kertokaapas

kuinka teidän päivät menee noin yleensä. mitä teette arkipäivisin? onko kiirusta vaikko leppoista?

tänään oma päiväni meni näin:
heräsin kl.6.00. menin juomaan kupin kahvia ja annoin kissoille ruokaa.(heräävät aikaisin).sitten takaisin sänkyyn odottelemaan että koirat herää. luin kirjaa muutaman minuutin ja nukahdin uudestaan.
kl.8.00 soi työpuhelin ja oli noustava ylös avaamaan tietokone ja tarkistamaan joitakin juttuja. asia selkiintyi ja taas kuppi kahvia.

8.30 Humle heräili ja laitoin vähän vaatteita päälleni ja lähdettiin aamupissille. sain kiskottua Niconkin mukaan. satoi vettä ja sain kiskoa koiria että suostuivat tulemaan perässä.(en huomannut että satoi jotta koirat ilman vaatteita) kotiin ja koirille ruokaa minkä jälkeen ne heti makaavat sohvalla unisina. minä luen netiltä uutiset ja selaan pikapikaa muutaman palstan missä käyn yleensä päivittäin.

9.15- 11.30 tein työsuunnitelmia, vastaan puhelimeen, soittelin työasioita. (koirat heräävät välillä leikkimään ja saavat yleensä puruluita. Humle komentaa minua usein leikkimään vaikkakin ne leikit jää lyhyeksi)
tässä välissä olen myös pessyt pari koneellista pyykkiä sekä imuroinut keittiön ja eteisen.

10.00 nousee poikani ylös ja lähtee isompien koirien kanssa ulos. ja ne saa myös ruuan.

11.30 teen itselleni lounaan ja syön ja samalla käyn katselemassa onko uusia uutisia ja käväsen myös joillakin palstoilla.

12.00 lähden ulos pikkusten kanssa.
12.45 leikin kotona kaikkien koirien kanssa. treenataan paikalla oloa ja vähän muutakin.
13.15 lähden konttorille ja asiakaskäynneille.

16.00 kävin kaupassa ja kotiin.
16.30 olen koirien kanssa jonkun vartin ja syön pikkusen leipää.
17.00 siivoan keittiötä ja laitan tiskejä koneeseen. teen pojalle kauppalistan kun taas jotakin unohtui ja otan pakasteesta iltaruokaa.
17.30 pikkuisten kanssa ulos. ja niille ruoka.
18.30 siivoan makuuhuoneen. vaihdan lakanat jne.
poika käy isompien kanssa ulkona ja samalla kaupassa. isommat saa iltaruuan.
19.15 iltaruokaa pitää laittaa.syödään.jatkan siivoamista.
20.20 katson telkkaria.
21.10 lajittelen ja mankeloin pyykkiä.
22.00 laitan riisiä kiehumaan ja valmistelen koirille lisäruokaa.
teen myös meille kaksijalkaisille lammas-nautapihvejä uuniin. leikin pikkukoirien kanssa hetken. käväsen netillä. pelataan pojan kanssa korttia hetki. (poika voitti).
00.00 laittelen pyykkejä kaappeihin. nyt istun hetkeksi tietokoneelle taas ja silmäilen myös telkkaria. laittelen ruuat kylmään ja annan pikkusille iltaruuan ja lähdetään ulos.
00.30 poika lähtee isompien kanssa ulos.
01.00 olen tosi väsynyt. aion syödä ,on nälkä ja aamulla taas herätys.

tämä oli sellainen aika tavallinen keskiviikkopäivä meillä. torstai taas on ihan erinlainen ;-)

ihan kaikkea en nyt kirjoittanutkaan. kyllä ne kissatkin ruokittiin toisenkin kerran ja laatikot tyhjennettiin. ;-))))
9469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

8:00 Herätys/aamutoimia/aamupala/meikit/hiukset
9:00 Koirien kanssa lenkille
10:00 Koirille murkinat
10:30 Lähdin käymään vanhemmillani
11:00 Töihin valmistelua
11:30-20:00 Töissä
20:00-20:30 Työmatka ja kaupassa käynti
20:30-21:05 Koirien lenkki
21:05-21:45 Ruoan laittoa sekä koirille / miehelle
21:45-23:30 Telkkarin katselua
23:30 Nukkumatin luokse
ja tänä aamuna klo 6:30 herätys...

Äänestä

Ihan ensimmäisenä kun herään, n.klo 6-7 koirat on jo jonossa ovella joten päästän ne metsään käymään.. laitan niille ruuat valmiiksi ja keitän kahvit.
Klo.8-9 aikoihin pakkaan koirat autoon ja lähden hoitamaan hevosiani.

Teen pitkän maastolenkin ja koirat saavat juosta mukana. pääsen mäkin näin vähän helpommalla kun ei tarvitse erikseen lenkittää heti =)
sit alkaakin se kellon kyttääminen että koska töihin, koska töihin.. eli kiirettä pukkaa vaikka heräis miten aikasin.
Loppupäivä menee sitten töissä, iltaan saakka.. :/

Äänestä

  • aamuvirkkutäällä kirjoitti:

    Kiitos muistutuksesta, mutta meidän markki on ainakin metsään saakka aidattu, joten koirat ei pääse mihin tahansa. =)

    "koirat on jo jonossa ovella joten päästän ne metsään käymään.. laitan niille ruuat valmiiksi ja keitän kahvit."

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    "koirat on jo jonossa ovella joten päästän ne metsään käymään.. laitan niille ruuat valmiiksi ja keitän kahvit."

    Mitäköhän ihmeellistä tuossa oli??
    Meillä kans koirat aina ovella odottamassa että pääsee aamupissalle..varsinkin tuo pentu..

    Äänestä

on suuniteltu sairauksien mukaan ja lääkkeiden kellonaikojen. Ei siksi ole oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin mennä kelloa katsellen.

Aamusta ylös neljän jälkeen. Koiran kanssa ulkoilu 4.45-5.45, sitten aamupala ja taksisin maata. Tunnin päästä muoria tapaamaan ja kauppaan. Yhdeksästä yhteentoista ollaankin sitten tässä koneen ääressä, tarkastetaan postit ja luetaan uutiset sekä tietenkin kirjoitellaan täällä palstalla. 10.30-11.30 koiran kanssa toinen lenkki. Nämä ovat siis noin aikoja. Ruokailu meillä ja koiralla siinä yhden aikaan, sitten päikyille tai mitä milloinkin. Kello 15.00 käytän koiran pissalla ja rupeen katseleen elokuvia tai muuten vain teeveetä. Samoin aivojumppaa koiran kanssa, jos ei ole mitään katseltavaa. Justiina vie taas koiraa 18.00- 20.00 ja mä teen omia juttujani. Voin joskus poiketa taas koneellakin, mutta harvoin enään illalla.
Tässä meikäläisen päivärytmi ja joka päivä on suunnilleen samanlainen. Viikonloputkin. Kiirusta ei ole.

Äänestä

6.30 herään,aamukahvi tupakki (pakolliset;) )
7.00 koiran kanssa lenkille,ja puistoon juoruamaan
9.00 kotiin tiskaamaan ja siivoamaan
11. naapurin luo kyläilemään
12. suihkuun, ja ittensä laittamiseen
13. työmatkalle lähtö
14-22 työssä
23.00 kotona,hörppään kahvit, ja koiran lenkitys
23.30 vielä jotain pientä tekemätöntä (verhojen silitys ym.)
sitten nukkumaan....ja tänään samalla tavalla.

Äänestä
Aloittaja

ohjelmaa kaikilla kuitenkin.
töitä taikka velvollisuuksia kuitenkin.

tänään koirat ei halunnut ylös sängystä eikä kissatkaan herättänyt. sain nukkua kahdeksaan asti ennenkuin työpuhelin soi.

asioitten selvittämisessä meni noin puoli tuntia ja sitten kun menin koiria hakemaan makuuhuoneesta niin jo oli jompikumpi kuitenkin pissinyt lattialle :-(
ulos kuitenkin heti ja yöpöksyt päällä ja untuvatakki niskassa. sandaalit jalassa.
naapuria nauratti kovasti kun säikytti minut tahallaan alaparvekkeelta.

piti mennä työpikalle kymmeneksi ja juosten menin kun tuli kiirus.

noin kl. 13.00 takaisin kotona ja pikkusten kanssa ulos taas. (ruokaa pikkusille).yksi leipä meni kahvin kanssa itelle ja sitten viikottaiset työasiat yhdessä lähikeskustassa. olin jo mennyt ulos kun huomasin että työpuhelin unohtui kotiin. takaisin hakemaan ja kun ovi oli auki niin eiköhän jo Humle istunut hississä.
kauhea stressi tuli että sai koiran sisälle ja juostua bussille. Humle kun ei yleensä ihan mielellään hissiin mene vaan sitä pitää houkutella.

noin pari tuntia meni kun sain asiat hoidettua ja pääsin kotiin. kotona kl.17.30

piti hoitaa joitakin vakuutusasioita ja siinä kesti taas tunnin verran.

18.30 ulos kaikkien koirien kanssa. ihana kävelylenkki. treenasin isompien koirien kanssa ja kyllä ne on aivan ihania. Apollo uskoo jo käsimerkkejä "istu" ja "pysähdy". (tottelee siis käskyjä melko tarkkaan mutta olen alkanut Apollolle treenaamaan käsimerkkejä)
Lyckykin tulee melkein heti käskystä. mutta uskoo paikallaoloa ja noita tavallisia käskyjä.
"Istu" osaa sekin käsimerkistä. muuten se on aika höperö ;-)
20.15 kotiin ja syömään. ruoka meni myöhäseksi kaikille. katsoin telkkua syödessäni vaikkakin toisella silmällä kun piti työasioita soitella vieläkin. mieliohjelma meni ohitse :-(
21.00 puhelu ystävän kanssa tunnin verran.

