Jos ei halua

Mäkin olen maksanut veroja työllä 20 vuotta ja ei hävetä hirveesti huilia välillä. Toivottavasti eivät pakota mihinkään työhaastatteluun. Näistä "pakotuksista" vielä sen verran että osoitetaanko esim. haastattelu aina useammalle henkilölle?
Miten voisi tehdä itsestään mahdollisimman vastenmielisen palkattavan? Suoraanhan ei voi työhaluttomuuttaan sanoa sillä siitä kai heti juorutaan työvoimatoimistoon.
Ajattelinkin jo mitä piilovihjeitä voi antaa.
Yhden olenkin jo keksinyt. Kysynkin heti haastattelussa että monta päivää saa olla lasten takia pois palkallisella kun pienenä vielä tuppaavat sairastelemaan niin paljon. Voisin varmaan lisätä että itsellekin samat flunssat tulee heti lasten jälkeen. Mitäköhän muuta olisi, ai niin mahdollisimman tollon vaikutelman voisi varmaan antaa, ettei oikein osaa mitään eikä oikein saa sanaa suustaan. Onko muita hyviä ehdotuksia? Joskus tuntuu että työpaikkojen jaossakin on murphyn laki eli ne jotka haluavat ei saa, ja ne jotka eivät halua, pakotetaan.
191929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Valvot edellisen yön, että olet oikein väsyneen näköinen ja silmät punoittavat. Uffelta jotkut kassialmarytkyt päälle ja johonkin savuiseen pubiin istumaan pariksi tunniksi ennen haastattelua, että saa kunnon tupakkalöyhkän aikaiseksi. Ja mäyräkoiran verran kaljapulloja kassiin kolisemaan. Eiköhän mene viesti perille ;-)

Äänestä
  • ...olet oikein väsyneen näköinen ja silmät punoittavat. Uffelta jotkut kassialmarytkyt päälle ja johonkin savuiseen pubiin istumaan pariksi tunniksi ennen haastattelua, että saa kunnon tupakkalöyhkän aikaiseksi. Ja mäyräkoiran verran kaljapulloja kassiin kolisemaan...

    Varma keino hankkia karenssi.

    Äänestä

... osoitetaanko esim. haastattelu aina useammalle henkilölle?...

Yleensä työhönosoitus lähetetään useammalle. Niin työ- kuin koulutusosoituksiinkin on aina reagoitava hakemalla paikkaa. Ellei hae, se on kahden kuukauden karenssi työstä kieltäytymisen vuoksi.

...Kysynkin heti haastattelussa että monta päivää saa olla lasten takia pois palkallisella kun pienenä vielä tuppaavat sairastelemaan niin paljon. Voisin varmaan lisätä että itsellekin samat flunssat tulee heti lasten jälkeen...

Karenssia pukkaa auttamatta, jos tuollaisen tokaiset ja työnantaja sanoo tuon syyksi, ettei sinua palkannut.

...tollon vaikutelman voisi varmaan antaa, ettei oikein osaa mitään eikä oikein saa sanaa suustaan...

Karenssia pukkaa, jos työnantaja tulkitsee tuon työhaluttomuudeksi.

Sellaista voisit tietysti kokeilla, että osoitat olevasi tosi innokas saamaan tarjolla olevan työn, mutta teet samalla 'erikoisen vaikutelman', siten, ettei kaikki näytä ihan 'kotona' olevan. Sitä en sitten osaa sanoa, mitä vaikuttaisi tulevaisuuteen, jos työnantaja ilmoittaisi työkkäriin sinun olevan aika 'oudon'.

Summa summarum: työnhaussa karenssin välttäminen siinä tilanteessa, ettei tule valituksi, on aina riskipeliä.

Äänestä
  • No mites jos työhaastattelussa kysytään vaikkapa alkoholin käytöstä ja kerrot sitä juovasi, no seuraavaksi kysytään varmaan kuinka usein ja jälleen rehellisesti vastataan että kyllähä sitä ihan päivittäin tulee juotua.
    Samalla tietenkin vakuuttelee ettei aamusella ole koskaan jurrissa eikä alkoholinkäyttö takuulla haittaa työntekoa.

    Pitääkö ja saako tälläisessä tilanteessa valehdella haastattelijalla ja onko jossain lakipykälä joka oikeuttaa ja/tai velvoittaa valehteluun?

