Eilinen (asia)ohjelma adoptiosta kuohuttaa näköjään kovasti. Asiaa ohjelmassa (a-talk) tuli kovin vähän, sen näkee jo kirjoitusten määrästä täällä.
Mutta pointti oli hyvä, kuka saa adoptoida. Itse adoptiolasta odotan ja siksi aihe kiinnostaa.
Pelan kriteerit ovat hyvät, mutta aina löytyy parantamisen varaa.
Esimerkiksi: neliraajahalvaantunut ei saa adotoida, koska ei ole terve. Vaikka vamma ei vaikuta elinajan pituuden ennusteeseen.
HIV positiivinen voi adoptoida, hänen ei vaan tarvitse sairauttaan missään vaiheessa kertoa. Sehän ei näy päälle päin. Tietääkseni missään vaiheessa prosessia ei verikoetta kyseisestä sairaudesta vaadita (vai vaaditaanko). Toivottavasti tämä tulevaisuudessa otetaan huomioon, koska sairaus vaikuttaa elinikään huomattavasti.
Ei vain näkyvä sairaus voi olla kriteerinä adoptiota haettaessa. Ja jos virtsasta määritetään glukoosi ja se tulos pitää Pelaan toimittaa, ollaan aika hakoteillä... eletään kuitenkin 2000-lukua, joten vaatimukset pitäisi siirtää tälle vuosisadalle myös. Lääketiede kehityy... kriteerit pysyy samana.
Vielä ohjelmasta. Adoptio neuvontaa pitää kaikkien halukkaiden saada. Mutta onko se oikein toisia kohtaan, että pariskunta, joka ei kuitenkaan adoptiolasta saa, vie neuvonta aikaa toisilta. Sillä karu totuushan on, että halvaantunut isä, ei pysty lasta hoitamaan fyysisesti yhtä hyvin kuin täysin toimintakykyinen isä. Psyykkistä lapsen hyvinvointia ei voi taata millään, joten fyysisiin seikkoihin on pakko kiinnittää huomitota.
Ja jos lääkäri on todennut neliraajahalvaantuneen terveeksi, on jossain vikaa. Miksi terveellä ihmisellä käy kotisairaanhoito kotona kaksi kertaa vuorokaudessa? Verovarojen tuhlausta....
Mutta pointti oli hyvä, kuka saa adoptoida. Itse adoptiolasta odotan ja siksi aihe kiinnostaa.
Pelan kriteerit ovat hyvät, mutta aina löytyy parantamisen varaa.
Esimerkiksi: neliraajahalvaantunut ei saa adotoida, koska ei ole terve. Vaikka vamma ei vaikuta elinajan pituuden ennusteeseen.
HIV positiivinen voi adoptoida, hänen ei vaan tarvitse sairauttaan missään vaiheessa kertoa. Sehän ei näy päälle päin. Tietääkseni missään vaiheessa prosessia ei verikoetta kyseisestä sairaudesta vaadita (vai vaaditaanko). Toivottavasti tämä tulevaisuudessa otetaan huomioon, koska sairaus vaikuttaa elinikään huomattavasti.
Ei vain näkyvä sairaus voi olla kriteerinä adoptiota haettaessa. Ja jos virtsasta määritetään glukoosi ja se tulos pitää Pelaan toimittaa, ollaan aika hakoteillä... eletään kuitenkin 2000-lukua, joten vaatimukset pitäisi siirtää tälle vuosisadalle myös. Lääketiede kehityy... kriteerit pysyy samana.
Vielä ohjelmasta. Adoptio neuvontaa pitää kaikkien halukkaiden saada. Mutta onko se oikein toisia kohtaan, että pariskunta, joka ei kuitenkaan adoptiolasta saa, vie neuvonta aikaa toisilta. Sillä karu totuushan on, että halvaantunut isä, ei pysty lasta hoitamaan fyysisesti yhtä hyvin kuin täysin toimintakykyinen isä. Psyykkistä lapsen hyvinvointia ei voi taata millään, joten fyysisiin seikkoihin on pakko kiinnittää huomitota.
Ja jos lääkäri on todennut neliraajahalvaantuneen terveeksi, on jossain vikaa. Miksi terveellä ihmisellä käy kotisairaanhoito kotona kaksi kertaa vuorokaudessa? Verovarojen tuhlausta....
Vastaukset 62
Vanhimmat
Terveellä ihmisellä tarkoitetaan, että hänellä ei ole mitään sairautta. Jos menetän onnettomuudessa molemmat jalkani, en ole silti sairas. Minulta on leikattu umpisuoli 25 vuotta sitten, mutta ei lääketiede pidä minua siitä syystä sairaana.
on yhtä monta kuin on määrittelijöitäkin. Minun mielestäni terve ihminen = toimintakykyinen ihminen.
Jos menetät molemmat jalkasi niin olet mielestäni yhä terve. Sen sijaan jos olet neliraajahalvaantunut ja sinun päivittäiset toimintosi (peseytyminen, pukeutuminen, syöminen, takapuolen pyyhkiminen) vaativat kahta avustavaa henkilöä (henkilökohtainen avustaja ja kotisairaanhoitaja), niin et kyllä mielestäni ole terve!
Minulla diabeetes. Käyn töissä, harrastan liikuntaa ja omasta mielestäni toimin ulkoisesti kuten muutkin "ihmiset", olen "toimintakuntoinen".
Olen kuiten lääketieteellisesti sairas, ehkä sinun ja Pelan määritelmän mukaan terve?
mukaan terve. Kotimaiseen adoptioon kelpaisit kyllä vanhemmaksi jos diabeteksesi on tasapainossa ja olet toimintakykyinen. Ts. pystyt huolehtimaan itsestäsi, käymään töissä ja huolehtimaan lapsen hoidosta (myös fyysisestä).
Silloin sinunkin mahdollisuutesi ovat menneet. lapsi saa pyörätuolissa istuvasta henkilöstä hirveitä traumoja. Pelan tiedemiehet ovat tutkineet asiaa.
Meiltä tutkittiin adoptioneuvonnan aikaisessa terveystarkastuksessa HIV:n mahdollisuus.
Psyykkistä terveyttä/sairautta olisi hyvinkin mahdollisuus tutkia adoptioneuvonnan yhteydessä. Sen tutkiminen on vaan paljon haastavampaa ja kalliimpaa kuin esimerkiksi verikokeet. Mielestäni tulevien adoptiovanhempien psyykkinen terveys on kuitenkin keskeinen asia adoptiolapsen kannalta. On todella harmillista, että psyykkisen terveyden tutkimiseen ei panosteta adoption yhteydessä enempää.
Ei se mies ullut yksin sitä lasta adoptoimassa. Koko Pela pitäisi lailla kieltää. Ikämääritelmäkin on tehty apukouluälyllä. Mitä veikkaatte koska eräs nimeltä mainitsematon kuolee sydämen liikarasitukseen tai johonkin sepelvaltimotautiin. Sairaita ihmisiä jotka eivät osaa huolehtia terveellisistä elintavoista ei pitäisi palkata mihinkään vastuulliseen tehtävään, sillä kuinka heidät voisi edes ottaa vakavasti kun ei huolehdita ettei itse sairastuta sepelvaltimotautiin. Tahallisella lihottamisella ei pidä päästä ainakaan mihinkään sydämensiirtojonoon, sillä kyse ei ole hyödyllisestä ihmisestä. Siis jos asioita ihan suoraan sanotaan.
kyllä aika raskasta, jos vielä miehen lisäksi joutuisi hoitamaan pientä vauvaa.
Jos Pelalla on ylitarjontaa sellaisista pariskunnista, joissa toinen vanhemmista ei ole itsekin hoidettava, miksi lapsi pitäisi sijoittaa sellaiseen perheeseen, missä vain äiti pystyisi hänestä huolehtimaan?
Ihan tavallisella älylläkin ymmärrän sen sijaan ikärajoitukset. Adoptiolapsen voi saada sen ikäisenä kuin hänet pystyisi biologisestikin saamaan. Miksi isoäitien ja -isien tulisi saada adoptoitua vauvakuumeeseensa?
apukouluälylläkö? Onko luontokin määrittänyt iän siten?Harvemmin yli 45v saa lapsen.Siinä iässä ruvetaan valmistautumaan isovanhemmiksi!
On niitä yli 50-vuotiainakin synnyttäneitä. Riski on vaan suurempi. Kertoisitko sitten tarkemmin mitä ymmärrät?
Olen sanut liikenneonnettomuudessa vaikean aivovamman ja meillä on sen jälkeen vaimon synnyttämiä lapsia 4 kappaletta. Vaikea ymmärtää tilannetta jota ei koe itse. Moniko on kasvattanut omia lapsia täysipäiväisesti. Ei kovin monikaan. Päätöksiä tekee henkilöt jotka inhoavat täysipäiväistä lasten kasvatusta ja tekevät mieluummin muuta kuin kasvattaisivat lapsiaan.
Luonnolla on tilanneälykkyyttä sen verran että esimerkiksi tervettä elämää elänyt 70-vuotiaskin voi saada lapsen. Moni 50-vuotiaskin terve nainen voi saada lapsen. Se ikärajoitus on ihan teennäinen juttu, sillä tiedän paljon isovanhempien kasvattamia lapsia eikä tiedossani ole yhtään epäonnistunutta kasvatustapausta. Vanhemmilla ihmisillä avioliiton myrskyjen mahdollisuus on pienempi kuin nuorilla.
että olet ´myös sitä mieltä, että pela pitäisi lopettaa. Minä olen myös. Oli hirveää kuunnella pelan ihmisen (muuten aivan liian lihava, voi kuolla milloin hyvänsä sepelvaltimotautiin ym..)rasistisia kommentteja. Yhdessä pariskunta lasta oli adoptoimassa. Tämä oli tyypillinen sosiaalitantta, joka tahtoo käyttää typerää valtaansa, ei ajattele oikeasti lapsen parasta. Ei neliraajahalvaus kestä ohjaamasta pienokaista, ei estä antamasta hänelle henkistä turvaa ja rakkautta. Hän kykenee keskustelemaan, leikkimään, kertomaan satuja ja pitämään pientä polvellaan aivan siinä missä muutkin ihmiset. Häpeän pelan puolesta. Eikös Suomessa ole rasismi kielletty?
ja olen samaa mieltä. Vähintäänkin kunnon tuuletusta kaipaisi tuo sisäsiittoinen ja toisiaan puolusteleva ökyjärjestö, joka ei oikeasti halua auttaa ketään vaan tavoittelevat isompia toimistohuoneita johtajilleen ja niiden hännystelijöille.
ovat hakijat ovat juuri tälläisiä; he eivät pysty biologisesti saamaan lapsia...
pelan toimistolla??? Et ole tainnut ;)
ikärajat ovat käytössä myös hedelmöityshoidoissa. Miksei sitten adoptiossa. Miksi isovanhemmille pitäisi antaa pieniä vauvoja kasvatettaviksi? olisivat tehneet/adoptoineet lapset ajallaan???
asialta lapsen kannalta. Iskä elää siihen asti kun olen 10- tai jopa 20-vuotias (hyvillä geeneillä). Hieno homma. Entä äiti, joka on 70-vuotias kun lapsi on murrosiässä...
Jos 50-70 vuotias saa tietää odottavansa lasta, niin kyllä se on yleensä itkun paikka.
Elämäntilanne on se joka tuohon valintaan vaikuttaa. Miksi naiset eivät ole kotona synnyttämässä lapsia, vaan heidän pitää ensin luoda ura. Minä ainakin tykkään kun vaimo on kotona ja tehdään välillä vaimon kanssa lapsia, enkä voisi kuvitellakkaan että sitoutuisin jonkun uranaisen kanssa emmekä voisi tehdä lapsia. Joku kuitenkin välittää siitä uranaisesta ja se on hyvä että hän jossakin vaiheessa asettuu paikoilleen ja rupeaa hoitamaan lapsia. Työ ja elintavat sekä geeniperimä vaikuttaa ihmisen ikään loppuelämän elämänlaatuun.
Nuorellekkin on järkytys huomata olevansa raskaana jos lasta ei halua. Siitähän on kysymys, eikä mistään elettyjen vuosien määrästä. Esimerkiksi minun nuori vaimoni voisi synnyttää lapsia vielä vuosienkin kuluttua minun jo ollessa vanha ukko. Meidän suvussa tuo ikäkehitys menee niin että äitinipuolelta kaikki naiset ovat eläneet yli 90-vuotiaiksi ja miehet hieman alle 90-vuotiaiksi teollisuuden palveluksessatyöskennelleitä miehiä lukuunottamatta, sillä heidän keskimääräinen elinikänsä on ollut alle 60. 1800 luvulla kaivoksissa työskennelleet sukulaismiehet elivät korkeintaan 39-vuotiaiksi. Sukuni majatalonpitäjät elivät 1800-luvulla jo 80-vuotiaiksi ja torivoudit yhtävanhoiksi. Sukuni Poliisit elivät vieläkin vanhemmiksi. Eli minun ammattini ja elintapani huomioiden minä eläisin yli 90-vuotiaaksi ja hyvin terveenä kaiken päälle, kun suvussa ainoastaan tupakoitsijat ovat kuolleet alle 80-vuotiaina. Kummalla on sitten enemmän aikaa lapselle: yli40-vuotiaalla vai yli 50-vuotiaalla? Kyllä se viisari kääntyy vanhemman suuntaan. Tietysti jos työttömyysluvut pidetään korkeana niin kaikilla riittää aika lapselle. Ehkä asioilla onkin yhteys:)
jäi mieleen korkokenkien kopina, eipä juuri muuta.
Jokainen voisi mielestäni miettiä tilannetta, että joutuu luovuttamaan vaikka kuoleman sairauden tähden lapsensa adoptioon. Kenelle antaisit lapsesi? Olisi kolme vaihtoehtoa, vammainen, 60-vuotias ja tavallinen perhe? Ei kauhean vaikeaa arvata...Varmasti haluaisit, että järjestö joka hoitaa adoptiosi, valitsee parhaimman mahdollisen vaihtoehdon?
Ikärasismista puhuttaessa, ne lapset joita suomalaiset adoptiohakijat EIVÄT halua eli iältään 5 vuodesta ylöspäin, voisivat valittaa, että "miksi sinä 50 nainen et halua minua"? Miksi haluavat vain vauvan tai korkeintaan 2v????"Miksi tuomitset ikäni etukäteen"- voisi tulla tämän lapsen suusta! Miettikääpä näin päin!
Pelalla tehdään huippuhyvää työtä, he osaavat asiansa ja ovat todellisia ammattilaisia! Tsemppiä heille ymmärtämättömien ihmisten keskellä!
´Minun tarvitsisi tietää ensin kuinka henkilön sukellusonnettomuus on tapahtunut ja sen mukaan tekisin päätöksen. Antaisin nimittäin sellaiselle pariskunnalle lapseni kaikkein mieluiten, jotka kantavat vastuutaan muistakin kuin itsestään. Lasta hoitaessa on oltava epäitsekäs ja kieltäydyttävä monesta asiasta. Toisesta välittäminen ja rakastaminen on sitä että on epäitsekäs ja nauttii itsekkin epäitsekkäänä olemisesta.
Adoptiokriteerit ovat laadittu siten, että lapsen oikeus tasapainoiseen kehitykseen ja jaksaviin vanhempiin mahdollistuisi mahdollisimman suurella varmuudella.
Kuinka ihmeessä joku 65 vuotias jaksaa (teräsmummoja ja -vaareja voi olla, mutta aika harvassa, sitä ei pysty ennustamaan 50 vuotiaasta)
tukea ankarissa murrosiän kuohuissa vellovaa teiniä muodostamaan ehyttä minäkuvaa ja identiteettiä, kun se tuntuu olevan nuoremmillekin vanhemmille haastavaa?
Adoptiolasten "uhmaiät", niin taapero- kuin murrosiässä,ovat yleensä paljon rajummat kuin biolapsilla, sillä adoptiolapsilla on hylkäämiskokemuksensa (ja ulkomailta adoptoiduilla myös erilaisen etnisen identiteetin ja varhaisvuoden/vuosien turvattomuuden)vuoksi paljon vaikeampi muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta vanhempiinsa ja muutenkin oman identiteetin löytyminen vaikeampaa kuin "tavallisille" lapsille.
Adoptiolapsen erityisyyttä ei voi ohittaa, ei kieltää - se on. Siksi vanhemmilta vaaditaan enemmän voimavaroja, niin fyysisiä kuin henkisiä, kohdata yhdessä lapsensa kanssa haasteet, mitä erilainen tausta aiheuttaa lapsen psyykeelle, tunne-elämälle. VAin vanhempi, joka ymmärtää tämän erityisyyden ja hyväksyy sen, pystyy auttamaan lasta. Joka sen kieltää, jättää lapsensa kamppailemaan yksin tilanteeseen, johon hänellä ei ikänsä vuoksi vielä ole kykyjä. Harvalla aikuisellakaan olisi.
SIksi minusta ikärajat ovat kohdallaan. Suuri osa yli 55-65 vuotiasta eivät jaksa enää yhdistää haastavaa työelämää vaatimuksineen sekä teini-iän uhmakasta lasta. Yleensä tälläisissä tilanteissa lapsi on se joka tilanteesta kärsii enemmän kuin työ.
Samoin on mielestäni neliraajahalvaantuneen vanhemman tilanne, ihmisen, joka tarvitsee ihan yksinkertaisiinkin päivittäisiin askareisiinsa toisten apua. Onko hänestä tosiaan tukemaan lasta ja äitiä? Vanhemmuus on muutakin kuin hyvien neuvojen antamista ja satukirjojen lukemista.
Onko teillä kirjoittajilla kokemusta perhe-elämästä pienten tai vähän suurempienkin lasten kanssa ja siitä, mitä se käytännössä on?
adoptiolapset olisivat jotain erikoisen herkkiä koneita tai koneen osia, ei inhimillisiä olentoja.
Ovatko omat a-lapsesi aikuisia?
Olen itse adoptoitu joten henkilökohtaista kokemusta on tullut sitä kautta asiasta. Oman lapsen myötä olen myös perehtynyt lapsen kehityspsykologiaan ja varhaisen vuorovaikutuksen ongelmiin sekä kiintymyssuhteen muodostumiseen lukemalla tutkimusaineistoa aiheesta.
Ystäväpiiriini kuuluu myös muutama lapsipsykologeja, joiden kanssa aihetta on käsitelty monesta näkökulmasta. Kyllä kaikki he tunnistavat adoptiolasten erityisyyden ja sen, että vanhemmuus muuttuu haastavammaksi adoptiolapsen kanssa kuin biolapsen kanssa.
Onhan näitä adoptiolasten erityishaasteita käsitelty lukuisissa lehtiartikkeleissakin - esimerkiksi adoptiovanhempiyhdistyksen jäsenlehdessä on jatkuvasti kirjoituksia lapsen kehityksestä ja sen haasteista adoptioperheissä.
Eivätkö nämä asiat ole tuttuja jo sitä kautta?
kannattaisi liittää luetteloosi yhteydenpidot henkilöihin, jotka yrittävät auttaa a-a-lapsia heidän psyykkisissä ongelmissaan. Joskus on hyvä katsella myös taaksepäin miltä jäljet näyttävät.
kaikilla lapsilla on uhmaikiä, on vastustusta vanhempia kohtaan, eli rajojen hakemista. Ei ihmisen vammautuminen aiheuta lapselle traumoja, se on ihan höpöhöpöä. Jos lapsi saa ohjausta ja rakkautta hänestä kasvaa tasapainoinen aikuinen, olivat hänen vanhempansa vammautuneita tapaturmaisesti tahi ei. Tällä rouvalla pelasta on varmaan yhtä kaikki riski sairastua liikalihávia vaivaaviin sairauksiin. Entä eikös siten hänen lapsensa traumatisoidu lihavan äidin tähden?
Viranomaiset joutuvat kuitenkin ottamaan huomioon todennäköisyydet vanhempien valinnassa - todennäköisempää on, että neliraajahalvaantuneen voimat loppuvat aikaisemmin kuin "terveen" (sellaisen joka ei tarvitse avustajaa joka hetkeksi vierelleen selviytyäkseen arjen tavanomaisesta elämisestä kuten syömisestä ja vessassakäynnistä), toimintakykyisen vanhemman voimat.
Kun adoptiolapsia riittää vain murto-osalle hakijoista, on selvää, että hakijoista vain "parhaat" valitaan. Jos kriteereinä ei olisi esim. terveysasiat ja oletettu fyysinen jaksaminen, mitkä ihmeen tekijät sitten soveltuisivat erottelemaan soveliaita vanhempia paremmuusjärjestykseen? Pituus? Silmien väri? Sukunimi?
Jos pahin vamma kaverilla on ettei voi kävellä, niin se ei kyllä ole kovin paljon! Sanon tämän neljännesvuosisadan kokemuksella kansainvälisestä adoptiosta, johon kuuluvat sekä omat kokemukseni, että minua nuorempien lasten taipeleen seuraaminen. Antakaa kaverille vain lupa! Minusta hänellä on vallitsevissa oloissa oikeus sekä ulkomaiseen että kotimaiseen adoptioon, mutta valkoinen terve vauva ei niin helpolla lähdekkään! Kuten aiemmin sanoin, VÄRILLÄ ON VÄLIÄ!!!
neliraaja = jalat kädet!!!!
ei nimenomaan pysty kantamaan vastuuta itsestään. Hän tarvitsee vaimonsa ja kahden (arkisin virka-aikaan työskentelevän) ammatti-ihmisen apua selviytyäkseen normaalielämästä. Tällä tarkoitan mm. syömistä, peseytymistä, pukeutumista, takapuolen pyyhkimistä, jne. Hän ei myöskään pysty käymään työssä ja sillä tavoin kantamaan vastuuta itsestään. Hänen elämänsä kustannetaan yhteisin verovaroin. Henkisellä tasolla vastuun kantaminen tietysti onnistuu, mutta se ei aina riitä, jos kaikilla muilla tavoin on täysin toisesta ihmisestä riippuvainen.
ihan oikeasti etoa! Ettäs kehtaat päästellä moista moskaa päästäsi maailmalle. Toivottavasti pysyt terveenä, jos sairastut muista mitä olet laukonut. Häpeä!
kirjoittamaan! Tämän pariskunnan miehellä sentään pelaa kaikkein tärkein = pää ja ajatukset siellä. Ja hän varmaan osaa kirjoittaa: YMMÄRRÄTKÖ
Jos suomessa olisi samanlainen käytäntö kuin sivistysmaissa, että lapsille annetaan vanhemmiksi sellainen henkilö joka rakastaa lasta ja kantaa lapsesta vastuun sekä uhraa aikaa yhdessäoloon lapsen kanssa ja joka on lapsen kannalta hyvä vanhempi, niin silloin ei riittäisi adoption järjestäjien kavereille lapsia aina kun tulisi tarvis. Se on ainoa syy. Turha jauhaa jostain lapsen edusta, sillä tiedän adoptiovanhemmiksi pyrkineitä henkilöitä joiden hylkyperusteet eivät edes ole todenmukaisia. Mikä siis voisi olla syy että lapselta evätään hyvät vanhemmat. Minä näen ainoaksi syyksi että lapsia halutaan säästää tietyille henkilöille.
Lapsen synnyttänyt äiti valitsee perheen ja esittää vaatimuksia lapsen tulevista vanhemmista.
Mikäli kriteerejä löysätään ja kenellä tahansa on "perusoikeus" saada adoptiolapsi, ei kukaan enää anna lapsia adoptioon vaan katsoo, että huostaanotto ja sijoitus perheeseen on turvallisempi vaihtoehto.
Minusta on inhimillistä, että perheitä ei oteta turhaan viideksi vuodeksi jonottamaan lasta,jota he eivät koskaan tule saamaan
Äiti joka ei välitä lapsestaan ja antaa sen adoptoitavaksi ei voi valita vanhempia, varsinkaan kun äiti ei edes saa tietää ketkä hänen lapsensa adoptoi. Entäs kun siltä cp-vammaiselta vietiin lapsi heti kun napanuora katkaistiin, niin ei hänenkään annettu mitään valita. lapselle oli hankittu vanhemnmmat valmiiksi ennen lapsen syntymää ja avoisällä joka oli terve ei ollut minkäänlaista sananvaltaa. Lapsen synnyttänyt äiti ei edes nähnyt lastaan ja kansainvälinen ihmisoikeustuomioistuin antoi asiasta huomautuksen ja paheksui tapauksen törkeyttä. Turha jjauhaa perättömästä etiikasta ja joistain arvoiista kun tosiasiat näyttävät muuta. Sitäpaitsi "rastiruutuunlomake" on se jolla saadaan vastuu valinnsata siirrettyä pois äidiltä tai sellaisilta henkilöiltä jotka oikeasti haluaisivat ajatella lapsen parasta.
saa esittää toiveita tulevien vanhempien suhteen. Esim. asuinpaikan, harrastusten, koulutuksen, eläinrakkauden jne suhteen esitetyt toiveet ovat hyvin yleisiä. Pariskuntia, joiden joukosta vanhemmat valitaan on niin runsaasti, että toiveiden toteuttaminen ei ole vaikeaa.
Biologinen äiti myöskin valitsee suljetun ja avoimen adoption välillä. Jos hän ei halua pitää yhteyttä lapseensa, hän valitsee suljetun adoption (jolloin hän ei tiedä mihin lapsi sijoitetaan). Äiti voi kuitenkin yhtä hyvin päätyä avoimeen adoptioon, jolloin hän voi mm. tavata hänen lapselleen valitut vanhemmat ennen kuin päättää adoptiosta. Avoimessa adoptiossa biologinen vanhempi myös tietää missä lapsi asuu ja hän saa mahdollisesti valokuvia, kirjeitä yms. lapsesta vuosien varrella.
Suomen lain mukaan jos isyys on tunnustettu, isällä on täydet valtuudet estää adoption tapahtuminen. Isyyden tunnustuksen voi hakea myös vastoin äidin tahtoa. Sellaista lasta, jonka isä kieltää adoption, ei siis voi tietenkään adoptoida. Jos lapsen äiti on itse holhouksen alainen, tällöin hänen holhoajallaan on ymmärtääkseni lupa päättää adoptiosta äidin puolesta (mutta vain äidin osalta). Synnytyksen jälkeen äidillä on pakollinen 8 viikon harkinta-aika, jonka jälkeen adotiopaperit voidaan vasta kirjoittaa. Tämän jälkeen Pela valitsee adoptiovanhemmat ja heille kerrotaan lapsesta. Joten adoptiovanhempia ei siis ole valmiiksi valittuina odottamassa lapsen syntymää.
...Joten mistä CP-vammaisen tapauksesta puhut? Jos isä olisi tunnustanut isyytensä, ei lasta olisi voitu antaa adoptioon. Eikä Suomen systeemi toimi sillä tavoin, että adoptiovanhemmat olisivat jo valmiiksi kyttäämässä lapsen syntymää, joten oliko tapaus joku lapsen huoltajan itsensä tuttavalleen järjestämä juttu? Tapahtuiko tämä Suomessa?
Lapsi vietiin äidin edes näkemättä lastaan. isä osallistui muunmuassa radio-ohjelmaan jossa kertoi että hänen avopuolisonsa houkuteltiin allekirjoittamaan jo ennen lapsen syntymää joitakin papereita sosiaalityöntekijöiden toimesta ja isälle ei annattu mahdollisuutta tutustua niiden papereiden sisältöön, sillä he eivät olleet naimisissa. Sosiaalityöntekijät estivät miestä myös osallistumasta mihinkään lasta koskeviin keskusteluihin. Tapauksen törkeys herätti huomiota suomen rajojen ulkopuolellakin ja siitä tuli huomautus. Tai niin ainakin uutisoitiin muutama vuosi sitten. Eipä siitä ole kovinkaan kauaa kun Irlannissa oli ihan yleinen tapa että yksinhuoltajiksi joutuvia naisia painostettiin suostumaan lapsensa adoptioon. Laissa vaadittiin suostumista, mutta suostuttelu oli pakottamista.
Suomen Laissa on jo vuonna -85 ollut seuraava kohta:
"10 §
Vanhempien suostumus lapseksiottamiseen on annettava sosiaalihuoltolain 6 §:ssä (736/92) tarkoitetulle kunnan määräämälle toimielimelle (kunnan sosiaalihuollon toimielin) tai 3 luvussa tarkoitetulle ottolapsitoimistolle.
Ennen suostumuksen antamista on lapsen vanhemman kanssa järjestettävä neuvottelu, jossa on selvitettävä lapseksiottamisen tarkoitus ja sen edellytykset sekä oikeusvaikutukset. Lisäksi vanhemmalle on selvitettävä kaikki ne sosiaalipalvelut sekä taloudelliset tukitoimenpiteet, jotka ovat hänen ja lapsen käytettävissä.
Lapsen äidin suostumusta ei saa ottaa vastaan ennen kuin äiti on riittävästi toipunut synnytyksestä eikä aikaisemmin kuin kahdeksan viikon kuluttua lapsen syntymästä."
Siis allekirjoittaa voi vasta, kun synnytyksestä on kulunut kahdeksan viikkoa. Ja adoptio vahvistetaan käräjäoikeudessa vasta useita viikkoja myöhemmin (ei missään sossujen salaisessa istunnossa). Tässä ajassa isä olisi kyllä ehtinyt hankkia isyyden tunnustuksen ja estää adoption. Jos hän olisi ollut lapsen laillinen toinen huoltaja, hänen allekirjoituksensa olisi myös tarvittu adoption laillistamiseen. Sillä että pariskunta ei ollut naimisissa ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Eikä myöskään sillä, mitä Irlannissa on joskus tapahtunut.
Useammassa tiedotusvälineessä oli tapauksesta tekstitv:n sivuillakin. Täytyy tarkistaa olenko niitä tekstitv:n sivuja sitten tallentanut jonnekkin, sillä minulla on sellainen paha tapa että takerrun kaikenlaiseen ikävään. Täytyypä etsiskellä.
Tosiaan lakia rikotaan, niin miksei se olisi mahdollista.
..ensin selvittää että mitä alkaa kirjoittamaan.
Tuntuu että sinulla on hukassa ihan adoption alkeetkin. Harmittaa kun sitten tullaan tänne kirjoittamaan niin tiedettäisiin muka koko maailman totuus.
Et edes erottanut että tuo toinen kirjoittaja itse omasi tietoa, sinun piti vaan väittää vastaan.
No onneksi totuus selvisi! (Kukaan ei todellakaan tänä päivänä Suomessa pakota ketään adoptioon. Ja adoptiolapsen äiti saa vielä sen 8viikkoa pakolista miettimisaikaa..)
Jos sitten huostaanotetaan vastasyntynyt vammaiselta äidiltä, niin jääkö vauva eliniäksi laitoshoitoon vai painostetaanko pikkuhiljaa suostumaan adoptioon. Minkä kuvittelisitte olleen sen huostaanotetun vastasyntyneen kohtalo.
..vauvasta, mutta tosi moni lapsi elää laitoksissa, koska vanhempi ei halua itse kasvattaa lastaan eikä antaa lasta poiskaan.
Onko se sinusta sitten oikein? (Entä lapsen kannalta?)
rikkoisi käräjäoikeus, joka adoption laillistaa ja varmistaa oikeuden tapahtuneen ;) Käräjäoikeudenko ajattelit jatkuvasti rikkovan lakia???
huostaanotto niin tekstisi vaikuttaa paljon järkevämmältä. Tällöin äiti tai mahdollisesti hänen holhoojansa on antanut suostumuksensa lapsen sijoittamisesta sijaisperheeseen jo heti synnytyslaitokselta. Sitä vain en ymmärrä, miksi lasta ei olisi annettu äidille heti syntymän jälkeen syliteltäväksi..Tälläisissä tapauksissa sijaisperhe olisi kyllä jo valmiiksi valittuna ja odottamassa...
Mutta miksi isä ei tunnustanut isyyttään ja saanut sitä kautta oikeutta osallistua lapsen asioista päättämiseen. Toisaalta tulee mieleen sellainen vaihtoehto, että jos äiti on todellakin ollut vammaisuutensa asteen vuoksi "kykenemätön" hoitamaan lastaan ja miehen kuvasit "terveeksi", niin oliskio ajateltu kyseessä olleen hyväksikäyttö tilanne?
Jos kyseessä on huostaanotto, niin olet todellakin aivan väärällä palstalla kirjoittelemassa ja vielä aivan perätöntä tietoa. Kannattaisi varmistaa ensin ne faktat, ennen kuin levittelee sontaa viime viikon aikana jo muutenkin virheellisiä käsityksiä täynnä olevaan keskusteluun. Seuraavassa keskustelussa joku esittää kuitenkin tekstiäsi täytenä totena...Joten please, ensin faktojen tarkistus ja sitten vasta tunteiden lietsonta.
Minua a-talkin ohjelmassa kuohutti se, että Pelastakaa Lapset ei kunnioita mitään määräyksä ja siten ei myöskään ihmisten tasa-arvoa. Pela:lla olisi velvollisuus antaa adoptioneuvontaa kaikille mutta Pela:n edustaja kertoi, että he eivät sitä tee.
Pelan toiminta pöyristyttää ja minun silmissäni ko. järjestön motiivit ovat todella arveluttavia.
inhimillisyydestä!
Kuten Pelan edustaja sanoi, pariskunnalle oli tapaamisessa kerrottu, että he eivät tule reliteettejen mukaan saamaan adoptiolasta. Lain mukaan heillä toki olisi mahdollsuus adoptioneuvontaan, joka on kotimaan adoptiossa 2-3 vuoden henkisesti hyvin haastava ja "haavoja" aukirepivä prosessi. Tämän jälkeen alkaa odotusvaihe. Yhteensä pariskuntaa olisi siis pidetty Pelan listoilla 5 vuoden ajan vain sen tähden, että heillä on oikeus olla neuvonnassa, vaikka lopputulos tiedettäisiinkin. Tiedätkö kuinka suuri prosentti "tavallisista" lapsettomista keskeyttää kotimaan adoptioprosessin sen raskauden tähden???
Sen sijaan oli mielestäni hyvin inhimillistä kertoa pariskunnalle heti kättelyssä faktoista (ette tule tällä tavalla lasta saamaan). Näin heille jäi mahdollisuus suuntautua esim. sijaisvanhemmuteen. Toisin kuin adoptiovanhemmista, niin sisjaivanhemmista on huutava pula. Pelahan ei kyseenalaistanut pariskunnan kykyä vanhemmuuteen, vaan kertoi kotimaan adoptiolapsen saamisen mahdottomuudesta (n. 25 - 30 lasta vuodessa ja satoja hakijoita). Adiotioneuvonnassa ei voi olla jos on sijaisvanhemmuusprosessi kesken, joten se että pariskunta ei ole neuvonnassa on avannut heille muita teitä vanhemmuuteen. Sijaisvanhemmuuden kautta (pitkäaikaisissa adoptioissa) tapahtuu myös paljon adoptioita. Jos ko. perheeseen olisi sijoitettuna lapsi, jonka vanhempi haluaisi ko. pariskunnan adoptoivan hänet, ei Pelallakaan olisi varmasti mitään sitä vastaan.
Vaikka terve pää onkin tärkeintä, siitä ei ole mitääm hyötyä jos lapsi juoksee vaaratilanteeseen eikä isillä toimi jalat ei kädet. Oletko kokeillut kasvattaa taaperoa pelkällä äänellä?
Pieni lapsi tarvitsee toimintansa ohjaamiseen liikkuvan aikuisen, joka kädestä pitäen neuvoo minne saa mennä ja mitä tehdä. Miten neliraajahalvaantunut hoitaa tämän - se kun kuuluu olennaisesti lapsen kanssa elämiseen.
Ei kaikkea vastuuta voi jättää äidin hartioille.
Vastuun kantoon tarvitaan koko kroppa.
Kyllä yksinhuoltajatkin osaa vahtioa lapsia ja se perässä juokseminen ei ole kuin murto-osa siitä lapsen elämästä jossa tärkeintä osaa tulee kuitenkin näyttelemään se henkinen puoli. Silloin kun lapset rupeavat liikkumaan toisten lasten kanssa, niin ei siellä ole kenenkään vanhempia perässä juoksemassa. Asuinpaikkakin vaikutti ympäristöineen turvalliselta. Sitä ei kyllä varmaan huomioida.
yksinäistä äitiä, miksei isääkin ( jäänyt leskeksi kun äiti kuoli synnytykseen) siinämiten hän pärjää ilman toisen "käsiä ja syliä" lapsen kasvatuksessa ja hoidossa.
Tuon perusteella kaikki ykisnhuoltajien lapset ovat erityislapsia ja he eivät saa missään nimessä hankkia lapsia, jos ei ole varmuutta siitä, että kuvioissa on mukana toinen kasvattaja ja vielä sellainen joka kykenee juoksemaan.
Et tiedä, et halua tietää todellista arkirealismia, mikä vallitsee kymmenien tuhansien perheissä. Isästä ei tietoakaan ja joskus ei tietoa äidistä. Silti pärjäävät ja lapsista kehittyy normaaleja kansalaisia.
niinkin turvallisesta paikasta kuin kodista...
Äiti lähtee kauppaan ja hoitaa samalla postiasiat yms. ja on poissa kotoa 2-3 tuntia. Tänä aikana isä hoitaa vauvaa, jolla tuli nälkä...Mitä isä tekee? Entä jos vauvalla on koliikki ja vatsaa vääntää? Antaako isä vauvan huutaa sängyssään 2-3 tunnin ajan?
Entäpä tämä? Sama asetelma, äiti on hoitamassa asioita 2-3 tunnin ajan. Lapsi on 1-3 vuotias. Hänelle tulee yllättäin nälkä / jano, eikä äiti ole huomannut jättää tarjolle syötävää/juotavaa. Entä jos lapsi käy potalla ja huutaa isiä pyyhkimään? Mitäs jos vilkas lapsi saa päähänsä kaivaa kukkapurkeista mullat...tyhjentää jauhokaapista ruoka-aineet lattialle...syödä pieniä kiviä? Entäpä jos lapsi kaatuu ja lyö päänsä pöydänkulmaan?
Nämä ovat kaikki ihan mahdollisia arkipäivän tilanteita lapsiperheessä. Nöissä tilanteissa ei pelkkä suullinen kaitseminen riitä. Ainoa vaihtoehto olisikin, että äiti ottaisi lapsen mukaan ostoksille...Tai sitten koko perhe lähtisi mukaan: ensin äiti hoitaisi isän perustarpeet ja laittaisi tämän reissukuntoon ja veisi autoon odottamaan. Sitten äiti tekisi saman lapselle ja itselleen...kaupassa lastien purku ja uudelleen lastaus, samoin taas kotona. Taitaisi äiti olla hiukan väsynyt asioiden hoitamisen jälkeen. Tilanne vastaisi henkistä vanhemmuutta lukuun ottamatta yksinhuoltajan arjeta, jolla on kaksi huollettavaa...Toki sitten kun lapsi on jo isompi ja pystyy itse huolehtimaan perustarpeistaan, niin tilanne helpottaisi.
P.S minkä vuoksi kuvittelet Pelan edustajan tekevän kotikäynnin, ellei sen tähden että koti ja sen edellytykset lapsiperheelle huomioitaisiin?
pärjäämisestä. Tämä keskustelu on hakeutunut aivan väärille urille (tai sitten on väärän otsikon alla). Aivan varmasti yhskinhuoltajat pärjäävät ja monesti vielä upeasti. Mutta jos ideana on valita lapselle lähtökohdiltaan ideaalein vaihtoehto, niin eikö silloin sinunkin mielestäsi olisi lapselle paras sellainen perhe, jossa on sekä äiti että isä?
Kyse ei ole suinkaan siitä, kenestä on vanhemmaksi (eihän pelakaan kyseenalaistanut ko. pariskunnan kykyä vanhemmuuteen) ja kuka pärjäisi. Vaan siitä, että jos on jo runsasta ylitarjontaa sellaisista pariskunnista, joilla on hyvät (ja tutkitut) valmiudet lapsen kasvattamiseen, niin silloin "yksinhuoltajat" ovat valintoja tehdessä heikommilla.
Ei nuo ratkaisut mitään hirmu vaikeita ole. Voihan sen isänkin antaa joskus olla yksin ettei hänen kokoajan tarvites vastailla lasten kysymyksiin. Isien ja lasten väliset pitkät keskustelut eivät normalisti ole kovin yleisiä kun iseillä on aina kiire jonnekkin ja omat askareet vievät huomion. Ihanteellinen tilanne jos isällä on aina aikaa vastata kaikkiin lasten kysymyksiin.
Entä jos rekka-auto ajaa lapsen päälle. Kyllä kaikkin tilanteisiin voidaan varautua jos on mielikuvitusta ja aivot. Taidat itse olla se esimerkki yksinkertaisesta.
Pela on tyrkyttänyt vammaista lasta sellaisille jotka pelan kriteerien mukaan eivät ole tarpeeksi hyviä vanhempia terveelle lapselle. Voisiko joku valaista onko vammainen lapsi helpommin hoidettava, kun saattaa joutua hoitamaan vielä vanhempanakin. Sotii moraalisin perustein ja lapsen parhaaksi toimivan järjestön kuvaa vastaan.
vammaisia lapsia kenellekään! Pelalla ei ole "ylijäämälapsia", jotka eivät kelpaisi odottaville vanhemmille. Jo prosesin aikana vanhemmilat tiedustellaan heidän valmiuksiaan ottaa vastaan vammaisia tai joillain tavoin erityistarpeisia lapsia. Tälläisiä perheitä löytyy runsaasti ihan "kelpuutettujen" hakijoidenkin joukosta.
Typerää levittää tuollaista kaupunkitarinaa joka perustuu kaikkeen muuhun kuin faktaan = huhupuheisiin.
Tyrkyttäminen oli sana jota käytin tehokeinona, mutta asiasisältö ei kuitenkaan muutu merkittävästi.
Pelalta on kehoitettu vammaisen adoptointiin koska kriteerit terveen adoptointiin eivät riitä. Asiasta on mustaa valkoisella.
Miksi muuten kaikki adoptiolapset ovat erityistarpeisia ja sitten eritysitarpeisia ovatkin vaan vammaiset lapset? Ette taida osata oikein määritellä mitään tarpeita kun tarpeet niin heittelee laidasta laitaan adoption hakijan mukaan. Selventäisikö joku?
Monet yksinhuoltajat ovat esimerkillisiä huoltajia, mutta tilastojen mukaan poikalapsen syrjäytysmisriski on kuusin kertainen, jos hän elää vain äitinsä kanssa. En tiedä miten tämä tilasto sopii adoptioäiteihin, mutta tapauksissa joissa lapsi on äidin biologinen poikien syrjäytymisriski on kuitenkin tällainen.
HIV testi vaaditaan ainakin Kiinasta adoptoidessa
Kummalle? Lapselle vai sille Palafiilille joka sen lapsen saa?
vanhemmille, jotka lapsen adoptoivat.
Mikä muuten on Palafiili?
---------
Kyllä vain hiv-negatiivisuudesta pitää olla lääkärintodistus. Verikokeesta tutkittiin.