Mitä mieltä olette

Odotan mieheni kanssa esikoistani, miehellä on yksi lapsi aiemmasta liitosta joka on meillä aina viikonloppuisin, myös mieheni lapsen veli, jolle mieheni on toiminut ns. isänä tulee aina myös meille. Nyt on tulossa kesäloma aika ja mieheni on työssä, ei siis lomalla lainkaan. Mitä mieltä olette että minä siis vietän loma-ajan lasten kanssa. Itse en jaksaisi, kun tää raskaus on ollut aika väsyttävää. Mieluummin käyttäisin loman rannalla maaten:D Mulla on aika huono omatunto tästä, mitä voisin sanoa miehelleni?
191736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

mainittu "mieheni lapsen veli"?
Muutoin olen sitä mieltä, että pidä oma tahtosi: ei sinun tietenkään tarvitse olla lastenhoitaja. Lapsen vanhempien tulee järjestellä hoitopaikat silloin kun ovat itse töissä.

Äänestä

Miehesi lapsi tulee tapaamaan isäänsä, ei Sinua.

Muista, että huolehdit nyt itsestäsi, siten huolehdit myös parhaalla tavalla syntyvästä lapsestasi ja ennen kaikkea, et ole jo valmiiksi loppu, kun vauvasi syntyy. Ei sinun tarvitse olla kaikille mieliksi.

Minä olen itse pitänyt jyrkästi kiinni siitä, että lapsi tapaa isäänsä, enkä ole ottanut lapsia hoitooni. Pidin kannastani kiinni käräjäoikeutta myöden ja käräjäoikeuskin katsoi, että lapsella on oikeus tavata isäänsä, ei minua. Äiti poltti siitä hihansa, mutta se ei ole minun ongelmani.

Äänestä
  • Onpa rakentavaa!
    Tosi aikuinen joka vapaaehtoisesti on ottanut jonkun exän puolisokseen!

    Saahan sitä pahaa verta elämäänsä tälläkin tavalla. Ja että oikein käräjäoikeutta myöden....

    Äänestä

  • aapuuuva kirjoitti:

    Onpa rakentavaa!
    Tosi aikuinen joka vapaaehtoisesti on ottanut jonkun exän puolisokseen!

    Saahan sitä pahaa verta elämäänsä tälläkin tavalla. Ja että oikein käräjäoikeutta myöden....

    Oli sitten rakentavaa tai ei, niin minä en ole kenenkään lapsenlikka.

    Minä hoidan omat lapseni ja muut hoitakoon omansa. Ei naapurikaan voi tulla vaatimaan, että nyt minun pitää ottaa heidän lapset hoitoon, kun olen heidän naapurinsa. Ja sama pätee mieheni exään, ei hän voi tulla vaatimaan minulta, että minun pitää hoitaa hänen lapsensa, kun kerran olen aviossa hänen ex-mieheni kanssa.

    Niin se vain on, vaikka kuinka sieppaisi.

    Äänestä

  • tai ei kirjoitti:

    Mihin sitä käräjäoikeutta tarvittiin? Eihän ongelma ole sun ja lapsen äidin välinen vaan a)lapsen äidin ja isän välinen ja b)sun ja sun miehes välinen.

    Kuten myös tämän alkuperäisen ketjun aloittajan ongelma.

    Äänestä

  • tätönen kirjoitti:

    Äiti vaati lapselle sellaista tapaamisoikeutta käräjäoikeudessa, (isä on vuorotyössä) että kun isä on töissä, niin lapsi tulee silloin minulle. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että lapsella on oikeus tavata isäänsä isän vapaaviikonloppuina, ei siis silloin, kun isä on töissä, vaikka äiti niin vaati.

    Äänestä

Onko suhteenne tuore? Arvattavasti on sillä eihän muuten lapsia tehdä heti jollei miehellä ole niitä jo ennestäänkin.

Puhut esikoisesta jotenka niitä tulee lisää mutta mies saattaa ollakkin jo seuraava eri. Onko se miehesi lapsi ja hänen velipuoli? Siis eihän näistä suhde kiekuroista ota kohta ropon erkkikään selvää mitä ihmiset harrastelee.

Täällä on usein jo niin sekavia kirjoituksia ettei niistä tajua yhtään mitään kuka olikaan sitä ja tätä ja kenenkin tekemä.

Mies yksinkertaisesti hoitaa edelliset tekeleensä ja vastuunsa kenestä on ottanutkin eikä ne sinulle kuulu millään tavalla. Turha mitään Maria Teresaa esittää mitä täällä jo joku taisikin mainita. Vietät lomasi vaan itsellesi, muista et ole vastuussa. Mistä ihmeestä sen huonon omantunnon olet saanut? Johtuuko siitä että miehellä on jo rasitteita niin paljon ettei vanhojakaan jaksa hoitaa? Nyt sitten pukkaat vielä lisää niitä! Siitäkö huono- omatunto kolkuttaa?

Ennusteiden mukaan teetkin seuraavaa jo eri miehelle kun noin nopeita ratkaisuja teet harkitsematta kumppanin voimavaroja.

Äänestä
  • Siis miten niin HETI... ? Lapsi sellaiselle, jolla jo ennestään - mitä väliä??? Tämähän on uusperhepalsta; oletettavasti jommalla kummalla on lapsia edellisestä liitosta.

    Mikäpä sinä olet arvailemaan ap:n suhteen "tuoreutta" ja nopeita ratkaisuja?!?! Ja eikö sitä ensimmäistä yleensä puhutella esikoiseksi, mitä väliä vaikka olisi viimeinenkin. Sittenhän se on esikoinen ja kuopus yhtäaikaa.

    Hyvä provo (ja sekava); oli ihan pakko kommentoida...!

    Alkuperäiselle: hoida todellakin itseäsi ja nauti raskaudestasi. Valitettavaa, jos miehelläsi ei ole lomaa; kai niiden lasten on vain käytävä kesälläkin teidän luonanne kuten muulloinkin (viikonloppuisin siis). Kaikki eivät vain tajua, että kesälomatkin voivat oikeasti olla osalla työtätekevistä ihan kortilla tai kesälomia vain ei yksinkertaisesti ole.

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Siis miten niin HETI... ? Lapsi sellaiselle, jolla jo ennestään - mitä väliä??? Tämähän on uusperhepalsta; oletettavasti jommalla kummalla on lapsia edellisestä liitosta.

    Kun noin kolahti? Usein on jo jommallakummalla tai kummallakin montakin uusperhettä takanaan. On ihan mahdotonta ymmärtää täällä joidenkien sekasotkujen selvitystä kuka on kenenkin nyxä, exä, väliaikainen, syrjähyppy, puolikas tai puolikkaan puolikas.

    Ilmeisesti ymmärsit kun kommentoit ja tosi hyvin kolahti kun provoksikin haukuit. Olet varmaan itsekkin tehnyt lisää miehelle jolla on jo tarpeeksi ja sitten alkaa valitus kun ei saa ollakkaan ykkönen.

    Kohta kun tämä alkuperäinen valittaja saa penskan niin alkaa ruikutus ettei miehellä ole tarpeeksi aikaa jne. Tästä päätellen hän on kohta yh ja tekee seuraavaa taas toiselle äijälle. Joidenkien täytyy tienatakkin että saa haareminsa elätettyä kun ahnehtii kerralla liikaa. Jos mies poksauttelee paksuksi ämmiä tämän tästä niin täytyyhän töitäkin tehdä jotta loiset saa elätettyä. Toisekseen nämä äijät saattaa viihtyä työpaikallaan enemmän kuin kotona ihan tahallaan. Moni tekeekin ennemmin koko kesälomansa töitä, se voittaa aina kotiolot. Olen kuullut monen äijän sanovan että haluaa olla töissä ennemmin kuin kotona. Paneenkaan ei pääse jos ämmä ei saa sitä kakaraa heti. Monet kiristää sillä. Keinot ovat ämmilläkin ja kärsiköön jos noin alhaisiin keinoisiin lähtee.

    on usein pakko repiä itseään, rahojaan ja mitä milloinkin, yrittää järjestää lomaa vaikka sitten palkatta...

    Mielestäni ap:n mies on aika perseestä. Jos hänellä on lapsi josta on vastuussa niin hänen pitäisi järjestää kesä jotenkin, sen sijaan että sysää lapsensa vaihtoehtoisesti raskaana olevalle vaimolleen tai sitten jättää lapsen äitinsä kanssa keskenään miettimään miten taas tämäkin kesä järjestetään. Ja juu, kyllä minä tiedän että lomat eivät aina järjesty erityisen helposti, joskus tulee tulonmenetystä ja joskus jotain muuta probleemia mutta kun on lapset hankittu niin jonkun ne pitää hoitaa. Eikä se ensimmäinen vaihtoehto todellakaan ole raskaana oleva uusiopuoliso.

    Ap:lle: millaisen ihmeen kaverin kanssa sä olet sitä kersaasi maailmaan vääntämässä?

    Äänestä

  • kiivaaseen tahtiin kirjoitti:

    Kun noin kolahti? Usein on jo jommallakummalla tai kummallakin montakin uusperhettä takanaan. On ihan mahdotonta ymmärtää täällä joidenkien sekasotkujen selvitystä kuka on kenenkin nyxä, exä, väliaikainen, syrjähyppy, puolikas tai puolikkaan puolikas.

    Ilmeisesti ymmärsit kun kommentoit ja tosi hyvin kolahti kun provoksikin haukuit. Olet varmaan itsekkin tehnyt lisää miehelle jolla on jo tarpeeksi ja sitten alkaa valitus kun ei saa ollakkaan ykkönen.

    Kohta kun tämä alkuperäinen valittaja saa penskan niin alkaa ruikutus ettei miehellä ole tarpeeksi aikaa jne. Tästä päätellen hän on kohta yh ja tekee seuraavaa taas toiselle äijälle. Joidenkien täytyy tienatakkin että saa haareminsa elätettyä kun ahnehtii kerralla liikaa. Jos mies poksauttelee paksuksi ämmiä tämän tästä niin täytyyhän töitäkin tehdä jotta loiset saa elätettyä. Toisekseen nämä äijät saattaa viihtyä työpaikallaan enemmän kuin kotona ihan tahallaan. Moni tekeekin ennemmin koko kesälomansa töitä, se voittaa aina kotiolot. Olen kuullut monen äijän sanovan että haluaa olla töissä ennemmin kuin kotona. Paneenkaan ei pääse jos ämmä ei saa sitä kakaraa heti. Monet kiristää sillä. Keinot ovat ämmilläkin ja kärsiköön jos noin alhaisiin keinoisiin lähtee.

    ihmiset niin miehet kun naiset lienee jos suhde ei ole kunnossa muutenkaan viettäävät aikaa työpaikalla mieluummin kun kumppanin tai perheen kanssa.. sitäkin on nähty valitettavasti. (eipä kyllä omalla kohdalla:D)

    että eipä tuolla lienee väliä onko kyse bio-uusio perheestä lapsien lukumäärästä tai muusta sen semmoisesta..

    niin ja alkuperäiselle!! sinä et tosiaankaan ole velvollinen hoitamaan toisten lapsia mutta voihan se ihan mukaavaakin olla viettää osa ajasta myöskin miehen lasten kanssa:) (jos noin muuten toimeen tulette).

    Äänestä

Olisit miettinyt asioita vähän etukäteen eikä jälkikäteen.

Äänestä

Miehesi ja lasten äiti sopivat loma-asioista. Täytyy kuitenkin muistaa että kun otit miehesi otit myös hänen lapsensa perheeseesi joten toivottavasti pystyt löytämään nyt jonkunlaisen kompromissin - tuntuu meinaan melko tylyltä oman raskautesi vuoksi sanoa ei lasten lomailulle. On tärkeää että tuot esille oman lepäämisen tarpeen koska vauva tarvitsee hyvinvoivan äidin. Lähde mieluummin pehmeästi liikkeelle jos vaikka pystytte saamaan hoitoapua tai kenties lasten ei tarvitse koko lomaa olla teidän luonanne, ehkä äitikin ymmärtää tilanteen ja pystyy tulemaan puolitiehen vastaan. Kannattaa yrittää, maailmasta löytyy vielä aika paljon hyvää jos vain itse muistaa myös antaa :0). Onnea tulevan vauvelin johdosta.

Äänestä

jokainen haluaa juuri sen oman tehdä? Työttömyyskortistoon sen yli ta ali koulutetun luuserin rasittaan luonnonvaroja? Jokaisen vaan pitää lisääntyä pakonomaisesti ajattelematta onko se ihan viisasta. Ihan kun ei parisuhde uusperheissä sujuisi ilman pakko kakaroiden tekoo? Jos ei edellisillekkään ole aikaa niin johan haetaan taas lisä rasitteita ja aletaan vinkuun kun ei ole aikaa. Löytyy ikuisesti näitä tyhmiä ämmiä jotka itsensä paksuksi puukkaa kenelle tahansa jotka vaan siihen suostuu. Ei mitään omaa järkee ole ja sitten valitetaan uusperhepalstoilla. Hävekkää vähän! Tasan tarkkaan tiesitte mihin jalkanne levititte ja päänne laitoitette. Naiminenko ei yhtään väsyttänyt että sait itsesi paksuksi?

Kakarallako aiot miehesi pitää aisoissa? Kiristys ja uhkailuko on seuraava valttikorttisi jotta saat äijäsi pysyyn? Esität kilttiä vielä mutta kohta näytät kyntesi niin kuin kaikki muutkin tekee. Naisilla on tämä kakaranteko alussa juuri halpa keino saada mies alistuun ja jos ei niin laittaa laskun perään. Helppoo kun ei ole ollut alusta astikkaan mitään tunteita muuta kuin siittäjänä käyttää omia tarkoituksia varten.

Rannalla maaten ja naiden viettäisit varmaan lopun elämäsi ja lapsesi hoidatuttaisit kenellä lie. Tuollaisiahan nykyajan vanhemmat ovat suurin osa ja kakarat tekee pahojaan ties missä.

Äänestä
  • Voi veljet mitä juttua!! xD

    Noh mäpä vähän valaisen:D Seurustelin kerran elämässäni 9v, se sitten meni karille kaikkemme kyllä teimme suhteen pelastamiseksi. Olin sinkkna pitkään kunnes löysin elämäni suuren rakkauden! Minulla ei ollut mielessä koskaan käynytkään että tahtoisin omia lapsia, kunnes lämpenin ajatukselle. En kadu hetkeäkään että päätimme tehdä lapsen, tiedän olevani loistava äiti lapselleni ja selviydyn varmasti kasvatuksesta. Lapsistani tulee työnsä tekeviä vastuun tuntoisia lapsia ihan niinkun äidistäänkin:) Mielestäni sain jo vastauksen kysymykseeni aiemmista vastauksista, kiitos silti kommentista, ei vaan ollut ihan mun elämästäni tuo:)

    Hyvää kesän odotusta!

    Äänestä

  • alkp. kirjoitti:

    Voi veljet mitä juttua!! xD

    seurustelit ensin lapsettoman kanssa kunnes löysit lpasellisen äijän ja hokkuspokkus halusitkin yhtä äkkiä lapsen jostain kumman syystä.

    Voitkin jo etukäteen tietää mitä lapsestasi tulee? Siinähän on oikein taikuri viiimeisen päälle ja muiden kakaroistahan ei tule yhtään mitään vaan ainoostaan sinun? Lapsenteko päätöksesisikin oli varmaan ainoastaan sinun, ei muiden. Löysit vaan sopivan uhrin tarkoitusperillesi. Et halunnut lasta miehelle jolla niitä ei ollut ennestään vaan täytyi kilpailutilanteen takia tehdä juuri sellaiselle jolla on niitä edellisiäkin ihan tarpeeksi?

    "Päätimme tehdä" ei ole välttämättä muuta kuin oma päätöksesi ja kohta olet yh muiden joukossa. Naiset käyttää näitä tyhmiä samoja äijiä siitos tarkoitukseen jokainen vuorollaan. Ihmetyttää miksi et tehnyt kakaraa jo yhdeksän vuoden aikana edelliselle jos kerran niitä haluat? Ilmeisesti ei tärpännyt tai jotain muuta.

    Hyvin harvat vanhemmat olevat loistavia. Vanhemmat istuvat tietokoneen äärellä ennemmin kuin kasvattaisivat kakaroitaan. Ympäristöstä tai sukulaisista haetaan lastenhoitajia mielellään niin paljon kuin vaan mahdollista että vähiten tarvitsisi itse olla niiden kanssa.

    Seuraavaksi ruikutat täällä kun mies ei hoida tai sukulaiset eivät hoida ym. ruikutusta.

    Äänestä

  • Nähnyt kirjoitti:

    sinun puolestasi. Sua on varmasti elämä kohdellut kaltoin. Kenties makselet elatusmaksuja lapsesta jota et koskaan halunnut? No sääliksi sua käy, kun sun täytyy tulla tänne pätemään moista. Voi sua..Etkö uskalla suoraan lapsesi äidille puurnata asiasta, tai kenties teitkin sen jo ja nyt susta tuli katkera lapsen isä joka aniharvoin näkee lastaan ja rima koko ajan vaan kasvaa sen suhteen, kun näette niin harvoin, mietit että tunteekohan se lapsi enää edes sinua. Yrität sysätä tunnetta, mutta se ei mene pois. Olet huono isä minkäs sille voit, et yhtään mitään koska olet luuseri jolta puhkes kondoomi. Noh..mitäs kävit lykkimässä ovulaatioista naista *reps* Siinä sulle profilointia, kenties paukahti omaan nilkkaan nyt :D

    Äänestä

Jos miehesi ei ole kotona, ei ole sinun velvollisuutesi hoitaa hänen lastaan!
Itse en missään nimessä hoida mieheni lasta. Lapsi saa tulla tapaamaan isäänsä sopimusten mukaan, mutta minä en kyseistä lasta hoida, enkä myöskään sinuna hoitaisi.

Äänestä
  • Kiitos ja hyvää kesän odotusta:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lastenhoitajako kirjoitti:

Odotan mieheni kanssa esikoistani, miehellä on yksi lapsi aiemmasta liitosta joka on meillä aina viikonloppuisin, myös mieheni lapsen veli, jolle mieheni on toiminut ns. isänä tulee aina myös meille. Nyt on tulossa kesäloma aika ja mieheni on työssä, ei siis lomalla lainkaan. Mitä mieltä olette että minä siis vietän loma-ajan lasten kanssa. Itse en jaksaisi, kun tää raskaus on ollut aika väsyttävää. Mieluummin käyttäisin loman rannalla maaten:D Mulla on aika huono omatunto tästä, mitä voisin sanoa miehelleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu