Jälkilaskut?

on ollut usea maininta jälkilaskuista. Mitä sillä tarkoitetaan? Itse myönnän tehneeni virheen ottaessani Elisan 3G-paketin 24kk. Mutta aion vaihtaa liittymän kyllä heti 2v. kuluttua. Käykö kivuttomasti?
2519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

elisalla oli joku laitteistovika n. 2 vuotta sitten tullut ja jonka he huomasivat vasta vuosi sitten. asian selvittelyssä vierähti vuosi ja sitten he tammi-helmikuussa lähettivät heille jotka sattuivat olemaan vielä asiakkaita jälkilaskuna laitevikansa takia "laskuttamatta jääneet" puhelut. kyseessä oli puheluiden lisäksi todellisuudessa myös datasiirto aja tekstiviestiä vaikka siitä ei kerrottu heidän taholtaan. todisteeksi he lähettivät tuota tilannetta varten kehitetyn "puheluerittelyn" josta selvisi ainoastaan nuo "laskuttamatta jäöäneet" puhelut, tekstiviestit ja data. Elisa ilmoitti, että laitteet eivät toimineet silloin 2v sitten mutta nyt ne toimivat täysin virheettömästi ja laskut ovat totta! Uskokoon tuota vakuutusta ken haluaa! Elisalta siirtyi pois paljon asiakkaita perheineen alkuvuodesta, myös puheluihin tuli aloitusmaksu samoihin aikoihin. Siis jälkilypsy ja kynnysraha olivat liikaa asiakkaille jotka olivat olleet pidempään heillä. Uskon etä suurin osa siirtyi DNA:lle, sitä ei kukaan kerro.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palstalla kirjoitti:

on ollut usea maininta jälkilaskuista. Mitä sillä tarkoitetaan? Itse myönnän tehneeni virheen ottaessani Elisan 3G-paketin 24kk. Mutta aion vaihtaa liittymän kyllä heti 2v. kuluttua. Käykö kivuttomasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu