Olin tuttavani häissä. Hääpari oli melkoisen tuiskeessa jo puolivälissä iltaa, mutta pysyi sitkeästi mukana loppuun saakka. Mitä mieltä olette, ennen muinoin hääpari lähti häävastaanotolta muita aikaisemmin, ja jätti varsinaisen ”viinan lotraamisen” hääseurueelle, mikäli alkoholia tarjoiltiin. Onhan se tietysti heidän juhlansa… mutta jotenkin jäi ikävä maku.
Hääpari
Kutsuvieras
9408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aika outo juttu minusta tällainen käytös? Ettei Hääpari kunnioita omaa juhlaansa, tarkoitan tuota humalassaolemista.
Onko se sitten tätä nykyaikaa, itse en ole koskaan nähnyt humalaista hääparia kylläkään. Vuosi sitten olen ollut viimeksi häissä ja ne olivat tyttäreni häät. Eivät kyllä ottaneet muuta juomaa, kuin ne pakolliset sappanjat :)
Mitäpäs tuohon muuta osaa sanoa. Mutta olen kyllä sitä mieltä, ettei hääparin itsensä kuulu humalassa olla.
Nainen 52v
Mutta eikö se ole toisinpäin, että vieraiden pitää kunnioittaa juhlaparia? Vaikeaa se tietysti on jos he ovat ympärihumalassa. Ei oikein tiedä miten suhtautua. Tämä sulhanen oli vielä vähän riitaahaastavaa tyyppiä alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta kyllä se lopulta hyvin meni.
Eipä taida juuri kukaan olla hääyöhommeleista järin kiinnostunut nykyään. Herkkua on kerinnyt sen verran maisteleen että paljon kivenpaa pilettää omissa häissään kuin hikoilla sängyssä. Olin joskus häät kun nuorpari palasi pilettään eri vaatteet päällä;p
Tottatosiaan: hääparin juhlathan ne ovat. Ei kuulu kurttunaamaisille "tuttaville" laisinkaan mitä joku tekee OMISSA häissään.
Nimimerkistäsi muuten tuli mieleen se että tosiaan vuosikymmenet miettinyt sitä että vaan pokerina menisi jonnekin häihin. Ihmiset eivät juurikaan näe sukulaisiaan ja kaksi outoa sukua ja paaaljon tuttavia hääparilla. Sörsseleitä ja kaakku kaffetta :D
Perinteet vaan istuu tiukassa omassa päässä. Ja tuskin hääparin melkoinen humala on mukavaa muille kuin heille itselleen. Omat juhlat, kyllä, mutta myös kutsuvieraita. Kuokkimista olen minäkin joskus suunnitellut, onnistuisi varmaan hyvin semmoisissa häissä missä on seisova pöytä eikä istumajärjestystä. Mitäpä enää mietit, seuraaviin häihin vaan…:))))
Muistelen, että joskus aikanaan vuosikymmeniä sitten, nuo kuokkavieraatkin siis kutsumattomat kylän miehet tutut tai tuntemattomat, kuuluivat asiaan.
Ajat ovat muuttuneet. Tuskinpa enää kuokkavieraita juurikaan on.
Niinpä niin,kaikki muuttuu. Kyllä minäkin sen ymmärrän, että Hääpari haluaa juhlia omia juhliaan loppuun saakka, kun ne on kallisti maksettukin.Koko rahan edestä omissa juhlissaan.
Ennen parit poistuivat aikaisemmin, sattuneesta syystä, mutta onneksi nykyään jo harjoiteltu tuota petielämää jo ennen vihkimistäkin.Tuskinpa ne hääyöt niin onnellisia silloin ennenvanhaan olivat, ainakaan sille morsiammelle?
Minä ja mieheni kyllä aikanaan myöskin juhlimme häitämme loppuun saakka vuonna 1974 ja mukavaa olikin, mutta ihan selvinpäin.
Vierailla taisi joillakin kyllä olla taskumatteja mukanaan.
loppuun saakka juhliminen harvinaisempaa 70-luvulla? Nyt on ehkä yleistynyt, mutta harvemmin on osunut hääkutsuja kohdalle joten en taida olla ajan tasalla. :) Hääyön onnesta ja autuudesta ennen muinoin ollaan samoissa aatoksissa. :))
eräät häät Kuusamossa 90-luvulla...
Hääpari oli niin tuiskeessa, että nojasivat toisiinsa alttarille mennessään ja takaisin tulivat bestmanin auttamana...
Nauratti ja myötähävetti - erosivat jo parin vuoden kuluttua...
Vastakkainen tapaus oli hyvän ystäväni vihkitoimitus...sulhanen kertoi, ettei muistanut koko vihkimisestä oikein mitään, kun jännitti niin että pyörtyä meinasi ;D
Ihan selvinpäin mekin isännän kanssa olimme vuonna 2000 - illemmalla sitten relattiin yhdessä vieraiden kanssa ;D
kun sulhanen oli ostanut uudet kengät. Hintalappu oli jäänyt kengän pohjaan ja paistoi kauas kun pari polvistui alttarille. Se ale 30 % -lappu näkyi kans. Oli vaikea olla tirskumatta, ja vielä seremonian siinä vaiheessa.