Jos saisit peruuttaa taaksepäin 30 vuotta, mitä tekisit toisin? Vai etkö muuttaisi mitään ?
Jos minulla olisi silloin ollut kristallipallo käytettävissä, olisin opiskellut kirjoitusten jälkeen sairaanhoitajaksi, nyt ei tarvitsisi pelätä työttömyyttä. Vaan minäpä menin pankkineidiksi ja kenkää tuli kun väkeä vähennettiin. Siitä päädyin IT-alalle ja taas on kenkää tulossa ja nyt on ikää 51 v.Yksin elävänä huoli tulevista vuosista taas?
Muuten eläisin varmaankin samaan malliin,menisin naimisiin myös X-mieheni kanssa, koska muuten ei olisi olemassaolevia lapsiani.
Nainen täällä mietteissään :)
Jos minulla olisi silloin ollut kristallipallo käytettävissä, olisin opiskellut kirjoitusten jälkeen sairaanhoitajaksi, nyt ei tarvitsisi pelätä työttömyyttä. Vaan minäpä menin pankkineidiksi ja kenkää tuli kun väkeä vähennettiin. Siitä päädyin IT-alalle ja taas on kenkää tulossa ja nyt on ikää 51 v.Yksin elävänä huoli tulevista vuosista taas?
Muuten eläisin varmaankin samaan malliin,menisin naimisiin myös X-mieheni kanssa, koska muuten ei olisi olemassaolevia lapsiani.
Nainen täällä mietteissään :)
Vastaukset 19
Vanhimmat
elämä muuttunut kuitenkaan miksikään vaikka kuinka olisit vaihtanut elämäntyyliäsi taikka valintojasi. Työttömyyttä on jokaisella alalla.
Ihminen on siitä kummallinen, että luulee toisilla menevän paremmin kuin minulla ja sitten pähkäillään että jos olisin tehnyt toisin.
Ajattele, jos tosiaan olisitkin valinnut sen sairaanhoitajan ammatin, niin olisitko todella noiden vuosikymmenten jälkeen virkeä ja palvelualtis vähällä palkalla.
taaksepäin peli oli jo menetetty. Olin joutunut sille alalle, jossa edelleen olen, olin joutunut naimisiin sen naisen kanssa, joka minut hylkäsi, olin saattanut alulle lapset, jotka ovat minut unohtaneet. Asunnon ostoa en kadu, se tapahtui aivan oikeaan aikaan, mutta paikka olisi pitänyt valita viisaammin.
Muistan lukeneeni erään itsesääliviestisi, jossa kirjoitit asunnon jääneen vaimollesi ja itse muuttaneesi toiselle paikkakunnalle. Liika valehteleminen taisi nyt kostautua.
Nyt Sinulla on huono päivä, mutta niin se on kummallista vain, että ei se elämä aina mene niinkuin itse haluaisi. Ei se mennyt minullakaan, mutta positiivisenä ihmisenä eikun eteenpäin.
Paljon tässä on surua ja murhetta takanapäin täälläkin,mutta minua on auttanut eteenpäin tahtoni ja positiivinen luonne.
Takana on avio-ero (raskas) ja 10 vuotta sitten sairastettu rintasyöpä nelikymppisenä.
Niin, tuohon aloitukseen palatakseni, päivääkään en vaihtaisi pois ja taitaisin olla vaihtamatta mitään elämästäni pois siitäkään.
Hyvää kevättä Sinullekin Hukkeli toivottelen ja vähän positiivistä asennetta .....
nainen
Vuonna 1975 ostettu asunto ei riittänyt lasten kasvaessa loputtomiin. Se vaihdettiin isompaan, jonne exäni jäi lapsineen.
Oleellista oli, että asunnon osto ajoittui hyvin reaalihintojen kuoppaan, vaikka sitä en tuolloin tiennyt. Siksi sanon, että kauppaa en kadu.
Hankkisin hyvän ammatin (mikähän se olisi)
Silloin nuorena ajauduin kuin ajopuu sellaisiin kouluihin, joista ei ole ollut hyötyä. Työt oli sitä sun tätä tilapäishommia. Voi kun olisi peruutusvaihde.
Eläisin muutenkin hieman erilailla.
vanhempiini, jotka silloin hylkäsivät minut.
Jäin roikkumaan takavasemmalle ja odotin, että minut vielä huomataan.
Se oli virhe.
Niin kävikin, he huomasivat minut ja ottivat uudelleen kiusattavakseen ja minä kilttinä tyttönä otin kaikki vastaan.
Nyt olen kymmenen vuotta saanut riidellä ja väsyä, kun he eivät tajua, etten ole enää lapsi,vaan aikuinen ja elän omaa eläämääni.
niin paljon raskaita läheisten ihmisten menetyksiä,,,,en halua kokea uudelleen näitä surunhetkiä.
kummastakin alasta on Sinulle hyötyä, kun nyt siirryt hoitoalalle
ja eläkeikääkin on sopivasti korotettu, niin ehdit vielä olla työelmässä ja jos "paukkuja" riittää, niin eläkehän vain on sitä isompi mitä pidempään jaksat olla
....niin mitäkö MINÄ tekisin toisin...hmm mm ehkä myös hakeutuisin samaan opistoon kanssasi. ( sillä nehän olivat silloin "opistoja" )
mutta...toivottavasti nyt olisi vähän modernimmat työasut, kuin silloin.... ;))
tuollaisia kyselet? Etkö keksinyt vieläkin tyhmempää kysymystä?
Tyhmä vastaus, etkö muuta keksi ?
Ei taida onnistua, noin lyhytsanaisena?
Olin lopettanut yhden vaiheen opiskelussa. Aloitin toista kunnei työtä löytynyt.
Jos olisin paneutunut siihen duunin hakuun paremmin, olisin löytänyt. Olsisin tehnyt töitä 5 vuotta ja sitten harkinnut opintoja.
Alallani se korkampi oppiarvo niikuin kuluu loppuun nopeammin, keskimmäinen kestää, mutta silläkin rajansa.
Tuo vaimo olisi jäänyt tapaamatta jossen olisi mennyt jatkamaan heti, lapsetkin olisi eri. Vaihdoin nimittäin kaupunkia silloin viideksi vuodeksi.
sairaanhoito-opistoon uudelleen, silloin hylättiin liian empatian takia - olisin mennyt kuulemma liiaksi mukaan potilaan olotilaan :/
Ja eihän se itkuntyrske tietysti kuulu sairaanhoitajan parhaimpiin avuihin jos täytyy kannustaa elämään vaikkei olisi edellytyksiäkään.
Tiedän kyllä hoitajia joilla ei taas ole y h t ä ä n empaattisia ominaisuuksia; kovin kalseitakin tyyppejä siitäkin ammattiryhmästä löytyy, ja ihan ihmettelen kuinka heidät on voitu valita koulutettaviksi siihen ammattiin. :(
Harmittaa kun en hakenut uudelleen silloin, - ei muu.
Kaikki on mennyt muuten mukavasti, mutta turhaan roikuin avioliitossani. Olisi pitänyt kipata moinen roikale heti lasten syntymän jälkeen kaatikselle dokaamaan.Olisi siellä varmaan vieläkin :)
kadun sitä, etten 30 vuotta sitten lähtenyt veljeni kyytiin, kun hän tuli hakemaan minua takaisin lapsuudenkotiini. Olin pakannut tavarani ja lapseni valmiiksi, mutta anoppi oli aavistellut pahinta ja pyytänyt naapurin emäntää seuraamaan tilannetta. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun veljeni ajoi pihaan, ei mennyt kauankaan, kun mieheni porhalsi paikalle työpaikaltaan, ja lähtö jäi siihen itkun ja hammastenkiristyksen kanssa. Sen jälkeen ei ole ollut sisua lähteä, vaikka lapsi on jo lentänyt aikoja sitten pois pesästä. Mutta en nyt sentään ihan synkkyyteen ole vaipunut. Elän tämän elämäni näin, eihän sitä toisaalta tiedä miten huonosti asiat olisivat, jos olisin tuolloin lähtenyt ja eronnut.
Peruuttamaan taakse päin!
Minä ainakin pitäisin silmät AUKI ja katselisin tarkemmmin ympärilleni!!! Sillä todennäköisesti olisin JO SILLOIN tavannut nykyisen aviomieheni.
Mulle tuli ero ensirakkaudestani. Jos saisin sen päivän takaisin, selvittäisin jutun eri tavalla enkä antaisi niin helposti periksi, koska kaivelemaan se jäi, kun ei puhuttu asioita kunnolla loppuun. Sitten vuodet vain kuluivat, eikä paluuta enää entiseen ollut.
Joskus olen ajatellut soittaa ja kysellä kuulumisia, mutta rohkeus ei ole riittänyt, kun en tiedä mitä siellä langan toisessa päässä vastattaisiin vai lyötäisiinkö luuri korvaan.
kaiketi muuttaisin jo heti alkumetreillä ...
Jos saisin vain uuden mahdollisuuden palata - eläisin juuri samoin - tosin en ottaisi mahdollisuutta vastaan :(((
Kymmenen vuotta taaksepäin olisi superia - eläisin juuri samoin ja nauttisin taas ;DDDD