Xboksi poikien ainoa ase on se, että ps3:lle ei ole niin hyviä pelejä kuin boksille. Muistan kyllä kun boksi tuli markkinoille. Tilanne oli ihan sama. Pelit eivät todellakaan näyttäneet kovin kummoisilta. Gears of war on ensimmäinen hieno peli boksille. Odotellaan sitä toista. Eli kyllä se kestää, että pelit paranee.
Ps3 on tehokkaampi ja nopeampi kuin 360. Myös bluray takaa sen, että xboks jää tulevaisuudessa jalkoihin. Naurakaa ja kirjoitelkaa provoviestejä nyt oikein urakalla sillä kohta tekin joudutte ostamaan ps3:n. Pelit vievät hd aikakuden myötä enemmän tilaa kuin ennen joten dvd on liian vanhanaikainen. Sorry boksipojat.
Ps3 on tehokkaampi ja nopeampi kuin 360. Myös bluray takaa sen, että xboks jää tulevaisuudessa jalkoihin. Naurakaa ja kirjoitelkaa provoviestejä nyt oikein urakalla sillä kohta tekin joudutte ostamaan ps3:n. Pelit vievät hd aikakuden myötä enemmän tilaa kuin ennen joten dvd on liian vanhanaikainen. Sorry boksipojat.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin juuri, siinäs kuulitte totuuden. XO on myös sellainen peruskeskeneräinen tuote, kuten kaikki mikrosoftin tuotteet yleensä ovatkin. Jos haluat XO:sta edes suht-koht samantasoisen kuin Pleikasta, täytyy ensinnäkin ostaa XO Elite, 500€. Sitten täytyy ostaa vielä bluetooth-adapteri, HD-DVD-asema (joka noin sivumennen sanoen on huonompi kuin BD), Wi-Fi-adapteri, Play 'n' Charge-kit(aijai, kun kallista =)), ja tilata Live Gold, jos haluaa netissä pelata (PS3:ssahan on ilmainen nettipalvelu =)).
Unohtuikohan jokin? =) Ai niin, XO:ssahan ei ole liikkeentunnistinta =). Siltikin, paljon kalliimpana XO:ssa olisi huonompi prossu (=tehottomampi konsoli) ja siitä puuttuisi liikkeentunnistus, plus että se olisi paljon äänekkäämpi.
Kiitos.
ollut xbox 360 mitään vikaa ja pelit ovat uskomatonta visuaalista tykitystä alusta loppuun. Kyllä siinä herkempi tippuisi penkiltä. Rupustorm ja Resupekkastance eivät kyllä yllä samaan,vaikka niitä on keretty hioa jo vuodesta 2005.
...hioa vaikka kuinka kauan, ja silti jättävät toivomisen varaa mm. ruudunpäivityksessä.
Räxejähän on mennyt rikki aivan sairaana, kun taas PS3:n tai Wiin hajoamisprosentti on minimaalinen. Taattua Mikrosoft-laatua. ;)
kun näistä boxeista menee, niin viimeistään silloin boxi poikakin herää unestaan ja osoittava sormi onkin mikkiksen suunnassa. Kuka nyt toista kertaa viitsii ostaa kertakäyttö konsolin? Ei ainakaan kukaan fiksu.
Visuaalista tykitystä? Mihin se pelaaminen unohtui? Osta kiikarit ja lähde luontoon seuraamaan lintuja.
Pelikonsolissa pelien tulisi olla pääasia, eikä se millaisella levyillä elokuvat ehkä mahdollisesti toimitetaan 4-5 vuoden kuluttua.
PS3:n 2x blu-ray on liian hidas pelikäytössä mikä edellyttää 4-5 Gt pelidatamöhkäleen asentamista kiintolevylle (kts. Ridge Racer, Oblivion jne...). Erittäin huonon kannattavuuden ohella tämä oli suurin syy miksi 20Gt malli tapettiin, sillä 20Gt kovalevylle olisi mahtunut vain n. 4 peliä.
PS3:n suppeaa ja huonoa pelivalikoimaa ei todellakaan pidä hyssytellä, sillä se on TODELLINEN ongelma.
Myös se ettei esim. Motorstorm ja F1CE pystyneet Sonyn hehkuttamaan realismiin, saatika 1080p-resoluutioon ei johdu muusta kuin siitä ettei PS3:n suorituskyky riittänyt parempaan kuin "lähes" Xbox360-tasoon.
"PS3:n 2x blu-ray pelikäytössä on liian hidas mikä edellyttää 4-5 Gt pelidatamöhkäleen asentamista kiintolevylle (kts. Ridge Racer, Oblivion jne...). Erittäin huonon kannattavuuden ohella tämä oli suurin syy miksi 20Gt malli tapettiin, sillä 20Gt kovalevylle olisi mahtunut vain n. 4 peliä."
60Gt kovolle noita kyllä mahtuu riittävästi ja vielä isompaa kovoa tulee luultavasti myöhemmin
"PS3:n suppeaa ja huonoa pelivalikoimaa ei todellakaan pidä hyssytellä, sillä se on TODELLINEN ongelma."
mikäs ongelma esim. se on että GTA IV ilmestyy syksyllä ps3:lle?
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_PlayStation_3_games
ja ei toi lista suppealta näytä
"Myös se ettei esim. Motorstorm ja F1CE pystyneet Sonyn hehkuttamaan realismiin, saatika 1080p-resoluutioon ei johdu muusta kuin siitä ettei PS3:n suorituskyky riittänyt parempaan kuin "lähes" Xbox360-tasoon."
motorstorm on julkaisu peli ja ne eivät yleisesti ole kovin viimeisteltyjä ja joka vuotiset formula pelit ovat aina suppeita tuotoksia. realismin hehkuttamisen ymmärtäminen on vähän kuuliasta kiinni pelejähän ne kuitenkin vaan on ja sillaisina ne pitää hyväksyä. eihän xboxinkaan peleissä mitään maailmaa mullistavaa realistisuutta esiinny. 1080p resoja tulee vielä näkymään ps3:lla. polyphony digitalin porukka sai jo ps2:sta kaivettua erittän hienoa graffaa gt4:ään ja ps3:n suorituskyvyllä saadaan vielä hienompaa lisäks vaurio mallennuskin on todennäköisesti tulossa gran turismo 5:een jolloinka realistisuus lisääntyy.
"60Gt kovolle noita kyllä mahtuu riittävästi ja vielä isompaa kovoa tulee luultavasti myöhemmin"
PS3:ssa on uutena 55 Mt vapaata levytilaa, eli toisin sanoen levylle mahtuu n. 10 pelin datat tai vähemmän riippuen siitä kuinka paljon muuta tauhkaa (demoja, järjestelmä/pelipäivityksiä, musiikkia, videota, linux) levyllä haluaa säilyttää. Ei ihme että Sony kaavailee suurempaa kovalevyä.
"motorstorm on julkaisu peli"
Väärin. PS3 julkaistiin marraskuussa 2006. Motorstorm julkaistiin maaliskuussa 2007.
"ei toi lista suppealta näytä"
Pitkä lista pelin nimiä ja suurimasta osasta ei ole muuta tietoa kuin se että saman niminen peli on joskus ilmestynyt PS2:lla. Kun katsoo antia vuodelle 2007, lista on TODELLA onneton. Suurin on multiplattareita ja vanhojen Xbox-pelien käännöksiä, eikä lopuissakaan ole suuremmin hurraamista.
"PS3:ssa on uutena 55 Mt vapaata levytilaa, eli toisin sanoen levylle mahtuu n. 10 pelin datat tai vähemmän riippuen siitä kuinka paljon muuta tauhkaa (demoja, järjestelmä/pelipäivityksiä, musiikkia, videota, linux) levyllä haluaa säilyttää. Ei ihme että Sony kaavailee suurempaa kovalevyä."
onko tässä joku ongelma? jos omaa pelaamista ps2:lla ajattelee niin vuoden aikana tulee pelattua n. 3-5 peliä ja niiden pelien joita ei aktiivisesti enää pelaa datat voi poistaa.
"Väärin. PS3 julkaistiin marraskuussa 2006. Motorstorm julkaistiin maaliskuussa 2007."
merkityksetöntä sinänsä mutta tuolla
http://en.wikipedia.org/wiki/PlayStation_3_launch
sivulla peli on listattu pal julkaisuun
"Pitkä lista pelin nimiä ja suurimasta osasta ei ole muuta tietoa kuin se että saman niminen peli on joskus ilmestynyt PS2:lla. Kun katsoo antia vuodelle 2007, lista on TODELLA onneton. Suurin on multiplattareita ja vanhojen Xbox-pelien käännöksiä, eikä lopuissakaan ole suuremmin hurraamista."
niistä saa tietoa esim. googlettamalla
mikä ongelma saman nimisyys on? useita jatko osia suosituista peli sarjoista.
2007 pelejä esim. Grand Theft Auto IV, Metal Gear Solid 4 ja Battlefield: Bad Company. tosta olen kyllä samaa mieltä että Xbox peleissä ei ole suuremmin hurraamista.
"onko tässä joku ongelma? jos omaa pelaamista ps2:lla ajattelee niin vuoden aikana tulee pelattua n. 3-5 peliä ja niiden pelien joita ei aktiivisesti enää pelaa datat voi poistaa"
Blu-Ray levyn kapasiteetti on 25Gt/50Gt, mutta asema on niin onnettoman hidas että peli ja pelidata on asennettava kovalevylle, aivan kuten PC:ssä. Peleissä ei voi olla 5-10 Gt enempää pelidataa, sillä muutoin PS3:n kovalevyn 55Mt vapaa tila täyttyisi alta aikayksikön. Puhumattakaan siitä että pelkästään 5 Gt kopiointi hitaalta 9Mt/s blu-ray:lta kestää kymmenisen minuuttia. Pelit eivät siis voi hyödyntää yksikerroksisen blu-ray:n 25Gt kapasiteetista kuin 5-10 Gt.
Vapaaksi jäävä 10-15 Gt tallennustila jää tietenkin tyhjänpäiväisten "behind the scenes" ja "making of" -dokkareiden, Sonyn elokuva- ja pelitrailereiden, pelidemojen, mainostauhkan... ja EHKÄ myös pelissä tarvittavien esirenderöityjen välivideoiden/audion käyttöön (AV-käyttöön Blu-Rayn lukunopeus _on_ riittävä).
Pointti: Koska pelit eivät voi hyödyntää hidasta ja kallista blu-ray -lukijaa, on se pelikäytössä täysin turha ja hyödytön. Ne jotka odottavat Blu-Rayn mahdollistavan suurempia ja laajempia pelejä joutuvat valitettavasti odottamaan niitä "ensi vuoteen" (ts. maailmanloppuun asti).
"sivulla peli on listattu pal julkaisuun"
"PAL-julkaisu" maaliskuussa 2007 oli ainoastaan Sonyn tunaroinnin vuoksi myöhästynyt myynnin aloitus. PS3 julkaistiin marraskuussa 2006 ja tuolloin myynnissä olevat pelit olivat PS3:n julkaisupelejä.
"Grand Theft Auto IV, Metal Gear Solid 4 ja Battlefield: Bad Company"
Eihän noiden vuoksi floppedia tarvitse (eikä kannata) ostaa. Kaksi noista julkaistaan laajempana ja visuaalisesti näyttävämpänä versioina Xbox360:lle. Tuo kolmaskin todennäköisesti menee multiplattariksi, kun Konamilla ryhtyvät laskemaan projektiin upotettuja summia ja toteavat ettei PS3:n onnettoman pieneltä käyttäjäkunnalta voi saada edes omiaan pois.
"Peleissä ei voi olla 5-10 Gt enempää pelidataa, sillä muutoin PS3:n kovalevyn 55Mt vapaa tila täyttyisi alta aikayksikön."
siis mitä? no jos 5-10 Gt yrittää mahduttaa 55Mt niin ei mahdu millään. tarkoitit varmaan 55Gt
"Puhumattakaan siitä että pelkästään 5 Gt kopiointi hitaalta 9Mt/s blu-ray:lta kestää kymmenisen minuuttia."
kymmenen minuuttia. eli jos ostaa vaikka 4 peliä vuodessa niin aikaa menee vuodesta 40minuuttia pelien asentamiseen. täytyy olla tosi kiire jos ei ole aikaa käyttää tähän 10minuuttia muutaman kerran vuodessa.
"Puhumattakaan siitä että pelkästään 5 Gt kopiointi hitaalta 9Mt/s blu-ray:lta kestää kymmenisen minuuttia. Pelit eivät siis voi hyödyntää yksikerroksisen blu-ray:n 25Gt kapasiteetista kuin 5-10 Gt. "
9Mt/s kestää kymmenen minuuttia = 25Gt kapasiteetistä voi käyttää vain 5-10 Gt. SIIS MITÄ !!!???!!!???!!!???!!!???
"Vapaaksi jäävä 10-15 Gt tallennustila jää tietenkin tyhjänpäiväisten "behind the scenes" ja "making of" -dokkareiden, Sonyn elokuva- ja pelitrailereiden, pelidemojen, mainostauhkan... ja EHKÄ myös pelissä tarvittavien esirenderöityjen välivideoiden/audion käyttöön"
no niinhän se jää mikäli käyttäjä täyttää tilan behind the scenes/making of dokkareista, pelidemoista, mainostauhkasta ja esirenderöidyistä välivideoista/audion käyttöön. mutta senhän voitäyttää myös muulla tai jättää tyhjäksi käyttäjä päättää.
"Eihän noiden vuoksi floppedia tarvitse (eikä kannata) ostaa. Kaksi noista julkaistaan laajempana ja visuaalisesti näyttävämpänä versioina Xbox360:lle."
joo tästähän on päästy tekemään kattavia vertailut kun pelit eivät ole vielä ilmestyneetkään. mutta aikakoneellahan se käy tai kristallipallolla.
taitaa mennä aika harha raiteille koko väittely osa väitteiden pointeistakin ovat täysin käsittämättömiä kuten toi että jos blu-ray lukee 9 megatavua sekunnissa ja lataus kestää 10 minuuttia niin sen takia 25Gt:en blu-ray levylle voi laittaa vaan 5-10Gt:tä
"SIIS MITÄ !!!???!!!???!!!???!!!???"
Koska asian ymmärtäminen selvästi tuottaa sinulle vaikeuksia, väännetään sitten rautalangasta. Turhaa toistoa välttääkseni ja asiaa selventääkseni listaan ensin faktat, jonka jälkeen tulevat ko. faktoihin perustuvat johtopäätökset. Lue hitaasti ja ajatuksella niin ehkä pointit lopulta aukeavat sinullekin:
FAKTAT:
Fakta 1a: PS3:ssa käytetyn 2x Blu-Ray -aseman teoreettinen siirtonopeus on 72 megabittiä sekunnissa, mikä tarkoittaa maksimissaan 9 megatavua sekunnissa.
Fakta 1b: 5 Gt kopioiminen PS3:n Blu-Ray -levyltä kestää lähes 10 minuuttia. (5000 Mt) / (9Mt/s) = 555 sekuntia => 9 min 15 s
Fakta 1c: PS3:n maksimissaan 256 Mt keskusmuistin täyttäminen blu-ray -levyltä luetulla datalla kestäisi lähes puoli minuuttia (256 Mt) / (9 Mt/s) = 28.4 s.
Fakta 2: Valmistuskustannuksiltaan edullisemman yksikerroksisen Blu-Ray -levyn kapasiteetti on 25 Gt
Fakta 3: 60 Gt PS3:n kovalevyllä on n. 55 Gt vapaata tilaa, 20 Gt mallissa noin 15 Gt
Fakta 4: Vaikka 20Gt mallin valmistus on lopetettu, on Sonyn tuettava sitä vielä vuosia ja kaikkien PS3-pelien on toimittava kaikissa PS3-konsoliversioissa
Fakta 5: Koska datan lukeminen blu-ray -levyltä ajon aikana on aivan liian hidasta (Faktat 1a, 1b ja 1c), on peli ja pelidata kopioitava kokonaisuudessaan kovalevylle
Fakta 6: Kun pelin ja pelidatan yhteiskoko on esimerkiksi 5 Gt, on kovalevylle kopioitava 5 Gt edestä tavaraa (kts. Fakta 5).
Fakta 7: Monet peruspelitkin (mm. Ridge Racer, Oblivion) haukkaavat asennuksessa n. 5 Gt tallennustilaa
Fakta 8: 55 Gt tallennustilaan mahtuu kymmenisen Oblivionin ja Ridge Racerin kaltaista peliä, 15 Gt malliin vain pari-kolme.
Fakta 9: Faktojen 3, 6, 5 ja 8 nojalla, käytännön maksimi pelin ja pelidatan käyttämälle tallennustilalle on n. 5Gt/peli teoreettinen maksimi on siellä 10 Gt hujakoilla, sillä 20 Gt PS3-mallissa (=15 Gt tallennustilaa, kts. Fakta 3) on nimittäin jätettävä tilaa myös peli- ja järjestelmäpäivityksille.
Fakta 10: Faktojen 2 ja 9 perusteella 25 Gt yksikerroksisella Blu-Ray -levylle jää "tyhjää" tilaa jopa 15 Gt, joka todennäköisesti täytetään pelin välivideoiden lisäksi pelidemoilla, elokuvatrailereilla, mainoksilla, dokumenteilla jne...)
Fakta 11: Fakta 8:ssa oletetaan koko levykapasiteetin olevan pelikäytössä. Mikäli levylle asennetaan Linux ja/tai levyä käytetään pelidemojen, musiikin, videopätkien jne tallentamiseen, peleille jäävä tila luonnollisesti pienenee samassa suhteessa
JOHTOPÄÄTÖKSET:
Johtopäätös 1: Faktojen 1a, 1b, 1c perusteella PS3:n Blu-Ray on aivan liian hidas pelikäyttöön. Fakta 1 kuitenkin osoittaa sen olevan riittävän nopea elokuvakäyttöön, sillä elokuvia ei tarvitse asentaa kovalevylle, vaan ne voidaan lukea suoraan blu-ray -levyltä.
Johtopäätös 2: Faktan 9 perusteella PS3-pelit eivät hyödy blu-rayn tallennuskapasiteetista kuin KORKEINTAAN esirenderöityjen välivideoiden osalta.
Johtopäätös 3: Koska pelin maksimikoko on 5-10 Gt luokkaa, Blu-Ray EI mahdollista laajempia ja hienompia pelejä. Ellei laajemmilla ja hienommilla peleillä sitten tarkoiteta pidempiä alku-, loppu- ja välivideoita/animaatioita.
Johtopäätös 4: Nykyisten HD-levyformaattien ainoa potentiaali on elokuvapuolella, pelikäytössä ne ovat on täysin turhia ja tarpeettomia. Microsoft on oivaltanut tämän, Sony valitettavasti ei.
Johtopäätös 5: pelikäytössä huomattavasti edullisempi ja nopeampi DVD on toistaiseksi parempi vaihtoehto
Tilanne tietenkin muuttuu kun nopeudeltaan kilpailukykyiset 3x ja 4x Blu-Ray/HD-DVD asemat tulevat ja niiden hinnat laskevat järkevälle tasolle, mutta sitä tuskin tulee tulee tämän konsolisukupolven aikana tapahtumaan. Sitä paitsi Sony on nykyisen konsolisukupolven ajan jumissa hitaan 2x asemansa kanssa, joita on myyty jo lähes kolme miljoonaa.
elää joten toivokaa toivokaa Flopeti3:sen omistajat;)No jos sun mukaan GoW on ainut hieno peli X360:selle niin edes sen tasosta peliä saatte ootella Flopylle maailman tappiin asti:) voi olla raakki360:nen hiljasta miestä vuoden päästä;);)ps:sulla on kaiken lisäksi helvetin huono muistikin;)