Jälkeen lähtösi pitkiä iltani
pitkiä päivien myötä
pitkiä aamut iltaa kohden
odottain valkeaa yötä
Pelto-ojien viertä
halki niittyjen ennen
silmäs mielessä kuljin
metsän miettimään mennen
Lohdutti kataja kurja
tuimaa tuntenut tuiverrusta
tuimempaa kuin kukaan meistä
taipuin, toipuin taistelusta
Suolampi sai lempeni lurinat
ja kauemmas houkutti tiestä
kuunteli graniittinen kallio
kovempi kivistä miestä
pitkiä päivien myötä
pitkiä aamut iltaa kohden
odottain valkeaa yötä
Pelto-ojien viertä
halki niittyjen ennen
silmäs mielessä kuljin
metsän miettimään mennen
Lohdutti kataja kurja
tuimaa tuntenut tuiverrusta
tuimempaa kuin kukaan meistä
taipuin, toipuin taistelusta
Suolampi sai lempeni lurinat
ja kauemmas houkutti tiestä
kuunteli graniittinen kallio
kovempi kivistä miestä
Vastaukset 1
Vanhimmat
Metsien tuoma rauha, legendaa onkohan vain.
Kun aina arkena ja sunnuntaina, sinut nään silmäkulmassain.
Miten voisin ikinä unohtaa, jos en ees metsistä turvaa sinulta saa.
Siel näin mä kallion kivisen, ja tunsin miten niin polttaen, syntyi kyynel suolainen.
Ihan kuin mies, joka ajoi mut pois.
Eihän kukaan nyt rakastaa kiveä vois.
Suolampeenko pitäis mut hukuttaa.
Se kuiskii hiljaa, se taitaa mut tunnistaa.
Niin kutsuvasti jaksaa mua muistuttaa
" täällä kävi mies, joka sinua rakastaa "