22.00 pikasiivous keittiössä ja samalla juttelua pojan kanssa.

22.20 istun netille katsomaan keskusteluja ja kirjoitan tämän viestin.

22.45 on kello kohta ja aion mennä nukkumaan.

lisäys vielä että kyllä kissatkin on myös tänään hoidettu. Trulle tulee yleensä heti aamusta syliin. sittenn se on tyytyväinen ainakin iltaan asti. on saanut päivän annoksen hellyyttä.
Belinda istuu yleensä sylissä silloin tällöin kun huvittaa. Kisse ja Pricken eivät yleensä vapaaehtoisesti istu sylissä :-(
ilmoittavat kyllä jos haluavat rapsuttelua taikka silityksiä tai jotakin muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8105681 kirjoitti:

kuinka teidän päivät menee noin yleensä. mitä teette arkipäivisin? onko kiirusta vaikko leppoista?

tänään oma päiväni meni näin:
heräsin kl.6.00. menin juomaan kupin kahvia ja annoin kissoille ruokaa.(heräävät aikaisin).sitten takaisin sänkyyn odottelemaan että koirat herää. luin kirjaa muutaman minuutin ja nukahdin uudestaan.
kl.8.00 soi työpuhelin ja oli noustava ylös avaamaan tietokone ja tarkistamaan joitakin juttuja. asia selkiintyi ja taas kuppi kahvia.

8.30 Humle heräili ja laitoin vähän vaatteita päälleni ja lähdettiin aamupissille. sain kiskottua Niconkin mukaan. satoi vettä ja sain kiskoa koiria että suostuivat tulemaan perässä.(en huomannut että satoi jotta koirat ilman vaatteita) kotiin ja koirille ruokaa minkä jälkeen ne heti makaavat sohvalla unisina. minä luen netiltä uutiset ja selaan pikapikaa muutaman palstan missä käyn yleensä päivittäin.

9.15- 11.30 tein työsuunnitelmia, vastaan puhelimeen, soittelin työasioita. (koirat heräävät välillä leikkimään ja saavat yleensä puruluita. Humle komentaa minua usein leikkimään vaikkakin ne leikit jää lyhyeksi)
tässä välissä olen myös pessyt pari koneellista pyykkiä sekä imuroinut keittiön ja eteisen.

10.00 nousee poikani ylös ja lähtee isompien koirien kanssa ulos. ja ne saa myös ruuan.

11.30 teen itselleni lounaan ja syön ja samalla käyn katselemassa onko uusia uutisia ja käväsen myös joillakin palstoilla.

12.00 lähden ulos pikkusten kanssa.
12.45 leikin kotona kaikkien koirien kanssa. treenataan paikalla oloa ja vähän muutakin.
13.15 lähden konttorille ja asiakaskäynneille.

16.00 kävin kaupassa ja kotiin.
16.30 olen koirien kanssa jonkun vartin ja syön pikkusen leipää.
17.00 siivoan keittiötä ja laitan tiskejä koneeseen. teen pojalle kauppalistan kun taas jotakin unohtui ja otan pakasteesta iltaruokaa.
17.30 pikkuisten kanssa ulos. ja niille ruoka.
18.30 siivoan makuuhuoneen. vaihdan lakanat jne.
poika käy isompien kanssa ulkona ja samalla kaupassa. isommat saa iltaruuan.
19.15 iltaruokaa pitää laittaa.syödään.jatkan siivoamista.
20.20 katson telkkaria.
21.10 lajittelen ja mankeloin pyykkiä.
22.00 laitan riisiä kiehumaan ja valmistelen koirille lisäruokaa.
teen myös meille kaksijalkaisille lammas-nautapihvejä uuniin. leikin pikkukoirien kanssa hetken. käväsen netillä. pelataan pojan kanssa korttia hetki. (poika voitti).
00.00 laittelen pyykkejä kaappeihin. nyt istun hetkeksi tietokoneelle taas ja silmäilen myös telkkaria. laittelen ruuat kylmään ja annan pikkusille iltaruuan ja lähdetään ulos.
00.30 poika lähtee isompien kanssa ulos.
01.00 olen tosi väsynyt. aion syödä ,on nälkä ja aamulla taas herätys.

tämä oli sellainen aika tavallinen keskiviikkopäivä meillä. torstai taas on ihan erinlainen ;-)

ihan kaikkea en nyt kirjoittanutkaan. kyllä ne kissatkin ruokittiin toisenkin kerran ja laatikot tyhjennettiin. ;-))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu