ISO ongelma

Tahtoisin mielipiteitä ja myös neuvoja...
Asia koskee lapsiani, jotka ovat edellisestä liitosta. Erosin ex-miehestäni kaksi vuotta sitten helvetillisen neljän vuoden yhteiselon jälkeen. Vuosi sitten hän löysi naisen ja muuttivat saman katon alle. Kaikki näytti sujuvan hyvin myös lasten kohdalta... lapset olivat isällään sovittuina aikoina jne... Mutta sitten alkoi tulla ongelmia. Tuli ilmi, että tämä uusi "äitipuoli" onkin oikea hirviö! Raivoaa ja hajottaa tavaroita ja hakkaa ex-miestäni, raivoaa lapsilleni yms... Ja nyt vähän aikaa tämä nainen lähetti minulle tekstiviestin ja haukkui poikaani homon näköiseksi. On aiemmin viesteissään kertonut ettei voi sietää lapsiani yms...
Minulla on yksinhuoltajuus ja sanoin ex-miehelleni etteivät lapseni mene sinne silloin kun tämä hirviö on siellä. Niitten elämä siellä on aivan jotain kauheaa ja puolustan kyllä lapsiani kynsin ja hampain jos heitä loukataan tai kohdellaan huonosti.
Tämä tarina ei todellakaan ole kokonaisuudessaan tässä, mutta mitä oikeuksia minulla yksinhuoltajana? Toki annan lasten nähdä isäänsä, mutta en yksinkertaisesti uskalla heitä sinne päästää, kun ei ikinä tiedä mitä tapahtuu...
Olisin kiitollinen kaikista vastauksista ja neuvoista!!
4258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Viesteistit jäävät muistiin. Jos kirjoituksesi on totta pyydä sosiaalitoimistosta lausunto asiasta. Lapsen etu on tärkein. Totuutta ei myöskään tule väheksyä.

Äänestä
  • ...voisinkin tehdä!!! Mutta sitten jos otan soskuun yhteyttä niin he menettävät lapset siellä päässä. Heillä on kaksi lasta siellä ja toinen lapsista on heidän yhteinen. Ja jos ottaisin soskuun yhteyttä niin he kyllä tietäisivät kuka sen on tehnyt... sen verran monta kertaa olen heitä sosiaalitoimistolla uhkaillut. Hankala tilanne!!!

    Äänestä

  • Puolustava äiti kirjoitti:

    ...voisinkin tehdä!!! Mutta sitten jos otan soskuun yhteyttä niin he menettävät lapset siellä päässä. Heillä on kaksi lasta siellä ja toinen lapsista on heidän yhteinen. Ja jos ottaisin soskuun yhteyttä niin he kyllä tietäisivät kuka sen on tehnyt... sen verran monta kertaa olen heitä sosiaalitoimistolla uhkaillut. Hankala tilanne!!!

    Omat, vai muiden lapset? Eikä ne sossut heti niitä muksuja vie.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Omat, vai muiden lapset? Eikä ne sossut heti niitä muksuja vie.

    ...tuohon edes tarvii vastata, mutta saan pelätä henkeni puolesta jos soskuun ilmoitan. Enkä yhtään liioittele.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puolustava äiti kirjoitti:

Tahtoisin mielipiteitä ja myös neuvoja...
Asia koskee lapsiani, jotka ovat edellisestä liitosta. Erosin ex-miehestäni kaksi vuotta sitten helvetillisen neljän vuoden yhteiselon jälkeen. Vuosi sitten hän löysi naisen ja muuttivat saman katon alle. Kaikki näytti sujuvan hyvin myös lasten kohdalta... lapset olivat isällään sovittuina aikoina jne... Mutta sitten alkoi tulla ongelmia. Tuli ilmi, että tämä uusi "äitipuoli" onkin oikea hirviö! Raivoaa ja hajottaa tavaroita ja hakkaa ex-miestäni, raivoaa lapsilleni yms... Ja nyt vähän aikaa tämä nainen lähetti minulle tekstiviestin ja haukkui poikaani homon näköiseksi. On aiemmin viesteissään kertonut ettei voi sietää lapsiani yms...
Minulla on yksinhuoltajuus ja sanoin ex-miehelleni etteivät lapseni mene sinne silloin kun tämä hirviö on siellä. Niitten elämä siellä on aivan jotain kauheaa ja puolustan kyllä lapsiani kynsin ja hampain jos heitä loukataan tai kohdellaan huonosti.
Tämä tarina ei todellakaan ole kokonaisuudessaan tässä, mutta mitä oikeuksia minulla yksinhuoltajana? Toki annan lasten nähdä isäänsä, mutta en yksinkertaisesti uskalla heitä sinne päästää, kun ei ikinä tiedä mitä tapahtuu...
Olisin kiitollinen kaikista vastauksista ja neuvoista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu