Kumpi?

Meillä on jo puhuttu pitkään koiran ostosta.
Meillä on vanhemmat eronneet ja äitilläni on tuollainen 6vuotias pikkusisko ja isäpuoli. Isällä taas me asutaan ihan kahdestaan, on ajateltu joko clieta tai portugalinvesikoiraa!
Käyn myös paljon äidillä joten portugalinvesikoira olisi silleen hyvä koska siitä ei paljoa irtoa karvaa ja se allergiakin on vähempi. Minulla olisi aikaa käyttää koiraa joka päivä lenkillä niikun juoksennella, metsässä ja kaikkea aktivoitumista. Meillä on mm. itsetehtyjä esteitä koiralle ja piha on todella iso jossa koira saisi olla paljon!!
Koirasta maksan enintään sellaisen 900-1000euroa
vaikka sekin on jo iso summa. Koira näkisi myös paljon koirakamuja sillä monella kaverillani on koira, naapureilla myös ja sen sellaista.
Toinenkin koira varmaan tulisi mutta ei ole mitään hajua mikä se sitten on. Koira joutuisi olemaan jotan 4h yksin koska minä lähden töihin 8ja isäni 12 niin ja tulen kotiin noin 16.00 , meillä on myös aina mummo päivisin kotona joten koira nyt ei juurikaan paljoa joutuisi olemaan yksin! Itse olen kummatkin rodun puolella ja ihan nipin napin varmaan tuo portsi on johdolla :) Itse olen tälläinen 17vuotias tyttö. Olisi ihanaa jos useampi kuin yksi vastaisi :>
2157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Molemmat vaihtoehdot kuulostavat tosi hyviltä, joten en ihmettele että valinta on vaikeaa. Lue rotumääritelmistä molempien luonnekuvaus ja mieti onko toinen vielä toista soveliaampi.

Enpä tuohon osaa yksiselitteistä vastausta antaa,mutta kun pentua sitten valitset kiinnitä erityinen huomio vanhempien luonteeseen ja tietysti terveystilanteeseen koko suvussa.

Itse ehkä jotenkin kallistuisin portugalilaisen suuntaan tällä hetkellä, mutta vain siksi että viime kesänä tapasin aivan ihan yksilön.

Collieissa taas olisi varmastikin enemmän valinnan varaa, on yleisempi. Toisaalta ajattelee collieta rotuna paremmin tuntematta, että varmasti on olemassa syy siihen, että se on niin suosittu rotu ollut aina.

Äänestä

hei
Sinun kannattaa käydä googlen sivuilla ja pistää hakusanaksi: mikä koira minulle ja sieltä sitten valitset koirarodun valinta.Siellä on sellainen tetsit mistä näkee sopivia koirarotuja sinulle.Toivottavasti tästä oli apua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TaiTi kirjoitti:

Meillä on jo puhuttu pitkään koiran ostosta.
Meillä on vanhemmat eronneet ja äitilläni on tuollainen 6vuotias pikkusisko ja isäpuoli. Isällä taas me asutaan ihan kahdestaan, on ajateltu joko clieta tai portugalinvesikoiraa!
Käyn myös paljon äidillä joten portugalinvesikoira olisi silleen hyvä koska siitä ei paljoa irtoa karvaa ja se allergiakin on vähempi. Minulla olisi aikaa käyttää koiraa joka päivä lenkillä niikun juoksennella, metsässä ja kaikkea aktivoitumista. Meillä on mm. itsetehtyjä esteitä koiralle ja piha on todella iso jossa koira saisi olla paljon!!
Koirasta maksan enintään sellaisen 900-1000euroa
vaikka sekin on jo iso summa. Koira näkisi myös paljon koirakamuja sillä monella kaverillani on koira, naapureilla myös ja sen sellaista.
Toinenkin koira varmaan tulisi mutta ei ole mitään hajua mikä se sitten on. Koira joutuisi olemaan jotan 4h yksin koska minä lähden töihin 8ja isäni 12 niin ja tulen kotiin noin 16.00 , meillä on myös aina mummo päivisin kotona joten koira nyt ei juurikaan paljoa joutuisi olemaan yksin! Itse olen kummatkin rodun puolella ja ihan nipin napin varmaan tuo portsi on johdolla :) Itse olen tälläinen 17vuotias tyttö. Olisi ihanaa jos useampi kuin yksi vastaisi :>

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu