Olemme kaksi sosionomiopiskelijaa Mikkelin ammattikorkeakoulusta. Teemme keväällä opinnäytetyömme lasten kuulemisesta lastensuojeluasiakkaina. Tarvitsemme nyt lasten/aikuisten mielipiteitä ja kokemuksia. Eli, jos olet entinen tai nykyinen lastensuojeluasiakas, toivoisimme Sinun kirjoittavan meille vapaamuotoisen sähköpostin, jossa vastaisit mm. seuraaviin kysymyksiin: Ikä nyt ja sijoitushetkellä? Pitäisikö lasta kuulla sijoitettaessa, perustelut? Kuultiinko Sinun mielipidettäsi? Vaikuttiko se? Kuulemisen hyvät/huonot puolet? Voit kirjoittaa (nimettömästi) osoitteeseen: [email protected]
lasten kuuleminen
opiskelija2
11867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei
lapseni ovat 6 ja 9 vuotta. Mieheni pahoinpiteli kesällä minut ja 6 vuotiaan. Lapset hälyyttivät apua ja ulkopuolisten rauhoitettua tilanteen lapset halusivat pois minun kanssani. Menimme lääkäriin ja sieltä turvakotiin. Sairaanhoitaja ja turvakoti tekivät lastensuojeluilmoitukset. Kävin sossussa ja totesivat, ettei lastensuojelun tarvetta. Hankin itse ajan perheneuvolaan, koska lapset pelkäsivät isän hakevan heidät väkisin ja muutaman viikon jälkeen isä hakikin 6 vuotiaan päiväkodista vain 20 minuutin ajaksi keskellä päivää pois saadakseen minut hermoksi ja ilmoitti, että voi minä päivänä hyvänsä hakea lapset vaikka puoleksi vuodeksi. Mikään ei estä häntä. En voinut jättää lasta enää yksin päiväkotiin ja päiväkoti todisti sen oikeudessa, että estin näin isää tapaamasta lastaan.
Hain väliaiksiamääräyksen, jossa Helsingin käräjäoikeuden tuomari antoi isälle käsittämättömän pitkät tapaamisoikudet 5 vrk / 2 viikkoa. Toinen lapsista meni isälle yksin ja toinen oksensi kesken koulupäivän (pelosta?). Tapaaminen olisi siirtynyt sairauden takia (seuraavana päivältä on lääkärin todistus), mutta isä ei tullutkaan hakemaan toista lasta vaan piinasi illan vaihtamalla aikaa ja paikkaa, vaikka oli jopa toisella paikkakunnalla. Kun tapaaminen näin "epäonnistui", isä haki uuden väliaikaismääräyksen ja haki sen (ennen minua) tiedoksi saatuaan itkevät ja vastaanhangottelevat lapset itselleen. Hän piti heidät viikon pois koulusta ja päiväkodista ja heti kun lapsi pääsi kouluun hän karkasi. Siitä alkoi uskomaton karkailujen sarja. Lapset eivät karanneet ollessaan minulla, mutta isällä olessa nuorempi karkasi päiväkodistakin kolme kertaan niin, että tuli kotiini asti (Helsingin sanomien mukaan näin monta karkaamista ei ole edes Helsingissä tapahtunut) eli päiväkoti jätti ilmoittamatta valvontansa puutteista. Lapset ilmoittivat kokoajan etteivät halua asua isällä. Lisäksi he hangoittelivat vastaan päiväkodista ja koulusta isän ja isän sukulaisten hakiessa. Isompi kävi sanomassa koulukuraattorillekin kolme kertaa, ettei halua mennä isälle.
Lapset otetiin huostaan isältään karkailujen takia (joihin äiti kuulema oli kehottanut) ja lastenkodissa 9-vuotiaan ensimmäinen kommentti oli useiden todistajien kuulleen "Täällä on miljoona kertaa parempi olla kuin isällä." Lapset sanoivat,piirsivät ja kirjoittivat etteivät halua edes tavata isäänsä. He myös itkivät katkerasti sitä kun ilmoitettiin, että heidät kotiutetaan isälle. Oikeuden päätöstä pitää kuitenkin noudattaa ja isän pahoinpitelytuomio vahvistettiin vasta nyt hovioikeudessa, hän on syyllistynyt 6 -vuotiaan lapsensa ja vaimonsa pahoinpitelyyn. Se miksi lapset vastustavat isällä asumista on sossujen mukaan äidin manipulaatiota. Isän lapsille täysin vierailla asumisoloilla ja isän autoritäärisellä käytöksellä ja
isän väkivaltaisuudella ei ole sossujen eikä Helsingin käräjäoikeuden mukaan mitään merkitystä lasten mieleipiteissä. Helsingin käräjäoikeus määräsi lapset täysin isälle, että lapset eivät voi "vastustaa" tapaamisoikeuden täytäntöön panoa, koska jo asuvat isällään!!!
Äiti asuu omistamassaan lasten entisessä kodissa ja on työssä kasvatusalalla. Äidistä sosuutkaan eivät löytäneet muuta pahaa sanottavaa kuin sen, että hän haukkuu lasten isää ja ei ole koskaan antanut lasten isän oppia ottamaan vastuuta lapsista. No nyt saa isä opetella.... Isällä kun oikeus nyt vihdoinkin tulla töistä suoraan kotiin ja hoitaa lapset, vaikka vieläkään ei näytä siihen ilman omia vanhempiaan pystyvän. Lapsilla ei ole mitään oikeuksia turvalliseen lämpimään kotiin eikä äidin rakkauteen.
Jos olisi lasten karatessa tiennyt heidän olevan karkumatkalla, olisin järjestänyt ne niin, että lapset olisivat myös pysyneet piilossa. Valitettavasti ennalta suunittelu ei ollut minun käsissäni ja olen ollut niin tyhmä, että olen aina vaan vienyt lapset isälle kun niin on määrärtty. Luulin, että lapset tottuisivat isällä oloon ja nyt he varmaan tottuvatkin onhan heillä loppu elämä aikaa totutella.....
Kaikkia lapsia, mitä meillä on ollut on kuultu.
Heti kun ovat olleet sen ikäisiä, että ovat voineet sanoa mielipiteensä.
Se vain on hankalaa, että nämä lapset useimmat haluavat olla lojaaleja vanhemmilleen, eivätkä aina uskalla ajatella omia toiveitaan.
Siksi onkin parasta, että ihan ulkopuolinen asiantuntija kuulee, eikä bioäidin asianajaja tai hänen sossunsa
vanhemmilleen!
Jos oma koti niin kauhea paikka lapselle on, niin luulisi pienenkin osaavan sanoa, missä hänen on parempi olla.
Mutta sijarit saavat olla tyytyväisiä:
Vaikka lapsi olisi viety täysin laittomastikin kotoaan, hänen mielipidettään kyllä kuullaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Viranomaisilla on oikeus määritellä lapsen etu siinäkin tapauksessa, että syytteitä vanhempia kohtaan ei olisi todistettu oikeaksi.
suuhun voidaan syöttää etukäteen se, mitä toivotaan kuultavan?
Oma lapseni kertoi myöhemmin, että hänellä oli muistilappu taskussa, josta tarkistaa mitä pitää vastata jos ei muista.
Kysyin, miksi hän toimi näin? Lapsi vastasi, että pelkäsi ettei sitten ole mitään kotia?
Kuuleminen ei ole koskaan (voi olla poikkeuksia) asian totuus. Sitä ei tee helpommaksi, vaikka kuulemisessa olisi kuinka ulkopuolinen henkilö, koska lapsi on harvoin niin vahva henkisesti, että uskaltaa sanoa haluavansa omaan kotiinsa.
Vasta murkkuikäinen sen sanoo äänee ja vaikka karkaa, jos muuten ei pääse omaan kotiinsa.
Puhun nyt aiheettomasta sijoituksen pitkittämisestä, joten en tiedä alkoholi- tai huumeongelmaisten tilanteista mitään.
Kriittinen kannattaa olla.
Voi jumalan pyssy!
Sen minä tiedän, että pelle-psykiatrit ja tantta-tunarit voivat rikkoa kaikkia ihmisoikeuksia ja lakeja, lääkärin etiikkaa ym, mutta että oikein asianajajatkin - ja nimenomaan ÄITIEN asianajajat - ovat arveluttavia !
ISIEN asianajajat ovat ilmeisesti vähemmän arveluttavia.
Jumala ei tarvitse pyssyjä?
Tuskin vanhempien asianajajat ovat rikollisia, mutta maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen vanhemman asianajaja EI laita tikkua ristiin lapsen kotiin saamiseksi!
Hänen palkkionsa määrittää kunta ja sen eteen ei juristi viitti persettään pyyhkiä!
Jos vanhemmilla on varaa palkata yksityinen juristi, niin alkaa tapahtua. Summat ovat toista luokkaa, mutta niin on työn jälkikin.
joka voi perheen sossun mielivallalta pelastaa.
Siinä saa sitten aiheettoman lastensuojeluilmoituksen tekijä pyydellä perheeltä anteeksi, jos haluaa rikossyytteeltä välttyä - ja varmaan perhekodin omistavilta sukulaisiltaankin, kun sattuikin arviointivirhe sillä kertaa.
sosku vie lapsen toiseen huoneeseen,ja johdattelevilla kysymyksillä kyselee esi.tapaamisista
vähän samallainen juttu kuin tuo edellinenkin, lapsi on sanonut miljoona kertaa että haluaisi olla mieluummin äidin luona. Isälle vaan yritetään väkisin vääntää vaikka lapsi pelkää isää ja äidistä päätettiin vieroittaa, kun isin mielestä äidillä on mielenterveysongelma. Mikä faktana kirjattu.
meillä sossu sanoi nuoremmasta, ettei sen puheita kannata tosissaan ottaa.
Vanhempaakaan ei otettu tosissaan ja hänen ainoaksi vaihtoehdokseen jäi ottaa hatkat.
Sillä reissulla on edelleen.
Näitä opiskelijoita auttaisi eniten, kun lapset itse vastaisivat ja kertoisivat oman kokemuksensa siihen onko heitä kuultu. Se voisi auttaa asiaa. Mistä heitä löytyisi