vastasyntyneen

Hei! Meidän tyttö ei ole saavuttanut syntymäpainoaan vaikka onkin jo puolitoista viikkoa vanha. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja mitä selityksiä hitaalle painokehitykselle on saatu? Olemme seurannassa myös keltaisuuden takia.
2323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikös syntymäpaino pidä saavuttaa 3 viikon ikään mennessä?

Äänestä

moi. meidän poika saavutti syntymäpainonsa 3 viikon päästä syntymästä. meidän pojalla paino oli jonkin aikaa "liian" vähän, koska olin yksinkertaisesti syöttänyt liian vähän, esikoinen kun on ja kuten sanotaan:kukaan ei ole seppä syntyessään. pojalla oli myös keltaisuutta, mutta olen jostain lukenut, että jos lapsi syö "liian" vähän niin siitäkin syystä saattaa olla keltaisuutta. keltaisuutta on kuitenkin aika paljon pikkuvauvoilla, joten ei syytä suurempaan huoleen. kyllä se paino siitä alkaa nousemaan, luota siihen. ite olin aika huolissani kun jouduin käymään neuvolassa painokontrolleissa ja tuntui olevan kauhea paniikki itellä, kun piti saada painoa nousemaan. kyllä se nouseen, ajan kanssa. täälläkin olen lukenut, että keskimäärin ihmisillä on ollut 6 kilon lapsia (sukupuoleen riippumatta), ikää siis 2 kk, ja meidän poika painoi 2-kuukautis neuvolassa 5060 g, mutta kuitenkin ihan normaalisti. kutakuinkin näin meillä, toivottavasti sai jotain tolkkua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


painokehitys kirjoitti:

Hei! Meidän tyttö ei ole saavuttanut syntymäpainoaan vaikka onkin jo puolitoista viikkoa vanha. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja mitä selityksiä hitaalle painokehitykselle on saatu? Olemme seurannassa myös keltaisuuden takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu