainta edustivat Luomaranta-Merkkiniemi (sij. 3), Malin-Virta (4), Argillander-Maula (8) ja jotkut muutkin. BW:mäisin askel oli Kalliokosken Ossilla, joka voitti sarjan, mutta eihän se todellakaan mitään boogia ole vaan askelluksessa on siitä vaikutteita - näytti hyvältä ja hauskalta (kuten Ossilla aina). Kakkoseksi tulleen Nätynki-Parkkinen -parilta olisi kyllä kaivannut edes muutaman tahdin verran ihan perusjiveä.
Minusta ei-marssivinta buggia 80-sarjassa edusti Nikkisen pariskunta (numero 87, sij. 5). En minä avoimen nopeita buggejakaan marssivina pidä, mutta toki baunssia on selkeästi vähemmän kuin lahden lähsipuolella.
Kiitos, että vaivaiduit.
Aina ruikutetaan "kuntuomareiden tehtävä ei ole helppo"... -miksi sitten menette sinne jos se on niin vaikeaa ettei pysty arvottamaan jive-kisoissa tyylipuhdasta jiveä täysin bw-mäisen (tai muunlaisen) jiven edelle selkeästi?
MInusta in aivan turhaa yrittää vedota tuomarintehtävän "vaikeuteen" tässä suhteessa kun tanssilaji jota kilpaillaan, on nimetty -pitäisi olla itsestäänselvä asia että vaikka sääntöjä ei olekaan, -niin tyylipuhdas lajityypillinen menee heittämällä edelle jostain sekasotkusta! Naaman ilmeetkö siinä sitten ratkaisevat?
Sitäpaitsi jos nyt pidetään esimerkkinä bw-tyylin sotkemista jiveen niin juuri bw:n matala baunssi on tekijä joka HÄVITTÄÄ jivesta sen tärkeän piirteen; jivemäisen baunssin joka tekee jivestä jiveä!
Mielestäni on turhaa myöskään vedota tuohon ainaiseen "eiolesääntöjä"-sloganiin vaan siitä huolimatta ykkösasia pitäisi olla lajityypoillisen tekniikan arvottaminen kaikkien muiden asioiden edelle! Niiden parien kesken joilla se on kunnossa, sitten arvoitetaan muiden tekijöiden avulla paremmuusjärjestystä kuten mustulkinta ja muut tekijät. Mutta sellaiset parit jotka eivät hallitse lajitekniikkaa -> - c-finaaliin eikä missään tapauksessa b-finaalia ylemmäksi!
Noh - miten tämän nyt sanois. Tuoamrina oleminen on kuin koiranvirka: katsojat mielestänsä tietävät asiat paremmin ja taas kilpailijat aina valittavat miksei me pärjätty.. Olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä useasta asiasta. Mutta BW:n sotkemisella Jiveen, en tarkoittanut baunssia, vaan pelkästään kuvioita. Totesit Jiven katoavan jos tanssitaan BW:n baunssilla - olen samaa mieltä, ja sellaistakin Kunkkukisoissa näkyi.
Kunkkukisoissa todellakaan ei ole selkeitä sääntöjä, mutta kyllä tuomarit siltikin arvostavat parin teknistä osaamista paljon niiden muiden ominaisuuksien lisäksi.
Semifinaalien tuomarointi on huomattavasti helpompaa kuin finaalien, koska sillä pareja ei tarvitse asettaa järjestykseen. Finaaleissa heidät on asetettava paremmuusjärjestykseen ja jos erä on tasainen saattaa jopa mainitsemasi naamanilmeet vaikuttaa asiaan =)
Itse aikoinani putosin Jenkan finaaleista oikean käden asennon vuoksi.. ja se on ihan tosi. Yksinkertaisella hymylläkin saattaa olla iso vaikutus =D
Aivan pienenä sivuhuomautuksena Katsomon puolelta kommentoivalle, että kyse on lavatanssikisoista. Lavatansseihin ei ole, usko pois, määritelty mitä on "tyylipuhdas lajityypillinen" jive(fusku, chacha, tango jne.) samassa merkityksessä kuin varsinaisen kilpatanssin osalta on tehty. Kilpatanssipuolen määritelmiä taasen ei voi sinällään lavakisoissa käyttää.
Mutta sinähän voisit aloittaa määrittelyjen tekemisen :-). Otetaanpa ensiksi vaikkapa fusku: kuvaa fuskun lajinomaisen tekniikan ja tyylin keskeiset piirteet.
vanhaintansseissa erittäinkin yleisesti vanhaintanssitunnelmien edistämismielissä käyteltyjen luontaisten lisä- (ei doping-) aineitten tämänkertaisesta tarkastelujoukosta kuitenkin siten, että lantrinkeina käytetyistä luontaisista lisäaineista tähän tarkasteluun poikkeuksena hyväksytään pullotettu kraanavesi, jota tarkemmin tarkasteltaessa yllättävän usein paljastuu, että sehän onkin vain pullotetun kraanaveden makuista eikä eräitä poikkeuksia lukuunottamatta varsinaisesti pullotettua kraanavettä, havaitaan, että kaikissa tuon tarkastelujoukon pullojen etiketeissä ja niistä tehdyissä neonvalopitoisissa mainoksissa komeilee jopa useita ykköspalkintoja eli kulta- ynnä muita sensemmoisia mitaleita ja niitä vastaavia hirmuisia pokaaleita erinäisistä kansainvälisistä ja joistain kotimaisista alan kilpailuista jopa siinä määrin, että niitten runsaan mitoin mitaloitujen etikettien alta on suorastansa täysin mahdotonta ainakin vanhaintanssikaljoittelu-uraansa vasta aloittelevan henkilön nähdä, mikä merkkinen se pullo erittäinkin pitkälti on. On toki myönnettävä, että vähänkin pidemmälle vanhaintanssikaljoittelu-urallansa edistynyt henkilö toki tunnistaa em merkit niitten mitaleitten perusteella ja tietenkin sillä perusteella jo etäältä vilaukselta nähtyään, millaisessa asennossa pullo siinä rivissä on ja millaisin ottein baarihenkilökunta sitä pulloa käsittelee, tarvitsematta ryhtyä tavailemaan sieltä ja täältä niitten mitaleitten alta pilkoittelevaa merkkitekstuuria.
Tuollaisessa runsain mitoin suoritetussa mitaloinnissa ei käsittääkseni ole mitään tuomittavaa sinänsä. Eräitten muitten tahojen eli jopa em etiketeissä esitettyjen väitteitten mukaisesti sitä pidetään merkkinä ja etenkin täysin puolueettomana takeena ja näyttönä laadusta, vaikka tuosta eriävien mielipidehtijöitten mielestä onkin hyvinkin pitkälti minimissänsä maistamattakin hieman epäilyttävää, että etenkin po luontaisten lisäaineitten pullojen merkit ja niitä vastaavien kilpailujen nimet yhteenlaskien osoittautuu täysin empiirisenä eli loppukäytännöllistilastollisena tosiasiana, että po kilpailuitahan näytettäisiin jostain arvoituksellisesta syystä järjestetyn tasan yhtä monta eripaikkakuntaista ja -nimistä kuin on niistä jaettujen ykkösmitaleitten alle piiloutuneita po luontaisten lisäaineitten omaisia merkkejä. No onhan tietysti nyrkkeilijöitäkin monasti etenkin jalkatyöskentelyittensä osilta verrattu balleriinoihin ynnämuihinsensemmoisiin vanhaintansseistakin tuttuihin askeltajiin ja erittäin suuresti näitten kuppikuntienkin toimista jopa epäilty heidän lukuisten kilpailevien kuppikuntiensa mestaruusvöitten arvoja, mutta po lisäainemerkeistä poiketen noilla kuppikunnilla sentään on aika-ajoin yhteisiäkin eli jokseenkin kiistattomia mestareita eli hyvinkin pitkälti myöskin nopsajalkaisia shamppioneita shippeineen ollut.
Vaikka tuo olikin vain provo niin aihe on mielenkiintoinen ja vastaan mielelläni, mitä piirteitä esim. fuskussa haluaisin nähdä ja miten määrittelisin fuskun lajityypillisesti:
- Baunssi: polvien ojennus suoraksi jouston yläkohdassa. Joustotyyli terävä.
-Askellus: kaksi tapaa; -neljä askelta tai rock-askel jalan ojennuksena taakse. Hetkellisesti esim. kick ball change tms. mutta jos tätä tulee pääpainotteisesti, suoritus on hylätty! Potkuperusaskelia tms. hitailla ei sallittu, -eivät ole fuskua! Askellus päkiän kautta! Perusaskellus 80% kappaleesta hid hid nop nop rytmityksellä koska se on fuskua. Puhdas jiven, lindyn, bw:n tms. askellus kielletty ja johtaa hylättyyn suoritukseen!
-Kuviot: Ei heittoja! Yksinkertaiset jiven vuoroihin perustuvat lavaolosuhteissa käytettävissä olevat kuviot.
-Tanssiote: Pitempään kuin esim. spinnissä tai kaksoisspinnissä parin toisistaan irrallaan tanssiminen kielletty kokonaan! Ote täytyy säilyä pääsääntöisesti koko ajan joko suljettuna tai käsi kädessä.
-Tilankäyttö: Fuskua tulee tanssia pääsääntöisesti paikallaan, poikeuksena muutama etenevä kuvio kuten kävelyt promenadissa jne. Kuitenkin jos pari kiertää kappaleen aikana koko tanssilattian: -suoritus hylätty! Fusku ei ole etenevä tanssi!
-Muuta: kaikenlaiset potkimiset kielletty kokonaan, eivät kuulu fuskuun! Vartalonkäyttö tulee olla jiven tyyppistä koska fusku on lavajive. Esim. bw-tyylisestä lantion keikutuksesta tulee rangaista virhepisteillä!
Tässä aluksi, haluatko lisää?
Paljostahan me ollaan samaakin mieltä tosiaan. Sen vain sanon että siellä saattaa olla pareja jotka on ihan oikeasti panostanut lajitekniikkaan ja nähnyt vaivaa sen eteen että saavat jiven näyttämään jiveltä niin minusta nitä kohtaan on epäreilua että jollakin "hauskan näköisellä" sekasotkulla tai pelleilyllä mennään edelle.
Mutta sinä et ilmeisestikään ole niitä tuomareita jotka jotka pitävät pelletemppujen esittämistä ykkösasiana! Valitettavasti vain niitäkin on ja harmittaa nähdä kun lattialla on pareja jotka tosissaan OSAAVAT jivea hyvin ja jiven tyylillä mutta ei pärjää kun epäolennaiset asiat ratkaisee.
Itse katsoisin ensimmäisenä joka parin perustekniikan mikä olisi sellainen seula jolla saa jo puolet pistää suoraan c-finaaliin. Loppujen kesken edelleen perustekniikan hallinta on suuressa roolissa mutta tasaisten kesken sitten muut seikat. Pelleilijät ja muiden tanssien sekoittajat karsisin kovalla kädellä pois.
Ei se ollut provo, ainakaan vain :-).
Aivan perusteltavia asioita olit listannut, mutta helposti näilläkin kuvauksilla joudutaan allikkoon. Esim. heti alussa ollut polven suoraksi ojentuminen ja terävä joustotyyli. Mitä jos biisiin sopisi parhaiten tuplabaunssi ja pehmeämpi jousto niin mitäs sitten tehdään? Tämänkin variaation voi toki kirjoitaa sääntöihin, mutta riittääkö sekään?
Toisaalta kuvauksesta puuttui (no, tuskin ihan täydellistä ajattelitkaa heti tekeväsi) daamin twistaava liike, jolla saadaan hame heilahtamaan. Se kun on erään gurun mielestä yksi fuskun olennaisimmista tunnuspiirteistä.
Hyvä kuvaus siis silti, ja pikalukemisella alllekirjoittasin suurimman osan. Näitä voisi hyvin tehdä enemmänkin - kuka ottaa homman kontolleen?
Tuomarointiongelmaa tarkkakaan kuvaus ei silti käden käänteessä ratkase. Entäs jos meillä on kaksi paria, joista eka tanssii tyylipuhdasta fuskua tylsästi, ja toinen epäortodoksiella tekniikalla, mutta upealla vartalonkäytöllä ja loistavalla musiikin tulkinnalla, niin kumpi voittaa? Kilpapuolella asia olisi (kait?) yksinkertaisempi eli ensimmäinen pari keräisi pokaalit, mutta lavapuolella (toivottavasti) ei.
Perustekniikka on perustekniikkaa ja sen tulee näkyä tanssissa. Nää tuplabaunssit ja muut erilaiset joustot on enemmänkin musiikintulkintajuttuja ja lisukkeita siihen perustanssiin.
Tuolla ylempänä mainitsin jo mielipiteeni näistä "guruista". Tiedän vain yhden opettajan joka on levittänyt tätä "perinteisiin twistiin perustuvan" fuskun ilosanomaa ja sekin on jäänyt lähinnä pääkaupunkiseutulaisten riemuksi - onneksi. Sen daamin hameenhelman saa kyllä heilahtamaan muullakin kun twistillä.
erittäinkin pitkälti tulikin juuri syistä, joita voitte tässä vain arvailla, mieleeni, että mitenköhänköhän mahtaa olla sen vanhaintanssishanppionshipin selvittyä taikka oikeastaan ratkettua, että mahtoikohan kunkku alaisilleen näyttää mallia, kuinka himoittua ja sittemmin voitettua vanahintanssivoittoa sillai oikein niinkuin kunnolla notkistellen juhlitaan? Eli mitäköhän osaa mahtoivatkaan näytellä siinä yhteydessä mitäilmeisimminkin lähes maksimaalisen vanhaintanssitunnelman edistämismielessä jäät ja lantrinkit? Vai jäivätkö po voiton juhlat suoristansa helkkarin hatariin tekosyihin vedoten täysin juhlimatta ja alkupalasteluinakin magnumkuoharit vanhaintanssipalkintopodiumilla korkkailematta?
Niinkuin Ismail sanoi, perustekniikka on perustekniikka ja tuplabaunssit, ja twistitekniikat on paremminkin sitä musiikintulkintaa tai muuta koristelua. Monia hyviä pointseja toit esille ja kannatan niitä mutta jos puhutaan perustekniikasta niin en liittäisi siihen ihan kaikkia mahdollisia variaatioita vaan kyllä minusta fuskun PERUStekniikka on että mennään normaalibaunssilla kasi hidasta ja kaksi nopeaa askelta vuoronperään. En esim. pidä siitä että koko fuskukappale mentäisiin tuplabaunssilla koska, kun ajatellaan mistä fusku on tullut ja kuinka läheistä sukua se on jivelle, niin tuplabaunssi ei istu siihen hyvin, se näyttää tuplabaunssattuna enemmänkin joltain muulta swingtanssilta kuin fuskulta. Tuplab. on ihan okei muttei koko skibaletta mielellään. Jos taas kisoissa on selvästi tuplabaunssi-komppinen koko kappale, se on musiikinjärjestäjän moka! Tuplabaunssi, istuu triplettiaskelisiin tansseihin ja soitettakoon triplettiaskel-tanssikisoissa kaikin mokomin tuplabaunssisia kappaleita mutta perusfuskussa on foksimainen yksinkertainen, nopea ja terävä komppi.
Tässähän se on... lava ja kilpatanssipuolen keskinäinen jännite ja ristiriita. Lavatanssi ei ole tarkoitettukaan kilpalajiksi joten siinä mielessä on turhaa pohtia tällaisia, mutta kun niitä kumminkin järjestetään, joudutaan aika kummalliseen tilanteeseen tuomaroinnin vaatimusten ja edellytysten osalta. Kilpatanssissa asia on hyvin selkeä!
Kuitenkin tiedän että lavakisapuolella on pareja jotka ovat harjoitelleet määrätietoisesti (jotkut lähes päivittäin tai muuten puoliammattimaisesti) ja treenanneet tekniikkaa oikein tosissaan vuosikausia! Tuntuu hassulta verrata tällaista panostusta (taloudellisestikin merkittävä!) tilanteeseen jossa tuomarinpenkille istuu ko. tanssilajia syvemmin tuntematon henkilö joka ei oikein itsekään ole selvillä millä kriteereillä tulisi tuomaroida. Toki siellä on todellisia asiantuntijoitakin, joskus jopa ammattilaisia mutta kun se on huonossa tapauksessa vain se yhden tuomarin näkemys. Sen takia lavatanssikisoissa menestyminen ei mielestäni kerro välttämättä vielä hyvästä tanssitaidosta. Useilla "huipputason" (a-finaalitaso) pareilla ja lavakisaajilla näkee todella puutteellista perusasioitten hallintaa mutta menestys on tullut muitten avujen kautta kuten mm. luontainen show-meininki ja. Joillakin tuomareilla myös lärvikerroin vaikuttaa, mitä asiaa ei voi kukaan kieltää. Toivottavasti ei kutenkaan kovin monella!
Veljeni katsomosta kirjoittaa asiaa. Lukekaapa asianosaiset tuo kirjoitus vielä uudelleen - ajatuksella.
Perinteiseen twistiin perustuvan fuskun isä on Arstila. Tätä fusku ei ole ollut, vaan ihan muuta. En tiedä, miksi opettaa näin. Kantsis kysyä.
siis kaikesta päätellen näyttelevät joltisenkin moista osaa etenkin lähes maksimaalisesti himoitun vanhaintanssitunnelman edistämismielessä: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että kunkku eikä yksikään kunkkua lähellä olevista piireistä ainakaan suoralta kädeltä kiistänyt, etteikö saavutetun voiton johdosta illemmalla ja mitäilmeisimminkin sopivan suurella porukalla olisi saatettu hirmuiset vanhaintanssibakkanaalit järjestää siten, että ne tietenkin kunkun johdolla jatkuivat koko sinänsä toki hyvinkin kiemuraisen kotimatkan varrelle sattuneissa useissa sekä vanhain että nuorten huipputanssimestoissa. Voihan tietenkin olla, että kunkun lähipiirienkin hiljaisuus po bakkanaalien tiimoilta saattaa johtua yksinkertaisesti siitä, että kukaan ei kertakaikkiaan muista, että pitikö heidän järjestää vai joko he järjestivät ne bakkanaalit eli kenelläkään ei ole hyvin hatarien muistikuvien lisäksi mitään varmaa tietoa "sen" illan tapahtumista. Respektiä eli vanhaintanssihattujen (ei -lippalakkien) nosteluita.
Ei se mitään twistiin perustuvaa fuskua ole. Siinä vain korostetaan swingiä twist käsitteen avulla, kun suomalaisille twist on jotenkin tutumpi käsitteenä, kuin mitä tanssin swing on. Fuskusta kun oli muotoutunut eräänlainen nytkytystanssi jossa ei ollut enää mitään swingistä jäljellä, ja se ei ollut edes mitään kädenalifoksia, vaan kädenalinytkytystä, jossa ei enää mitään tanssillisuutta ollut jäljellä.
Nyt muutaman vuoden työn tuloksena fusku on taas oikeaa foksifuskua tai sitten swingiä sen mukaan mikä musiikkilaji on kysymyksessä.
No tottakai fusku voitaisiin määritellä tylsäksi ja rumaksi nykimiseksi jalan suoristamisella, paikalla tanssien, jatkuvasti kiinni pitäen jne.
Mutta minkä ihmeen takia?
Viime vuosina fusku on alkanut näyttää (ehkä nimenomaan Arstilan vaikutteiden antaman sysäyksen takia?) ja tuntuakin, ihan oikeasti swing-tanssilta. Tai kuviofoksilta. Tai jopa joltain lattarivariaatiolta, jos sopivasti tanssii. Ilman "lajityypillistä määrittelyä" sillä voi mennä miten vaan.
Fuskussa on erittäin käyttökelpoinen askellus/kuviomekaniikka, tarvitsee vain sovittaa tanssin tyyli musiikkiin, ja sillä selvä.
Paikallaan ylös-alas ylös-alas taka-askel nytkyttävä fusku joutaakin unohtua. Tai jäädä vain yhdeksi tyyliksi, jolla sopii tanssia 80 luvun suomalaisia iskelmiä, huumorilla.
Toivottavasti fusku jatkaa kehittymistä, se on menossa hyvään suuntaan. Ehkä siitä tulee ennenpitkää suomalainen vastine jenkkien night club two stepille, tai ruotsalaisten buggalle... tanssi joka kelpaa kaikkeen musiikkiin, tällä kertaa suomalaisessa geeniperimässä olevalla hidashidasnopnop-rytmillä.
Pahinta mitä voisi tapahtua, olisi että fusku "määriteltäisiin lajityypillisesti". Ja samalla tapettaisiin.
"Viime vuosina fusku on alkanut näyttää (ehkä nimenomaan Arstilan vaikutteiden antaman sysäyksen takia?) ja tuntuakin, ihan oikeasti swing-tanssilta. Tai kuviofoksilta. Tai jopa joltain lattarivariaatiolta, jos sopivasti tanssii. Ilman "lajityypillistä määrittelyä" sillä voi mennä miten vaan."
Seuraajan twistaava liikekö tuosta tekee swing-tanssin siinä mielessä kuten lindy hop ja boogie woogie ovat swing-tansseja? Olen tässä eri mieltä, jos näin.
Swing-tanssiin kuuluu oleellisesti pulssi/syke/tuplabaunssi, millä nimellä sitten haluaa tätä iskun aikana tapahtuvaa alas-ylös -liikettä nimittää. Nykytyylin fuskussa tämä on vain variaatio.
Twistaus on myös vain tekniikka, jota käytetään mm. lindy hopissa. Mielestäni twistaus on täysin turhaa fuskussa, se vain vaikeuttaa vientiä varsinkin nopeassa musiikissa. Suoraviivaiset liikeradat ovat selkeämmin fuskumaisia sellaisena kuin se on tunnettu single time swing -ajoistaan.
"Paikallaan ylös-alas ylös-alas taka-askel nytkyttävä fusku joutaakin unohtua. Tai jäädä vain yhdeksi tyyliksi, jolla sopii tanssia 80 luvun suomalaisia iskelmiä, huumorilla."
Tässä olen samaa mieltä, kuten myös siinä, että nykytyylin polvien nostelu fuskussa on täysin naurettavan näköistä köpöttelyä. Takaisin single time swingin tyyliin, alkuperäiseen "fuskuun".
"Toivottavasti fusku jatkaa kehittymistä, se on menossa hyvään suuntaan. Ehkä siitä tulee ennenpitkää suomalainen vastine jenkkien night club two stepille, tai ruotsalaisten buggalle..."
Fuskusta tulee tuskin koskaan ulkomailla mitään vastinetta millekään tällä nykytyylillä. Se tulee pysymään kotimaisena erikoisuutena, jonka ylös-alas -joustoa ja polvien nostelua ei tulla ymmärtämään mihinkään ulkomailla tanssittavaan musiikkiin sopivana tyylinä.
Single time swingmäisenä varmasti jo ymmärrettäisiin myös tuolla. Tällöin se vain ei enää ole mikään uutuus ulkomaalaisille.
kunkun tahi helkkarin komean herran vanhaintanssihauskanpidossa ei luonnollisestikaan tule väheksyä, vaan tulee siinä yhteydessä huomioida, että hämmästyttävän harvoja todella upeitakaan daameja voi kehua todella hyväksi ryyppyseurueeksi, koska sen herran etenkin vähänkään useamman daamin seurueessa vanhaintanssihauskaa pidellessä käy yleensä niin, että ne upeat daamit ajautuvat hirvittäviin keskinäisiin tukkanuottinsa heti alkuillasta. Daameilta jokseenkin suljetuissa eli herrain keskinäisissä myöskin vanhaintanssihauskanpidoissa sensijaan tuuheat tukat loistelevat monasti siinä määrin poissaoleiluillansa, että varsinaisista tukkanuotista ei voida siinä yhteydessä keskustella ja herrain keskinäiset sormikoukutkin ja kädenväännöt sekä perinteiset härkäpainit astuvat kuviin hauskanpidon kestettyä minimissänsä toista tuntia eli pääasiassa pikkutunneilla taksitolpilla.
Käytännössä siis etenkin helkkarin komean herran myöskin vanhaintanssihauskanpito edelyttää äärettömän hienovaraisia jäitten ja lantrinkien sekä upeitten daamien erillään pitelyjä, sillä liian krouvi em pitely herättää daameissa kaikenlaisia sinänsä toki hyvinkin aiheellisia, mutta siinä tilanteessa sen herran toimesta himoitun maksimaalisen myöskin vanhaintanssihauskanpidon kannalta katsoen täysin turhia epäilyitä ja syytöksiä, minkä jäljestä kenelläkään ei todellakaan ole hauskaa. Tehtävä ei todellakaan ole niin yksinkertainen, kuin voisi luulla: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että komeimmallakin herralla on mieltymyksistänsä riippuen daami tahi useita daameja kokoajan mielessään riippumatta siitä, mitä ja kenen kanssa hän siinä on tekevinään.
Niinpä ei ole mikään ihme, että se herra saattaa vanhaintanssihauskanpitojansa silmälläpitäen eli maksimaalisen vanhaintanssitunnelman tavoittelumielessä täysin androkyynisesti eipukeutua jättiläismäiseksi vaginafallokseksi ikäänkuin todistaakseen kaikille epäilijöilleen eli pääasiallisesti upeille daameillensa, että hän on kokolailla vanhaintanssi-itseriittoisa eikä siten tarvitse maksimaalista vanhaintanssihauskanpitoansa häiritsemään kokoajan sekä kaikesta mahdollisesta että täysin mahdottomasta jäkättäviä daameja. Mutta tuo herra ei tule androkyynisydessään ottaneeksi huomioon sitä, että kaikki muut siinä vanhaintanssitilanteessa hämmästelevät tahothan saattavat pitää sellaista jättiläismäistä tekovaginaa, johon se herra siinä todella jäykkine vartaloinensa paljas pää edeltä ensin syöksyiltyään käpertyy, merkkinä sen herran raastavista kaipuista vastakkaisiin sukupuoliskoihinsa ja hirvittävistä haluista palata kohtuun.
"Toivottavasti fusku jatkaa kehittymistä, se on menossa hyvään suuntaan. Ehkä siitä tulee ennenpitkää suomalainen vastine jenkkien night club two stepille, tai ruotsalaisten buggalle... tanssi joka kelpaa kaikkeen musiikkiin, tällä kertaa suomalaisessa geeniperimässä olevalla hidashidasnopnop-rytmillä."
Riittää kun fuskusta kehittyy vain joustava swingfusku ja oikea swing. Toki alun perin se onkin oikea swing, mutta suomessa se van tapettiin.
Rumbavaikutteinen fiilistelyswing night club on kehittymässä aivan omaksi tanssityyliksi, mille on nimenomaan tyypillistä askelluksen hyvin voimakas variointi ja myös miehen ja naisen askeleet saattavat olla hyvinkin voimakkaasti erilaisia ja eri rytmissä. Näin tanssivia pareja näkee jo useammallakin lavalla. Hyvin tanssittuna fiilistelyswing night club on näyttävän näköistä.
vaiko vanhaintanssikohtalon sanelema juttu, että tapuksessa voidaan nähdä vahvoja kytkentöjä vanhan tanssikansan viisauksiin: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että vanha tanssikansahan tiesi kertoa, että siinä vanahintanssitilanteessa käytetystä koreografiasta huolimatta nimi ei melko komeaakaan herraa pahenna. Tästä voimme toki olla yhtä mieltä, mikäli unohdamme, mitä siitä herrasta tarkkaanottaen sanoivatkaan tuota sinänsä toki hyvinkin sanontapitoista vanhaa tanssikansaa vielä vanhemmat ja siten vieläkin viisaammat kansat eli erittäinkin pitkälti muinaiset roomalaiset, jotka mitä ilmeisimminkin ennustivat, että se nimi tulisi olemaan jonkinlainen enne - nomen est omen - siittä herran itsensä mitäilmeisimminkin omassa koreografiassaan esittämään jättiläisvaginaan itsensä esittämänä - Jorma-nimisistä herroista keskusteltaessa jokseenkin keskikokoisena ja melko jäykkänä syöksyilevästä vanhaintanssifalloksesta.
Hämmästyttävä yhteensattuma, joka tässä näin on sivumennen ihan vaan muutamalla sanalla mainittava, on, ettei siihen väliin jäänyt Nostradamus mitään tuon herran tulosta kenellekään ennustuksissaan hiiskunut. Vai onko kyse ensinkään hämmästyttävästä yhteensattumasta eli onko tuo kaikki sittenkin vain kalpeata aavistusta vanhaintanssin huolellisesti suunnitellusta tulevasta ja toistaiseksi vielä melko salatusta ja siten hyvin jännittävästä kehittelysuuntimasta: saattoihan Nostradamus toki hyvinkin aavistaa, että mikäli hän olisi sen minuuttiaikataulussa tapahtuvaksi kertonut, olisi hänen ennustamansa Tanssii-Tähtien-Kanssa-niminen vanhaintanssikunkkukisa hänenkin käsittääkseen jouduttu televisioimaan huomattavankin paljon epäedullisenpaan katseluaikaan K-21-kysymyksiin vedoten ja koska kunnon vanhaintanssiväki ei juuri koskaan yli varttia vaille puoliyön edes vanhaintanssi, mikäli niihin pääsylippusarjanumeroihin sidottu arvonta on jo pidetty, olisi koko esitys siten ajoitettuna kuivunut kokoon ja siten pidettynä mennyt vanhaintanssin edistämismielessä täysin harakoille.
Minusta on väärin pitkään lavatansseja harjoittaneita kisaajia kohtaan että tanssiurheilun puolelta voi tulla pareja kisaan tyhjentäen koko palkintopöydän. Koska lavatanssit ovat osaksi samoja kuin tanssiurheilun puolella (lavatanssit eivät ole oma tanssilajiperhe), niin perustekniikan ja lajityypillisyyden korostaminen ei poista ongelmaa. Siten lavatanssikisoissa täytyisi painottaa sitä taitoa joka on lavatansseissa tarpeellista. Eli todellinen kunkkukisa olisi tällainen.
Kilpailussa soitetaan 30 minuuttia tanssilavoilla soitettavaa musiikkia. Kilpailijat eivät tiedä soitettavaa musiikkia eikä musiikkilajeja etukäteen. Musiikin tempo on vaihtelevaa. Musiikkilajit eivät tule pareittain. Soitettava musiikki on osaksi tyypillistä johonkin tanssilajiin sopivaa mutta lisäksi soitetaan epätyypillistä musiikkia.
Tuomarit arvostelevat seuraavia asioita tärkeysjärjestyksessä:
- musiikin rytmissä pysymistä
- tanssilajin valintaa soitettavaan musiikkiin. Perusperiaatteena on että tanssi ja musiikkilaji ovat samoja mutta epätyypillisissä musiikkilajeissa arvostellaan valitun lajin soveltuvuutta musiikkiin (esim. beat)
- muiden parien huomioon ottamista. Törmäyksestä annetaan vähemmän pisteitä syypäälle. Jos syypää ei ole selkeä niin molemmille pareille.
- avoimenotteen lajeissa vapaan käden liike ei saa olla vaaraksi muille pareille.
- tanssilajin perustekniikkaa, liikkeen loppuun viemistä, askelten ja liikkeen sulavuutta, tanssiasennon säilymistä.
- vienti- ja seuraamistaitoa (tämä näkyy katselijallekin, ei tarvitse tanssia parin kanssa)
- omalle parille tanssimista. Tanssiurheilun puolella olevaa käytäntöä yleisölle tanssimisesta ei suvaita.
Nämä olivat perusarvostelukriteerit. Kun nämä on pareilla hallinnassa, niin arvostellaan:
- musiikissa tulevat rytmityksen muutokset täytyy näkyä myös tanssissa.
- musiikin tulkintaa, liikekielen soveltuvuutta soitettavaan musiikkiin.
- kuvioiden teknistä osaamista ja vaikeutta sekä tanssin vaihtelevuutta
- edellä mainittujen asioiden näkymistä koko 30 minuutin ajan. Jos parin tanssi selvästi huononee loppua kohden niin tämä heikentää kokonaisarvostelua.
- kaikkien tanssilajien osaamista. Jos ei kykene tanssimaan jotain musiikkilajia jollain musiikkiin sopivalla tavalla niin ei pääse jatkoon.
- hyvästä tanssin improvisointikyvystä voidaan antaa lisäpisteitä kunhan edellä mainitut perusasia kuitenkin säilyvät tanssissa.
Lisäksi voidaan määritellä tanssilajin tekniikka tarkemmin niiden lajien osalta, joissa siihen on aihetta esim. jive ja tango.
Niin tuli mieleeni siinä jivessä se epätasapainossa oleva nuoripari jossa tytsi hallisti tanssia jopa balleriinalaisin manööverein ja eikös se pari stten tullut peräti kuuden parhaan joukkoon. Mietiskelin vain niitä ajoittain erittäin villisti heiluvia käsiä ja jopa spagaattia. Eipä niitä kyllä näy lavatansseissa ei edes ruotsissa, mutta kunkuissa jivessä pääsee siis kuuden parhaan joukkoon. Jos sen parin suoritsta vertaa tuohon ILEN tuomareiden arvostelu toimintaohjeeseen, niin eikö silloin olisi jo tarpeeksi jopa hylkäys perusteita?
Ruotsissa esim. bugg tanssissa kuviota ei saa lopettaa tanssin tulosuuntaan niin, että se aiheuttaa/taisi törmäyksen perässä tulijaan. Jos näin tapahtuu voidaan peräti molemmat törmäilevät tanssiparit tulla hylätyksi. Edessä olevaanhan ei ole edes mahdollista törmätä koska mies vie naista aina vapaaseen suuntaan etenevästi tanssisuuntaa kohden. Jaa ymmärrätteköhän tuon periaatteen? Ja näin kukaan ei törmäile ja kaikille on tilaa tarjolla.
P.S jos ei ole tilaa niin kuvio/t tehdään sitten siinä pienessä tilassa. Kokeilkaapas esim. vaikka sohvvan ja sängyn välisessä lattia tilassa.
Ruotsista ne tangon palleriinat tulee!
No hei haloo - Kunkkukisa on lavatanssikisa, ei siellä ketään hylätä!!!
Eiks ne lavatanssikisat oo enimmäkseen tuttujen tapaamista ja hauskan pitoa. Ei kai niitä liian tosikkomaisesti sais ottaa. Eiks ne oikeat askellukset yms. kuulu kilpatanssiin.
Juuri näin. Kivempaa katsoa ilosta meininkiä kuin otsa kurtussa perusaskelta.
... mutta kun se ei ole enää hauskanpitoa.
Parit (ei ihan kaikki) harjoittelevat, kopioivat edellisten kisojen tyylejä siinä toivossa, että tänä vuonna sillä tyylillä voitetaan. Kisoja
käydään tiuhaan ja verenmaku suussa kilpaillaan.
5-10 vuotta sitten tilanne oli toisin
Käytyäni myös kunkkukisoissa, ajattelin monilta kantilta kisaa ym tunnelmaa.
Tämä, arvostelu, spegulointi, väittely jopa filosofointi asian ympärillä on "ikuisuuskysymys" ja tyydyttää sitä vapaata sanaa ja keskustelua anonyymisti.
Todellinen työ ja tekeminen asian hyväksi on sitä mitä siellä taas tehtiin eli tansijat tanssi ja järjestäjät järjesti sekä tuomarointia teki tuomaristot.
Myös "tekemistä" oli se yleisön valinta olla paikalla sekä kuvatakkin ja ihailla, myös nauttia.
Hyvä harrastuksen kannalta on hedelmätöntä ja tuloksetonta käydä arovstelemaan muualla kuin palaute sekä kritiikki palavereissa itse tapahtuman yhteydessä järjestäjän ominaisuudessa.
Ei ole kovin iso asia saada keskustelua aikaan siitä mitä väärää ja virheitä on löytynyt. Vähän enenmmän edellyttää olla mukana sekä tulla tekemään niin laadukasta työtä ja tapahtumaa minkä itse katsoo parhaaksi lavatanssiliikunnalle/kisatapahtumalle.
Tuli tuosta mieleeni, että kyllähän aina talkoo porukkaa tarvittaisiin kisassa kuin kisassa. Mutta talkooporukan vastaanotto on ajoittain ollut suorastaan tyrmäävää (en tietä kunkkukusoista mutta muuta kokemusta löytyy). Silloin on todella tuntunut ettei apua tarvita kun sisäpiiri hoitelee hommat niin eipä siihen uusia sitten tarvita sotkemaan ja häsläämään. Edelliseen lauseeseen sisältyy pieniä totuuksia.
Meitityttää myös se ihmeellinen kateus ja kyräily jopa tanssi koulujen ja opetajien kesken. (huom! ei päde yleisesti, mutta joskus kuitenkin). Tuntuisi että kisat ja leirit olisi edullisinta kaikille järjestellä vaikka jossain tanssikalenteri W-sivulla josta sitten kaikki löytäisivät päivä/vkl kohtaiset kurssit/kisat/leirit, Siis sellaset yhteis mainossivut jossa ilmotuksen jättö olis kuoluille vaikka kohtuullisen euron. Tarvitseehan sen päivittäjä hiukan palkkaakin. Ja sitten sinne sivuille niistä kursseista ja leireistä palaute ja video sivut. Tanssi palvelin on ihan OK sivut, mutta mielestäni vähän aneemiset, ne kannattais nykyaikasitaa.
"Tuntuisi että kisat ja leirit olisi edullisinta kaikille järjestellä vaikka jossain tanssikalenteri W-sivulla josta sitten kaikki löytäisivät päivä/vkl kohtaiset kurssit/kisat/leirit, Siis sellaset yhteis mainossivut jossa ilmotuksen jättö olis kuoluille vaikka kohtuullisen euron. Tarvitseehan sen päivittäjä hiukan palkkaakin."
Nämä nyt hiukan sinnepäin, enemmän kuin Tanssipalvelin, josta ei juuri kisa- ja leiritietoja löydy:
http://www.hulabaloo.fi/friikki.html
http://www.jtoikka.net/
Puutteellinen tämäkin on, mutta ehkä paras tällä hetkellä:
http://www.susel.fi/index.php?option=com_events&Itemid=22
Eli suselin sivujen tapahtumakalenteri on kyseessä.
Siinä se punnitaankin se talkkoolaisen ja /TALKOOLAISEN ero.
Vapaehtoistyön tekijä on vastaanottaja itse ilman palkaa. On turhaa yrittää vapaehtoistyöntekijäksi jos odottaa itselleen erityisvastaanottoa ja suurjulistusta. Se on alusta loppuun pyyteetöntä työtä mistä ei saa palkkaa eikä arvostustakaan niinkuin tämäkin keskustelu osoittaa.
Toinen on se kateus, joka myös on iloisesti nostanut päätään täällä eli kuvitelma siitä että, joku on rikastunut ja saanut rahaa ja tekee jotain bisnestä tällä harrastuksella.
He jotka ovat mukana tekemässä tapahtumia ja pistävät itsensä likoon "arvosteltavaksi" ovat tosiaan ansainneet myös korvausta tuloksellisesta ja pitkäkestoisesta työstä asian hyväksi.
Tuo kuvaus että on jokin sisäpiiri niin sehän on aina siis tiimi /ryhmä joka pohtii ja tekee asioita sen nimi voisi olla vaikka ulkopiiri? Siihen piiriin pitää mennä vain mukaan arvoineensa ja osoitaa halunsa ja kykynsä sekä tahtonsa mutta olla valmis jakamaan sekä tukemaan kokonaisuutta. Etsimään myös ratkaisuja ongelmien löytämisen sijaan.
Olin viimevuonna itse kunkkukisoissa talkoolaisena. Huolimatta siitä, että tulin mukaan viimetipassa ja olen vielä tällainen etelän matkailija, koin voivani olla avuksi. Itse tarjouduin avuksi, ihan vain silkasta halusta olla mukana ja auttaa Suomen suurimman lavatanssitapahtuman järjestämisessä, kantaa oma pieni korteni siihen kekoon. Tällaiset tapahtumat ovat suuria ja vastuu järjestäjillä kova.. ei sinne ihan ketä hyvänsä päästetä huseeraamaan omin nokkineen.. ja minusta se on hyvä niin! Kyllähän se on kaikkialla aina niin, että on tietty ydinporukka joka koordinoi hommaa ja loput tekevät mitä käsketään. Sillä tavalla se homma toimii, eikä sooloilu pääse sotkemaan systeemejä.
Minulla ei ole mitään valittamista kokemuksistani viimevuodelta.
Sinulla ruotsineito, tuntuu olevan ainoastaan arvosteluja ja valituksia sanottavanasi. Herää kysymys miksi?
Olihn se odotettavissa että Oulunsuunnalle menee menestykset.Toki sielläpäin tanssi on huipussaan, mutta etelän tanssijat pitää kyllä tanssia erittäin hyvin jos meinaavat palkinnoille päästä. Sen verran pitävät pohjoisen polta nuo tuomarit
Ei todellakaan pidä paikkaansa, että tuomarit antaisivat "kotikenttäpisteitä"!! Naurettava ajatus... Oulun tanssitaito on korkealla kuten mainitsitkin, mutta mielestäni Etelä-Suomen parhaimmisto oli poissa paikalta - kenties toisissa kisoissa...
Vaikea lukea sun tekstiä, kun huomio kiinnittyy kokoajan yhdyssanavirheisiin. Kunkku kisoissa = kunkkukisoissa, mielipide erot = mielipide-erot, minkään laista = minkäänlaista, paremmuus järjestyksen = paremmuusjärjestyksen, swing tanssi kisa = swingtanssikisa, jive tanssi kisa = jivetanssikisa, tuomari joukkio = tuomarijoukkio, poissa oloaan = poissaoloaan, swin tanssikisat = swingtanssikisat.
Miten voi olla noin monta virhettä samassa kirjoituksessa? Vai oletko alunperin ruotsinkielinen?
Web:ssä tapahtuva keskustelu on vapaampaa.
Kielioppisäännöt eivät sido vrt. esim chattailyyn. Jos kirjoittajan äidinkieli ei ole suomi ei tule kyseistä henkilöä mollata kielioppivirheistä vaan kannustaa käyttämään suomen kieltä.
..että olis ollu jotain kielioppivirheitä hyvin ainakin minä ymmärsin olenhan suomalainen...
Eipä tuossa juuri mitään oikein ollut sinunkaan tekstissäsi.
Provo varmaankin, mutta voisi yhtä pienellä vaivalla kirjoittaa kunnolla, kun kerran asialle ryhtyy.
(Otsikko mukaalukien virheitä ainakin kahdeksan kappaletta.)
Kiitos tuosta kieliopillisesta katsauksesta Kielipoliisille.
Ja sinulle myös kiitos, arvoisa Truehum. Keskustelu on kuitenkin se tärkein asia. Voihan olla, että asiani voivat tuntua kärkeviltä; mutta kiintoisintan on ollut, että aiheeni ovat myös kiinnostaneet ja rönsylilleet kanssa- lukijoitamme/kirjoittajiamme.
Tosiaan se KESKUSTELU on tärkein asia! Ei kannata välittää noista saivartelijoista joilla ei itsellä ole mitään oikeata sanottavaa! Hyvin on kaikista kirjoituksistasi selvän saanut eikä täällä muutkaan mitään kieliopillisesti puhtaita ole! Mielipiteesi on olleet raikkaita ja niitä on kiva lukea joten jatkahan kirkoittelemistasi hyvä Ruotsineito!
Keskustelupalsta toki onkin areena, jossa kukin saa tuoda esiin omia mielipiteitään. Tällä palstalla aiheiden olettaisi olevan aiheenmukaisesti tansiin liittyviä.
Ihannoimasi Ruotsineito kuitenkin panostaa lähinnä suomalaisen tanssikulttuurin moittimiseen.
Raikkautta kai se sitten on kuten sitruunakin. Yksipuolista se kuitenkin on.
Tässä vaikka yksi esimerkki ko. nimimerkin asenteista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=611&posting=22000000023224164
Laittakaapa tuonne ylös hakusanaksi ruotsineito, niin saatte yleiskuvan siitä, mikä on joidenkin mielestä raikasta.
(Otsikko mukaalukien virheitä ainakin kahdeksan kappaletta.)
Keskustelupalsta toki onkin areena, jossa kukin saa tuoda esiin omia mielipiteitään. Tällä palstalla aiheiden olettaisi olevan aiheenmukaisesti tansiin liittyviä.
Tarkoitit ilmeisesti:
Keskustelupalsta on areena, jolla jokainen saa tuoda esiin omia mielipiteitään. Tällä palstalla aiheiden oletettaisiin (oletetaan) olevan aiheenmukaisesti tansiin liittyviä.
BBS -aika oli sentään Kielipoliisitoimien osalta aika rauhallista. Periaatteessa keskustelijoilla ei ollut edes oikeutta puuttua sellaisiin virheisiin, millä ei ollut vaikutusta tekstin ymmärrettävyyteen. Eikä myöskään areenoiden ylläpitäjät virheisiin juurikaan puuttuneet. Jos erehtyi tekstin kieliopillisista puutteista ja virheistä jotain moittimaan ja huomauttelemaan niin saattoi menettää kirjoitusoikeudet jopa pitkäksikin aikaa.
Nykyisillä areenoilla tulee tilanteita missä jostakin kieliopillisesta virheestä muodostuu oleellisin aihe, vaikka virheet ei millään muotoa olisi sellaisia, että ymmärrettävyys niistä kärsii.
Myös negatiivisten asioiden kirjoittelu muista kirjoittajista saattoi johtaa lopulliseen poissulkemiseen alueelta. Tai ainakin joutui tekemään ison työn saadakseen takaisin kirjoitusoikeudet.
Paljon kiitoksia taas sinulle Truehum. Taas sain kuin sainkin sinut mainostamaan aikaisempia raikkaita kirjoituksiania jopa ihan linkin kanssa. Olet niin ihastuttava, edelleenkin ;) Otataan taas joskus sirkesalon kissanainen pöydälle.
Pidätkö muuten sarkasmista ja mustasta huumorista? Itse harjoittelen sitä silloin tällöin. Myös itseironia on joskus käsittelyssäni.