Meillä on ollu nyt noin viikon DAP-haihdutin seinässä ja mitään eroa koirassa en ole havainnut, joten kysynkin, kuinka nopeasti teillä on haihdutin alkanut vaikuttamaan? Vai onko nyt vaan todettava, ettei siitä ole meille hyötyä? :(
Vastaukset 3
- vuorokausi
Käyttöohjeessa taidettiin mainita, että vuorokauden päästä ainetta on tarpeeksi huoneistossa, niin että se alkaa vaikuttaa. Meillä ei DAP:n olemassaoloa huomannut muutoin, kuin että koira nukkui sen vieressä (kai haisi siitä hyvältä). Käytökseen se ei vaikuttanut mitenkään. Tunnen kyllä koiria, joita tuoksu on rauhoittanut, joten joihinkin koiriin sillä on tehoa.
ollut DAP-haihdutin käytössä ja mitään erikoista käytösmuutosta en ole huomannut. Hommattiin haihdutin kun pentu tuli taloon ja samalla ajateltiin, että vanhempiki koirakin stressaisi ehkä vähemmän uutta tulokasta. eikä sitten niin mitään vaikutusta. pentu tekee ne tuhot mitä on tekeäkseen (onneksi ei mitään suurta ja luita/leluja on tarjolla) ja vanhempi koira stressaa sen minkä on stressatakseen. kaiken lisäksi katoin vielä ettei se haihdu ollenkaan sieltä pullosta ja nyt yhtäkkiä sieltä on puolet poissa... ikinä en enää osta kyseistä ainetta.
Toki sekin varmasti on ihan yksilöllistä toimiiko vaiko ei.- Minnie2
On tosiaan hyvin yksilöllistä toimiiko DAP. Eläinlääkäri sanoi, että yleisesti ottaen se toimii paremmin rauhallisemmilla koirilla. Omalla koirallani se vähensi ns. hermostuneisuutta ja tassujen nuoleskelua ja puremista. Eroahdistukseen siitä ei mielestäni ollut merkittävää apua. Käytin lisäksi Serene Umia (saa apteekista). Luulen, että se oli tehokkaampi kuin DAP.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS802449Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15955Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52796Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46741- 50724
- 47654
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29576