kokemusta. meillä on keskikokoinen kuusi vuotias seropinarttu ja puolitoista vuotias pitkäkarvainen kääpiömäykkynarttu, koirat tulevat hyvin toimeen keskenään. valtataisteluita ei ole ollut.haaveilemme toisen kääpiömäykkynartun ottamista, nyt kysyisin, että kuinka pitkä ikäero koirilla pitäisi olla, siis lähinnä kahdella nuorimmalla, ettei tulisi kovia nokkimisjärjestys-kiistoja? olen kuullut, että saman perheen nartuilla, joilla ei ole tarpeeksi suuri ikäero voi tulla verisiäkin yhteenottoja, onko totta? saikohan tästä mitään tolkkua... kiitos asiallisista vastauksista.
kertokaa ne
joilla on
5496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
... pahimpien valtataisteluiden välttämiseksi koirilla kannattaisi olla ainakin kahden vuoden ikäero.
sanotaan että se kaksi vuotta väliä olis hyvä. oma kokemus kertoo myös, että vielä enemmän vaikuttaa koirien perusluonne. Meille tuli 3 vuotiaan nartun kaveriksi vain 3kk vanhempi narttu. Jälkimmäinen on hieman päsmäröivää sorttia, joten meillä jouduttiin leikkaamaan tämä. Eivät varsinaisesti vielä tapelleet, paitsi juoksuaikana (molemmeilla samoihin aikoihin) mutta karvat pystyssä kyräilivät. Leikkaus rauhoitti tilanteen.
Miksi pitäisi olla vielä kolmaskin koira?
Meillä oli kaksi urosta jotka ei ikinä tapelleet mutta kun tuli kolmas koira laumaan niin sitten alkoi tulemaan ongelmia.
ja miten toimitte sen jälkeen, kun havaitsitte ongelmia kolmannen koiran tulon jälkeen??
Monesti innostutaan koirista liikaa ja siten
tulee koiria "kerätty" , ajan kanssa sen
valitettavasti huomaa käykö koirien luonteet
esim.lainkaan yhteen tai miten pärjätään niiden kanssa ?...siis kantapään kautta
pitää meidän ikävä kyllä oppia ,koirien
kustannuksella !
Kaksin aina kaunehimpi :))))