kykenemätön kasvattamaan adoptiolasta, kysytään A -tolkissa parhaillaan.
Kysymys pohjautuu kielteiseen adoptiopäätökseen, kun tuleva adoptio isä oli selkäydinvammainen.
Eikö liikuntavammainen ole sopiva vanhemmaksi yleensäkään?, en ymmärrä ollenkaan tuota kielteistä päätöstä. :/
Kielteisen lausunnon antajana on ollut telkusta tuttu lapsipsykiatri Sinkkonen.
Kysymys pohjautuu kielteiseen adoptiopäätökseen, kun tuleva adoptio isä oli selkäydinvammainen.
Eikö liikuntavammainen ole sopiva vanhemmaksi yleensäkään?, en ymmärrä ollenkaan tuota kielteistä päätöstä. :/
Kielteisen lausunnon antajana on ollut telkusta tuttu lapsipsykiatri Sinkkonen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
... on yksi näkökohta. Jos on jo julkisessa hoidossa, niin lapsikin joutuu sellaiseen. Eiköhän adoptoinnissa aina ole taloudellinen tilanne kysymyksen alainen.
Oliskohan tässä kulmaa asiaan?
presidenttikin istui ikänä pyörätuolissa, ja silti aina vain uudelleen valittiin virkaansa.
Mm. pyörätuoli on vain apuväline, jonka avulla ihminen elää mahdollisimman tavanomaista elämää.
Tätä kysymystä on ihan turha kysyä heiltä, joilla ei ole kokemuspiirissään vammaisia.
He eivät näe, että vammaisuus on vain yksi elämää määräävä tekijä.
... kuin vammaisuus. Ei vammaisuus poissulje mitä tahansa muitakin esteitä, mitä ihmisillä yleensäkin on. Tuskin niitä televisiossa esitetään kaikkia syitä.
Kyllä ne "terveitten" ja vammaisten ilot ja surut, ongelmat ja ongelmattomuudetkin ovat vakio.
Vakioteoria on sellainen, että eräs ihminen, joka on nainen, oli yli kaksimetrinen ja kärsi kasvojen epämuotoisuudesta, hän siis sairastui sokeritautiin. Ja hän ajatteli, ettei semmoista voi hänelle tapahtua, kun on jo ennestään noita ongelmia.
Eli oli sellainen luulo, että on jokin ongelmavakio, minkä yli ei voi mennä. Mutta todellisuudessa vammainenkin voi olla vaikka pedofiili tai juoppo.
Eli ei ole mitään vakiota, että kaikilla olisi samat ongelmat.
avustaja päivittäin auttamassa häntä.
On varmaan yks selite kieltävään päätökseen.
mennyt kaaliin, niin juuri tuotahan minäkin tarkoitan.
Vammaisuus on vain yksi ihmisen ominaisuus, ei tee hänestä pyhimystä eikä petoa.
Siten sen nostaminen adoption kieltosyyksi ei mene minulla jakeluun. Ohjelmaa katsoessa tuli vain mieleen, että Kiinahan kieltää jo lasten adoptiot lihaville.
Äläkä enää luettele ihmisten heikkouksia, ovat ihan tuttuja minullekin.
paremminkin puoltava asia.
Ajatella että tämä isä olisi aina kotona siinä lapsen lähellä, monellakohan on samalla aukeallakaan, - puolinnai aikoina.
Hänellä on luultavasti vammaispalvelulain mukainen avustaja, jolle kunta maksaa palkan vammaispalvelulain edellyttämän hengen mukaisesti. Eihän tätä avustajaa mitenkään voi yhdistää lapsenvahdiksikin.
...vain määrätyt tunnit avustajana, ei suinkaan ympärivuorokautta. Joten avustajatta olemisen jälkeen jää vuorokauteen paljon tunteja, jolloin luultavasti vaimo joutuu auttaa miestään kaikissa perustoiminnoissa. Miten siinä on silloin tasavertainen aviopari opettelemassa vastaamaan adoptiovanhemmuuden tuomiin, rankkoihinkin, vaatimuksiin?
kasvattaa adoptiolasta, tai lasta ylipäätään, tuskin on paljonkaan riippuvainen kasvattajan liikuntakyvystä tai -kyvyttömyydestä.
Liikuntavammainen voi olla monta kertaa parempi vanhempi kuin moni, moni, moni "terve", joiden oikeutta kasvattaa lasta kukaan ei kyseenalaista.
Lastensuojeluliitto ts. Sinkkonen oli perustellut kieltoa, minusta todella törkeästi, jotenkin näin että "lapselle voi aiheuttaa traumoja toisen vanhemman liikuntarajoitteisuus" - voi elämän kevät sentään, miekun luulen että se vanhemman pää on se tärkein kohta joka on otettava huomioon, adoptiolasta sijoitettaessa - tarkoitan päällä sopivuutta mielenlaadultaan lasten kasvatukseen, eli että on lapsirakas immeinen.
Tietenkin myös muut elämän tilanteet, niinkuin taloudellinen kykeneväisyys, ja tässä nimenomaisessa tapauksessa kaikki muut asiat olivat kondiksessa - vain se pyörätuoli.
En ole koskaan pitänyt siitä Sinkkosen lällykästä, mutta nyt ihan kiukuttaa koko mies :/
...............!
vastattavaksi yksiselitteisesti ja lyhyesti.
Lähtökohtana pidän sitä, että lapsella on terve ja hyvä elinympäristö, sekä sopivan ikäiset vanhemmat, joiden oletetaan iänpuoleen jaksavan tai elävän kasvattamaan lapsi aikuisuuteen. Hieman on vaikea vastata eikö vammainen kelpaa adoptiovanhemmaksi, sillä vammaisasteeet on kirjavat ja mielestäni viranomaisten pitää jotkut rajatkin vetää siitä, että onko hoidettavia silloin kaksi ja onko psyykkisiä häiriöitä adoptiovanhemmalla seurauksena vammaisuudesta, eli mielestäni hyvin tapauskohtaisia valintoja joutuu viranomaiset käsittelee ja lain pykälien mukaan toimimaan, vaikka kuka pystyy sanomaan onko ruumiillisesti terve huoltaja sen parempi, kuin vammainen.
Adoptiolapsen vanhemmalla on myös oikeus esittää toiveensa adoptiovanhemmista tai perheestä mihin sijoitetaan ja näin ollen viranomaiset joutuvat tekemään päätöksiä myös tältäkin pohjalta.
En tyrmää vammaista adoptoijaa, mutta mielestäni pitäisi toimia tapauskohtaisesti lapsen etua ajatellen ja oikeudenmukaisesti.
Seurasin itsekin keskustelua ja ihmettelin ... (tästä ei muuten puhuttu)
Kuinkahan olisi ja kävisi, jos tilanne olisikin päinvastainen eli perheessä, jossa on jo adoptiolapsi, toinen terveistä vanhemmista yllättäin vammautuisi. Joutuisiko adoptiolapsi pois kodistaan.
Jos tässä adoptioasiassa ollaan näin tarkkoja ja tiukkoja, niin eikö adoptio sillloin tulisi perua.
Toisaalta olen ikäni ihmetellyt sitä, että adoptio on todellakin niin pitkä ja monimutkainen prosessi tapauksessa kuin tapauksessa ilman vammaisuuttakin. Samaan aikaan kukaan ei puutu asioihin, jos perheessä on normaali syntynyt oma lapsi ja perhe-elämä ja olosuhteet on mitä on, tai vanhemmilla ei ole voimia tai kykyjä hoitaa isän ja äidin tehtäviä.
Toisia holhotaan ylenmäärin ja toisista ei välitetä. Tämä taitaa olla ikuisuuskysymys.
Sanomattakin lienee selvää, että oma mielipiteeni alkuperäiseen asiaan on se, että perheessä voi olla lapsia (omia tai adoptoituja) vaikka toinen vanhemmista olisikin vammainen, jos muuten koti on hyvä ja rakastava.
jymähtänyt 60-luvulle ajatteluineen.
Olin itse silloin lapsi,ja liikuntavammainen.
Jalat on sutta ja sekundaa.-polion jäkitila-
Silloin pilkkaajina oli lasten lisäksi aikuiset.
Aina sai kuulla liikkumisestani,kävelyäni matkittiin ym.
Tämän ajan lapset on suvaitsevaisia,mielestäni he hyväksyvät erilaisuuden pilkkaamatta ja ivaamatta.
Omille muksuilleni ei koskaan ole vinoiltu erilaisuudestani.
Ei pyörätuoli tee ihmistä huonommaksi,kuin terve adoptiota hakeva,se on vain jalkojen jatke.
Kaipa lälly nukkuu yönsä edelleenkin hyvin,sillä hän karsinoi ammatti-ihmisenä adoptiota hakevat .
Ei kai kukaan joka adoptioon päätyy syystä tai toisesta,ole taloudellisesti heikoilla.
ne lukemattomat sinkut saavat lapsensa hoidettua, ei senkään vertaa käsiä..
Minusta jo läsnäoleva lasta rakastava ja sylittävä, "vain" rullatuolissa istuva, on enemmän kuin se, mahdollisesti kiireinen uravanhempi, - ja eihän lapsi tarvitse konkreettista hoitoa, tarkoitan käsinkosketeltavaa hoitoa, kuin ihan pienenä.
Onhan olemassa ihan sokeitakin vanhempia ja hyvin pärjäävät, lapsellahan on järki päässä, kyllä hän ymmärtää puheen - ei hän ole mikään palikka.
Vammautuvathan terveetkin vanhemmat, miksi ei adoptiovanhemmat. Elämän tuomia totuuksia. Eihän se ole este adoption purkuun. Mutta se onkin jo täysin eri asia kun valmiiksi vammainen adopiohakija.
Adoptioprosessi on hankala ja pitkä. Parempi niin kun liian nopea adoptio, jossa lapsia annettaisiin tyyliin: "minä haluan lapsen". Lisäksi valitettava tosiasia on, että nykyaikana tulee, varsinkin Suomessa, hyvin vähän adoptoitavia lapsia.
Eihän luonto ole koskaan tasapuolinen, on paljon lapsia jotka syntyvät huonoihin olosuhteisiin, mutta se on taas eri juttu tässä asiassa.
..kanssasi, hyvä mielipide.
sinun ansiostasi uskon vielä näihin keskustelupalstoihin.
On edes joku, jolla on kultainen ja ymmärtävä sydän.
ei ollut voimassa viime sotien jälkeen, kun moni nuorukainen joutui loppuiäkseen pyörätuoliin
Tiedän monia, jotka ottivat vaimoineen useitakin ottolapsia. Hyvin heidät kasvattivat yhteiskuntamme veronmaksajiksi.
Ei minusta täällä meidän kunkin kannata sitä miettiä, miten me olisimme vastaavassa tilanteessa pärjänneet. Kunkin on elettävä omaa elämäänsä, niiden hyvien ja huonojen puolien kanssa, mitä se sisältää.
Vaikeastikin liikuntavammaisia on tänä päivänä vanhempina, ja selviytyvät laillaan varmasti oikein hyvin ja vähemmän hyvin kuin muutkin vanhemmat. Oma mututuntemukseni on, että nämä ihmiset miettiessään omaa vanhemmuuttaan ennen lapsen hankintaa, varmasti läpikäyvät monia ajatuksia omasta tulevasta selviytymisestään, ennenkuin tekevät omia lapsia. Lisäksi on selvitetty turvaverkot ja sosiaaliset tukimuodot. Näin ollen voivat selviytyä keskimäärin paremminkin kuin ns. tavalliset terveet vanhemmat. Enkä oikein usko että yleisesti nämä vanhemmuudet tuomitaan, päinvastoin, heitähän arvostetaan vanhempina.
Toinen näkökohta tässä asiassa on, onko adoptiovanhempana kovastikin liikuntarajoitteinen ihminen ns. "hyvä vanhempi"?
Minun mielestä ei pidä tuomita kielteistä adoptiopäätöstä vain sillä perusteella että hakija on vaikeasti liikuntavammainen. Nyt ei pidä sotkea empaattista tunnetilaa silkkaan faktaan. Adoptiolapsia on vähemmän kuin hakijoita, ja hakijoissa on terveitä hyviä vanhempia jotka voivat antaa lapselle ns. helpommin toteutettua vanhemmuutta kuin pyörätuolista käsin. Mitenkään väheksymättä tämän vammaisen hakijan lapsen kaipuuta.
Näen tulipunaista, Pirre* nyt pistä nuppiisi ja pidä tämä tieto siellä, älä enään ikinä käytä sanaa, (edes vahingossa) RULLATUOLI, kun on kyseessä PYÖRÄTUOLI..Rhggggg
liekö tuossa nyt niin isoa eroa; rullat on ehkä käsitteenä pienemmät kuin pyörät; ja rullatuoli vanhempi ilmaus pyörätuolista :)
ja nimenomaan lapsi ei tarvitse muuta kuin turvalliset ja rakastavat vanhemmat, ei muuta.
Muu on ennakkoluuloa.
vaivautua kommenttiini vastaamaan. Taidatte olla Susanna Päivärinnan faneja ja nähdä asiat vain miten toimittaja tulkitsee.
se oli hyvä ja asiallinen kommentti; mutta niin tuomioon, ts. auktoriteettien/byrokraattien päätökseen tyytyvä.
Mie en tykänny yhtään siitä tavasta jolla lapsen tahtova pari ohitettiin.
sellaisen kuvan, että kaikki vammaiset on oikeutettuja adoptioon sairaudesta riippuen ja viranomais valvontaa ei tarvita. Täällähän nämä viisaat valvoo ja paras neuvonta tulee juuri suomi 24 sivuilta.
ja varmaan yhteiseen hyvään tähdätään, mutta ilman lakeja tai järjestystä tätä yhteiskuntaa on vaikea viedä eteenpäin.
jotkut normit täytyy olla, jonka mukaan toimitaan, ja - ainakin vältytään ajattelemasta :)
... kysymyksissä on paljon ajateltavaa. Ja päätöksien tekijöitä vastaan on yleensä kahta asennetta, tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä. Niiden ihmisten, kuten me, joita asia ei kosketa, on helppoa olla omassa tunteellisessa kannassaan, olipa se kanta kumpi tahansa.
miten se menikään: "on helppoa olla maalla viisas kun merellä sattuu vahinko..."
kallistumassa sille kannalle, että vain raha merkitsee näissäkin valinnoissa, ei muu.
... tehtävä päätös lapsen parhaaksi, ei vanhemmuutta haluavien hakijoiden parhaaksi. Tällöin on rohkeasti uskallettava katsoa tosiasiat, niinhän tehdään ns. terveiden hakijoidenkin hakemuksia käsiteltäessä. He vaan eivät ole kielteisen päätöksen saatuaan tehneet siitä julkisuusasiaa.
Uskon siihen että lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on tehdyn päätöksen takana ammattitaitonsa, -tietojensa ja kokemuksiensa perusteella.
minä en.
Tuossahan oli aivan selvään lapsen hyväksikäyttö,
yritti lapsesta kasvattaa hoitajaa itselleen.
Todella törkeää,
mutta aina valitettavasti on tuolaisia aikuisia.
tuollaiseen teoriaan ensinkään, kyllä he kaipasivat vain lasta.
saakin lukea! Huhhuh!! Oh Lord!
ole eläissäni täällä lukenut.
Kyllä kodissaan asuva vammainen saa yhteiskunnaltakin avustajia, ei niitä tarvi itse kasvattaa.
" Oh Lord, won’t you buy me a Mercedes Benz"
siinä intetiin vain lasta, ei siellä mitkään asiat kovin hyvin olleet.
toki tiedän että saavat tukia, jos osaavat hakea,
meidänkin vanhukset savat omaan asuntonsa vuokrasta yli puolet vuokratukea.
Sisareni 67v on 150€ yv asunnossaan saa jotain 4-50 € vuokratukea.
Ja mikä tuossa on väärin, hän on täysin terve, kyllä olisi varaa itsekin maksaa, on vain osanut hakea ja vaatia.
mutta omasta palkkanauhasta ja omien lasten menestymisestä voi katsoa,
onko usko todellista tietoa,
vai
vaan omia päiväunia, jossa elää joka päivä.
tarkoitat, en oikein nyt tajunnut?
lienet inttäjäntyyppiä,
mutta yritän uudella asialla,
kuinkas olet kaikki tajunnut puolisosi kanssa
keskustellessa, onko esim. lastenkasvatus
ja kesälimamatkasuunnitelmat menneet yhteen.
periksi; täällä asuvat tekosyiden maailmanmestarit.
Minusta tuntuu, että nämä pahimmat vastaanpanijat ovat heitä, jotka syvällä sisimmässään ajattelevat, ettei juuri heillä olisi rahkeita ko. tilanteeseen. Se on kai heidän heikkoutensa.
Ehkäpä me tiedämme, luulen, että ihmisellä on kykyä paljon enempään, jolloin siitä myös saa itselleen enemmän hyvää mieltä, ja elämän sisältöä.
yksin elävät naisihmiset ovat saaneet adoptoida lapsen, miksei sitten tälläinen perhe, kummallista.
..on vaan yksi ihminen, se lapsi hoidettavana, eikä lisänä apua tarvitseva aviopuoliso.
toisaalta, onko se sittenkään niin kummallista.
Kotikaupungissani on vammaisille tarkoitettu oppilaitos ja vammaisia siis näkyy kaupungilla.
Joskus joidenkin "terveiden" suhtautuminen vammaisiin tuntuu niin kummalliselta, ikäänkuin vammainen ei olisi edes ihminen. Väliin tuntuu, että pelkästään liikuntavammaisen ajatellaan olevan päästäänkin vialla.
tarvitse kokoaikaista hoivaa, ja sylittämään sellainen vammainen pystyy aivan yhtä hyvin kuin tervekin isä.
Tällä miehellä kävi henk.koht. avustaja aamuin illoin, ts. aamu- ja iltatoimiin ei vaimo tarvinnut osallistua.
ajatellaan, ja ovat näköjään ne adoptio kriteereiden laatijatkin ajatelleet.
Nykyään yritetään joka asiassa pelata niin varman päälle, ja tehdä lapsenkin elämästä muka niin henkisesti kliininen, ettei hän saisi nähdä mitään ns. normeista poikkeavaa, ja minusta se on typerää.
Onneksi meidän lapsenlapset näkevät ja saavat elää hyvin monenlaisten ihmisten vaikutuspiirissä,- keshitysvammaisten ja mielenterveydeltään vammautuneiden. :) Luulenkin etteivät he jää tuijottamaan, eivätkä tunne ennakkoluuloja koskaan myöhemmässä elämässään erilaisuuden kohdatessaa.
... ja rakkaus ovat osa vanhemmuutta, eivät suinkaan kaikki. Tiedät Pirre-kulta sinäkin että ne eivät yksin riitä tasapainoiseen vaativaan vanhemmuuteen. Siinä tarvitaan lisäksi paljon "hartiapankkityötä".
Kyseinen tv-ohjelma käsitti ymmärtääkseni ainoastaan tämän liikuntavammaisen perheen adoptiovalmiutta?
Eikä tätä osaa kysymyksestäsi, vai käsittikö?
"Eikö liikuntavammainen ole sopiva vanhemmaksi yleensäkään?, en ymmärrä ollenkaan tuota kielteistä päätöstä. :/ "
Kommenttejasi lukiessani uskon että teit kysymyksesi hyvää tarkoittavana, puoltavana asiana, mutta tällä tavoin esilletuotuna se lähes loukkaa ihmisarvoa.
Ei pitäisi sekoittaa jo yhdessä tunteita esille nostattavassa asiassa kahta eri asiaa, adoptiovanhemmuutta ja luonnollista vanhemmuutta. Sitä olen pyrkinyt tuomaan esille omissa kommenteissani. Jos liikunta- tai aistivammainen tai -rajoitteinen (miten se ilmaistaankin) pariskunta voi saada lapsen omassa suhteessa, heillä on varmasti siihen täysi oikeus jo YK:n vammaisia koskevan yleismaailmallisen toimintaohjeen mukaan. Heitä myös tuetaan yhteiskunnan tuilla ja heille pyritään järjestämään erilaisia tukiverkostoja.
Kun taas adoptiovanhempia etsitään, niin lähtökohtana on mahdollisimman hyvinvoiva perhe niin henkisesti kuin aineellisestikin, syliä ja rakkautta unohtamatta. Lisäksi terve ympäristö ja olosuhteet, niin että perhe selviytyy omillaan, ilman yhteiskunnan tukea. Eikö silloin valita sellaiset vanhemmat jotka täyttävät nämä vaatimukset,lapsen parasta ajatellen?
En ehkä ole osannut ilmaista oikealla tavalla omaa kantaani, mutta yhdyn täysin ylempänä tässä ketjussa olevaan Mettäläisen kirjoitukseen, jossa hän mm toteaa näin:
"...en tyrmää vammaista adoptoijaa, mutta mielestäni pitäisi toimia tapauskohtaisesti lapsen etua ajatellen ja oikeudenmukaisesti."
En mie ainakaan ole huomannut mitään sellaista, vaikka meillä on kolme lasta.
Mieheni ei ole koskaan osallistunut lasten hoitoon, sen kummemmin heidän kasvatukseensakaan, - ja hyvin on sujunut kaikki, en ymmärrä olenkaan tuollaista puhetta - hyh.. ettei muka nainen selivä lastensa kanssa vaikka yksin.