Ei kai viikatemies

ole korjannut satoa täällä 60 -palstalaisten keskuudessa? Vai hoidellaanko lapsenlapsia? Vai mikä lienee syynä, kun naapuripalstat ylös- ja alaspäin ovat pidemmän aikaa olleet suositumpia.
16924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Älä niin ikäviä päästä mieleesikään. Kyllä edelleen hengissä ollaan, ovat ehkä jo olleet ulkotöissä niin ahkeraan, että eivät ehdi tänne.

Meillä ei ole tällä hetkellä ulkona muuta kuin lumitöitä, eilen jo välillä tuli vettäkin, mutta taas tulee lunta. Kovaa myrskyäkin lupasi lounaiseen Suomeen.

Joskus on sanottu kesän ja talven tappelevan keskenään - tämä on kai sitä.

Olen huomannut, että ovat paljon aktiivisempia tuossa kahden puolen, mistä sitten johtunee.
Itsekkin tulee joskus niihin joskus poikettua.

Äänestä
  • Tiedän 3 henkilöä joille itse olen antanut tämän osoitteen ja he ovat kaikki olleet täällä vastailemassa ja muutaman aloituksen tekemässä.

    Äänestä

Käykääpä 70 palstalla, siellä on tuhteja puheenaiheita, nuorempaa näkökulmnaa kaivataan!

Äänestä
  • taitaa olla samat jorinat ja samat ihmiset, ei sinne uusilla paljon asiaa,50 meille vanhemmillekin kiva juttutupa

    Äänestä

  • chathuoneessa 60+ kirjoitti:

    taitaa olla samat jorinat ja samat ihmiset, ei sinne uusilla paljon asiaa,50 meille vanhemmillekin kiva juttutupa

    mullakin chatista.60 -huoneessa on omat vakituiset juttukaverinsa, eipä siellä uudet juttuun pääse.

    Äänestä

  • marii-marii kirjoitti:

    mullakin chatista.60 -huoneessa on omat vakituiset juttukaverinsa, eipä siellä uudet juttuun pääse.

    siellä chatissa eri nikeillä kuin täällä?
    Joskus olen sinne kurkannut niitä höpinöitä ja kaikki ovat ihan outoja. Ne samat siellä kyllä aina ovat, joten olen ajatellut siellä olevan oman piirinsä - en ole paljon joukkoon pyrkinyt.

    Äänestä

  • tuula.kallio2 kirjoitti:

    siellä kerran kurkkaamassa ja jotenkin
    aloin epäillä omaa ymmärryskykyäni.
    Siellä teksti oli sellaista, että pitää
    todella olla ringissä mukana, jos meinaa
    ymmärtää.
    Hymiöitä heittelevät roppakaupalla sekaan.
    Taitaa olla helpoin tapa vastata, kun ei
    ole mitään sanomista.
    Ei tuntunut viihtyisältä.

    Äänestä

että meillä on niin paljon tekemistä näin kesän kynnyksellä. Ei täältä kukaan ole ketään käynyt korjaamassa. Päivän kun touhuaa, on sitten illalla niin väsynyt, ettei tänne jaksa raahautua. Ja jos jaksaa, niin ei ole yhtään kunnon ajatusta enää päässä (jos joskus on ollutkaan). 70 -palstalla suuttuivat kun kerran käväisin kysymässä apua, joten sinne en ainakaan mene.

Eihän tuo kovin keväiseltä näytä, räntää vihmoo. Vaan kyllä kesä tulee, uskokaa pois.

Äänestä
  • ikääni paljastanut, kun olen naapureissa käynyt. Ihan oon saanut asiallisia, hauskoja vastauksia.

    Äänestä

  • aureliina kirjoitti:

    ikääni paljastanut, kun olen naapureissa käynyt. Ihan oon saanut asiallisia, hauskoja vastauksia.

    näkevät nikistäni, jos katsoa haluavat. En viitsisi nikkiäni hylätä.

    Äänestä

  • KristaTee kirjoitti:

    näkevät nikistäni, jos katsoa haluavat. En viitsisi nikkiäni hylätä.

    mentäis vaikka puskista huuteleen, siitä tykätään. (Vitsi vitsi)
    Muistan kyllä sen kahinan, joka saatiin aikaiseksi silloin kun tämä oli mykkänä.

    Varmaan aina hiljaisemmaksi tulee kesän tullessa, silloin on niin paljon kaikkea muuta.
    Eilen ja tänään ei ole tarvinnut ulkona olla, nyt näyttää siltä kuin alkaisi kirkastumaan.

    Minua ainakin todella masentaa sellaiset ilmat mitä nyt on pari päivää ollut.

    hyvinkin. Huomiseksi lupasivat parempaa. Katsoin Sääpäiväkirjasta ja vuosi sitten oli suurin piirtein samanlaista.

    En minä puskaan viitsi mennä huutelemaan, pitäisi keksiä uusi nikki ja vaikka muuten on hyvä mielikuvitus, nikkien suhteen ei säteile. Enkä uutta kahinaa halua, hävetti sen verran.

    Ei meillä ole mitään hävettävää, oltiin ihan asiallisesti liikenteessä. en ymmärrä kuinka se silloin oli niin kauhea paikka heille.
    Olen joskus käynyt siellä vieläkin - tänään viimeksi. Yhdellä viestillä sain taas sheriffinkin liikkeelle ja sekin oli aivan asiaa!

    Taidan olla mustalla listalla herkästi edelleen!

    Eipä tuo minustakaan taida pitää, vaikka olen varsin viehättävä ihminen.

    En oikein tiedä mistä häpeän tunne tuli, tuntui vain niin kovin pahalta. Ihan asiaahan se oli. Mutta nyt taidamme jo liikkua niillä rajoilla.

    Taidanpa välillä käydä laittamassa broilerinkoivet uuniin. Itse en niistä pidä, mutta ne ovat miehen herkkua ja joskushan on hemmoteltava.

    Äänestä

Ai, että mistä johtuu ? Ovathan monet ilmoittaneet, että palstan sheriffin vuoksi lopettavat.

Äänestä
  • Sheriffi ja sheriffi, nikki ja nikki. Pitää kai paikkansa, pienistä asioista se onni löytyy? Mikä saa ihmisen viehtymään nipottamiseen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

1943 kirjoitti:

ole korjannut satoa täällä 60 -palstalaisten keskuudessa? Vai hoidellaanko lapsenlapsia? Vai mikä lienee syynä, kun naapuripalstat ylös- ja alaspäin ovat pidemmän aikaa olleet suositumpia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu