Me aloitimme kesälapsilla (joka jatkuu vieläkin)ja pian heidän lisäkseen aloitimme tukiperheenä. Myöhemmin osa tukilapsista sijoitettiin meille ja osa jatkoi tukilapsina. Tämä koitui kuitenkin liian raskaaksi ja vuoden päästä päätimme luopua tukivanhemmuudesta. Viisasta olisi ollut jos olisimme heti ainakin tauottaneet tukilasten osalta tai päättäneet sen kokonaan, mutta aluksi meillä ei ollut tietoa sijoituksen jatkumisesta kuin aina muutamien viikkojen päähän. Emme raaskineet ensin kieltäytyä tukivanhemmuudesta, kun tiesimme että tukiperheistä on sijoittajalla pulaa. Mutta kaikkeen eivät voimat riitä, vaikka näille lapsille ei sitten tukiperhettä löytynytkään.
Tämän hetken kokemuksella sanoisin että se on pääsääntöisesti joko tai - sijaisvanhemmuus tai tukiperheys. Normaalit viikonloput ovat vähissä parisuhteessa ja biolasten kanssa jos sijaislasten lähtiessä kotilomille talo täyttyy tukilapsista. Ja myös tukilapsille täytyy edelleen olla tarjota omaa tilaa edes heidän yhteisen huoneen muodossa. - se ei saa olla muilta asujilta pois.
0Äänestä
angeliina.06
Yhtään kertomaan mikä bioperheiden tilanne oli tukilastenne kohdalla?
Itse olen kahden pienen pojan yksinhuoltaja äiti, kävin viime syksynä läpi lyhyen huostaanottoputken, kyseessä oli kiireellinen huostaanotto ja lapset olivat n.kolme viikkoa sijoitettuna lastenkotiin. Syinä on papereihin kirjattu useat lastensuojelu ilmoitukset jotka tosin hyvin pitkälle olivat ilmoittelijan mielikuvituksen tuotetta ja halua tuottaa mulle pahaa oloa. Sain huostaanoton siis purettua, todisteltuani ummet ja lammet valheiksi.
Vuoden alussa sosiaalityöntekijäni vaihtui ja pidimme palaverin jossa kerroin pyytäneeni tukiperhettä jo keväällä 06 koska minulla ei vähäisten suvusta löytyvien tukiverkkojen vuoksi ole mahdollisuutta saada juurikaan omaa aikaa. Lasten isä on tässä suhteessa kokonaan pelistä pois. Vastaukseksi sain että tukiperheet ovat kivenalla, ja yleinsä ottavat mieluiten isompia lapsia. Pojillani on ikää 1,5v ja 3v.
Nyt kuitenkin tukiperhe on löytynyt jokseenkin nopeasti ja tarkoituksena on mennä käymään perheessä Toukokuun alussa, siis minä, lapset ja sossu.
Ei sillä ettenkö olisi tyytyväinen tilanteeseen, mutta tuon viime syksyisen jälkeen on jotenkin ottanut kaiken tarjotun pienellä varauksella vastaan. Olenkin kovasti pähkäillyt sossun tarkoitusperiä, kun väkisinkin mieleen tulee kaikenlaisia ajatuksia asian suhteen.
0Äänestä
Anttiliisa
Kesälapsemme ovat jo vuosia olleet tukiperheessä, enkä ole kuullut että heitä olisi huostaanotto uhannut. Yksinhuoltaja saa viikonloppuisin ja kesäisin kaivattua levähdysaikaa. Kunnioitan häntä kovasti että hän jaksaa vaikka ei ole helppoa. Lapsista näkyy että heitä rakastetaan ja heistä välitetään, lasten vaatteista voi päätellä että köyhyyttä perheessä on.
Tukilapsenamme olleet eivät saaneet uutta tukiperhettä ja heidät huostaanotettiin toisella kymmenellä ollessaan parin vuoden kuluttua, syynä varmaan perheristiriidat ja jaksaminen, mielenterveys.
Tukiperheen saadessaan kannattaa heidän kanssaan jutella lasten kuulumisista, tilanteesta ja kasvatuksesta. Ja osoittaa että on kiinnostunut ja ajantasalla lastensa vaiheista ja viikonloppukuulumisista. Tavallinen äitien tai vanhempien välinen kommunikointi ja kuulumisten vaihto kuuluu asiaan. Jos jotain kasvatusvinkkejä ja muita saa, niin niitä kannattaa hyödyntää, se voi auttaajaksamaan paremmin.
0Äänestä
angeliina.06
Anttiliisa kirjoitti:

Niinhän tuon kuuluukin mennä, että asioista voidaan jutella puolin ja toisin. Omat lapseni ovat päiväkodissa ja sielläkin päivittäin kyselen kuinka hoitopäivä on pojilla mennyt. Vanhempi on viellä erityislapsi, joten hänen kanssaan on joutunut ajoittain koville ja on täytynyt kysyä neuvoa useisiin asioihin, välillä useammalta taholta.
Mitenkäs muuten tukiperhe on yhteydessä sosiaalityöntekijään?
0Äänestä
manniminni
angeliina.06 kirjoitti:

Me ollaan oltu 5v erillaisille lapsille tukiperheenä. Olemme myös sijaisperhe. Jos lapsesi otettaisiin huostaan niin se olisi sinun oman sosiaalityöntekijäsi aloite. Eli ihan sieltä sossun luukulta, se kenen kanssa päivittäisiä asioita hoidat. Me tukiperheenä hoidamme lapsia ja meidän "työnantaja" sossu on avohuollon sossu, joka ei hoida huostaanottoja. Menihän sekavaksi, mutta koita ymmärtää.
0Äänestä
angeliina.06
manniminni kirjoitti:

ymmärsin kyllä mitä tarkoitit, mutta itse lähinnä hain sitä, millä tavoin tukiperhe on yhteydessä tuettavan perheen sosiaalityöntekijään...
0Äänestä
Anttiliisa
angeliina.06 kirjoitti:
ymmärsin kyllä mitä tarkoitit, mutta itse lähinnä hain sitä, millä tavoin tukiperhe on yhteydessä tuettavan perheen sosiaalityöntekijään...
PeLa pyytää kuulumisia tukiperheiltä kolmen kuukauden välein palautelomakkeella kirjallisesti.
Kunnissa voi ainut / ainoat sosiaalityöntekijä(t) vastata kaikesta eli kysellä kuulumiset puolin ja toisin. Tai eivät ehdi juurikaan kysellä yhtään mitään tai järjestää aikoja, jos ei kukaan aivan erityisesti halua jotain mieltänsä painavaa kertoa.
Niillä paikkakunnilla, joilla tukiperheille ja tuettaville perheille on omat sosiaalityöntekijänsä, toimii varmaan sosiaalityöntekijöiden välinen tiedonvaihto.
Tärkeintä varmaankin on että sekä tukiperheillä että tuettavilla perheillä on kanava, missä ongelmia ja tilanteita käsittelee ja purkaa. Se voi olla myös työnohjaaja tai terapeutti.
Lastensuojeluilmoitus, jonka voi kuka tahansa tehdä lapsen tilanteesta erityisesti huolestuttuaan, on sitten oma lukunsa. Yleensä tuettavien perheiden lasten kohdalla se ei kuitenkaan ole tarpeellista. Säännöllisen tuen avulla perhe kyllä selviää arjesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Me aloitimme kesälapsilla (joka jatkuu vieläkin)ja pian heidän lisäkseen aloitimme tukiperheenä. Myöhemmin osa tukilapsista sijoitettiin meille ja osa jatkoi tukilapsina. Tämä koitui kuitenkin liian raskaaksi ja vuoden päästä päätimme luopua tukivanhemmuudesta. Viisasta olisi ollut jos olisimme heti ainakin tauottaneet tukilasten osalta tai päättäneet sen kokonaan, mutta aluksi meillä ei ollut tietoa sijoituksen jatkumisesta kuin aina muutamien viikkojen päähän. Emme raaskineet ensin kieltäytyä tukivanhemmuudesta, kun tiesimme että tukiperheistä on sijoittajalla pulaa.
Mutta kaikkeen eivät voimat riitä, vaikka näille lapsille ei sitten tukiperhettä löytynytkään.
Tämän hetken kokemuksella sanoisin että se on pääsääntöisesti joko tai - sijaisvanhemmuus tai tukiperheys. Normaalit viikonloput ovat vähissä parisuhteessa ja biolasten kanssa jos sijaislasten lähtiessä kotilomille talo täyttyy tukilapsista. Ja myös tukilapsille täytyy edelleen olla tarjota omaa tilaa edes heidän yhteisen huoneen muodossa. - se ei saa olla muilta asujilta pois.
Yhtään kertomaan mikä bioperheiden tilanne oli tukilastenne kohdalla?
Itse olen kahden pienen pojan yksinhuoltaja äiti, kävin viime syksynä läpi lyhyen huostaanottoputken, kyseessä oli kiireellinen huostaanotto ja lapset olivat n.kolme viikkoa sijoitettuna lastenkotiin. Syinä on papereihin kirjattu useat lastensuojelu ilmoitukset jotka tosin hyvin pitkälle olivat ilmoittelijan mielikuvituksen tuotetta ja halua tuottaa mulle pahaa oloa. Sain huostaanoton siis purettua, todisteltuani ummet ja lammet valheiksi.
Vuoden alussa sosiaalityöntekijäni vaihtui ja pidimme palaverin jossa kerroin pyytäneeni tukiperhettä jo keväällä 06 koska minulla ei vähäisten suvusta löytyvien tukiverkkojen vuoksi ole mahdollisuutta saada juurikaan omaa aikaa. Lasten isä on tässä suhteessa kokonaan pelistä pois. Vastaukseksi sain että tukiperheet ovat kivenalla, ja yleinsä ottavat mieluiten isompia lapsia. Pojillani on ikää 1,5v ja 3v.
Nyt kuitenkin tukiperhe on löytynyt jokseenkin nopeasti ja tarkoituksena on mennä käymään perheessä Toukokuun alussa, siis minä, lapset ja sossu.
Ei sillä ettenkö olisi tyytyväinen tilanteeseen, mutta tuon viime syksyisen jälkeen on jotenkin ottanut kaiken tarjotun pienellä varauksella vastaan. Olenkin kovasti pähkäillyt sossun tarkoitusperiä, kun väkisinkin mieleen tulee kaikenlaisia ajatuksia asian suhteen.
Kesälapsemme ovat jo vuosia olleet tukiperheessä, enkä ole kuullut että heitä olisi huostaanotto uhannut. Yksinhuoltaja saa viikonloppuisin ja kesäisin kaivattua levähdysaikaa. Kunnioitan häntä kovasti että hän jaksaa vaikka ei ole helppoa. Lapsista näkyy että heitä rakastetaan ja heistä välitetään, lasten vaatteista voi päätellä että köyhyyttä perheessä on.
Tukilapsenamme olleet eivät saaneet uutta tukiperhettä ja heidät huostaanotettiin toisella kymmenellä ollessaan parin vuoden kuluttua, syynä varmaan perheristiriidat ja jaksaminen, mielenterveys.
Tukiperheen saadessaan kannattaa heidän kanssaan jutella lasten kuulumisista, tilanteesta ja kasvatuksesta. Ja osoittaa että on kiinnostunut ja ajantasalla lastensa vaiheista ja viikonloppukuulumisista. Tavallinen äitien tai vanhempien välinen kommunikointi ja kuulumisten vaihto kuuluu asiaan. Jos jotain kasvatusvinkkejä ja muita saa, niin niitä kannattaa hyödyntää, se voi auttaajaksamaan paremmin.
Niinhän tuon kuuluukin mennä, että asioista voidaan jutella puolin ja toisin.
Omat lapseni ovat päiväkodissa ja sielläkin päivittäin kyselen kuinka hoitopäivä on pojilla mennyt. Vanhempi on viellä erityislapsi, joten hänen kanssaan on joutunut ajoittain koville ja on täytynyt kysyä neuvoa useisiin asioihin, välillä useammalta taholta.
Mitenkäs muuten tukiperhe on yhteydessä sosiaalityöntekijään?
Me ollaan oltu 5v erillaisille lapsille tukiperheenä. Olemme myös sijaisperhe.
Jos lapsesi otettaisiin huostaan niin se olisi sinun oman sosiaalityöntekijäsi aloite. Eli ihan sieltä sossun luukulta, se kenen kanssa päivittäisiä asioita hoidat.
Me tukiperheenä hoidamme lapsia ja meidän "työnantaja" sossu on avohuollon sossu, joka ei hoida huostaanottoja.
Menihän sekavaksi, mutta koita ymmärtää.