Miten pääsen

Oon 16v, pian 17. Jäin kiinni sekstaamisesta yhden jätkän kanssa meillä kotona. Äitini näkki ja sai kuulemma sokin. Nyt se ei päästä mua viikon loppusin oikeen lainkaa ulos muutaku jos tulen 10 aikaa kotiin. Ennen mulla ei ollut mitään aikaa. En itse kadu sitä tekoa. Omapaha on asiamme. Miten siis pääsisin ulos kavereitten kanssa viikon loppuna tai mitä sanon äitille että se luottaa muhun taas? Tää on sit totta.
5839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sekstaaminen on jokin suutelu tapa..niin olen kuullut

Äänestä
  • kyl mun mielestä sekstaaminen tarkottaa nimenomaan seksin harrastamista.
    voihan se tarkottaa lisäksi kaikkee muutakin seksuaalista toimintaa toisen ihmisen kanssa, mutta itse seksi mukaan luettuna.

    Äänestä

Menetettyä luottamusta ei saa hetkessä takaisin, mutta uskoisin että aika tekee tehtävänsä. Eihän äiti voi loppuelämäsi ajan sua kotona pitää.

Ootko kokeillut neuvotella asiasta äidin kanssa rauhalliseen ja aikuismaiseen sävyyn? Voisit ehkä mainita, että se on tapahtunut mikä on tapahtunut, ja ei nyt jälkikäteen rajoittaminen muuta sitä enää tekemättömäksi.

Toisaalta sun äiti on takuulla huolissaan, ja vaikka se tuntuisi aiheettomaltakin, niin ehkä kannattaisi vähän aikaa noudattaa kotiintuloaikaa ja käyttäytyä "kunnollisesti". Voi olla, että siten äidin luottamus palaa nopeimmin.
Todista äidille, että osaat olla järkevä ja käyttäytyä kunnolla, vaikka poikaystävän kanssa seksiä harrastaisitkin, niin ehkä se alkaa jälleen luottaa suhun enemmän.

Äänestä

älä huoli jätkiä, vaadi poika tai mieluimmin mies!

Äänestä

En kyllä kässsää että miksi äitisi tuolla tavalla käyttäytyy, seksi on luonnollinen asia jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uloss kirjoitti:

Oon 16v, pian 17. Jäin kiinni sekstaamisesta yhden jätkän kanssa meillä kotona. Äitini näkki ja sai kuulemma sokin. Nyt se ei päästä mua viikon loppusin oikeen lainkaa ulos muutaku jos tulen 10 aikaa kotiin. Ennen mulla ei ollut mitään aikaa. En itse kadu sitä tekoa. Omapaha on asiamme. Miten siis pääsisin ulos kavereitten kanssa viikon loppuna tai mitä sanon äitille että se luottaa muhun taas? Tää on sit totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu