Kuinka paljon surua, tuskaa ja kärsimystä pystyy yksi pieni ihminen harteillaan ja sielussa kantamaan?
Kuinka kauan pieni ihminen kykenee toimimaan ja tekemään, toisen aiheuttamalla mielipahalla?
Miten voi aivot ja sydämen ohjelmoida "pois päältä" ja deletoida sadistisen ex-puolison aiheuttamat "tunnevammat"?
Miten yksi sydän voisi murtumatta kestää, kun se jo säpäleinä on valmiiksi?
Ei mitenkään, ei niin mitenkään...
Kaikki on kestettävä. Kaikki on kärsittävä. Pakoon ei pääse, vaikka pääsi pois. Koko loppu elämäksi on tiedossa koko ajan pahenevaa kiusaamista, häiriköintiä, terrorisointia, nöyryytystä, alentamista, alistamista, uhkailuja, kidusta. Loputtomiin. Aina ja aina vaan.
Aivot ei enää jaksa ajatella, jalat ei enää jaksa kantaa, sydän ei enää jaksa lyödä.
Ei jaksa -pieni ihminen.
"makuuhuoneen ovee raotan, on siellä hämärää
heidän näen nukkuvan, en tahdo herättää
vaan siihen jään.
ja musta tuntuu et´voin luopuu mistä vaan,
kun mä heidät pitää saan -lähelläin
siis muusta viis, voin luopuu mistä vaan,
voin tehdä tappavinta työtä puolestaan
pystypäin... "
(lainaus yön biisistä; voin luopuu mistä vaan)
Kuinka kauan pieni ihminen kykenee toimimaan ja tekemään, toisen aiheuttamalla mielipahalla?
Miten voi aivot ja sydämen ohjelmoida "pois päältä" ja deletoida sadistisen ex-puolison aiheuttamat "tunnevammat"?
Miten yksi sydän voisi murtumatta kestää, kun se jo säpäleinä on valmiiksi?
Ei mitenkään, ei niin mitenkään...
Kaikki on kestettävä. Kaikki on kärsittävä. Pakoon ei pääse, vaikka pääsi pois. Koko loppu elämäksi on tiedossa koko ajan pahenevaa kiusaamista, häiriköintiä, terrorisointia, nöyryytystä, alentamista, alistamista, uhkailuja, kidusta. Loputtomiin. Aina ja aina vaan.
Aivot ei enää jaksa ajatella, jalat ei enää jaksa kantaa, sydän ei enää jaksa lyödä.
Ei jaksa -pieni ihminen.
"makuuhuoneen ovee raotan, on siellä hämärää
heidän näen nukkuvan, en tahdo herättää
vaan siihen jään.
ja musta tuntuu et´voin luopuu mistä vaan,
kun mä heidät pitää saan -lähelläin
siis muusta viis, voin luopuu mistä vaan,
voin tehdä tappavinta työtä puolestaan
pystypäin... "
(lainaus yön biisistä; voin luopuu mistä vaan)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jahas...oon sanaton,mut voimia sulle!!!
Niin, sitä kun on äiti, niin sanotaan,
että pitää jaksaa, täytyy lasten vuoksi jaksaa,
yrittää,,,,
Mutta kun vain on niin, että jossain vaiheessa
se raja tulee, siinä jaksamisessakin!
Ymmärrän hyvin , miltä sinusta tuntuu,
en tiedä miten jaksaa, mutta ei voi kuin voimia toivoa!
*isohalaus*
Jaksamista ! Biisin samat tuttua kamaa todellisessa elämässä, muttei kauaa!
Elämä on tehty elettäväksi eikä kärsittäväksi !
En osaa,oikein muuta sanoa kun iso rutistus ja halaus.Olisi kiva jutella jos se auttaisi yhtään oloasi,olen pahoillani....
Tiedän tunteen,kun keinot ovat loppu ja miettii äärimmäisiä vaihtoehtoja tilanteen pelastamiseksi.
Joku nokkela keksii neuvoa viranomaisten puoleen. Ihan kuin lähestymiskielto näihin hlöihin tehoaisi.Mitään ei voida tehdä,vasta kun "jotain" tapahtuu! Mitähän se "jotain" on?
Yritä löytää elämästä ne valoisat puolet ja iloitse aamusta ja siitä että uusi päivä VOI olla edellistä parempi.
Olin joskus tuossa tilanteessa. Oli pakko lähteä, koska muuten olisi lasten elämä tuhoutunut, sen verran ymmärsin, vaikka luulisi, ettei normaalijärkinen ihminen koskaan ko. tilanteeseen joutuisikaan. Mies häiriköi ainakin pari vuotta. Alussa uhkasi tappaakin, en kumminkaan ottanut ko. uhkailua todesta. Muistan tuon tunteen, pelon ja ajatuksen siitä, että en jaksa. Yhden hetken elämässäni olen ajatellut, etten jaksa elää, että tahtoisin, kaiken olevan loppu. Mutta koska oli pakko jatkaa, kaikki jatkui.
Ero oli lasteni ja minun onni. Jossain vaiheessa säälin miestä. Mutta parempi, että yksi elämä on surkeaa, kuin että myös omani ja lasteni, ja ehkä minun päätösteni vuoksi vielä heidänkin lastensa.
Uhkailut olivat yöllisiä soittoja, humalaisia pahanolon purkauksia. Katkeraltahan se tuntui. Yksin oli jaksettava, ja lasten isä yritti viedä loputkin voimat. Vaiikka ei hän sitä niin pystynyt ajattelemaan, hänellä kun oli vain oma paha olonsa.
Ajattelen, että terveet lapset ovat elämäni "siunaus". Niin on sinullakin. Aika tekee tehtävänsä. Kunhan lapset kasvavat, kaikki on toisin, helpompaa. "Aurinko paistaa risukasaankin". Älä alistu uhkailulle, älä vastaa siihen. Sulje puhelin, hän väsyy kiusaamaan. Tärkeintä on, ettet reagoi, muuten se vain jatkuu pitempään.
Kerro muille ihmisille tilanteesi. Tärkeintä on, että jaksat pitää huolen lapsistasi nyt. Aika tuo helpotuksen ja vaikkapa onnen elämääsi.
Kiitos *kyynel vierii poskelle*
En muuta keinoa keksinyt purkaa pahaa oloani...
Sanoja sielusta pulppuaa tasaisena virtana, mutta sormet ei jaksa näppäimistöllä.
Olin varma, että kommentit ovat syyttäviä ja herjaavia, mutta yllätykseni oli suuri kun pysähdyin lukemaan kirjoituksianne.
Enää ei toivoa, ei iloa uudesta aamusta, ei hymyä pilven takaa näkyvästä auringon säteestä...
Kaikki viranomaiset läpi käyty, kukaan ei pysty ottamaan kantaa, ei auttamaan, ei pysäyttämään raivohulluna riivaavaa ex-puolisoa. Kaikki muutkin voimattomia, myös minua vahvemmat ja viisaammat.
En koskaan, en milloinkaan kuvitellut olevani tilanteessa, mihin nyt olen joutunut.
En koskaan, en milloinkaan olisi uskonut, että peilistä minua takaisin katsoo aivan vieras ihminen ja silmäpari joista heijastuva tuska ja lohduton suru polttaa reijän peiliin.
Ei jaksa pieni ihminen pahaa maailmaa, ei pahoja ihmisiä, ei pahoja ajatuksia.
Mutta vielä jaksan Teitä kiittää.
Ystävällisistä sanoista, jotka sieluni sopukoihin tallennan.
Kannustuksistanne -vieraalle ihmiselle, äidille.
Jos mies on oikeasti vaarallinen, ja jos ukaa tappaa tms, silloin kyllä lain mukaan on poliisin reakoitava. Jos uhkaa tappaa toisen tai itsensä, silloinhan voidaan viedä pakkohoitoonkin. Jos hän todella ja oikeasti on vaikka sairas mieleltään. Mutta jos se on "vain" piruutta, väsyy kyllä, kunhan et ala riitelemään.
