Krantut!

Ei tehdä sitä virhettä että aletaan kyseleen "minkälainen kalusto,onko uutta,jne." Tämmöisellä aloituksella ei saa pitkäaikaista työpaikkaa! Perustuu parikymmenvuotiseen kokemukseen,tyytykää aluksi perus kalustoon(hyvin hoidettuun) Siitä voi palkkakehityskin lähteä arvaamattomaankin kehitykseen?
(tässä vaiheessa jyvät karisee akanoista)?
Nykyään annetaan kurssikeskuksissa "liian" hyvät vehkeet heti alussa ja sitten ollaan niin pulleeta poikaa että!..kun töihin pitäis lähteä,jopa viikonloppuna?
183781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sinä menet kysymään töitä varmaan näin:

"Ei sillä palkalla oo mitää väliä. Mää en välitä mistään. Autoki saa olla vaikka Vanaja. Kyllä mää sillä ajat samat kuutiot, kuin toiset Volvoillaan. Mää teen sitten kellon ympärykset tätä työtä. Mää eeen välitä mistään, en ainakaan kiekoista ja tonneista mitään. Mää on sellainen kova ammattimies. Ei oo pakko joka kuukausi sitä palkkaakaan. kunhan saan vain ajaa ja olla kuolemaan asti tässä."

Äänestä
  • puurot ja vellit on aina sekaisin. Sinunlaisesi kumipäät on aina olleet kitisemässä heti jos perjantaina ei keikalta ehdi kotiin ennen ilta viittä tai jos seuraavalle keikalle pitäisi selvitä lähtemään ennen puolta päivää maanantaina.
    Kaikkein suurimpia valopäitä on olleet ne jotka ovat hakeneet ulkomaan kuljettajan hommiin mutta joiden samaan aikaan pitää päästä äidin hameen helmaan turvaan joka ilta päivän päätteksi.
    En voi kuvitellakkaan sellaisia firmoja ainakaan ulkomaan liikenteessä jotka voisivat toimia vihjailemallasi tavalla mutta voin hyvinkin helposti kuvitella ne kuljettajat jotka eivät alan työskentely edellytyksistä ymmärrä yhtään mitään, ei itse asiassa tarvitse edes kauhean paljon kuvitella kun tulee jo paljon nuoria kasvoja mieleen.
    Nykynuorisolla tuntuu olevan jo yleisesti vallassa sellainen käsitys että työviikkojen aikana voi ulkomaan hommissa joka ilta vetää vähintään mäyräkoirallisen kaljaa naamaan tai istua huorabaarissa aamuun asti ja jos sen jälkeen pitäisi aamulla johonkin ajaa niin ihmetellään että mikä se sellainen kiire on kun muutenkin ollaan ulkomailla. Kotimaan irtoperä- ja konttiliikenteessä on ollut samainen ongelma jo pitemmän aikaa, tosin huorabaareja kotimaassa nyt on vähemmän mutta alkoholiin taipuvaisia nuoria kuljettajia senkin edestä.
    Ongelman syntymiseen vaikuttaa osittain nykyään tiukentunut lepo- ja työaikojen pilkun tarkka valvonta joka tarjoaa jokaiselle janoiselle riittävästi aikaa kaljoitteluun. Asiaa vaikuttaa myös se ETTEI SUOMESSA OLE MISSÄÄN MAAKUNNISSA (EIKÄ HKI ALUEELLAKAAN)kunnollisia tarkoitukseen sopivia taukopaikkoja joissa kuljettajat pääsisivät iltaisin rentoutumaan, saunomaan, tv:n ääreen tai vaikka nettiin ilman että samaan aikaan jatkuvasti tyrkytettäisiin olutta pöytään.

    Kunnollisilla kuljettajilla tässä maassa on hyvät palkat mutta eihän kukaan ammattimiehen yli TES:n olevia palkkoja kenellekään uudelle kuljettajalle tyrkytä ennen kuin mies on opittu tuntemaan ja mies on osoittanut ansainneensa ammattimiehen palkkauksen.

    Äänestä

  • mieheltä jolla kirjoitti:

    puurot ja vellit on aina sekaisin. Sinunlaisesi kumipäät on aina olleet kitisemässä heti jos perjantaina ei keikalta ehdi kotiin ennen ilta viittä tai jos seuraavalle keikalle pitäisi selvitä lähtemään ennen puolta päivää maanantaina.
    Kaikkein suurimpia valopäitä on olleet ne jotka ovat hakeneet ulkomaan kuljettajan hommiin mutta joiden samaan aikaan pitää päästä äidin hameen helmaan turvaan joka ilta päivän päätteksi.
    En voi kuvitellakkaan sellaisia firmoja ainakaan ulkomaan liikenteessä jotka voisivat toimia vihjailemallasi tavalla mutta voin hyvinkin helposti kuvitella ne kuljettajat jotka eivät alan työskentely edellytyksistä ymmärrä yhtään mitään, ei itse asiassa tarvitse edes kauhean paljon kuvitella kun tulee jo paljon nuoria kasvoja mieleen.
    Nykynuorisolla tuntuu olevan jo yleisesti vallassa sellainen käsitys että työviikkojen aikana voi ulkomaan hommissa joka ilta vetää vähintään mäyräkoirallisen kaljaa naamaan tai istua huorabaarissa aamuun asti ja jos sen jälkeen pitäisi aamulla johonkin ajaa niin ihmetellään että mikä se sellainen kiire on kun muutenkin ollaan ulkomailla. Kotimaan irtoperä- ja konttiliikenteessä on ollut samainen ongelma jo pitemmän aikaa, tosin huorabaareja kotimaassa nyt on vähemmän mutta alkoholiin taipuvaisia nuoria kuljettajia senkin edestä.
    Ongelman syntymiseen vaikuttaa osittain nykyään tiukentunut lepo- ja työaikojen pilkun tarkka valvonta joka tarjoaa jokaiselle janoiselle riittävästi aikaa kaljoitteluun. Asiaa vaikuttaa myös se ETTEI SUOMESSA OLE MISSÄÄN MAAKUNNISSA (EIKÄ HKI ALUEELLAKAAN)kunnollisia tarkoitukseen sopivia taukopaikkoja joissa kuljettajat pääsisivät iltaisin rentoutumaan, saunomaan, tv:n ääreen tai vaikka nettiin ilman että samaan aikaan jatkuvasti tyrkytettäisiin olutta pöytään.

    Kunnollisilla kuljettajilla tässä maassa on hyvät palkat mutta eihän kukaan ammattimiehen yli TES:n olevia palkkoja kenellekään uudelle kuljettajalle tyrkytä ennen kuin mies on opittu tuntemaan ja mies on osoittanut ansainneensa ammattimiehen palkkauksen.

    Jolla lienee sekaista vinttikomerossa. Tuo esille vetämäsi äitisuhteesi, niin oliko siinä teillä mukana insestiä kotona?
    Kuinka sinä voit vannoa tietäväsi, että tässä maassa on kuskeilla kunnon palkat? Ei sitä uskalla vannoa SKAL:in ukotkaan! Vertaatko kiinalaisten tai senegalilasten palkkoihin?
    Toiseksi, jos nuoret kuskit eivät alussa pidä puoliaan, isännät kyllä juoksuttaa 18 tuntia vuorokaudessa juuri minimillä ympäri EU:ta. Isännät ja osakkeenomistajat lihovat ja kieriskelevät rahoissa, jonka kuskit minimipalkalla tilille kiskovat ylipitkillä päivillä ja läpituntihinnoituksella.

    Äänestä

Uudet autot,lisävalot,maalaukset ym.
tuntuu olevan paljon tärkeämpää,kuin se tavaran kuljetus.Onko vika kurssikeskuksissa vai missä,kun unohdetaan pää asia.
Kysellään vaan eduista,vaan jos pitäis tehdä perjantaina vähän pidempi päivä,niin sitte itketään.
Tästä alasta on tullut vähän kuin kaatopaikka työttömille.Jos et muuta työtä saa,niin koulutetaan autokuskiksi.
Väitän et olis hyvä,jos olis edes jonkunmoinen soveltuvuustesti,kuka sopii kuljettajaksi kuka ei.
Ei se ole ihme jos palkkakehitys on huono,kun vieläkin töihin tulee porukkaa,jolle ei niin järin tärkeää ole tavaran kuljetus,vaan "isot vehkeet".
Motivaatio tuntuu monella olevan tosi heikoilla,kun vaan kohdalle sattuu ns. huonompi keikka.
En ainakaan itse enää puolusta kuskeja vaan siksi et ollaan "rekka porukkaa".Kyllä ainakin mun arvostus kolleegoita kohtaan tulee hyvin tehdystä työstä,ja muiden huomioon ottamisesta tuolla liikenteen kohinassa.
Turvallisia kilometrejä niin uusille kuin vanhoille kuskeille.
Arvostakaa itse omaa työtänne,niin eiköhän se arvostus tule vastaan muualtakin.

Äänestä

"elämän lyhyt oppimäärä" ei ole vielä ehtinyt opettaa, mikä työnteossa on olennaista. Vaan kyllä se siitä nuorille, innokkaille avautuu viimeistään siinä vaiheessa, kun perhettä alkaa siunaantumaan, asuntolaina painaa päälle yms.

Itse tuli ura aikoinaan aloitettua sellaisessa "harrastelijafirmassa", jossa kalusto oli sellaista ehtoopäivän luokkaa. Parikymmentä vuotta alkaa olemaan työhistoriaa takana. Nykyisen työnantajan leivissä ei ole romuilla tarvinnut ajaa. Pääasia on kuitenkin säännöllinen toimeentulo.

Äänestä
  • Luulisin, että 30-luvun Pihkalan-kaartin pelottamat kuskit kirjoittaa, mutta kai ne on haudassa?
    Luuletteko, että kolmikymppinen kuski tulee taloon tietämättä mitä tekee? Millä hän ajaa? Mitä hän ajaa ja kuinka pitkiä päiviä?
    Menkää puuvesaan ja hypätkää pää edellä sinne kaltasenne kasan joukkoon!

    Äänestä

  • ollaan 2000 luvulla kirjoitti:

    Luulisin, että 30-luvun Pihkalan-kaartin pelottamat kuskit kirjoittaa, mutta kai ne on haudassa?
    Luuletteko, että kolmikymppinen kuski tulee taloon tietämättä mitä tekee? Millä hän ajaa? Mitä hän ajaa ja kuinka pitkiä päiviä?
    Menkää puuvesaan ja hypätkää pää edellä sinne kaltasenne kasan joukkoon!

    Toivottavasti et ole ratin takana yhtä "puupää". Kuka tässä kolmikymppisistä mitään on puhunut? Eiköhän se "vihrein ikä" ole siellä ajokortin saamisen ja ammattiopiston suorittamisen maissa. Ja eikös se näin ole, että oppia ikä kaikki. No, life goes on.

    Äänestä

  • kohtaus sulle tuli? kirjoitti:

    Toivottavasti et ole ratin takana yhtä "puupää". Kuka tässä kolmikymppisistä mitään on puhunut? Eiköhän se "vihrein ikä" ole siellä ajokortin saamisen ja ammattiopiston suorittamisen maissa. Ja eikös se näin ole, että oppia ikä kaikki. No, life goes on.

    Nyt si varmaan haise mikään ja tuntuu mukavalta sen tumman ruskea möhnä? Ajattelet varmaan syvällisiä asioita, vain kuinka?

    Äänestä

  • etkä huomannu mitään? kirjoitti:

    Nyt si varmaan haise mikään ja tuntuu mukavalta sen tumman ruskea möhnä? Ajattelet varmaan syvällisiä asioita, vain kuinka?

    Ota pää pois perseestäsi. Näemmä olet herkkähipiäistä laatua.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Ota pää pois perseestäsi. Näemmä olet herkkähipiäistä laatua.

    Sinä edellä ja itse tunget .... terveisiä taas puuceehen, kun loikkaat luukusta kaveriesi luokse.

    Äänestä

olemaan työpaikkasi, jossa oleskelet aika paljon. Pidän kalustoa tärkeämpänä kuin palkkaa.

Äänestä
  • tilillesi,kun eläke aikas joskus koittaa?

    Äänestä

  • Mulle riittää oikein hyvin se, että kalusto toimii. On aivan sivuseikka minkä ikäistä se on ja miltä se näyttää, kunhan työt saa tehdyksi ilman suurempaa kitkaa. Tietenkin uusilla rattailla on kiva tehdä töitä, mutten minä siitä halua maksaa ellei ole oma nimi ovessa. Tällä hetkellä vakituisista tuurauspaikoista kaikki maksavat kelvollista palkkaa, mutta se jolla on vanhin kalusto maksaa parhaiten. Ko. isäntä on muutenkin asiallinen, eikä rikkinäisillä autoilla tarvitse tehdä töitä, jos jotain olennaista menee rikki niin sen saa korjata/korjauttaa.

    Äänestä

  • stycke kirjoitti:

    Mulle riittää oikein hyvin se, että kalusto toimii. On aivan sivuseikka minkä ikäistä se on ja miltä se näyttää, kunhan työt saa tehdyksi ilman suurempaa kitkaa. Tietenkin uusilla rattailla on kiva tehdä töitä, mutten minä siitä halua maksaa ellei ole oma nimi ovessa. Tällä hetkellä vakituisista tuurauspaikoista kaikki maksavat kelvollista palkkaa, mutta se jolla on vanhin kalusto maksaa parhaiten. Ko. isäntä on muutenkin asiallinen, eikä rikkinäisillä autoilla tarvitse tehdä töitä, jos jotain olennaista menee rikki niin sen saa korjata/korjauttaa.

    Kolme tärkeintä! Kalusto kunnossa,palkka hyvä,työajat hyvät! Sen jälkeen karjapuskuri tuo vielä leveämmän hymyn?:)
    Muuten stycke,kun teet noita tuuraus hommia,niin miten käy lomien tuossa "työmuodossa" ois vaan mielenkiintoista tietää,kun aktiiviuraa olen lopettelemassa? (meinaan maksetut lomakorvaukset)...tämä ei sitten ollut v....u viesti!

    Äänestä

  • ex kuski kirjoitti:

    Juu, kunnossa sen kaluston pitää olla, ei sen kiiltää tarvitse. Työaikojen hyvyydestä joutuu joskus tinkimään jos klo 17 lähtevällä Linkillä joutuu yli, mutta se ei ole jokapäiväistä.

    Olen huolehtinut siitä, että työnantajat maksavat lomakorvauksen jokaisen palkan yhteydessä. Ei tarvitse kummankaan osapuolen muistella onko maksettu/saatu jne. Sitten kun vain itse muistaa pistää sen summan piiloon, voi pitää lomansa kun siltä tuntuu - tarkka kaveri pistää syrjään vähän enemmän ja pitää rattoisamman/pidemmän loman :o)

    Kun on saman työnantajan piirissä ollut ikänsä,niin nämä asiat ei ole olleet niin tapetilla! Tuo selvensi aika hyvin tilanteen,olen tässä pari siideriä kerennyt ottaan,saattaa olla että tyyliin:tekstin siseennys näppäimet on unohtuneet mutta asia tuli selväksi?
    Kieltämättä "pikku" haikee on tullut noihin ruotsin hommiin,kun about vuoden on ollut syrjässä? (enimmäkseen kuljin sinivalkosella autolla,sinivalkosilla paateilla!)

    Äänestä

  • Ammattilaista, että tuhina käy vielä nukkessakin. aloitus on perseestä ja selvä amispojun keljuilu. Loput ovat närkästyksestä kirjoitettuja heittoja ja siihen tyrehtyi tämäkin jauhanta. Ei mitenkään rakentava, vaikka osallisujien joukossa ei ollut niitä viittä kiihkosilmäistä rekisteröityä.

    Äänestä

vittu on niin paljon työpaikkoja että ihan varmasti kysyn mikä auto ja minkä ikäinen paljon ajettu ja mikä on palkka.

ei kiinnosta enää ajella mitään -97 romua jonka toinen ajanut loppuun ja ottanut loparit kun ei isäntä vaihtanut uudempaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vanha gona kirjoitti:

Ei tehdä sitä virhettä että aletaan kyseleen "minkälainen kalusto,onko uutta,jne." Tämmöisellä aloituksella ei saa pitkäaikaista työpaikkaa! Perustuu parikymmenvuotiseen kokemukseen,tyytykää aluksi perus kalustoon(hyvin hoidettuun) Siitä voi palkkakehityskin lähteä arvaamattomaankin kehitykseen?
(tässä vaiheessa jyvät karisee akanoista)?
Nykyään annetaan kurssikeskuksissa "liian" hyvät vehkeet heti alussa ja sitten ollaan niin pulleeta poikaa että!..kun töihin pitäis lähteä,jopa viikonloppuna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu