KUKAAN EI TULE

MUTTA HAUSKA SEURATA NÄIN ELÄKKEELLÄ, KUN LAPSENLAPSET ON MUUTTANEET ULKOMAILLE PAREMMIN PALKATTUIHIN TÖIHIN, KIITTI KOULUTUKSESTA, SITÄ KYLLÄ ARVOSTETAAN ULKOMAILLA JA RUOTSISSA OLEVA TYTTÄRENTYTÄR SAA LEIKKAUSSALIHOITAJANA ÖVEREINEEN JOPA 2000 EUROA PARHAIMMILLAAN NORMAALIPALKAN PÄÄLLE KUUSSA, ETTÄ KYLLÄ SIELLÄ SE 5000 EUROA KUUSSA NETTO ON TOTISINTA TOTTA, ETTÄ KUN EN ITSEKÄÄN USKONUT, NIIN TYTTÖ NÄYTTI PALKKAKUITIN JA TAKAISIN EI SUOMEEN TULE KUIN MEITÄ SUKULAISIA/TÄNNE JÄÄNEITÄ KOLLEGOJAAN, YSTÄVIÄÄN TAPAAMAAN.

RISIKKO LAUSAHTI TODELLA TÖKERÖSTI MUUTENKIN HEIKOSTI PALKATULLE SAIRAALAHENKILÖKUNNALLE, MITES SITTEN SUU PANNAAN, KUN SATTUU SAIRASTUMAAN, EIKÖ TOI YKSITYISSEKTORI OMISTA NIITÄ HURJAN HIENOJA LAITTEITA, JOITA YLIOPISTOSAIRAALOISSA ON.
1350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tyhmiä, miksei sanonut suoraan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SAAMAAN MITÄÄN kirjoitti:

MUTTA HAUSKA SEURATA NÄIN ELÄKKEELLÄ, KUN LAPSENLAPSET ON MUUTTANEET ULKOMAILLE PAREMMIN PALKATTUIHIN TÖIHIN, KIITTI KOULUTUKSESTA, SITÄ KYLLÄ ARVOSTETAAN ULKOMAILLA JA RUOTSISSA OLEVA TYTTÄRENTYTÄR SAA LEIKKAUSSALIHOITAJANA ÖVEREINEEN JOPA 2000 EUROA PARHAIMMILLAAN NORMAALIPALKAN PÄÄLLE KUUSSA, ETTÄ KYLLÄ SIELLÄ SE 5000 EUROA KUUSSA NETTO ON TOTISINTA TOTTA, ETTÄ KUN EN ITSEKÄÄN USKONUT, NIIN TYTTÖ NÄYTTI PALKKAKUITIN JA TAKAISIN EI SUOMEEN TULE KUIN MEITÄ SUKULAISIA/TÄNNE JÄÄNEITÄ KOLLEGOJAAN, YSTÄVIÄÄN TAPAAMAAN.

RISIKKO LAUSAHTI TODELLA TÖKERÖSTI MUUTENKIN HEIKOSTI PALKATULLE SAIRAALAHENKILÖKUNNALLE, MITES SITTEN SUU PANNAAN, KUN SATTUU SAIRASTUMAAN, EIKÖ TOI YKSITYISSEKTORI OMISTA NIITÄ HURJAN HIENOJA LAITTEITA, JOITA YLIOPISTOSAIRAALOISSA ON.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu