Onko kauppakassien raahaaminen yms. logistiikka hankalaa portaissa? Suunnittelemme tasamaataloa, jossa keittiö ja olohuone olisivat yläkerrassa. "Kaikilta" olen kuullut, kuinka hankalaa on viedä kauppakassit ylös. Eikös näin ole tehty rinnetalossa maailman sivu? Onko se vain käytännön sanelema pakko?
Asutko rinnetalossa?
Käynti alarinteestä
151838
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kerrosten välille siten, että alakertaan päästään muutama rappunen alas ja yläkertaan vastaavasti ylös, siinä voidaan apuna käyttää myös ns. luhtiratkaisuakin.
Useampikerroksisiin uusiin omakotitaloihin on helppo tehdä varaus 'hissille' tai jo valmiiksi 'hissi', joten kerroksilla ei sinänsä ole merkitystä, oli porukassasi liikuntavammainen nyt tai vasta vanhuksena.
Esimerkiksi Thyssen Groupilla on monta kevythissivaihtoehtoa.
Tee vaan taloosi reilusti myös kellari, niin saat tilaa riittävästi varstaisenkin varalle.
pääsee usein myös yläpuolelta vaikka vieraat kulkee alakautta.
Meillä on just samanlainen ratkaisu. Tehtiin vähän leveämmät portaat 120cm, niin mahtuu kulkemaan. Eli ei ole hankalaa. Meille pääsisi myös parvekkeen portaiden kautta suoraan jääkaapin viereen (ei ole käytetty). Ja yläpihan kautta kävelyväylää pitkin (ei ole käytetty).
"kuinka hankalaa on viedä kauppakassit ylös"
Lienee lihavien ihmisten ongelma...
kohisten:) Erään edellisen ehdotus ns puolivälin sisäänkäynnistä voisi olla kiva jos on rakenteellisesti mahdollista mutta meillä on ihan rehellisesti alhaalta sisäänkäynti ja leveät 110cm portaat ylös. Keittiö heti portaiden yläpäässä. Vuosi asuttu kohta näin eikä vielä ainakaan hermostuta. Edellisessä talossa keittiö oli ylätasolla joten sielläkin tottui kantamaan kassit vähän pidemmälle.
Rinnetaloissa toivoisin otettavan enemmän huomioon sen miltä taloon tuntuu tulla sisään -eli tullaanko "kellarin ovesta" ahtaaseen käytävään vai onko ihan oikea sisääntulon tuntu. Me ratkaisimme tämän tekemällä talon kulmaan hallin (20m2) joka on 2 krs korkuinen valoisa tila. Siinä portaiden kainalossa on vielä tilaa vaikka hissillekin tarvittaessa.
Meillä on rinnetalo mutta käynti sisään on ylärinteen puolelta. Ylemmässä 115m2 kerroksessa on "kaikki" tarvittava jolla saadaan portaissa ramppaaminen minimiin. (OH,R,K,ET TK,WC1,KPHWC,VH,KHH,MH1,MH2 on siis yläkerrassa)
raksaaja jo kertoi miten pitää huoneet olla - piste. Eli jos satut saamaan sellaisen tontin joka on tieltä päin nouseva, tee valtavat maanvaihdot ja kaiva kuoppa jotta saat kulun ylärinteen puolelta siihen malämmöllä lämmitettyyn lammiin. (joka on siis ainoa oikea vaihtoehto)
Ja tontti omien halujen mukaisesti.
Eikä pihasuunnittelu ole kiellettyä.
Jos tykkää kantaa kauppakasseja lapsia portaikossa asuinkerrokseen kaupasta tullessaan niin se on tietenkin jokaisen oma valinta.
Fetissinsä kullakin.
(PS. hissin saa edullisimmillaan 17 000€:lla, semmoinen ei ole 400t projektissa kamalan paha.)
kyllähän tuossa saa varmaan vähän avarammat maisemat tasamaataloon kun oleskelutilat on ylhäällä.
Meillä tulee talo juuri noin eli sisäänkäynti alarinteestä ja oleskelutilat ylhäällä, enkä oikein koskaan ole edes ajatellut että se voisi jollekin olla hankalaa, kun on lapsuutensa viettänyt taloissa jossa on tilat kolmessa kerroksessa eli portaiden ravaaminen on verissä.
Tietysti joskus 7-kymppisenä voi olla kassien kanssa ongelma, mutta mulla on yleisesti ottaenkin sellainen fiilis että toisille ihmisille ihan kaikki vaan on liian hankalaa, raskasta ja mahdotonta ;)
Ihmettelen tätä sitkeässä elävää väitettä, että parin portaan nouseminen kauppakassien kanssa on sitä vihoviimeistä touhua. Jos ja kun molemmat minun yli 85-vuotiaista mummoistanikin jaksavat edelleen kantaa ne kauppakassit yläkerrassa sijaitsevaan keittiöön, niin on se nyt ihme, jos se ei onnistu meiltä nuoremmilta.
Minusta talonjen suunnittelussa takerrutaan nykyään liiankin tiukasti tällaisiin "periaatteisiin" (keittiö mahd lähellä ulko-ovea). Me ainakin sijoitimme keittiö sinne minne se parhaiten sopii, toiminnallisesti, sisustuksellisesti ja ilmansuuntien mukaan. Kun nämä ehdot täyttyvät, niin jaksan kyllä kantaa kasseja niiden muutaman portaan verran (puoli kerrosta).
Vähän niinkuin WC tiloissakin se että joidenkin mielestä rullatuolin mentävä vessa on silkkaa typeryyttä ja jonkun muun mielestä se on järkevyyttä.
Makuasioista ei voi kuin kiistellä. Faktaa lienee se että jos on esim nivelvamma (meillä jokaisella sellainen tullee jossain vaiheessa) ei portaita pysty kiikkumaan, ei ainakaan kantamuksen kanssa.
edes aikomusta asua tuossa talossa enää vanhuksina - nyt nautitaan 2 kerroksesta mikä ehditään ja myydään joskus pois. Kaikilla tonteilla ei edes ehdottamasi "pihasuunnittelu" ole mahdollista. Meillä esim jyrkkä kallio talon takana - ei mahdollista tehdä nousua sinne ja ovea sisälle (ja missä hyöty - kiivettävä kuitenkin). Terassin puolelta onnistuu joo, mutta matkaa pihan kautta parikymmentä metriä enemmän ja sama jyrkkä rinne taas edessä.
Ja sinä päivänä, kun ei jakseta nousta portaita, saa lapset kärrätä meidät vanhustentaloon.
En kyllä omalla ajatuksella ymmärrä tätä ajatusta kulkuteiden helpottamisesta yliviritykseen asti. Arkkitehti suunnitteli meille ihanan kaksikerroksisen unelman, joka toteutetaan Ilman Hissiä. Arveluttavaa, eikö ?!
arkkitehtiäsi luonnostelemaan hissikuilu johonkin terassin kulmaan, vie tilaa pari neliötä terassilta - sitten kun se hissi tehdään.
Ihana unelma on ihana sitten vanhempanakin.
Meilä se varaus on tehty viherhuoneen nurkkaan eikä maksa vielä mitään.
on toi 70 voit ajatella monipuolisemmin asioita.
Tuolla jotain: http://www.beneway.fi/tero/talo/pivot/entry.php?id=91#body