Hei vaan Olipa surullista luettavaa, mutta sanonta vielä se aurinko paistaa risukasaankin, pitää todella paikkansa. Etkö millään pääse siitä miehestä eroon, olí ensimmäinen ajatukseni, kun luin viestiäsi!Voimia Sinulle, muistan perhettäsi iltarukouksessani. Vaikeeta on ollut myös elämässäni, mutta tänä päivänä kaikki on paremmin.Toivon Sinulle ja lapsillesi samaa! Tervisin Äiti
Elämämme polkuja kulkiessa,tiedämme kovin vaihtelevaa se on!On kauniita päiviä ,on päiviä jotka ohittaisimme,äkkiä,vaikka siellä sängyssä peiton alla piilossa pahalta maailmalta!Äiti ystäväni,tiedän miltä sinusta tuntuu, eikä se sinua lohduta jos kerron olen samassa tilanteessa,vain sinä yksin tiedät tuskasi,voimavarasi.Mutta ystävän parhaan,joka taakkaasi keventää,toivon sinulla olevan,ystävän joka kuuntelee kun puhut,itse elät elämääsi,mutta murheet puolittuu ja ilot kaksin kertaistuu jos sulla ystävä parhain ,jos tuskaasi yksin yrität kantaa et jaksa,paha voittaa!Äiti,sulle voimaa toivotan,jos tänään murheita raskas kantaa,jaksathan aamuun se päivän kauniin sinullekin tuo tai jos arjen harmauteen päiväsi painuu,ajattele päivästäsi iloinen asia,kyllä sieltä löytyy,kaunis sana,hyvä teko,herkuttele sillä ja nosta nenä ylös ja sano olen hyvä,olen tarpeellinen,jaksan aamuun!Sinulle onnea elämääsi toivon,voimaa uskoa huomiseen,katso luottaen eteenpäin,eilisestä huolta ei, siis kiitos siitä,huominen kaukana,paljon sattua voi,odotamme mitä hyvää tuo,kuitenkin elä jalat maassa tätä päivää,siinä olet hyvä ja vahva!
Niin pitkä on sekunttiviisarin matka kellon ympäri...
Niin loputon on kokonainen tunti.
Pidemmälle ei päivää pysty kerrallaan edes ajattelemaan...
* ira, sanaton olen minä myös.
* äiti myös, raja jaksamisessa ylittynyt jo yli sietokyvyn. asiasta puhuminen helpottaa sen hetken, sitten kaikki taas ennallaan.
* kanssasisar, äärimmäisiä vaihtoehtoja mietin tunnin jokainen hetki.
* n45, joka päivä tahdon kaiken olevan loppu. en ymmärrä mikä on se ohut säie, joka meitä täällä enää pitää. piruuttaan ex-puoliso kaiken tekee. "viisaskin" vielä hulluudessaan.
* lämpimiä ajatuksia lähettäneelle, rukouksessa muistaminen, kun auttaisi.
* isä, tuskani tosiaan tiedän vain itse. kaikki voimavarat käytössä, eikä sekään enää riitä...
Selvennykseksi vielä sekaviin kirjoituksiini, että pois olemme sadistisen ex-puolison luota päässeet, mutta tuntuu että se vain pahensi asioita. Uhkailee kamalilla teoilla, ja odotan koko ajan että "jotain oikeasti" tapahtuu, ettei tarvitse enää odottaa. Saisi päätöksen tämä ihmisarvoa alentava elämä.
Olen ollut hyvä ihminen, olen ollut vahva.
Mutta se kaikki on taakse jäänyttä elämää, mikä vain hämärinä muistikuvina ajoittain jossain mielen sopukoissa häämöttää. En pysty iloitsemaan lapsieni kasvojen näkemisestä, en heidän hymyynsä pysty vastaamaan, joka ei silmiin asti ulotu. Näen tuskan ja surun heidän sydämistä. Ainoa ajtukseni on päästä lopullisesti pois. Tehdä palvelus riivaavalle ex-puolisolle. Ja kun sitten rajan takaa pystyisin näkemään ehkä hänen tuskan?
"Ystäviä" ympärillä muka on, mutta ei niin kallisarvoista joka tästä syöveristä pystyisi nostamaan. Ei niin kallisarvoista, joka pystyisi maailman kauneutta näyttämään.
Ja vielä enemmän kuin oma tuska, sattuu lasten tuskan näkeminen...
"kuinka soikaan soinnut kitaran,
kun värit kauneimmatkin taittuu mustavalkoiseen?
kuinka soikaan soinnut kitaran,
kun aamuisin ei huomaa enää päivän vaihtuneen?
kuinka soikaan soinnut kitaran,
kun sielusta on jäljellä vain palat särkyneet?
kuinka soikaan soinnut kitaran,
kun huomaa että loppuun kuljettu on askeleet?"
Edellen yön uudelta cd:ltä, Kitarat
*itkee*