Olen reilu 20 jätkä ja olen seurustellut muutaman kuukauden. Nyt on kumminkin että seksi ei luista. Jotenkin tuntuu ettei mikään tunnu miltään vaikka haluisinkin ja tästä johtuen tahtoo taas seisokki olla olematon. Tuntuu etten mä ole mitenkään hermostunut, mutta kun tuli eka epäonnistuminen niin nyt on niin, että jossain vaiheessa seisokki on ihan kunnolinen ja hetken päästä taas olematon vaikka koko ajan hääritään siinä sängyssä. Jotenkin tuntuu vaan että seisokki ehkä "unohtuu" ja sitten kun tulee taas mieleen niin sitä ei edes ole.
Myönnän että taustalla oli epäonnistuminen jollaista en oisi ikinä voinut uskoa, koska olen pitänyt itseäni hyvinkin itsevarmana. Kuitenkaan mielestäni minua ei jännitä, mikä täällä yleensä mielletään ongelmaksi. Ehkä enemminkin rupeaa ottamaan päähän.
Kokeilin tässä yksi iltä ns. penis lenkkiä ja siitä saikin aivan mielettömän seisokin aikaan. Ajattelinkin että se voisi olla muutenkin ratkaisu ongelmaan. Eli nyt kysyisinkin että, heikentääkö se muuten seisokkia? Siis jos on käyttänyt sitä muutamia kertoja ja kun lopettaa käytön ni kai entinen seisokki on tallella? Ja sama viagrasta, jos niitä käyttää niin tarviiko niitä koko loppuelämää käyttää? Varsinkin kun nyt luulisin muutaman onnistumisen saavan homman taas ruotuun.
Kerokaapa kaikki kokemuksia, otan kaikki neuvot ilolla vastaan ja kiitos jo etukäteen ;)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt sulla on vika .Ei siellä alapäässä,vaan ilmeisesti vika on on korvien välissä.Minua auttoi ystäväni.Oletko varma että olet hetero?Monesti gaymiehet eivät pysty tekemään sitä naisten kanssa loppuun saakka ja se saattaa välillä"lerpahtaa".Viagrasta on apua,ainakin vanhemmille miehille.Mutta toi sun ikäsi ei viittaisi impotenssiin.Kokeile muita seksin vaihtoehtoja ja niitähän on.Myötötuntoa sulle ongelmiesi kanssa,Kyllä se siitä.
Ehkä sinulla on mielessä joku tietty jäykistymismäärä, joka penikselläsi pitäisi olla.Kaikki tällaiset ovat turhaa pohdiskelua.Anna sen seisoa ja tee jotain tai anna olla seisomatta ja tee jotain tai ole tekemättä.Pitäisikö sinun noudattaa jotain kaavaa.Mistä se muuten on tullut päähäsi.Alberto Moravia kirjoitti asiasta kirjan "Hän".Siinä Moravia ketoo alituisista kiistoistaa peniksensä kanssa. Se kun seisoi milloin sitä huvitti eikä suinkaan läheskään aina silloin, kun peniksen omistaja olisi halunnut.Tällaista se on kaikilla miehillä. pitää vain ottaa rauhallisesti ja seurata kiinnostuneena peniksen itsenäistä elämää ja nauttia silloin kun voin nauttia.Älä turhaan pidä riitaa peniksesi kanssa.Voit helposti arvata, kumpi sen riisan häviää.Penis kun ei ole meidän käskettävissämme.Anna sen toimia itsenäisesti. Jos joku nainen valittelee, kun et aina nai häntä penikselläsi, voit aina keksiä muita tyydytyksen muotoja. Jos nainen häipyy lerpahteluiden takia, hän joutuu häipymään seuraavistakin suhteistaan.Jos tulisi sota ja enemmän muuta pohdittavaa, penikset seisoisivat jatkuvasti ojennuksessa.
Tupakkapakkausteni kyljessä lukee terveysministeriön pelotteluhuuhaa "Tupakointi aiheuttaa impotenssia".Olen nyt tupakoinut noin 50 savuketta päivässä 45 vuoden ajan (olen 58-vuotias)eikä tupakointi ole mitään impotenssia tuonut.Pari iltaa sitten se todistui viimeksi.Pahimmat lerpahdukset minulla olivat seksielämän alkuvaiheissa, kun vielä ollut tupakoinut lainkaan ! minulla oli naisiin ryhtyessä vain "isojen poikien" tietotoimiston antama tietämys.
Olin saanut ohjeen, että naisen kanssa aletaan olla niin, että sopivalla hetkellä sanon "ota pikkuhousut pois".Niinpä sitten sanoinkin yhden Okin sängyssä juuri noin.Ei toiminut.Oki nimittäin sanoi, että "ota sinä", jolloin ns. pasmani sekosivat enkä edes tiennyt tarkoittiko hän omia alushousujani vain omia housujaan.Tässä epäselvyydessä tunnelma ja jotain muutakin minulla lopahti ja sain jäädä odottelemaan poikuuteni menettämistä vielä pitkäksi aikaa.Otta vieläkin päähän, ylä- nimittäin.