Kesä ja HD

Kevät kolkuttelee ovelle. Sananlasku sanoo että kuu kevarista kesään, harrikasta ei päivääkään. Kaikenlaisia kilkuttimia on tullut kokeiltua vuosikymmenien aikana ja Harrikkaan päädyttyä. Sieltä ei enää tee mieli palata takaisin. Jo pelkkä ajatus, kohta koittavasta keväästä, hiljaisesta pikkutiestä, kevään tuoksuista ja jyrisevästä HD:stä, tuosta uljaasta ja uskollisesta rautaratsusta, saa hymyn karehtimaan huulilla. Kohta koittaa se hetki, kun talven odotus tallin hämärissä täyttyy ja pääsee suomen luontoon cruisaamaan. Mikään, ei mikään sängyn ulkopuolella toimitettava puuha sitä voita. Se on kokonaisvaltainen elämys, vielä piirun verran enemmän kuin muilla, sinänsä ihan mukavilla kaksipyöräisillä. Sääli niitä, jotka sitä eivät voi kokea osakseen.
151000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kulmittain työpöytää vastapäätä on yksi maailman kuuluisimmista huonekaluista: leposohva, jolla levätessään Freudin potilaiden tuli vapaaksi assosiaatioksi kutsutun menetelmän mukaisesti sanoa mitä tahansa heidän mieleensä juolahti.

Äänestä
  • ..kuulemma nuo jotkut mielilalääkkeet tekevät sellaiseksi, että mikään ei tunnu miltään. Silloin on varmaan vaikea käsittää sitä, kuinka toiset nauttivat elämästä. Silloin varmasti luulee, että toisten nautinto on vain tuolissa harrastettavaa "vapaata assosiaatiota", koska lääkehuuruisessa mielessä ei enää osaa edes ymmärtää sitä, että toiset lähtevät ulos leposohvalta ja nauttivat oikeasta elämästä. Antaisin sellaisen neuvon näille Freudin oppien mainostajille, että ei kannattaisi uskoa häntä liikaa, lisäksi voisi kannattaa yrittää vähitellen vähentää tunteita tukahduttavia lääkkeitä, tietysti tohtorin kanssa yhdessä sopien, jos vaikka elämä alkaisi maistua ja uskaltaisi mennä ulos. Unohda lääkkeet ja osta pyörä :) Hyvää kevättä myös sinulle. :)

    Äänestä

  • Baikeri kirjoitti:

    ..kuulemma nuo jotkut mielilalääkkeet tekevät sellaiseksi, että mikään ei tunnu miltään. Silloin on varmaan vaikea käsittää sitä, kuinka toiset nauttivat elämästä. Silloin varmasti luulee, että toisten nautinto on vain tuolissa harrastettavaa "vapaata assosiaatiota", koska lääkehuuruisessa mielessä ei enää osaa edes ymmärtää sitä, että toiset lähtevät ulos leposohvalta ja nauttivat oikeasta elämästä. Antaisin sellaisen neuvon näille Freudin oppien mainostajille, että ei kannattaisi uskoa häntä liikaa, lisäksi voisi kannattaa yrittää vähitellen vähentää tunteita tukahduttavia lääkkeitä, tietysti tohtorin kanssa yhdessä sopien, jos vaikka elämä alkaisi maistua ja uskaltaisi mennä ulos. Unohda lääkkeet ja osta pyörä :) Hyvää kevättä myös sinulle. :)

    Ei nykyiset mielialalääkkeet aiheuta aivoissa sellasta olotilaa et mikään ei tunnu miltään, ne vaan poistaa sellasta masennusta tai ahdistusta jotka on muuttunu patologisiks eli siis saanu sairaalloiset mittasuhteet. Eli siis indikaatio voi olla vaikka syvä depressio joka ei ota parantuakseen ja saattaa ajaa ihmisen esim itsemurhaan, paniikkihäiriö tai muuta invalidisoivaa. Sellasiin vaivoihin ei auta välttämättä pelkkä asennoituminen.

    Neuroleptit joita käytetään varsinaisten mielisairauksien hoidossa on sitte asia erikseen, niit ei pitäis käyttää jos ei oo mitään syytä (aikoinaan lääkärit määräili niitäkin aika helposti kaikenlaisiin pikkujuttuihin ja mä sanosin et monet niistä on pahempia ku katuhuumeet.

    Noin muuten tosta keväästä ja HD:sta. Diggaan molempia mut sääliin ei oo syytä, kyl tää elämä ja kaikki sen ilmiöt kuuluu täysillä kaikenlaisille ihmisille, ei elämän seikkailuja, inspiraatiota ja kaikkee mitä nyt vaan voi tulla vastaan voi lunastaa pelkästään jonku härvelin avulla.
    Mä henk.koht oon taipuvainen säälimään kaikkia joille mikä tahansa esine on noin tärkee. Mul ei oo itelläni mitään mitä en tarpeen vaatiessa vois vaikka tuikata tuleen, ja paljon on kaikkee...Vanha prätkäki maalla tallissa. Jos pitäs valita sen ja vaikka jonku tärkeen ihmisen välillä ni ei muuta ku dynamiittia, siis prätkän räjäyttämiseen.

    Äänestä

  • qwert% kirjoitti:

    " ei elämän seikkailuja, inspiraatiota ja kaikkee mitä nyt vaan voi tulla vastaan voi lunastaa pelkästään jonku härvelin avulla."

    Naulan kantaan. Jos elämän seikkailuja, inspiraatioita, onnea ja nautintoja voisi lunastaa pelkästään jonkun härvelin avulla, olisi elämä ongelmatonta kaikille. Hankkisi vain härvelin ja saisi haluamansa kokemuksen. Onnea ei yleensäkään voi saavuttaa ostamalla jotakin. Joku nauttii suunnattomasti vaikkapa purjehtimisesta, toinen lentämisestä, joku prätkällä ajosta, joku metsässä vaeltamisesta, joku lukemisesta. Se vasta on sääli, että ei voi saavuttaa mielihyvää millään konstilla. Sekin on sääli, että ei ymmärrä jos joku saa mielihyvää sellaisen harrastuksen parissa, mikä ei iteään sykähdytä.

    Jos ei saavuta mielihyvää tai onnea millään vitun konstilla niin sellasta olotilaa kutsutaan nimellä antihedonismi.

    Pointtini oli vaan se kun sanoit että "säälittää ne jotka ei oo sitä taikka tätä prätkäilyyn liittyen kokenu..." Olennaista oli se et halusin sanoo et mitä sitä muiden elämäntyyliä säälimään tai liikaa taas ihailemaan, jokaisella on viime kädessä ne omat juttunsa. On hirveen vaikee mennä "myymään" toiselle ihmiselle sitä elämäntyyliä tai niitä juttuja mitkä tekee just itsen onnelliseks.

    Et hyvää kevättä ja alkavaa kesää vaan kaiken kivan merkeissä! Ja eihän tässä kauaa kestä ku on joulukin taas käsillä...

    Ei pidä lukea kaikkia tekstejä niin otsa rypyssä ja ryhtyä tekemään niistä analyysiä tosissaan! Tämä nettikeskustelu on usein vähän sellaista kevyttä, jota ei ole tarkoitettu kirjaimellisesti tutkiskeltavaksi. Positiivista asennetta kehiin ja sieltä löytyy aina se myönteinen pointti.

    Äänestä

ja tuo mukanaan kaiken kertomasi, Hra baskeri!
Pahimpana ilmiönä juuri kaltaisesi terroristit ja itsensä runkkaajat!
Saksalaisen lääkäriryhmän vuonna 2001 tekemän tutkimuksen mukaan voimakas matalataajuuksinen pärinä saa aikanaan resonointia kropassa, varsinkin miehellä eturauhasessa: Moottoripyörän päällä kun istutaan juuri siinä eturauhasen kohdalla, niin resonointi eturauhasessa on melko voimakasta. Tätä voidaan verrata anaaliyhdynnässä koettuun mielihyväntunteeseen. Mielihyväntunteena se on hyvinkin addiktoivaa, joten ei ihme, että baskerit ja muut huivipäät mielellään runkkaavat eturauhastaan tarkoitukseen sopiviksi rakentamillaan motskareilla.

Äänestä
  • No jopas sinulla on jutut. Anaaliyhdyntää...hyi hyi sinua! Minulla ei ole kokemusta kuin tuosta prätkällä ajosta ja anaaliyhdyntä naisenkin kanssa tuntuu vastenmieliseltä, olkoon sitten vaikka fobiaa :) Tyttöystävälläni on ihan samat fiilikset ja kokemukset sekä kesän odottelusta että prätkällä ajelusta, molemmat kun sitä harrastetaan. Tosin sillä ei ole eturauhasta, vaan ihan perinteiset naisen värkit :) Niitä on kyllä ihan kiva tunnustella, mutta kyllä siinä peittojen välissä puuhastelussa on ihan eri fibat, eikä sitä mikään päristelykään päihitä :)

    Hyvää kevättä sullekin, miten tahansa siitä nautitkin.

    Äänestä

  • Baikeri kirjoitti:

    No jopas sinulla on jutut. Anaaliyhdyntää...hyi hyi sinua! Minulla ei ole kokemusta kuin tuosta prätkällä ajosta ja anaaliyhdyntä naisenkin kanssa tuntuu vastenmieliseltä, olkoon sitten vaikka fobiaa :) Tyttöystävälläni on ihan samat fiilikset ja kokemukset sekä kesän odottelusta että prätkällä ajelusta, molemmat kun sitä harrastetaan. Tosin sillä ei ole eturauhasta, vaan ihan perinteiset naisen värkit :) Niitä on kyllä ihan kiva tunnustella, mutta kyllä siinä peittojen välissä puuhastelussa on ihan eri fibat, eikä sitä mikään päristelykään päihitä :)

    Hyvää kevättä sullekin, miten tahansa siitä nautitkin.

    Kyllähän kovasti hyvin tiedät naisenkin pitävän matalataajuisesta värinästä - Suomessakin myydään kymmeniä tuhansia hieromasauvoja joka armas vuosi!
    Tottakai sinun tyttöystäväsi saa myös fibat ajellessanne - ei siinä mitään uutta ole!
    Hyvää kevättä sullekin tyttösi kanssa - miten siitä sitten nautittekin! Ainoa asia nautinnoissanne jonka vuoksi kirjoitin on hieromasauvanne ympäristöönsä levittämä karmea melu, joka ei sitten mitenkään kuulu sivistyneeseen maailmaan. Ei ainakaan kun sitä pakkosyötetään ja sillä rikotaan se maaseudun idylli ja rauha, josta itsekin kerroit!

    Äänestä

  • taas kirjoitti:

    Niin se nykyaika on rikkonut maaseudun idyllin hyvin monella tavalla. Yksi häiriintyy yhdestä ja toinen toisesta nykyajan ilmiöstä. Mietitäänpä yhdessä nykyajan ilmiöitä.

    - Suurkaupungit. Pukkaa savua ja saastetta. Kapakista kantautuu pitkälle jytke ja huuto. Kadulla on vaarallista liikkua ja kapakan sulkeuduttua ihmiset palaavat luontoon vähän liikaakin :) ....ei oikein kuuluisi sivistyneeseen maailmaan.

    - Rekat. Ne kaasuttaa maantiellä ja hirvee sininen savu ja dieselin katku. Kyllä siinä rauha häiriintyy.

    - Urheiluautot. Armoton kumin vinkuna ja koneen ärjynä...hyi olkoon.

    - Moottoriveneet ja vesijetit. Huh mikä ulvonta, pärske ja öljyiset vanat vedess...rauha kateissa.

    - Kesämökit. Joka niemen notkoon on rakennettu kesämökkejä, joissa "sivistynyt" kansa örveltää ja karjuu kännipäissään niin, että järven selän yli huuto kantautuu kilometrien päähän, ei ole tilaa luonnon ystävälle leiriytyä vapaana ja villinä rantaan, nauttia luonnosta puhtaasti ja rauhassa....sivistystäkö?

    - Risteilijät. Nuo kerrostaloakin isommat möhkäleet rikkovat luonnon rauhaa mertemme saaristossa jatkuvalla rallilla. Lähtee melua, karkottaa luonnon viattomat elävät...vievät esteettisen nautinnon luonnossa kulkijalta.

    - Ulkomaanmatkat. Mikä järjetön melu ja saaste lähtee lentokoneista, kun "sivistyneet" ihmiset lentelevät edes takaisin huvikseen. Turhaa hommaa...

    - Kesäteatteri ja konsertit. Siinä kun on juuri nauttimassa sivistyneesti rauhallisesta hetkestä tien poskessa, prätkän moottorin nakuttaessa enimpiä lämpöjä jäähtyessään, alkaa sen päiväinen huuto ja laulu kuulua, kun kyläyhdistyksen kokoon puhaltama kesäteatteri availee palkeitaan...pitää tuolla lailla meluta hiljaisena kesäyönä...

    - jne. jne... lista on loputon, jos halutaan huomata toisten viat. Eli nuo huomautukset olivat huumorilla höystettyjä. Minä en niistä häiriinny, enkä mene niiden perusteella arvioimaan ihmisten sivistystä.

    En tiedä, miten sivistyneen maailman määrität, mutta taitaa olla niin, että jos nyt ollaan sivistyneessä maailmassa, niin melua, häiriötä, saastetta, valoja ja värinöitä on enemmän kuin koskaan. Ja taitaa ihmisten mielikin olla levottomampi ja häilyvämpi kuin koskaan. Siinä on kuule prätkän jumputus yksi pieni rikka koko rokassa...

    Jos ei tätä meluisaa ja kohisevaa "sivistystä" kestä ei taida olla muuta keinoa kuin paeta silloin tällöin lapin erämaihin. "Sivistyksen" parissa auttaa avarakatseisuus, hyväksyy sellaisenkin hälyn, mitä ei itse ymmärrä, ja yrittää hyväksyä niiden muiden puhinat ja pulinat.

    Sivistys on jotain ihan muuta kuin niiden asioiden tuomitsemista, jotka itseään häiritsevät, jotain ihan muuta kuin toisten haukkumista.

    Sivistys on: Live and let live. Se on toisten sietämistä ja ymmärrystä siitä, että eri asiat sykähdyttävät eri ihmisiä.

    mr Baskeri, noudatatko itse kirjoittamaasi?
    "Sivistys on jotain ihan muuta kuin niiden asioiden tuomitsemista, jotka itseään häiritsevät, jotain ihan muuta kuin toisten haukkumista.

    Sivistys on: Live and let live. Se on toisten sietämistä ja ymmärrystä siitä, että eri asiat sykähdyttävät eri ihmisiä."
    Miksi sitten ne toiset ovat väärässä, kuten mielestäsi minäkin?
    Ei taaskaan ymmärrä......
    Kirjoittaa hyvin mutta kirjoittaa käyttäytymis- ja sivistysmalleja vain toisille.

    Listasin asioita, osoittaen kuinka monesta asiasta voi vikoilla jos haluaa. Jotta ei tulisi väärinkäsitystä, mikä kuitenkin tuli, että minä tosissaan olisin arvostellut listaamiani asioita, saati niistä häiriintynyt, kirjoitin listani lopussa näin:

    " jne. jne... lista on loputon, jos halutaan huomata toisten viat. Eli nuo huomautukset olivat huumorilla höystettyjä. Minä en niistä häiriinny, enkä mene niiden perusteella arvioimaan ihmisten sivistystä. "

    Eli en ole sitä mieltä oikeasti, että ne toiset omine hupineen ovat väärässä, vaikka heidän hupinsa ei minulle hupia toisikaan, korkeintaan häiriötä, jos haluaisin vikoilla. Eli käyttäytymis- ja sivistysmalli on meille kaikille: Live and let Live. Se tarkoittaa, että vaikka en ymmärrä, mitä hupia tuosta toisen meluisasta tai muutoin häiritsevästä harrastuksesta on kenellekään, en siitä tuomitse tai arvostele sen kummemmin sivistyksen puutteella tai muullakaan. Ihmiset nauttii eri asioista. Musiikissakin jollekin sama asia on mahtavaa fiilistä, toiselle sivistymätöntä melua, ei edes musiikkia. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, eikä yritetä rationaalisin perustein tai sivistymättömäksi haukkumalla tuomita toisten nautintoa.

    Sait jotakin hyvää aikaan viestilläsi (siis sillä ensimmäisellä!)...nimittäin vahvistit haavekuvaani jonka avulla jaksan ponnistella tulevaisuuteen ja kohti omaa HD:ta..opiskelijabudjetin johdosta vasta unelmoin moisesta...eikä ole sattunut kohdalle sellaista tyyppiäkään, jonka kautta olisi päässyt edes kyytiin.. Aurinkoista kevättä ja nautinnollista kesää!
    :)
    terveisin tyttönen

    Äänestä

  • katti2 kirjoitti:

    Ponnistele toki, äläkä välitä soraäänistä. Huomaat kyllä aikanaan, että ponnistelu maksoi vaivan. Ja omaa odotellessa aina avuliaat herrasmiesmotoristit kyytiä tarjoaa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Baikeri kirjoitti:

Kevät kolkuttelee ovelle. Sananlasku sanoo että kuu kevarista kesään, harrikasta ei päivääkään. Kaikenlaisia kilkuttimia on tullut kokeiltua vuosikymmenien aikana ja Harrikkaan päädyttyä. Sieltä ei enää tee mieli palata takaisin. Jo pelkkä ajatus, kohta koittavasta keväästä, hiljaisesta pikkutiestä, kevään tuoksuista ja jyrisevästä HD:stä, tuosta uljaasta ja uskollisesta rautaratsusta, saa hymyn karehtimaan huulilla. Kohta koittaa se hetki, kun talven odotus tallin hämärissä täyttyy ja pääsee suomen luontoon cruisaamaan. Mikään, ei mikään sängyn ulkopuolella toimitettava puuha sitä voita. Se on kokonaisvaltainen elämys, vielä piirun verran enemmän kuin muilla, sinänsä ihan mukavilla kaksipyöräisillä. Sääli niitä, jotka sitä eivät voi kokea osakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu