ELVIKSEN

äänestä

Oletteko huomanneet että Elviksen ääni muuttui jotenkin kimeämmäksi noin vuoden 1973 jälkeen(ainakin konserteissa kuullostaa siltä).Verratkaa esim vuosien 66(mahtavat gospel taltioinnit ja se ääni...-70 ääneen.

2

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elmeri

      että Elvis menetti innostuksensa laulamiseen, siitä tuli ikään kuin pakkopullaa joka piti vain hoitaa. Ja Ajatteli varmaan, että aivan sama miten laulaa, koska salit olivat tupaten täynnä. Elviksen olisi ehkä pitänyt pitää ns välivuosi esiintymisestä, eikä turvautua huumeisiin.

    • Selvis

      Sikäli havaintosi on oikea, että Elviksen äänestä katosi nuoruusajan notkeus. Tämä oli osittain luonnollista kehitystä - niin käy kaikille iän karttuessa - mutta johtui enimmäkseen hänen turvonneesta olemuksestaan ja nimenomaan kurkusta. Elvishän ei ehtinyt elää niin vanhaksi, että ikä olisi ollut tärkein tekijä asiassa.

      Elviksen ääni pingoittui ja MADALTUI viimeisinä vuosina, joten häneltä ei enää käynyt yhtä vaivattomasti vaikkapa That's All Right Maman esittäminen alkuperäisessä sävellajissa.

      Mikään tauko laulamisessa ei tietenkään olisi asiaa miksikään muuttanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      44
      7596
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      61
      3830
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      57
      3776
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      58
      3647
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      96
      3486
    6. 54
      3097
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      44
      2888
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2514
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      201
      2025
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1601
    Aihe