Täysin järkyttäviä kommentteja PELAN toiminnanjohtajan suusta. Kuinka tämä ihminen kykenee elämään itsensä kanssa, kun tekee näitä päätöksiä TAI seuraa niiden tekemistä ns OHJEIDEN JA LAINSÄÄDÖSTEN mukaisesti. Säälittävä nainen täytyy sanoa, eipä ole yhtään elämänkatsomusta eikä sympatiaa muita kohtaan !
Pelan toiminnanjohtaja
eilinen ohjelma TV1
683452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Adoptiossa lapsi on etusijalla. Hänellä on oikeuksia ja häntä pitää aina ajatella kaikessa.
Minusta Hanna Markkula puhui täyttä asiaa ja oli oikeassa. Sanomistyyli oli ehkä vähän karski, mutta asia juuri niin kuin se on.
Lapsella pitää olla oikeus terveisiin ja riittävän nuoriin adoptiovanhempiin, koska hän on jo yhdet vanhemmat menettänyt.
Tottakai lapsi on etusijalla, mutta kyllähän meillä Suomessa asia tehdään kansalaisille vaikeammaksi kuin muualla. Muutama epäkohta: miksi esim. yksinäinen nainen ja homoparit muka aihettuvat lapselle vähemmän kiusaamista tai traumoja (kuten Pelan edustaja ohjelmassa kertoi) kuin vammainen isä, jolla on kuitenkin terve äiti. Hullua ! Kyllähän lapsi oppii näin muita asioita kuten esim. suvaitsevaisuutta, onhan sekin rikkaus elämässä, lisäksi isällä on enemmän aikaa lapselle, vain muutamia mainitakseni. Aina vaan meillä Suomessa jauhetaan samaa lapsen etua. Höpö höpöä koko juttu ! Lisäksi adoptiolautakunta on jäävi, kun saman järjestön edustajat jotka antavat neuvontaa päättävät lopullisesta adoptiosta. Itse soisin vanhempana oikeuden vammaiselle isällä adoptioon. Sitäpaitsi kuka selvittää esim. läpäiseviltä vanhemmilta heidän viinan juontiaan, syöpöttelyään jne. Todennäköisyys kuolla on suurempi kuin esim. eilisen ohjelman kaverilla.
.
Anteeksi kirjoitusvirhe...tietysti hänellä on terve vaimo...;=)
Eiväthän homoparit ja yksinäiset saa kotimaisia adoptiolapsia?? Sellaista pariskunta oli ollut hakemassa.
Alle 3-kuinen adoptiovauva tarvitsee ihan fyysistä huolenpitoa, johon ei neliraajahalvaantunut pysty.
Isomman lapsen vanhemmiksi he voisivat ihan pystyäkin, koska Suomessa on mahdollista saada niin paljon apua kotiin, mutta siinä tulee sitten taas ilmeisesti kohdemaiden asenteet vastaan.
Lautakunnan kokoonpanossa voisi olla jokin adoptioperheiden edustaja mukana ja tietenkin Pelan neuvonnasta pitäisi voida valittaa, mutta itse illan teemaan niillä ei olisi ollut vaikutusta. Halvaantunut isä ei ole paras mahdollinen vauvan vanhempi - ja kun lapsia on vähän, on aivan oikein, että vanhemmiksi valikoituu ne, joilla on eniten tarjota.
yksinäiset äidit tai homoparit eivät olisi kelvanneet kotimaiseen adoptioon (josta ohjelman pariskunnan kohdalla oli kyse) hakijoiksi. Niin kuin Hanna Markkula ohjelmassa sanoi.
Yksinhakijat kelputetaan kansainväliseen adoptioon erityislasten tai iäkkäämpien lasten vanhemmiksi. Tosin tällä hetkellä yksinhakijoiden hakemuksia ei oteta ollenkaan vastaan. Samaa sukupuolta olevat parit eivät kelpaa hakijoiksi mihinkään adoptioprosessiin...Joten pysytäämpäs faktoissa.
nukkukaa yönne hyvin. Todella härski akka ! Todella ilkeämielistä ja rasistista tuomita halvaantunut kykenevä henkilö tai liian vanhaksi luokitsltu toimintakykyinen elatus- ja kasvatuskelpoinen henkilö ! MITEN KYKENETTE TODELLA ELÄMÄÄN ELÄMÄÄNNE ILMAN SYYLLISYYDENTUNTEITA ?
Lapselle tärkeintä on se, että vanhemmalta saa varauksetonta tukea ja rakkautta.
Vanhemman fyysisiä ominaisuuksia lapsi pitää itsestäänselvyyksinä, niillä ei ole merkitystä.
Molemmat isoisäni olivat sotainvalideja: toiselta puuttui toinen jalka, hän oli lähes kuuro ja sirpaleita kehossa. Siitä huolimatta hän sai ja kasvatti 8 lasta ja toimi eläkepäiviinsä asti pankkikonttorin johtajana. Mieleltään älykäs, positiivinen ja sivistystä korostava ihminen.
Toiselta isoisältä puolestaan puuttui käsi. Hänelläkin sirpaleita. Hänellä 3 tasapainoisiksi aikuisiksi kasvanutta lasta.
Itselläni on eräs aivoinfarktin seurauksena 100% halaantunut ystävä, joka vammastaan huolimatta elää täysipainoista elämää: on opiskellut yliopistoissa Suomessa ja ulkomailla, matkustellut runsaasti jne.
Oma äitini on lievästi liikuntarajoitteinen.
Mielestäni PELAn tädin näkemykset vaikuttivat äärimmäisen ennakkoluuloislta ja rajoittuneilta.
Adoptioneuvonnassa selvitetään elintavat ja myös päihteidenkäyttö,rikostausta ym. tarvittavat asiat.
Kotimaisessa adoptiossa adoptiovanhemmilta odotetaan myös kunnioittavaa suhdetta lapsen syntymä-äitiä ja hänen adoptiopäätöstään kohtaan. äidin sosiaalisesta tilanteesta myös kerrotaan adoptioperheelle,jotta he voivat lasta oikealla tavalla tukea suhtautumaan omaan taustaansa. Tämä tuskin onnistuu näitä " Minä, minä, minun oikeuteni,meidän lapsi"- ehddokkailta.
Toivottavsti nämä kuuntelevat itse omaa puhettaan ja luopuvat itsekkin ajatuksesta olla suvaitsevaisia,lapsensa taustaa ja lasta itseään kunnioittavia kasvattajia, joita adoptiovanhemmiksi valiitavat OVAT!
Kun kriteerit pysyy tiukkoina,voi lapsensa adoptioon antava äiti luottaa siihen, että valitsee lapselleen hyvän tulevaisuuden.
On eri asia, jos biovanhempi on vammainen kuin että uusi adoptiovanhempi on sitä. Biolapsi ja adoptiolapsi ei ole sama asia.
tarkastella ja hyväksyä yksilökohtaisemmin - aivan kuten amerikkalainen asiantuntija totesi.
Tuolloin myös k.o Väisäsen perhe olisi sovelias adoptioperhe.
Asia ei ole, eikä pidä( eikä saa) olla noin "mustavalkoinen" mikä on Pelan käytäntö - tai suomen käytäntö. Ihmettelen arvostamani Sinkkosen mielipidettä/lausuntoa ja itse usean lapsen biologisena äitinä( mummina)ohjelman anti mustavalkoisuudessaan järkytti.Toivon, että myös Sinkkonen korjaa asennettaan ja pyrkii korjaamaan ja vaikuttamaan epäkohtiin.
Kun oletetaan, että "se ja se" VOI aiheuttaa traumoja lapselle ja sillä perusteella evätä adoptio, niin yhtä lailla voi "olettaa" että trauman ainekset ovat valmiina ulkomaan adoptiossakin:
Musta tai tyystin eri rotua oleva lapsi perheessä! Lapsihan saa varmuudella hirvittävän trauman, kun havaitsee olevansa erilainen kuin vanhempansa. Eikö niin?
Lapsen etu on tärkein. Pelan tarkoitus ei ole olla mikään lastenvälitystoimisto.
Porukalla tuntuu olevan kummallinen käsitys, että adoptiopäätöksistä voisi järjestää jonkinlaisen äänestyksen: "Me maksettiinkin kahdelle lääkärille, jotka sanoi että mä olisin superhyvä neliraajahalvaus-isä. Oppisi lapsikin vammaishoitajaksi."
Turha adoptioneuvontaan on aikaa ja rahaa polttaa, jos asia on ennalta selvä. Ikävä juttu, mutta se on voi-voi.
Harkitsin joitakin vuosia sitten ollessani nuori opiskelija lapseni antamista adoptioon. Adoptioharkintaan minua ohjasi neuvolan terveydenhoitaja. Sain Pelastakaa Lapsilta adoptioneuvontaa, joka oli suoraan sanottuna aika ala-arvoista. Minulle kehuttiin adoptioperheiden valintakriteereitä, valmennusta ja jälkiseurantaa. Sain adoptioneuvonnasta lähinnä syyllisyydentaakkoja, koska köyhänä yksineläjänä päätin kuitenkin pitää lapsen itselläni. Minusta tuntui kuin minun olisi pitänyt antaa lapseni näille valmennetuille ja hyvin toimeen tuleville aviopariskunnille.
Nyt olen seurannut adoptiokeskustelua jonkin aikaa. Odotan toista lastani aviomiehelle ja mietimme mieheni kanssa, pitäisikö hänen adoptoida esikoiseni. Olen suorastaan kauhistunut näistä adoptiokeskusteluista ja median adoptiojutuista. Lähinnä minua kauhistuttaa se, että adoptiovanhemmat ovat usein kovin korkeasti koulutettuja, varakkaita ja iäkkäitäkin. He edustavat yhteiskunnan sitä joukkoa, jolla on valtaa. Voivatko he koskaan ymmärtää adoptiolastaan, lapsensa biologisia vanhempia ja adoptioon liittyvää monimutkaisuutta?
Jos lapsi ei saa osakseen varauksetonta ja pyyteetöntä rakkautta sekä hyväksyntää omana itsenään, ei adoptiovanhempien terveydellä, varakkuudella tai koulutuksella ole paljonkaan merkitystä. Minä keskittyisin adoptiovanhempien valinnassa ja valmennuksessa sydämen tietoon. Adoptiovanhempien tulisi olla sopivasti elämässä ryvettyneitä.
Näillä keskustelupalstoillahan on moni adoptiohakija kertonut valehdelleensa adoptioneuvonnassa. Ei adoptioneuvonnassa voida mitenkään selvittää esim. hakijoiden päihteiden käyttöä tai mielenterveyttä.
Tässä on esimerkkejä PeLan adoptiokäytännöistä, joissa tulee ilmi heidän käsityksensä lapsen edusta:
1. Kotimaisia adoptiolapsia annetaan vain yksi per lapseton pariskunta, jotta lapsia riittää mahdollisimman monille lapsettomuudesta kärsiville. (Onko lapsen etu kasvaa ainoana lapsena adoptioperheessä vai olisiko adoptiosisaruksen saaminen tärkeämpi etu?)
2. Adoptiohakijat voivat esittää toivomuksia lapsen sukupuolesta, ihonväristä, iästä, terveydentilasta ja taustasta. (Onko oikein, että saa toivoa tulevan adoptiolapsen sukupuolta esimerkiksi Suomesta tai Venäjältä adoptoitaessa?)
3. Kotimaisia adoptiolapsia perheisiin sijoittaessa yritetään usein löytää lapselle adoptiovanhemmat, jotka muistuttavat ulkonäöltään lapsen biologisia vanhempia. (Eikö adoptio saa näkyä ulospäin? Onko adoptio jokin häpeä, mitä pitää salailla?)
4. Yksinhakijoille annetaan erityistarpeisempia (sairaampia, traumatisoituneempia yms) lapsia kuin kahden vanhemman perheille. (Onko yksinäisellä naisella enemmän voimavaroja erityistarpeisen lapsen kasvattamiseen kuin avioparilla?)
5. Adoptiohakijoilta vaaditaan lääkärin lausunto terveydestä ja mahdollisista sairauksista vaaditaan tarkat lisäselvitykset. Psyykkisen terveyden ja voimavarojen arvioimiseen uskotaan kuitenkin riittävän yleislääkärin kertaluontoinen tapaaminen sekä sosiaalityöntekijöiden adoptioneuvonta. Vain tiedossa olevista psykiatrisista ongelmista vaaditaan lisäselvityksiä. (Hehheh. Ihmisethän puhuvat aina totta adoptioneuvonnassa. Yleislääkäri ja sosiaalityöntekijät tietenkin osaavat arvioida adoptiohakijoiden mielenterveyden. Etenkin patologiset valehtelijat ja persoonallisuushäiriöiset on todella helppo tunnistaa hakijoiden joukosta. Heh.)
6. Adoptioperheen vähävaraisuus voi olla este ensimmäiselle tai ensimmäistä seuraaville adoptioille. Adoptiohakijoiden työnarkomania ei kuitenkaan ole este adoptoinnille, mikäli pystyy sepittämään uskottavia suunnitelmia tulevan adoptiolapsen hoito- ja kasvatussuunnitelmista.
Adoptioperheet on kyllä valtaosaltaan ihan tavallisia lapsiperheitä. Ei mitään yhteiskunnan valtaeliittiä.
aivan tavallisia ihmisiä. Joukosta löytyy niin korkeasti koulutettuja kuin tavallisia duunareitakin. Mitään tulorajoja ei kotimaan adoptiossa ole. Ainoa vaatimus on se, että lapsi täytyy pystyä elättämään. Koulutuksen suhteen ei myöskään ole mitään kriteereitä, peruskoulupohja riittää aivan hyvin, mutta työpaikka pitää olla ainakin toisella vanhemmista. Tärkeinpänä asiana pidetään sitä, että elää vakiintuneessa elämäntilanteessa ja pystyy tarjoamaan lapselle hyvän & ehyen kodin. Ikä on suhteellinen käsite, mutta kotimaisessa adoptiossa vanhemman ja lapsen ikäeron ehdoton maksimi on 40 vuotta. Koska kotimaan adoptioon tulevat lapset ovat käytännössä parin - kolmen kuukauden ikäisiä, niin prosessin alkaessa adoptiovahemmat ovat siis yleensä maksimissaan 35-vuotiaita. Nuorempiakin toki löytyy paljon, tuo oli siis yläikäraja.
Ei kai ihonväriä saa toivoa? Tai taustaa?
Onko Pelalla tosiaan käytäntönä antaa yksinhakijoille sairaampia lapsia?
Pistä joku lähde, mistä kaivoit nämä faktat. En oikein jaksa uskoa.
- kotimaisia lapsia on mahdollisuus saada kyllä useampikin, esim. jos biologinen äiti toivoo lapsensa pääsevän sellaiseen perheeseen, jossa on jo lapsia. Usein äidit kuitenkin toivovat lapsen pääsyä "ainoaksi" lapseksi tai ainakin esikoiseksi. Useat kotimaisen adoptiolapsen saanet myös adoptoivat lisää kansainvälisen adoption kautta, tai ryhtyvät sijaisvanhemmiksi.
-adoptiohakijat eivät voi esittää toiveita lapsen sukupuolen, ihonvärin, taustan jne suhteen. Ikähaarukasta voi esittää karkean toiveen joissakin kansainvälisen adoption kohteissa (0-3 vuotias, alle kouluikäinen, jne). Terveydentilasta voi esittää myös "karkean toiveen" esim. juuri vammaisuutta koskevasta asiasta. Tiedäthän, että esim. kaikilla Venäjältä adoptoiduilla lapsilla on sairausdiagnoosi? Lasta ei voi myöskään mitenkään valita. Adoptioviranomaiset valitsevat juuri sinulle heidän mielestän sopivan lapsen. Sukupuolta tai ikää ei voi valita myöskään kotimaan adoptioissa, eikä näistä saa esittää edes toiveita.
- kotimaisessa adoptiossa vanhempia ei suinkaan valita yhdennäköisyyden perusteella ;) vaan kriteerit ovat aivan muualla. Sen sijaan jo adoptioneuvonnassa painotetaan kovasti sitä seikkaa, että adoptoin suhteen täytyy olla avoin ja lapselle tulee jo heti pienenä lapsena kertoa taustastaan ja juuristaan. Yksikään adoptiovanhempi ei ajattele lastaan tai hänen taustansa häpeän kohteena vaan suurena lahjana.
-tällä hetkellä yksinhakijoiden hakemuksia ei oteta vastaan ollenkaan
-adoptiovanhempien psyykkinen ja fyysinen terveys tutkitaan kyllä suht tarkkaan ja esim. ylipainoon yms terveysongelmiin puututaan herkästi. Adoptioneuvonnassa useiden tuntien mittaisissa keskusteluissa ja kirjallisissa töissä käsitellään asioita kyllä suhteellisen perusteellisesti. Uskon, että selvimmät psyykkiset ongelmat tulisivat kyllä näiden istuntojen puitteissa esiin.
Itse olisinkin paljon enemmän huolissaan biovanhempien psyykisen terveyden puolesta. Biovanhemmilla kun ei ole kriteereitä siitä, kuka kelpaa vanhemmaksi ja kuka ei...Kuinka monta kertaa olet nähnyt lehtien lööpeissä jutun siitä, kuinka adoptiovanhemmat ovat jättäneet lapsensa heitteille saatika sitten tappaneet ne?
-Tulorajat ovat käytössä ainoastaan Kiinan adoptioissa ja nekin ovat vasta astumassa voimaan. Adoptioperheen vähävaraisuus on adoption este ainoastaan siinä tapauksessa, että perhe ei pystyisi lasta elättämään. Mikä järki olisi silloin adoptoida?
Miten työnarkomania liittyy adoptioon? Sitä esiintyy ihmisestä riippuen kaikissa vanhemmuustyypeissä. Uskoisin jopa, että adoptiovanhemmilla vähemmän kuin mulla, sillä onhan vanhemmilla yleensä takana pitkä lapsettomuus.
Hmmmm, mistä päättelet etteivät korkeastikoulutetut, varakkaat ja kenties iäkkäät (mikä on iäkäs, yli 40 v?) ole hyviä vanhempia adoptiolapsille ?
Ei kai kyky ymmärtää toista ihmistä ja hänen valintojaan tai elämäänsä ole varakkudesta kiinni?
Ärsyttää suunnattomasti kun adoptiota vähän tuntevat luulevat että mediassa annettu kuva adoptiosta on se ainoa oikea todellisuus.
Että kaikki tai suurin osa adoptiovanhemmista on korkeastikoulutettuja, varakkaita, vanhempia, uraihmisiä tms.
Ihan puppua, mutta varmasti mediassa myyvää ! Sillä kukapa ostaisi lehteä jossa mattimeikäläinen tuntematon perustyöntekijä kertoo millaista on ihan tavallisen adoptioperheen elämä.
Ei meidänkään adoptioperheestä kukaan haluais lukea.Niin tavallista on!
asiaa. Vielä tylympää olisi ollut kertoa totuus: adoptioon tulee niin vähän lapsia ja odottavista vanhemmista vain osa saa lapsen. Ts. odottavasta ja neuvonnan läpikäyneestä porukasta valkataan vain parhaat päältä (etsitään LAPSELLE juuri parhaat edellytykset omaavat vanhemmat). Kaikille sellaisillekaan vanhemmille, joilla aviopuolisoiden MOLEMMAT vanhemmat ovat myös fyysisesti toimintakykyisiä ei riitä lapsia. Odottaa voit viisi vuotta, mutta jos ei siinä ajassa tärppää, niin jää nuolemaan näppejään. Yleensä biot myös toivovat luovuttamalleen lapselle täysin terveitä (mitä mielestäni pyörätuolissa oleva ihminen, jolla kädetkään ei toimi ei ole) vanhempia ja optimaalista elämäntilannetta. Minun mielestäni oli Pelalta oikein kertoa tälle pariskunnalle heti alkuunsa, että heidän ei kannata lähteä prosessiin, sillä sitä kautta lapsen saaminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Olisi ollut julmaa roikottaa pariskuntaa odottamassa viisi vuotta ilman toivoa. Siinä ei halimiset ja lässyttelyt auta! Tällä tavoin pariskunnalle jäi mahdollisuus keskittyä muihin lapsensaantivaihtoehtoihin (mm. sijaisvanhemmuus) ennen kuin he ovat liian vanhoja.
Julmaa, mutta alalla pätee kysynnän ja tarjonnan laki.
Järkyttävää oli mielestäni sen sijaan se, kuinka huonosti haastattelija oli perehtynyt adoptioprosessiin. Hän osoitti oman tyhmyytensä puhumalla läpiä päähänsä ja esittämällä väitteitä, jotka eivät perustuneet mitenkään olemassa oleviin faktoihin.
Ohjelmasta jäi mm. sellainen käsitys, että Suomessa ei saa adoptoida yli 45-vuotias. Jokainen adoptioon vähänkää perehtynyt tietää, että sääntö kuuluu siten, että lapsen ja vanhemman välisen ikäeron ei tulisi ylittää 45 vuotta. Esim. 7-vuotiaalle voitaisiin harkita 52 vuotiaita vanhempia. Mielestäni tässäkin adoptiolautakunta on oikeilla jäljillä. Eikö ole biologisen järjestyksen mukaista, että lapsen voi saada sellaisessa ikähaarukassa, kuin olisi hänet pystynyt biologisestikin saamaan. Ihan sama, kuinka koulutettuja vanhemmat ovat. Ohjelmassa adoptioäiti (54 ja 58 -vuotiaat adoptiovanhemmat) kertoi, että heilläkin oli 25-30 vuotta elinikää vielä jäljellä...Kuka lapsi haluaisi menettää vanhempansa 20-30 vuotiaana? Itsekästä toimintaa sanoisin.
Ohjelmassa haastateltiin myöskin amerikkalaista yksityistä adoptiovälittäjää. Veti vähän suuta hymyyn kun lapsikaupan luvatussa maassa välittäjä kertoi, että hänelle käy kuka tahansa adoptiovanhemmaksi. Suomessahan nimen omaan pyritään systeemin kontrolloimisella (jota amerikkalainen väkittäjä kritisoi) siihen, että adoptiot tapahtuvat valvottujen kontaktien kautta, jolla pystytään estämään lapsikauppa.
On erikoisen hieno asia, että Suomessa on järjestö, joka auttaa vanhempansa menettäneitä lapsia,
Pela valitettavasti vain ei ole se järjestö. Ei yksi ”Hanna Markkula” pilaa järjestöä. Pelassa on paljon muitakin vääristymiä tässä ”lapsen etu” asiassa”. On totta, että adoptiokoulutuksessa yritetään selvittää, kuka on sovelias isäksi ja äidiksi, mutta kaikki asiat siellä eivät selviä mm. edellisten lisäksi se, kuinka sadistisia otteita vanhemmat käyttävät. Pela ei kontrolloi mitenkään lasten oloja. On ”kahdenkeskinen luottamus” . Ovat niin ”kilttejä lapsia” (lue ”alistettuja”), että kyllä siellä perheessä lapset hoidetaan hyvin.
Pelassa viitataan usein myös lastensuojelulakiin (vanhempien suojelulaki), eikä kuitenkaan kontrolloida toteutuuko edes YK Lapsen Oikeuksien Julistuksen minimi taso.
perheet ovat ihan samassa syyningissä kuin muutkin lapsiperheet. Mm. julkinen terveydenhuolto ja kuntien lastensuoheluviranomaiset kontrolloivat/valvovat. Mitä vielä kaipaist???
"On ”kahdenkeskinen luottamus” . Ovat niin ”kilttejä lapsia” (lue ”alistettuja”), että kyllä siellä perheessä lapset hoidetaan hyvin.
Pelassa viitataan usein myös lastensuojelulakiin (vanhempien suojelulaki), eikä kuitenkaan kontrolloida toteutuuko edes YK Lapsen Oikeuksien Julistuksen minimi taso."
Tähän kohtaan kirjoituksessasi en oikein saanut tolkkua...Siis miellätkö adoptiolapsen jotenkin erityisen kilteiksi? Tarkoitatko että adoptoidut lapset olisivat perheissä alistetussa asemassa? Miten lasten oikeudet eivät toteudu adoptioperheissä?
Härskiä ajattelua, osoittaa että kaupallisuus ei tunne empatiaa..Ihminen on ihminen toiset hyviä ja toiset taas täysin kusipäitä
En miellä adoptiolapsia kilteiksi, vain sellaiset, jotka noudattavat Pelan ohjeita ja alistavat lapset.
On tietenkin vanhempia, jotka osaavat ajatella itsenäisesti, eivätkä esineistä lapsiaan ja antavat heidänkin elää.
Sama koskee lasten oikeuksien toteutumista, ei yleistetä. Koskee siis niitä sadistisia vanhempia, jotka kohtelevat lapsiaan epäinhimillisesti. Onko kaikilla adoptiolapsilla oikeus sukulaisiin, serkkuihin, täteihin, setiin, isovanhempiin jne., onko oikeus omaan mielipiteeseen, onko oikeus ystäviin, saako kaikki adoptiolapset olla yksilöitä, onko oikeus omiin tunteisiin jne? Näitä ei
valvo eikä kontrolloi mikään viranomainen, eikä ystäväpiiri jos niitä ei ole.
serkkuihin, sukulaisiin, mummeihin, omiin ajatuksiin etc. Et taida pahemmin tietää adoptiosta, vaan puhut aivan mutu-pohjalta puuta-heinää.
Mistä olet keksinyt ajatuksen adoptiovanhempien sadistisuudesta? Suurempi todennäköisyys on törmätä sadistisiin vanhempiin ihan biovanhemmuuden pohjalta. Biovanhempia ei kukaa kontrolloi tai testaa ennen lapsen saamista...
Useimmat adoptiovanhemmat varmaan tukevat adoptoimiensa lasten yhteyksiä omiin (siis adoptiovanhempien) sukulaisiinsa. Lapsella on adoptioperheen kautta serkkuja, tätejä, setiä, enoja, mummeja, kummeja...
Kuinka moni adoptioperhe sallii ja tukee adoptiolapsensa oikeuksia biologisiin sukulaisiinsa? Oikeus sukulaisiin on yksi osa YK:n ihmisoikeusjulistusta. Kaikkien adoptoitujen kohdalla biologisista sukulaisista ei valitettavasti ole mitään tietoja tai johtolankojakaan. Kotimaisen adoption kohdalla ei kuitenkaan koskaan ole näin. Ei myöskään usein Venäjän, Kolumbian, Etelä-Afrikan, Filippiinien, Viron eikä Puolan kohdalla. Thaimaan, Intian, Etiopian, Vietnamin, Romanian ja jopa Kiinankin kohdalla on välillä tietoa lapsen taustasta.
Miksi adoptiovanhemmat ja -hakijat muuten aina ottavat esiin sen, että ihmisiä ei kontrolloida biologisen lisääntymisen yhteydessä kuten adoption yhteydessä. Luulisi jo kaikkien adoptioon vähän perehtyneiden ymmärtävän, että adoptiolapsen ja biolapsen saaminen ovat eri asioita.
adoptiosta? Yleistä nykyään ja yhä lisääntyvässä määrin.
Aina puhutaan siitä kuinka adoptiovanhemmat eivät anna lapsen tietää biosuvustaan tai pitää heihin yhteyttä. Kenellekään ei koskaan tule mieleen, että aikas usein bioäiti kieltää yhteydenotot (kunnes lapsella on 18 vuotiaana siihen laillinen oikeus).
lähteesi...Virosta ei Suomeen ole juurikaan adoptoitu lapsia. Puola, Vietnam ja Romania eivät ole edes Suomen kansainvälisen adoption kohdemaita...
Viro on edelleen Suomen adoptiokontaktimaana, mutta sieltä ei enää tule kuin muutamia lapsia. Ennen sieltä on tullut enemmän lapsia. Myös Puolasta, Vietnamista ja Romaniasta on adoptoitu lapsia Suomeen. Nämä Suomessa asuvat adoptiolapset, -nuoret ja -aikuiset ovat usein kiinnostuneita omien biosukulaistensa löytämisestä. Perehdyhän Suomen adoptioon paremmin ennen kuin alat täällä nettipalstalla sähläämään.
Ai että bioäiti "aikas usein" estää yhteydenotot biosukulaisiin? Olen joskus kuullut tuollaisista tapauksista, mutta valtaosa kuulemistani tarinoista on ollut erilaisia.
meillä ei bioäiti reagoi mitenkään vaikka 2 yhteydenottoa.Ei kai ketään voi pakottaa?
samoilla linjoilla. Vanhempi, joka tarvitsee itse kahden eri henkilön apua (henkilökohtainen avustaja kotisairaanhoitaja) selviytyäkseen päivittäisestä elämaästään, ei voi olla lapsia jaettaessa samalla linjalla "tavallisten" = toimintakykyisten vanhempien kanssa.
Kyllä psyykkisesti terve ihminen kykenee hoitamaan lasta varsinkin jos toinen osapuoli on teidän mittapuun mukaan "terve". Voihan olla, että tämä kykenemätön (teidän mielestä) on lahjakas analyyttisesti jota taas rinnastettava "terve pariskunta" ei ole. Täysin typerää ja epäreilua sen osoitti jo amerikkalainen sosiaalityöntekijäkin. Suomen sosiaaliviranomaiset ovat täysin jäljessä muusta maailmasta ja luulevat olevana jumal asemassa sekä käyttävät valtaansa täysin väärin, josta luullsi tulevan syyllisyyden tunteita sekä unettomia öitä !
Pelassa väitetään lapsen saavan trumaattisia kokemuksia eläessään vammaisen ottovanhemman kanssa. Samaan aikaan vaahdotaan homoille oikeutta adoptioon! Siinä sitä vasta lapsi kiusankohteeksi joutuisikin "Adoptio lapsi ja vielä homoilla)
aivan konkretian tasolla. Miten neliraajahalvaantunut (joka ei pysty itse edes pesemään ja pukemaan itseään) hoitaa pientä vauvaa? Entä vilkasta leikki-ikäistä? Lapsen hoitaminen vaatii kyllä hyvin paljon fyysisyyttä. Idea ei suinkaan ole se, että perheen äiti vastaa yksin lapsen hoitamisesta. Adoptiovanhemmilta kotimaan adoptiossa vaaditaan (molemmilta) toimintakykyisyyttä.
On toki totta, että neliraajahalvaantunut voi olla henkisellä tasolla loistava kasvattaja, mutta muuhun hän ei ikävä kyllä pysty yhtä hyvin kuin sellainen ihminen, jolla kroppa toimii. Lapsi vaatii paljon fyysistä hoitamista ja hoivaa. Pystyyhän toki isä pitämään lasta sylissään -sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha kiipeämään syliin itse. Mutta koetapa itse istua vaikkapa sohvalla ja pelkillä sanoilla kaitsea 2 - 3 vuotiasta sillä välin kun puolisosi on kaupassa / asioilla muutaman tunnin ajan...Helppoa vai mitä.
Ohjelmasta sai myös vääristyneen käsityksen. Ei Pela:n edustaja sanonut, että kyseisestä pariskunnasta olisi vanhemmiksi. Hän sanoi, että Pelan kautta heillä ei ole mahdollisuuksia adoptoida. Kun hän yritti kertoa, kuinka vähän adoptioon tulee vuosittain lapsia, hänet keskeytettiin tylysti. Totta on myös se, että biologiset äidit yleensä nimeävät yhdeksi tärkeimmistä kriteereistä adoptiovanhempien terveyden. Myös Interpedian edustaja kertoi samaa karua totuutta; kohdemaat (jotka asettavat kriteerit adoptiovanhemmille) eivät hyväksy neliraajahalvaantunutta vanhemmaksi.
tuli mieleen, että taatusti on olemassa lukuisia pariskuntia, jotka ovat saaneet biologisen lapsen vaikka vanhempi on neliraajahalvaantunut.
Lapsi tullut silti hyvin hoidettua eikä ongelmia, jos niitä ei aleta tekemään tai etsimään.
Biologinen lapsi ei ole sama asia kuin adoptiolapsi. Adoptiolapsi on jo menettänyt yhdet vanhemmat, hänellä on oikeus terveisiin adoptiovanhempiin. Jos isä ei pysty pitämään vauvaa edes sylissä, lapsi ei saa sellaista fyysistä huolenpitoa kuin pitäisi. Adoptiolapsi kaipaa usein alussa todella paljon sylissäpitoa yms. hellyyttä.
tuo on ainoa oikea näkökanta. Voi olettaa, että lapsi kaipaa, mutta kun esim tapauksessa on kuitenkin yksi syli, niin kuin on useimmiten muutoinkin yksinhuoltajan ollessa kyseessä.
Ja se yksi syli on riittävä. Tiedät itsekin...
tietää kaivata isän syliä? Vaikka jos lapsi on alle vuoden ikäinen? Sinulla on aika putkiaivoinen käsitys lapsen tarpeesta, mistä lienee syntynyt?
Itselläni oli hiljattain puolitoistavuotias(sukulainen) lapsi hoidossa viikon ajan yötä päivää. Lapsi kiintyi minuun niin, ettei tuntenut isäänsä, kun tämä tuli hakemaan. Siitäkin näki kuinka hyvin pieni lapsi sopeutuu ja hyväksyy uuden "kasvattajan" eikä minulla ole miestä.
Yksinhuoltajille ei anneta lainkaan kotimaisia adoptiolapsia, tuosta syystä. Eikä kv. adoptiovauvaa. He saavat isompia, usein erityistarpeisia. Kv. kohdemaat suhtautuvat monet huomattavan nurjasti yksinhakijoihin.
Adoptiolapsella pitää olla oikeus terveisiin, huolehtiviin vanhempiin. Molempiin.
kyse siitä, kuka kelpaa vanhemmaksi tai kenestä tulisi hyvä vanhempi. Tämäkin pariskunta oli käynyt läpi lapsettomuushoidot ja näihin ei ollut mitään estettä.
Tässä jutussa oli sen sijaan kyse siitä, että Pelassa oli suoraan sanottu pariskunnalle, että heidän ei kannata alkaa monivuotista adoptioprosessia, koska sen kautta he tuskin tulevat lasta saamaan. Myöskään kansainvälinen adoptio ei ollut parille mahdollista, sillä yksikään kohdemaista ei hyväksy adoptiovanhemmaksi neliraajahalvaantunutta hakijaa (interpesian edustajan mukaan).
Kotimaisessa adoptiossa (johon ko. pariskunta oli pyrkinyt) on suurin piiretin kymentä adoptioon tulevaa lasta kohden n. sata hakijaa. Näiden sadan hakijan joukosta valitaan soveltuvimmat ja sellaiset jotka pystyvät tarjoamaan lapselle vakaimman ja tasapainoisemman lapsuuden (niin fyysisesti kuin psyykkisestikin), sekä parhaimmat edellytykset hyvään lapsuuteen ja aikuisuuteen. Lisäksi valinnassa vaikuttavat paljon biologisen äidin toiveet (terveys, harrastuneisuus, liikunnallisuus, koulutustaso, asuinpaikka, musikaalisuus, eläinrakkaus, jne).
Eikö ole reiluinta sanoa jo prosessin alkuvaiheessa pariskunnalle, että sellaisen adoptioperheen, jossa sekä isä että lapsi olisivat erityistarpeisia, mahdollisuus on olematon. Sillä ei olisi ollut todennäköistä, että ko vanhemmat olisivat olleet niiden kymmenen onnellisen valitun joukossa...
Siitä ei siis ollut ollenkaan kyse, etteikö vammaisista olisi vanhemmiksi.
sillä tunnen erään hoitotyön ammattilaisen, joka yksinäisenä naisena adoptoi aikoinaan lapsen ja todellakin kotimaasta. Lapsi on nyt aikuinen ja äitikin eläkkeellä. Lapsi sai kunnon kodin ja kasvatuksen ja on menestynyt elämässä hyvin.
että kyseessä oli vastasyntynyt vauva, eikä varttuneempi lapsi. Olen itsekin periaatteessa sitä mieltä, että lapselle on ihanteellisinta molemmat terveet vanhemmat(myös liikuntakykyiset), mutta ymmärrän ja hyväksyn, että koskaan ei voi toimia, eikä pitäisi toimia "joko tai" periaatteen mukaan. Joustavuutta ja yksilöllistä suhtautumista tarvitaan elämässä niin monessa asiassa...
Vanhempien terveys on laaja asia/käsite, että sitä lienee vaikeaa varmistaa adoptiovanhempien kohdalla. Esim psyykkinen terveys on mielestäni paljon tärkeämpi, kuin liikuntakyky.
Itseäni kiinnostaa ( sh ammattilaisena) kovasti ihmisten väliset suhteet, psykologia, käytös ym ja niihin liittyvä tiede ym ja luin talvella mm Anu Myllärin kirjan ja järkytyin, kuinka Anun adoptioäiti ei ollutkaan "terve" henkisesti...
Suomessa syntymä-äiti saa päättää millaiselle perheelle lapsen luovuttaa. Äidit myös esittävät aktiivisesti toiveita lapsensa tulevasta perheestä esimerkiksi etniseen taustaan,asuinpaikkakuntaa,perheen kokoon ym liittyen. Minusta on inhimillistä adoptiovanhemmiksi hakevia kohtaan, että adoptioneuvontaa ei jatketa ja prosessia pitkitetä jos on erittäin todennäköistä, että ehdokkaat eivät tule koskaan kotimaisen adoption kautta saamaan lasta. On todella epäkunnioittavaa syntymä-äitiä kohtaan olla "VAATIMASSA OIKEUKSIA TOISEN SYNNYTTÄMÄÄN LAPSEEN". Ehkä tilanteessa,jossa haluaa luovuttaa lapsen omalle sukulaiselleen tai muulle lähipiiriin kuuluvalle henkilölle,voidaan äidin toiveesta adoptioneuvontaa jatkaa,vaikka adoptiovanhempiehdokkaalla olisi selkeitä fyysisiä sairauksia/muita rajoitteita. Tällöin luultavasti käräjäoikeus myös adoption tulisi vahvistamaan,mutta ei siitä olisi välttämättä varmuutta ja myös oikeus varmasti vaatisi tarkkoja selvityksiä terveydentilasta.
Kansainvälisten adoptioiden kohdalla adoptio vahvistetaan lapsen lähtömaassa. Vaatimukset terveydestä,vanhempien siviilisäädystä ym. tulevat lapsen lähtömaan lainsäädännöstä. Kuten Interpedian johtaja kertoi, heillä ei ole yhtään maata,josta neliraajahalvaantunut olisi lasta saanut kuten ei myöskään tämä yli 50v pariskunta.
Korjaan että kyllä yli 50-vuotiaat voivat saada adoptiolapsia. Tiedän useitakin sellaisia Interpedian perheitä, mutta silloin kyse ei ole vauvasta, vaan ikäero noudattelee sitä 45 vuoden ikäerosääntöä.
Interpedian lapset tulevat pääosin Intiasta. Ymmärtääkseni Venäjältä on mahdollista saada vanhempi lapsi samoin kuin Romaniasta.
Romania ei edes ole adoptiokohdemaa ja Interpedian kautta tulee vuosittain ihan muutama lapsi Intiasta, ei todellakaan valtaosaa. Valtaosa on tähän asti tullut Kiinasta. Ja Venäjä on Pelan kohdemaa, ei Interpedian.
Tätä en myös ymmärrä, jos on valmis antamaan tai adoptoimaan OMAN lapsen mikä oikeus on vielä määrittää minne joutuu ja minkälaisiin olosuhteisiin. Eikö puolueton instanssi olisi hyvä olla määrittämään lapsen tuleva koti eikä luvouttaja äiti. Lapsen etu on kaiken edellä ja mitä lapsen etuun tulee on toinen juttu.
Eikös tämä pariskunta ollut iältäänkin liian vanhoja kotimaan adoptioon. Kotimaan adoptiossa kun lapsen ja vanhemman välinen ikäero ei saa olla yli 40 vuotta, vaikka tästä ei eilen mitään mainittukaan...
...mutta olen antanut rahaa säännöllisesti Pelalle joskus ihan merkittäviäkin summia. Eilisen jälkeen kiitos ei ! Jäi kyllä sen verran paha maku ohjelmasta että etsinpä rahoilleni jonkun toisen avustuskohteen. Vaikkapa invalidiliiton !
Jos biologisilta vanhemmilta viedään vielä oikeus vaikuttaa lapsen tulevaan adoptioperheeseen niin asiassa mennään kyllä takapakkia, eikös sitä harrastettu 1970-luvullakin vielä että biot olivat adoptioissa täysin osattomia?
Luulisi nyt jokaisen adoptiovanhemman tajuavan että niin kauan kun on vielä virallinen huoltaja (ennen adoptiota) niin vanhemmilla on täysi määräysvalta ja sitä ei pidä ottaa pois,
Paras vaihtoehto on kiertää nämä suomen viranomaiset ja järjestöt muuttamalla kirjat ulkomaille ja hakemalla vaikkapa yhdysvaltojen kautta adoptiolapsi itselleen. Ns toimintakyvytön (suomen järjestöjen ja viranomaisten mukaan) voisi olla myös ulkopuolisena ja ns terve ja toimintakykyinen hakea adoptio lasta. Yhteen voi muuttaa takaisin lapsen saatuaan. Tämäkö ainoa vaihtoehto ? häh ?
Jos auton väriä hieman vaihtaisi, saattaisi saatavuuskin myös parantua:)
Tarkoitatko että kv. lapsen saisi vammainen helpommin? Ei saa. Ei ole yhtään kohdemaata, joka hyväksyisi neliraajahalvaantuneen hakijaksi.
Minulla on cp-vamma joka vaikuttaa vain tapaani kävellä.Minulla ei ole apuvälineitä. Onko vammani este adoptiolle? Jestas jos on!!
Se selviää adoptioneuvonnassa. Johon sinällään myös tällä ohjelman perheellä olisi pitänyt olla lakisääteinen oikeus.
Perheen kokonaisuus katsotaan jne. Ja se minkälaista lasta hakee. Vauva asettaa eri vaatimuksia kuin sitten taas jokin erityistarvelapsi tai isompi terve lapsi.
Ohjelman voi katsoa netistä
http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=11&t=1&q=3
Jos perheen isä on täysin toisten autettava, niin onhan se selvää, että hänen hoito vie muun perheen voimavaroja aika tavalla, vaikka kuinka kävisi henkilökohtainen avustaja kotona.
Vuosien pyörätuolissa olo heikentää takuulla ihmisen fysiikkaa ja liikunnan puute lisää riskiä sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksiin samoin kuin kakkostyypin diabetekseen, jotka taas lyhentävät eliniän ennustetta merkittävästi.
Adoptiolapsi on aina erityislapsi hylkäämiskokemuksensa vuoksi - siksi lapsen turvallisen kiintymyssuhteen ja identiteetin muodostus, psyykkisen hyvinvoinnin perusta, vaativat enemmän tukemista kuin biolapsen. Murrosiän kuohut ovat yleensä adoptiolapsilla paljon rajummat ja haasteellisemmat kuin biolapsilla - kuinka perhe, jossa on jo paljon ihan tavallisessa arjesssa selviämiseen liittyviä haasteita, jaksaa panostaa lapsensa henkisen hyvinvoinnin tukemiseen? Riittävätkö vaihdevuosiaan viettävän äidin ja vammautuneen, jo 20 vuotta pyörätuolielämää viettäneen isän paukut tähän?
Miettikäähän asiaa lapsen oikeuksien ja tarpeiden kannalta- kuinka paljon lapsen emotionaalisen ja psyykkisen kehityksen tukeminen vaatii ja mihin hänellä on oikeus - ja vasta sitten aikuisten ihmisten oikeuksia. Kummat ovat tärkeämmät?
mielipiteissä on paljon yksioikoista näkökantaa.
Tärkein pointti on se, että pitää unohtaa kohdella adoptiolasta "erityislapsena".
Hieman sama asia kuin kenellä muulla lapsella vaikkapa au-lapsella, joka ei tiedä esim isäänsä eikä koskaan tapaa - syystä tai toisesta.
Kun lapsella on edes yksi "tervejärkinen" vanhempi, joka on turvallinen ja kypsä vanhemmaksi, niin lapsi kasvaa ja kehittyy normaaliksi kansalaiseksi.
Erityistä tarpeiden korostamista ei tarvita myös adoptiolapsen kohdalla. Tervettä järkeä kasvattamisessa, rakkautta ja lämpöä, turvallista kotia ja taloutta tarvitaan.
Siinä on tärkeimmät elämän ja normaalin kehityksen kehykset.
lapsi vammaiseen perheeseen kun terveitäkin olemassa?Itselläni äiti jolla MS ja ihan ok äiti mutta rajoitti koko perheen liikkumista.Usein kävi mielessä kuinka toisenlaista olisi kun olis terve äiti.
Siis et ollut tyytyväinen omaan äitiisi. Minkä ikäisenä olisit halunnut että äitisi ei olisi rajoittanut sinun liikkumistasi. Olisitko kenties teininä halunnut äitisi mukaan harrastuksiisi?? Vaikka minulla on terveet vanhemmat, niin en koskaan halunnut vanhempia mukaan. kavereiden kanssa käytiin urheiluseuran harkoissa. En muista yhtään tilannetta mihin olisin äitini tai isäni halunnut mukaan lapsena tai nuorena. Uimarannalle joskus alle kouluikäisenä, mutta ei muuten.
joku ei.Ihmiset erilaisia.Sinä et halunnut,hyväksymme sen.
näillä keskustelupalstoilla!
Jos valittais vaikka että nykyajan hakaneulat on huonoja niin yks sanoo että ihan hyviä ovat ja toinen että opettele ompelemaan niin et tartte hakaneulaa!
Se oli sen ihmisen kokemus lapsuudestaan.Sulla on ihan toinen ajatusmaailma!!!
saa sen käsityksen että olis ihan hienoa päästä neliraajahalvaantuneen isän lapseksi?????
olen saanut sen käsityksen, että monet haluavat päästä perheeseen, jossa heitä kasvatetaan jaloin ja käsin.
on kokonaisvaltaista hommaa!!!
täällä saa sellaisen käsityksen, jotta jos on jalat ja kädet niin ei ole päätä...
Yleensä kuitenkin ihmisillä on lapsenhoidossa käytössä sekä kädet, jalat, pää ja vielä sydänkin...Jos on kaikki käytössä niin on parhaat edellytykset.