    Äänestä

  • Kaamee denso kirjoitti:

    No mites jos työhaastattelussa kysytään vaikkapa alkoholin käytöstä ja kerrot sitä juovasi, no seuraavaksi kysytään varmaan kuinka usein ja jälleen rehellisesti vastataan että kyllähä sitä ihan päivittäin tulee juotua.
    Samalla tietenkin vakuuttelee ettei aamusella ole koskaan jurrissa eikä alkoholinkäyttö takuulla haittaa työntekoa.

    Pitääkö ja saako tälläisessä tilanteessa valehdella haastattelijalla ja onko jossain lakipykälä joka oikeuttaa ja/tai velvoittaa valehteluun?

    ...kerrot sitä juovasi, no seuraavaksi kysytään varmaan kuinka usein ja jälleen rehellisesti vastataan että kyllähä sitä ihan päivittäin tulee juotua.
    Samalla tietenkin vakuuttelee ettei aamusella ole koskaan jurrissa eikä alkoholinkäyttö takuulla haittaa työntekoa...

    Ihan varmasti karenssia pukkaa, jos työkkäri saa tuosta tietää.

    Tuolla Potkut ja työttömyys -sivuilla oli viestiketju, jossa kerrottiin työkkärin kursseilla todetun, ettei pidä olla liian rehellinen. Siis työtöntä velvoitetaan valehtelemaan...

    Äänestä

  • Potkut ja... kirjoitti:

    Miten voidaan antaa karenssi jos kerran oikeasti on alkoholiongelma? Sehän on sairaus ja jos siitä karenssin niin täyttää selvästi syrjinnän tunnusmerkit. Jos joku on saanut tuon perusteella karenssin niin kipin kapin tekemään rikosilmoitusta karenssin antajasta. Ja väärien tietojen antaminen työhaastattelussa on irtisanomisperuste monessa työsopimuksessa.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Työvoimatoimistossa oletetaan olevan työkykyisiä työnhakijoita. Sairas ihminen kuuluu kelan sairaspäivärahan piiriin.

    Äänestä

  • tenna kirjoitti:

    Työvoimatoimistossa oletetaan olevan työkykyisiä työnhakijoita. Sairas ihminen kuuluu kelan sairaspäivärahan piiriin.

    Niin, ihmettelen jos siitä tulee karenssia jos kysyy mitkä ovat työpaikan käytännöt jos lapset ovat kipeänä sehän on ihan normaalien sääntöjen selvittämistä. Ei työkkäri voi väittää että kysymällä tätä olen osoittanut olevani työhaluton.

    Äänestä

  • ihminen kysyä kirjoitti:

    Niin, ihmettelen jos siitä tulee karenssia jos kysyy mitkä ovat työpaikan käytännöt jos lapset ovat kipeänä sehän on ihan normaalien sääntöjen selvittämistä. Ei työkkäri voi väittää että kysymällä tätä olen osoittanut olevani työhaluton.

    ...mitkä ovat työpaikan käytännöt jos lapset ovat kipeänä sehän on ihan normaalien sääntöjen selvittämistä...

    Voithan kokeilla. Onnea yritykselle. Kerro sitten täälläkin, että miten kävi.

    Riippuu varmaan vähän, miten asian esittää. Tuolla aikaisemmassa viestissä esitetty tyyli kyllä veisi karenssiin.

    Oletan, että tarkoitus oli nimenomaan estää työpaikan saaminen. Jos esität asiasi sillä tyylillä, ettei karenssia seuraa, niin ei se vaikuta myöskään siihen, tuletko valituksi työhön vai et.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Miten voidaan antaa karenssi jos kerran oikeasti on alkoholiongelma? Sehän on sairaus ja jos siitä karenssin niin täyttää selvästi syrjinnän tunnusmerkit. Jos joku on saanut tuon perusteella karenssin niin kipin kapin tekemään rikosilmoitusta karenssin antajasta. Ja väärien tietojen antaminen työhaastattelussa on irtisanomisperuste monessa työsopimuksessa.

    ...jos kerran oikeasti on alkoholiongelma? Sehän on sairaus...

    Siinä vaiheessa, kun alkoholiongelmasta tulee luokiteltu sairaus, niin tilanne on jo niin paha, ettei siinä enää kykene työnhakuun.

    Äänestä

  • Ongelma... kirjoitti:

    ...jos kerran oikeasti on alkoholiongelma? Sehän on sairaus...

    Siinä vaiheessa, kun alkoholiongelmasta tulee luokiteltu sairaus, niin tilanne on jo niin paha, ettei siinä enää kykene työnhakuun.

    Laitapa kuule diagnoosi tänne. Kiinnostaa kovasti, onko joku näistä? Jos karenssi tulee liiallisen alkoholinkäytön vuoksi, on kyseessä selkeästi syrjintä.

    "E24.4Alkoh.aih.näenn.Cushingin sdr","Alkoholin aiheuttama näennäinen Cushingin oireyhtymä"
    "F10Alkoh.org.aivo-oire/käytt.häir","Alkoholin käytön aiheuttamat elimelliset aivo-oireyhtymät ja käyttäytymisen häiriöt"
    "F10-F19Lääkk.ja päiht.aivo-oireyht.","Lääkkeiden ja päihteiden aiheuttamat elimelliset aivo-oireyhtymät ja käyttäytymisen häiriöt"
    "F10.0Äkillinen päihtymystila,alkoh.","Alkoholin käytön aiheuttama akuutti päihtymystila"
    "F10.00Alko.äk.päih komplisoitumaton","Alkoholin käytön aiheuttama akuutti päihtymystila komplisoitumaton"
    "F10.01Alko.äk.päih vamm/vaurio","Alkoholin käytön aiheuttama akuutti päihtymystila vammautuminen tai muu ruumiillinen vaurio"
    "F10.02Alko.äk.päih muita ak.kompl","Alkoholin käytön aiheuttama akuutti päihtymystila muita akuutteja kliinisiä komplikaatioita"
    "F10.03Alko.äk.päih sekavuustila","Alkoholin käytön aiheuttama akuutti päihtymystila sekavuustila (delirium)"
    "F10.04Alko.äk.päih aistihav.väärist","Alkoholin käytön aiheuttama akuutti päihtymystila aistihavaintojen vääristymiä"
    "F10.05Alko.äk.päih kooma","Alkoholin käytön aiheuttama akuutti päihtymystila kooma"
    "F10.06Alko.äk.päih kouristuksia","Alkoholin käytön aiheuttama akuutti päihtymystila kouristuksia"
    "F10.07Patologinen alkoholipäihtymys","Patologinen alkoholipäihtymys"
    "F10.09Alkoholipäihtymys NAS","Tarkemmin määrittämätön alkoholipäihtymys"
    "F10.1Haitallinen käyttö,alkoh.","Alkoholin haitallinen käyttö"
    "F10.2Riippuvuusoireyhtymä,alkoh.","Alkoholin käytön aiheuttama elimellinen aivo-oireyhtymä tai käyttäytymisen häiriö riippuvuusoireyhtymä"
    "F10.20Alko elim.aivosyndr&käytt vier","Alkoholiriippuvuus tällä hetkellä vieroittunut"
    "F10.21Alko elim.aivosyndr&käytt raj","Alkoholiriippuvuus tällä hetkellä ei käytä, mutta oleskelee rajoittavassa ympäristössä"
    "F10.22Alko elim.aivosyndr&käytt valv","Alkoholiriippuvuus tällä hetkellä kliinisesti valvotulla ylläpito- tai korvauslääkityksellä (kontrolloitu riippuvuus)"
    "F10.23Alko elim.aivosyndr&käytt aver","Alkoholiriippuvuus tällä hetkellä vieroittunut, mutta saa aversio- tai estolääkityshoitoa"
    "F10.24Alko elim.aivosyndr&käytt akti","Alkoholiriippuvuus tällä hetkellä käyttää ainetta (aktiivinen riippuvuus)"
    "F10.25Alko elim.aivosyndr&käytt jatk","Alkoholiriippuvuus jatkuva käyttö"
    "F10.26Kausijuoppous","Alkoholiriippuvuus jaksottainen käyttö (tuurijuoppous)"
    "F10.29Riippuvuusoireyhtymä,alkoh.","Tarkemmin määrittämätön alkoholin aiheuttama riippuvuusoireyhtymä"
    "F10.3Vieroitusoireet,alkoh.","Alkoholin käytön aiheuttamat vieroitusoireet"
    "F10.30Alko.vier kompltomat","Alkoholin käytön aiheuttamat vieroitusoireet komplisoitumattomat"
    "F10.31Alko.vier kouristuksia","Alkoholin käytön aiheuttamat vieroitusoireet kouristuksia"
    "F10.39Alko.vier määrittämättömät","Alkoholin käytön aiheuttamat vieroitusoireet määrittämättömät"
    "F10.4Vieroitusoir sekavuustila,alko","Alkoholin käytön aiheuttamat vieroitusoireet ja sekavuustila (delirium)"
    "F10.40Alko.vier ilman kouristuksia","Alkoholin käytön aiheuttamat vieroitusoireet ja sekavuustila ilman kouristuksia"
    "F10.41Alko vier delirium kourist","Alkoholin käytön aiheuttamat vieroitusoireet ja sekavuustila kouristuksia"
    "F10.49Alko vier delir ei tiet.kour","Alkoholin käytön aiheuttamat vieroitusoireet ja sekavuustila ei tietoa kouristuksista"
    "F10.5Psykoottinen häiriö,alkohol.","Alkoholin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö"
    "F10.50Alko psykoosi skits-tyyp","Alkoholin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö skitsofrenia-tyyppinen"
    "F10.51Alkoholiparanoia","Alkoholin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö pääasiassa harhaluuloisuutena ilmenevä"
    "F10.52Alko psykoosi aistiharh","Alkoholin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö pääasiassa aistiharhaisuutena ilmenevä"
    "F10.53Alko psykoosi monimuotoinen","Alkoholin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö monimuotoinen"
    "F10.54Alko psykoosi masennus","Alkoholin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö pääasiassa masennuksen oirein ilmenevä"
    "F10.55Alko psykoosi mania","Alkoholin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö pääasiassa maanisin oirein ilmenevä"
    "F10.56Alko psykoosi sekamuotoinen","Alkoholin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö sekamuotoinen"
    "F10.59Alko psykoott m:tön reakt.","Alkoholin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö määrittämätön reaktiotyyppi"
    "F10.6Amnestinen oireyhtymä,alkoh.","Alkoholin käytön aiheuttama amnestinen oireyhtymä"
    "F10.7Jäännös/viiväst.psykoott,alkoh","Alkoholin käytön aiheuttama jäännöstilana esiintyvä tai viivästynyt psykoottinen häiriö"
    "F10.70Alko psykoosi takaumia","Alkoholin käytön aiheuttamana jäännöstila takaumia (flashbacks)"
    "F10.71Alko.jäännöst pers/käyt.häir","Alkoholin käytön aiheuttamana jäännöstila persoonallisuuden tai käytöksen häiriö"
    "F10.72Alko jään.tila jälkioir.mieli","Alkoholin käytön aiheuttama jäännöstila jälkioireinen mielialahäiriö"
    "F10.73Alko jäännöstila dementia","Alkoholin käytön aiheuttamana jäännöstila dementia"
    "F10.74Alko jäänn pys.älyll.heikk","Alkoholin käytön aiheuttamat jäännöstila muu pysyvä älyllisten toimintojen heikkeneminen"
    "F10.75Alko jäänn myöh.psykoott.häir","Alkoholin käytön aiheuttama jäännöstila myöhään alkava psykoottinen häiriö"
    "F10.79Alko jäänn m:tön psykoott.häir","Alkoholin käytön aiheuttamana jäännöstila määrittämätön psykoottinen häiriö"
    "F10.8Muu määr.psyyk.häiriö,alkoh.","Alkoholin käytön aiheuttama muu elimellinen aivo-oireyhtymä tai käyttäytymisen häiriö"
    "F10.9Org.psyyk.häiriö NAS,alkoh.","Alkoholin käytön aiheuttama määrittämätön elimellinen aivo-oireyhtymä tai käyttäytymisen häiriö"

    Äänestä

Työhönosoitus tulee yleensä aina useammalle henkilölle.

Aivan kaikki on mahdollista kun menet työhaastatteluun!! Olen kokenut asian. Olit sitten siellä haastattelussa niin tai näin, voi työnantaja antaa niin halutessaan periaatteessa - ja myös käytännössä - sinusta millaista tahansa palautetta työvoimatoimistoon.

Ja hox - sitä työnantajaa uskotaan aina automaattisesti. Sinua ei tässä vaiheessa pyydetä kertomaan versiotasi.

Ja jos palaute on vähäisessäkään määrin tulkittavissa niin, että työnantaja kun olisi niin mielellään juuri sinut ottanut mutta kun sinä aiheutit ettei työsuhdetta syntynyt (vaikkei asia olisikaan niin), asia menee toimikuntaan, saat kirjeen jossa rahanmaksatus keskeytetty, ja soppa sitä myöten valmis.

Saamassasi kirjeessä lukee se vakiolause, että olet "kieltäytynyt" jne. Vaikket sitä olisi tehnytkään.

Siis vähintääkin; jos menet haastatteluun hampuusin näköisenä, edellisillan huuruilta tuoksahtavana, "tollona", tai sanot ettei sulla ole autoa, tai että suunnittelet sitä tai tätä, tai olet "aina sairas", tai muuta vastaavaa - niin karenssia pukkaa. Ja se karenssi voi olla "toistaiseksi" voimassaoleva - eli pitkä!

Ja vaikka menisit toisaalta freesinä, iloisena, positiivisena, silmät kirkkaina .. - voi vastassasi olla perusilkeä ihminen jolla on ns. bad hair day - kemiat eivät kohtaa tai mitä tahansa.. et ole hänen kantiltaan sopiva tai ei ns. pärstäkerroin miellytä..
- mutta viulut maksat silti sinä. Niin maksan minäkin parhaillaan.

Tämän mielivallan työttömiä kohtaan mahdollistavat lainlaatijat.

Äänestä
  • minä yritin sopia työhaastattelua ja sain vastaukseksi, että paikka on ehditty täyttämään. Kuuden kuukauden kuluttua sain lautakuntakyselyn ja karenssin, koska työnantajan mukaan en ollut ottanut yhteyttä.

    Minulla kun oli iso sähköpostilaatikko ja sattuneesta syystä yritin sähköpostitse sopia haastattelua, niin minulla oli vielä todisteet. Työvoimatoimikunta joutui kumoamaan päätöksensä, mutta edelleen työvoimatoimistossa tulkitsevat, että olen kieltäytynyt tuosta työpaikasta.

    Äänestä

  • Mun oikeustajuun ei mitenkään uppoa se että joku haastattelija voi lopulta päättää sen joutuuko karenssiin vai ei ilmoittamalla oman mielipiteensä haastateltavasta! Tosi epäoikeudenmukaista. Jos siis sanon että ei ole autoa ja sitä ei todellakaan ole niin johan nyt on jos sen perusteella ilmoitetaan että ei ole ollut halukas töihin...
    Pitäisikö melkein olla todistaja joka haastattelussa tai filmata ja äänittää ne...

    Äänestä

  • kuulostaa hirveältä kirjoitti:

    Mun oikeustajuun ei mitenkään uppoa se että joku haastattelija voi lopulta päättää sen joutuuko karenssiin vai ei ilmoittamalla oman mielipiteensä haastateltavasta! Tosi epäoikeudenmukaista. Jos siis sanon että ei ole autoa ja sitä ei todellakaan ole niin johan nyt on jos sen perusteella ilmoitetaan että ei ole ollut halukas töihin...
    Pitäisikö melkein olla todistaja joka haastattelussa tai filmata ja äänittää ne...

    Seuraavassa haistattelussa sanon haastattelijalle et mä tapan sen jos ei ota mua hommiin!

    Siin on jo yritystä kerrakseen ja työmarkkinatukeni on jo lakkautettu et paskanko väliä vaikka vankilaan laittaisivat, saapahan ainakin päivittäin sapuskaa!

    Äänestä

  • Tuo on totista totta. Sen vahvistan alalla olleena. Ei työttömällä ole Suomessa oikeusturvaa oikeasti. Kukahan tekisi tästä hullutuksesta lopun???

    Äänestä

  • ...Tämän mielivallan työttömiä kohtaan mahdollistavat lainlaatijat...

    Mahdollistavat kyllä. Mutta systeemin täydentävät lakia käytäntöön soveltavat. Lakia voisi monesti soveltaa toisinkin kuin mitä tehdään. Mutta työttömän kyykyttäminen tuntuu olevan se pääasia.

    Äänestä

  • kuulostaa hirveältä kirjoitti:

    Mun oikeustajuun ei mitenkään uppoa se että joku haastattelija voi lopulta päättää sen joutuuko karenssiin vai ei ilmoittamalla oman mielipiteensä haastateltavasta! Tosi epäoikeudenmukaista. Jos siis sanon että ei ole autoa ja sitä ei todellakaan ole niin johan nyt on jos sen perusteella ilmoitetaan että ei ole ollut halukas töihin...
    Pitäisikö melkein olla todistaja joka haastattelussa tai filmata ja äänittää ne...

    Eihän se kenenkään normaali-ihmisen oikeustajuun menekään!
    Kirjoitin asiasta tuolla ylempänä.

    Ilman muuta pitää olla todistaja, sanelukone tai vastaava.

    Tämän pitäisi olla oikeusvaltio.

    Tällaista tapahtuu varmaan jatkuvasti. Jotkut jaksavat taistella- aikansa, jotkut lopettavat päivänsä, masentuvat, juovat itsensä hengiltä.. (sokeria ja hiivaa kun raaskii kai ostaa;D

    Ja avot - niinpä kaunistuvat kortistot!
    Ja ketä se kiinnostaa, jos muuan työtön väsyy välille.

    Tämänkin päivän olen juossut asiani tiimoilta.
    Silti saattaa olla, että aika loppuu kesken.
    Homma siirtyy ja siirtyy, aina vaan.

    Kun vien asian toimikuntaan toivottavasti kumottavaksi - niin toimikunta kokoontuu ties vasta koska (joka toinen viikko vain kokous), ja sinä aikana kukaties päättyy se viimeinen mahdollisuus - eli valittaa Kelan suuntaan.

    Ei ole ihme että on masennusta, itsemurhia, että työttömistä lopulta TEHDÄÄN niitä luusereita, holisteja ja ties mitä. Rajansa se on ihmisen kestävyydellä, vaikka olisi kuinka optimistinen ja mitä lie.

    Mutta mitä päättäjät, työkkärin väki ym:t välittävät, että vaikkapa suomi24 palstalla keskustellaan - ei se heitä hetkauta, tai aiheuta tutinoita.

    Eikä tämä tuo myöskään muutosta asioihin, muuta kuin että saapa vertaistukea ja saa purkaa sappeaan. En ole saanut vastausta ainakaan vielä, kun laitoin sähköpostia työministerille.. saas nähdä..

    Korkeammalla taholla asioista päätetään.
    Ja kyllä.. siltä näyttää että sittenkin Suomessakin voidaan tappaa nälkään? Tai ainakin joutuu asunnosta, jää laskut maksamatta... ?

    Äänestä

Kirjoituksestasi päätellen riittää että menet työpaikkahaastatteluun sellaisena kun olet. Ihan turha pelko että saat työpaikkaa kun annat sellaisen vaikutuksen jo näin näkemättäkin.

Minä sen sijaan olen hakenut kahden kuukauden aikana 75 työpaikkaan ja käynyt kahdesti viikossa haastattelussa. Yrittänyt olla fiksu ja filmaattinen. Ei ole tärpännyt. Voisin olla sulle parempi neuvoja, miten ei tulla valituksi...
- Älä tee kuten minä teen, tee miten minä sanon -

Ja yhtäkään työhönosoituslappua en ole työkkäriltä saanut.
Olisikohan se syy, kun näkevät että osaan tuota työtä etsiä ja hakea ilmankin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tulla palkatuksi kirjoitti:

Mäkin olen maksanut veroja työllä 20 vuotta ja ei hävetä hirveesti huilia välillä. Toivottavasti eivät pakota mihinkään työhaastatteluun. Näistä "pakotuksista" vielä sen verran että osoitetaanko esim. haastattelu aina useammalle henkilölle?
Miten voisi tehdä itsestään mahdollisimman vastenmielisen palkattavan? Suoraanhan ei voi työhaluttomuuttaan sanoa sillä siitä kai heti juorutaan työvoimatoimistoon.
Ajattelinkin jo mitä piilovihjeitä voi antaa.
Yhden olenkin jo keksinyt. Kysynkin heti haastattelussa että monta päivää saa olla lasten takia pois palkallisella kun pienenä vielä tuppaavat sairastelemaan niin paljon. Voisin varmaan lisätä että itsellekin samat flunssat tulee heti lasten jälkeen. Mitäköhän muuta olisi, ai niin mahdollisimman tollon vaikutelman voisi varmaan antaa, ettei oikein osaa mitään eikä oikein saa sanaa suustaan. Onko muita hyviä ehdotuksia? Joskus tuntuu että työpaikkojen jaossakin on murphyn laki eli ne jotka haluavat ei saa, ja ne jotka eivät halua, pakotetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu