totta kai jokainen on joskus jostain kateellinen, mää olen kateellinen kaikille niille jotka osaavat laulaa..oma ääneni on paljon lähempänä varista kun Anna Eriksonia...
Enpä ainakaan rahasta oo kateellinen kellekään ja kyllä elämä menee sen verran mukavasti että en tunne olevani kateellinen oikeestaan mistään (muuta kun tuosta lauluäänestä)
0Äänestä
kuokkis*
Anna Eriksonin äänestä ja äänellään se variskin laulaa. Kateus on...en tiedä mitä...mutta turhaa se on. Jokainen voi parantaa omaa asemaansa/mitä tahansa jos vain niin haluaa.
0Äänestä
olen kadehtinut
suuria perheitä, mutta muuten en ole oikeastaan ole ollut kateellinen mistään. Sellaisen "uhriksi" olen kylläkin joutunut. Miksi pitäisi kadehtia jotakin? Olen nähnyt läheltä mihin kateuden vallassa oleva ihminen pystyy. Seuraavaksi lainaus: "Negatiivinen kateus myrkyttää ilman ja mustaa sielun. Sellaisen vallassa oleva haluasi tuhota. Tuhoamisessa hän voi käyttää monenlaisia keinoja nolaamisesta ja mitätöimisestä suoranaisesti olemisen ja elämisen vaikeuttamiseen. Tällaista vaikeuttamista voi olla mm. mustamaalaaminen, väheksyntä ja jopa konkreettinen toisen saavutusten tuhoaminen. Kateellinen ihminen etsii seurassa jatkuvasti liittolaisia. Riidankylväminen on ikivanha tapa voittaa taistelu" Siis, jos kadehtii jotakin eikö se kateudentunne tulisi käyttää voimavarana itsensä kehittämiseen eikä toisen tuhoamiseen?
0Äänestä
Syyllinen
Asian hyvin, olen tälläista kateutta havainnut myös täällä keskusteluissa, ja juuri siksi asia tuli mieleeni!
0Äänestä
toisen onnesta :)
Syyllinen kirjoitti:
Asian hyvin, olen tälläista kateutta havainnut myös täällä keskusteluissa, ja juuri siksi asia tuli mieleeni!
En ole siis kateellinen, vaan olen onnellinen ystävän onnesta! Mutta olen monilapsisesta perheestä lähtöisin ja voi sitä kateuden määrää, mikä toisissa ilmeni(joissakin lapsissa). Nyt kyllä ymmärrän, mistä se ehkä johtui; kaikki eivät saaneet huomiota yhtä paljon, häpäistiin, nöyryytettiin, uhkailtiin = 50-luvun kasvatusmetodi. Niin ja tietysti luonnekin ratkaisee, koskapa minä olen selvinnyt ilman katkeraa kateutta. Olen myös lukenut useita kirjoja parisuhteesta, kasvatuksesta,eli olen yrittänyt kehittää itseäni. Olen myös opetellut iloitsemaan siitä, mitä minulla on, enkä sure sitä, mitä minulta puuttuu!
0Äänestä
Syyllinen
toisen onnesta :) kirjoitti:
En ole siis kateellinen, vaan olen onnellinen ystävän onnesta! Mutta olen monilapsisesta perheestä lähtöisin ja voi sitä kateuden määrää, mikä toisissa ilmeni(joissakin lapsissa). Nyt kyllä ymmärrän, mistä se ehkä johtui; kaikki eivät saaneet huomiota yhtä paljon, häpäistiin, nöyryytettiin, uhkailtiin = 50-luvun kasvatusmetodi. Niin ja tietysti luonnekin ratkaisee, koskapa minä olen selvinnyt ilman katkeraa kateutta. Olen myös lukenut useita kirjoja parisuhteesta, kasvatuksesta,eli olen yrittänyt kehittää itseäni. Olen myös opetellut iloitsemaan siitä, mitä minulla on, enkä sure sitä, mitä minulta puuttuu!
On samantapainen minullakin, piiskaa tuli, jos ei tehnyt niinkuin vanhemmat halusivat, mutta luulen, että se ei ollut ainoastaan 50-luvun metodi, vaan vanhemmat tekivät, niinkuin heille oli opetettu. Näin: "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan!" Onneksi tästä on nykyään päästy.
0Äänestä
jartsev
Oikeudenmukaisuuden tunnetta/vaatimusta halutaan joskus vaimentaa tai halveksua nimittämällä sitä kateudeksi. Pitäisi pystyä paremmin perustelemaan, ei kaikki ole kateutta vaikka sitäkin tietenkin on. Minun mielestäni jos naapurin auto jotenkin nostattaisi mun mieltä niin saattaa olla että olisin kateellinen. Mutta jos pidän joidenkin johtajien mielettömän suuria optiovoittoja kohtuuttomina on mielestäni kysymys oikeudenmukaisuuden tunteesta eikä kateudesta. Rajanveto on tietenkin vaikeaa, lähes mahdotonta, eikä ehkä tarpeellistakaan. Oikeuden mukaisuudentunne, käsitys oikeudenmukaisuudesta on mielestäni positiivinen rakentava tunne, ehkä kateuskin jossakin määrin negatiivisesta imagostaan huolimatta.
0Äänestä
myös syynä
Olisikohan yhtenä syynä oma huono itsetunto?? Mitä enemmän tuntee ettei itse osaa eikä ole mitään, sitä enemmän sitä kadehtii muiden saavutuksia ja esim. rohkeaa ulospäinsuuntautunutta olemusta !!??
0Äänestä
on hyvä
esittää seuraava kysymys: Miksi sellainen ihminen yrittää tuhota toisen, eikö paremminkin pitäisi pyrkiä saamaan niitä parannuksia itsessään aikaiseksi? Ei toisen ihmisen mollaaminen ja nolaaminen paranna sitä "kateellisen" ihmisen osaa mitenkään. Ei sellainen tuo sitä onnea, paremminkin vajoaa entisestäänkin itsäälin valtaan. Kateellisen ihmisen sielu on lopulta niin musta että alkaa näkymään jo ulkoisesti.
0Äänestä
että suomalaiset
ovat niitä kateellisimpia kansoja maan päällä. Uskallan väittää niin, kun olen elänyt myös toisenlaisessa ympäristössä. Täällä kadehditaan aivan kaikkia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Jos kadehditaan jotain mitä naapurilla esim. on, miksi ei hankita sitä itselle tai tyytyä siihen mitä on, eikä jatkuvasti "marista" ja "narista" jostakin. Minä olen tyytyväinen kun saan laskuni maksettua, olla terveenä ja leivän suuhuni. Ilkeistä, kateellisista, pahansuovista ihmisistä jotka sekaantuvat AIHEETTA heille KUULUMATTOMIIN asioihin, haluasin päästä lopullisesti eroon.
0Äänestä
enkä ymmärrä
mitä kateus auttaa. Joskus ohimeneväksi hetkeksi mieleen johtuu, että jokin olisi itsellenikin mukavaa hankkia. Mutta kun ei mitään puutu.
Kateus myrkyttää ihmisen. Se vie paljon, muttei anna mitään.
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 11
Vanhimmat
totta kai jokainen on joskus jostain kateellinen, mää olen kateellinen kaikille niille jotka osaavat laulaa..oma ääneni on paljon lähempänä varista kun Anna Eriksonia...
Enpä ainakaan rahasta oo kateellinen kellekään ja kyllä elämä menee sen verran mukavasti että en tunne olevani kateellinen oikeestaan mistään (muuta kun tuosta lauluäänestä)
Anna Eriksonin äänestä ja äänellään se variskin laulaa.
Kateus on...en tiedä mitä...mutta turhaa se on. Jokainen voi parantaa omaa asemaansa/mitä tahansa jos vain niin haluaa.
suuria perheitä, mutta muuten en ole oikeastaan ole ollut kateellinen mistään.
Sellaisen "uhriksi" olen kylläkin joutunut.
Miksi pitäisi kadehtia jotakin?
Olen nähnyt läheltä mihin kateuden vallassa oleva ihminen pystyy. Seuraavaksi lainaus:
"Negatiivinen kateus myrkyttää ilman ja mustaa sielun. Sellaisen vallassa oleva haluasi tuhota. Tuhoamisessa hän voi käyttää monenlaisia keinoja nolaamisesta ja mitätöimisestä suoranaisesti olemisen ja elämisen vaikeuttamiseen. Tällaista vaikeuttamista voi olla mm. mustamaalaaminen, väheksyntä ja jopa konkreettinen toisen saavutusten tuhoaminen.
Kateellinen ihminen etsii seurassa jatkuvasti liittolaisia. Riidankylväminen on ikivanha tapa voittaa taistelu"
Siis, jos kadehtii jotakin eikö se kateudentunne tulisi käyttää voimavarana itsensä kehittämiseen eikä toisen tuhoamiseen?
Asian hyvin, olen tälläista kateutta havainnut myös täällä keskusteluissa, ja juuri siksi asia tuli mieleeni!
En ole siis kateellinen, vaan olen onnellinen ystävän onnesta! Mutta olen monilapsisesta perheestä lähtöisin ja voi sitä kateuden määrää, mikä toisissa ilmeni(joissakin lapsissa). Nyt kyllä ymmärrän, mistä se ehkä johtui; kaikki eivät saaneet huomiota yhtä paljon, häpäistiin, nöyryytettiin, uhkailtiin = 50-luvun kasvatusmetodi. Niin ja tietysti luonnekin ratkaisee, koskapa minä olen selvinnyt ilman katkeraa kateutta. Olen myös lukenut useita kirjoja parisuhteesta, kasvatuksesta,eli olen yrittänyt kehittää itseäni. Olen myös opetellut iloitsemaan siitä, mitä minulla on, enkä sure sitä, mitä minulta puuttuu!
On samantapainen minullakin, piiskaa tuli, jos ei tehnyt niinkuin vanhemmat halusivat, mutta luulen, että se ei ollut ainoastaan 50-luvun metodi, vaan vanhemmat tekivät, niinkuin heille oli opetettu.
Näin: "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan!"
Onneksi tästä on nykyään päästy.
Oikeudenmukaisuuden tunnetta/vaatimusta halutaan joskus vaimentaa tai halveksua nimittämällä sitä kateudeksi. Pitäisi pystyä paremmin perustelemaan, ei kaikki ole kateutta vaikka sitäkin tietenkin on. Minun mielestäni jos naapurin auto jotenkin nostattaisi mun mieltä niin saattaa olla että olisin kateellinen. Mutta jos pidän joidenkin johtajien mielettömän suuria optiovoittoja kohtuuttomina on mielestäni kysymys oikeudenmukaisuuden tunteesta eikä kateudesta. Rajanveto on tietenkin vaikeaa, lähes mahdotonta, eikä ehkä tarpeellistakaan. Oikeuden mukaisuudentunne, käsitys oikeudenmukaisuudesta on mielestäni positiivinen rakentava tunne, ehkä kateuskin jossakin määrin negatiivisesta imagostaan huolimatta.
Olisikohan yhtenä syynä oma huono itsetunto?? Mitä enemmän tuntee ettei itse osaa eikä ole mitään, sitä enemmän sitä kadehtii muiden saavutuksia ja esim. rohkeaa ulospäinsuuntautunutta olemusta !!??
esittää seuraava kysymys:
Miksi sellainen ihminen yrittää tuhota toisen, eikö paremminkin pitäisi pyrkiä saamaan niitä parannuksia itsessään aikaiseksi?
Ei toisen ihmisen mollaaminen ja nolaaminen paranna sitä "kateellisen" ihmisen osaa mitenkään.
Ei sellainen tuo sitä onnea, paremminkin vajoaa entisestäänkin itsäälin valtaan. Kateellisen ihmisen sielu on lopulta niin musta että alkaa näkymään jo ulkoisesti.
ovat niitä kateellisimpia kansoja maan päällä.
Uskallan väittää niin, kun olen elänyt myös toisenlaisessa ympäristössä.
Täällä kadehditaan aivan kaikkia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Jos kadehditaan jotain mitä naapurilla esim. on,
miksi ei hankita sitä itselle tai tyytyä siihen mitä on, eikä jatkuvasti "marista" ja "narista" jostakin.
Minä olen tyytyväinen kun saan laskuni maksettua, olla terveenä ja leivän suuhuni.
Ilkeistä, kateellisista, pahansuovista ihmisistä jotka sekaantuvat AIHEETTA heille KUULUMATTOMIIN asioihin, haluasin päästä lopullisesti eroon.
mitä kateus auttaa.
Joskus ohimeneväksi hetkeksi mieleen johtuu, että jokin olisi itsellenikin mukavaa hankkia. Mutta kun ei mitään puutu.
Kateus myrkyttää ihmisen. Se vie paljon, muttei anna mitään.